Eilen kampanjateltallani vieraili hymyilevä, eduskuntavaaleista kiinnostunut vietnamilaisperhe. He kertoivat tulevansa suoraan töistä ja ottivat mielellään grillimakkaraa. Perheenpää kertoi saapuneensa Suomeen yhdeksänkymmentäluvulla ja painotti ylpeänä työskennelleensä saman yrityksen palveluksessa jo vuodesta 1996. Nykyään myös vaimo oli töissä samassa firmassa. Tytär oli vielä koulussa.

Keskustelimme Vietnamin nykypäivästä, turismin kasvusta, Suomen presidentinvaaleista ja vähän kaikesta. Itselleni jäi iloinen olo näiden maahanmuuttajien, tätä nykyä Suomen kansalaisten kohtaamisesta.

Kun Vietnamin sosialistista hallintoa pakoon lähteneet ”venepakolaiset” saapuivat Suomeen ensimmäisen kerran 1970-luvulla, olivat he liikkeellä pääosin perheittäin. He olivat paenneet kiikkerällä paatilla, paitaressuina. He olivat kärsineet. En epäile yhtään, etteikö heille olisi alussa tullut shokkina vastaan marraskuun pimeys ja kylmä ilmasto tai suomalainen elämäntapa. En epäile, etteikö heitä olisi joku katsellut pitkään tai etteikö jotakuta olisi kiusattu. Kaikesta huolimatta he kotiutuivat menestyksekkäästi. He opettelivat oudon kielen, opiskelivat uuden ammatin tai hyödynsivät vanhaa osaamistaan. Monet ryhtyivät yrittäjiksi ja menestyvät tänä päivänäkin. He valloittivat meidät ahkeruudellaan ja myönteisyydellään.

Muistaako joku, että vietnamilaisten kohdalla olisi jouduttu kohtaamaan lähes ylitsepääsemättömiä ”kotoutuksen haasteita” tai pumppaamaan loputtomasti yhteiskunnan rahaa heidän työllistämiseensä heikoin tuloksin? Muistaako joku, että meidän olisi käsketty sopeutua vietnamilaiseen uskontoon tai kulttuuriin? Vietiinkö aikuisia vietnamilaisia miesryhmiä suomalaisiin kouluihin ja päiväkoteihin? Ovatko vietnamilaiset miehet olleet yliedustettuina seksuaalirikostilastoissa? Tarvitseeko vietnamilainen maahanmuuttaja vielä 15 vuotta Suomeen saapumisensa jälkeen tulkkia?

Vietnamilaisia on maassamme vähemmän kuin esim. irakilaisia tänään. Joku voi tietysti väittää, että määrä lisää ongelmia. Minä väitän, että kahdella eri kulttuurilla voi olla keskenään niin suuri ero, että maahanmuuttajaryhmän koolla ei ole merkitystä. Jotkut yksinkertaisesti kykenevät sekä säilyttämään identiteettinsä että sopeutumaan uuteen kotimaahan, sillä heidän uskonnollinen taustansa ei kiellä tätä prosessia kun taas jotkut elävät sovittamattomassa ristiriidassa lähtömaansa uskonnon asettamien vaatimusten ja uuden kotimaan yhteiskuntajärjestyksen kanssa. Toinen kulttuuri tahtoo, että pyörä pyörii ja elämä rullaa, toinen taas työntää kapuloita rattaaseen, jolloin minkäänlainen yhteiselo ei ota onnistuakseen.

On haittamaahanmuuttoa ja hyvää maahanmuuttoa humanitaarisista lähtökohdistakin. On kaarnalaivoja ja on oikeita menestystarinoita.