Koulut ovat jälleen alkamassa, ja tuhannet ekaluokkalaiset suuntaavat koulutielle. Heistä valitettavan moni tulee koulu-uransa aikana kohtaamaan kiusaamista ainakin jossain muodossa.

Tällä koulutiensä vuonna 1985 aloittaneella on edelleen hyvässä muistissa 12 vuotta kestänyt kiusaaminen. Ei, minua ei heitelty ja takkiani sotkettu mädillä kananmunilla niin kuin sille luokan pahiten kiusatulle tytölle tapahtui – mutta puseroni selkään liimattiin tarra jossa luki ”tyhmä”. Ei, penaalia ja koulukirjoja ei varastettu tai tuhottu lopullisesti niin kuin jollekulle muulle tapahtui (vaan sain ne aina jossain vaiheessa takaisin melko ehjinä). Ei, minua ei myöskään lyöty tai potkittu. Paitsi kerran. Ei, tyttöjen vessan peiliin ei jäänyt ikuisiksi ajoiksi tussilla kirjoitettua tekstiä ”Saana on h*ora”. Tussi saatiin pestyä pois. Ei, vanhempani eivät jättäneet puuttumatta asiaan. Jätin kertomatta kun en halunnut tehdä heitä surulliseksi.

Koulukiusaamisesta selviää, jos on yksikin ystävä. Lyöttäydyin alakoulussa yhteen sen pahiten kiusatun tytön kanssa, jonka takki töhrittiin mädillä kananmunilla. Yhdessä selvisimme, New Kids On The Blockia kuunnellen. Sitten vaihtui koulu ja tiemme erosivat, mutta kiusaaminen jatkui. Ysiluokalla löysin vihdoin sen Parhaan Ystävän, joka on onneksi jaksanut minua jo 27 vuotta. Aluksi myös me kuuntelimme NKOTB:n poikia, nykyään jotain ihan muuta.

Mutta entä ne kiusatut, joilla ei ole edes sitä yhtä ainoaa ystävää? Luokkakaverit, menkää sen kiusatun yksinäisen luokse rohkeasti, pelkäämättä että itse tulisitte kiusatuksi! Tavatessani alakoulun luokkakavereita aikuisiällä sain kuulla useita pahoitteluja siitä, että he kyllä tiesivät kiusaamisesta, mutta eivät osanneet puuttua. No, ei osannut (tai halunnut?) opettajakaan. Joskus se yksi ainoa ystävä kuitenkin riittää.

Tuoreimmat kouluterveyskyselyn tulokset ovat vuodelta 2019 (lähde: THL). Niiden mukaan ”perusopetuksen 4. ja 5. luokkaa käyvistä lapsista 12 prosenttia ilmoitti kokeneensa fyysistä uhkaa vähintään kerran viimeksi kuluneen vuoden aikana. Fyysisen uhan kokemukset olivat yleisimpiä perusopetuksen 8. ja 9. luokkaa käyvillä nuorilla ja ammatillisissa oppilaitoksissa opiskelevilla nuorilla.” Lisäksi ”noin joka kahdeskymmenes lapsi ja nuori oli kokenut kiusaamista koulussa viikoittain”.

Huomionarvoista on myös, että ”perusopetuksen 4. ja 5. luokkaa käyvistä kaksi, perusopetuksen 8. ja 9. luokkaa käyvistä kolme, lukiolaisista yksi ja ammatillisissa oppilaitoksissa opiskelevista kolme prosenttia kertoi itse osallistuneensa kiusaamiseen vähintään kerran viikossa.”

Erilaiset kiusaamisen vastaiset toimenpideohjelmat ovat tuoneet koulukiusaamisen monia vaikutuksia esiin. Toivoa sopii, että tällaisten ohjelmien rahoitus turvattaisiin myös näinä taloudellisesti vaikeina aikoina. Vastuu kiusaamisen vastaisen toiminnan ylläpitämisestä on silti jatkossakin kouluilla ja kodeilla. Siispä: Aikuiset, auttakaa! Opettajat, puuttukaa! Vanhemmat, kysykää miten koulussa menee!

Onnea jokaisen lapsen koulutielle!