Alkoholipoliittinen keskustelu on jälleen kerran leimahtanut täyteen loistoonsa, kun osa Keskustan edustajista ilmoitti etteivät he hyväksy limuviinojen ja vahvojen oluiden myynnin vapauttamista. Tilavuusprosentit näyttävät olevan Keskustalle A-luokan ongelma. Itse näen, että tilavuusprosentit ovat tässä nimenomaisessa aiheessa korkeintaan C-luokan ongelma.

Olen seurannut tätä tilavuusprosentteihin juuttunutta keskustelua surullisena. Jälleen kerran keskustelu keskittyy epäolennaisuuksiin eikä keskustelu käsittele lainkaan ongelman ydintä. Ihanko todella tilavuusprosenteilla me ratkaisemme kaikki alkoholin aiheuttamat ongelmat?

Tällä hetkellä noin 10 prosenttia ihmisistä juo puolet kaikesta kulutetusta alkoholista. Suurin piirtein noin puoli miljoonaa suomalaista juo pullon koskenkorvaa päivässä. Tämä kymmenen prosentin osuus väestöstämme on se ryhmä, joita suurin osa alkoholihaitoista koskee. Tämän lisäksi alkoholi on länsimaiden yleisin kehitysvamman syy. Näiden faktojen äärellä onkin selvää, että tilavuusprosentteihin jumiutuminen ei ratkaise alkoholin aiheuttamia ongelmia.

Mikä sitten saa ihmisen kaatamaan suuhunsa pullon koskenkorvaa päivässä? Kyse on alkoholiriippuvuudesta, joka on asteittain kehittyvä aivojen sairaus. Keskiössä on riippuvuuteen sairastuneen ihmisen pakonomainen tarve juoda. Tämä on fyysinen ja psykologinen sairaus, joka hoitamattomana vie ihmisen lopulta hautaan. Alkoholismin ydintä ei kuitenkaan yhteiskunnassamme vieläkään tunneta tai tunnisteta. Alkoholismi ei ole edes 2000-luvun aikana saanut samanlaista ”täyttä oikeutta sairautena” kuin muut fyysiset sairaudet ovat saaneet ja osa psykologisista sairauksista on saanut. Alkoholin käyttö nähdään pelkästään ihmisen omana vapaana valintana, mitä se ei suinkaan kaikille ole. Tämän tietämättömyyden vuoksi keskustelu alkoholihaitoista juuttuukin mainitsemiini epäolennaisuuksiin kuten esimerkiksi tilavuusprosentteihin.

Mihin alkoholikeskustelun tulisi sitten suuntautua? Ensiksi kyse on tietenkin rahasta. Päihdeongelmaisten laitoshoidon maksusitoumukset käsitellään pääosin sosiaalitoimessa, joka kärsii kroonisesta rahapulasta. Yleisesti sairaanhoidossa alkoholin aiheuttamat fyysiset vammat kyllä hoidetaan, mutta riippuvuuden psykologisen puolen kuntoutusta ei välttämättä saa edes anelemalla. Viime laman aikana mielenterveys- ja päihdepalveluita leikattiin rankalla kädellä. Nämä palvelut eivät kerenneet toipua edellisenkään viikatemiehen vierailusta, kun sisään asteli jo uusi kutsumaton vieras. Tämän lisäksi Suomessa tulisi tehdä pian päihdeäitien pakkohoitoa koskeva lakiesitys, joka on istunut peruspalveluministeri Juha Rehulan pöydällä jo kohta kaksi vuotta. Näiden lisäksi Suomeen olisi myös perustettava FASD-osaamiskeskus. Näistä molemmista voit lukea lisää tästä ja tästä.

Toivon, että Suomessa käytäisiin jatkossakin vilkasta keskustelua päihderiippuvuuksista ja niiden hoitokeinoista. Asia koskettaa monia kansalaisia. Eniten riippuvuussairauksista kärsivät lapset, jotka joutuvat luopumaan lapsuudestaan vanhempiensa päihteiden käytön vuoksi. Inhimillisen kärsimyksen vuoksi onkin tärkeää, että keskitymme keskustelussa ongelman ytimeen emmekä epäolennaisuuksiin. Itse kahden alkoholismiin kuolleen vanhemman tyttärenä vaalin vanhempieni muistoa yllä yrittämällä tuoda keskusteluun ratkaisuja. Koska vain ratkaisukeskeisellä keskustelulla ja päihderiippuvuuden ytimeen osuvilla ratkaisuilla me voimme helpottaa alkoholin tuottamaa suurta inhimillistä kärsimystä.