Olimme pienellä ryhmällä tekemässä kuntavaalimainontaa Petosen torilla, kun paikalle saapui kaksi nuorta. Koulupäivä paikallisessa yläkoulussa oli juuri päättynyt. Tapaamisessa kehkeytyi mielenkiintoinen keskustelu yläkoululaisen kouluarjesta. – Koska tarjolla ollut mehu ja pikku donitsit maistuivat nuorille miehenaluille, niin keskustelu kääntyi luontevasti kouluruokaan. Poikien mielestä ruoka on ihan hyvää, mutta mautonta. Sitä ihmeteltiin, että miksi sitä ruokaa ei voisi riittävästi maustaa, jotta maistuisi.

Jäi tuosta tapaamisesta mieleen, että kylläpä olivat mukavia ja hienosti käyttäytyneitä nuoria. Pitäisiköhän nuoria kuunnella enemmän yleensäkin kouluasioissa. Miksi kuunnella? – Siksi, ettei koulusta tule samalla lailla mauton, kuin noiden poikien mielestä kouluruuasta on tullut. Voisimmeko saada kouluun enemmän makua?

Mikä sitten tekee asioista mauttoman? Voisiko olla, että me aikuiset suuressa viisaudessamme olemme vuosien varrella tehneet monista kouluasioista mauttomia. On totta, ettei nuorilla ole, eikä voi ollakaan, tietoa siitä, millaisia asioita ja taitoja kouluissa tulee opettaa, joita he sitten myöhemmin elämässään ja opinnoissaan tarvitsevat. Mutta heillä varmasti on käsitys siitä, millainen koulun maistuisi hyvältä ja houkuttelevalta.

Koulujen toiminnan kehittämisessä Suomessa, niin kuin Kuopiossakin, on peruskoulun synnyttämisen jälkeen keskitytty vuosikymmeniä erilaisiin oppimiseen ja kasvatukseen liittyviin ideoihin; on ollut joukko-oppia, yhteistoiminnallista oppimista, …. niin ja avoimia oppimisympäristöjä, inkluusiota, digiloikkia jne. – Monissa asioissa on ollut paljon hyvää, mutta myös paljon turhaa, joka on hiljaa mauttomana syrjään siirretty kaikessa hiljaisuudessa. Noita uusia ideoita ei viimeisten vuosikymmenien aikana ole synnytetty koulujen arkipäivän työssä, eikä niistä ole keskusteltu opettajien tai oppilaiden kanssa. – Ne ovat syntyneet yliopistojen kammioissa tutkijoiden päässä. Tutkijoiden, jotka usein voivat olla varasin kaukana koulumaailman arkirealismista.

Monet muutokset ovat koskeneet enemmän koulujen toimintatapaa ja opetusmenetelmiä, kuin itse oppimista. Niinpä kouluissa on tehty muutoksia, jotka ovat johtamassa tiedollisen oppimisen heikentymiseen. – Valtaosa nuorista menee päivittäin kouluun oppiakseen asioita. Monet taidot ovat tärkeitä, mutta nuoret hyvin tietävät, että tietojakin tarvitaan. – Mikä sitten muutoksia johtaa ”mauttomaan” suuntaan? Tutkijoilla on ollut vimmattu halu ”pysyä yhteiskunnan uudistumisessa” mukana. Ja kuka paremmin tietää yhteiskunnan kehityksen suunnan kuin kammiossa tietokonetta naputtava tutkija. Ei siinä tarvitse asioita koulusta, saati asiantuntijoilta eli opettajilta ja oppilailta kysyä.

Opettajat ovat oppimisen todellisia asiantuntijoita. Opettajat myös näkevät, mihin ylhäältä määrätyt uudistukset johtavat. Opettajat myös pyrkivät uskollisesti pitää kiinni koulun päätehtävästä; oppilaiden ja opiskelijoiden oppimisesta. Opettajat myös näkevät sen, jos koulua muutetaan värittömäksi, tasapäistäväksi, harmaaksi ja mauttomaksi. Ja asioista olisi varmaan hyvä keskustella myös oppilaiden kanssa.

Risto Pirinen

historian opettaja, rehtori (eläk)

Kuntavaaliehdokas

Kuopio