Perussuomalaiset

Risto Jääskeläinen

Armollinen puolue?

3 kommenttia

Kun puolueen jäsenistöön kohdistuvalta petokselta tuntuva entisen puhemiehen tempauksen aiheuttama järkytys on mielestä laantunut, sinne syntyy tilaa uusille ajatuksille. Entäpä jos Perussuomalaiset olisivatkin armollinen puolue? Aiemmin erotetut puolueen jäsenet ”armahdettaisiin”, eli heidät hyväksyttäisiin jäseniksi hakemuksesta. Hakemus lienee välttämätöntä, ettei ketään vastentahtoisesti liitettäisi jäseneksi?

Vain osa erottamisista on voinut olla vanhan puoluejohdon henkilökemiaan liittyviä, mutta kun tätä ei voine saada enää selville, niin siksikin ”yleisarmahdus”. Itselläni on erityisesti mielessä mies Kärsämäeltä, joka kuuluisi puolueeseen, ja toinen Rovaniemeltä.

Armollisen puolueen eräs erikoisuus voisi olla, että Sipilän ja Orpon ottopojiksi lähteneitä puolueen ministereitä ei erotettaisikaan puolueesta. Mikäli voitaisiin varmistaa, ettei vahinkoa puolueelle tule, puolueen ministerit voisivatkin jatkaa jäsenyyttään. Tilannehan on nyt se, että Perussuomalaiset on oppositiopuolue, jolla on ministereitä hallituksessa. Mikseipä sen voisi antaa jatkuakin?

Tekstin aiheet:

Osallistu keskusteluun!


3 kommenttia
Nimetön
Hämmentynyt
#1

Eikö tuo olisi omituinen paradoksi, että loikkarien puheenjohta olisi sitten Halla-aho? Vielä kun puolueen hallitus valitsee loikkarien ryhmän puolueen viralliseksi ryhmäksi kuten Soini haaveilee ja hylkää perussuomalaisen eduduskuntaryhmän niin eihän tuosta ota selvää Erkkikään. Hohhoijaa

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Onko järkee vai ei
Utelias
#2

Olisiko armonosoituksen ehtona tehokas katuminen ja julkinen irtisanoutuminen uuvattien Arvo Pohjasta?

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Onko järkee vai ei
Utelias
#3

Rikos: Yrityksestä luopuminen ja tehokas katuminen

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Ota kantaa

Heräsikö ajatuksia? Ota kantaa. Muista kuitenkin, että lyhyet ja napakat kommentit menevät paremmin perille kuin polveileva tajunnanvirta. Pitäydy asiassa ja salli muille keskustelijoille mielipiteenvapaus. Tutustuthan pelisääntöihin.

Haluatko mielipiteellesi kasvot? Rekisteröityminen mahdollistaa keskustelun oikealla nimellä ja oikeilla kasvoilla. Rekisteröityneenä käyttäjänä saat myös automaattisen ilmoituksen aina, kun kirjoittamaasi kommenttiin vastataan. Rekisteröidy tai kirjaudu sisään.

Kommenttisi

1000 / 1000