Varoitus kaukaa menneisyydestä
Netflix julkaisi muutama päivä sitten uutuuselokuvan Einsteinin elämä omin sanoin. Elokuva on koskettava kuvaus Einsteinin pakenemisesta pois häntä uhanneesta natsi-Saksasta. Siinä kuvataan hyvin hänen elämäänsä kaukana kotoa ja mullistavaa ajatteluaan. Hän oli kiistatta aikansa suurimpia ajattelijoita ja tiedemiehiä. Elokuvan erikoisuus piilee siinä, että kaikki sanat ja lauseet ovat hänen omiaan ilman minkäänlaista dramatisointia tai muokkaamista. Hänen viestinsä tulee autenttisena katsojan kokemuspiiriin.
Netflix on ennen näkemättömällä tavalla ajan hermolla tehdessään ja julkaistessaan juuri nyt alkuvuonna 2024 tämän teoksen. Katsoin henkeä haukkoen ja välillä sitä pidätellen Einsteinin analyysiä ihmiskunnasta. Hänellä oli viiltävä ja samalla tunteellinen viesti jälkipolville. Hän varoitti ihmiskuntaa olemasta koskaan enää niin tyhmä, että käyttää uudelleen ydinaseita. Hänen tieteellistä teoriaansa hyödynnettiin ydinaseiden kehittämisessä tuolloin ja tämä oli hänelle valtavan henkilökohtaisen kärsimyksen aiheuttaja. Hän koki, että hänen havaintonsa ja teoriansa tuhosivat paljon vaikka hän ei sitä ollut tarkoittanut. Lisäksi hän pohti ydinpommien hintaa ja niistä seuranneen rauhan välistä suhdetta paljon. Elokuva päättyy hänen nimenomaiseen toivotukseen jälkipolville siitä, että ihmiskunnan kohtalo riippuu kokonaisuudessaan ihmisen moraalisesta kehityksestä. Hän jatkoi taisteluaan rauhan puolesta viimeiseen hengenvetoonsa saakka 1955. Hän peräänkuuluttaa sanoissaan jälkipolville sitä toivetta, että ihmiskunta toivottavasti on muuttunut hänen ajoistaan oikeudenmukaisemmaksi, rauhanomaisemmaksi ja yleisesti järkevämmäksi. Hän toteaa, että mikäli näin ei ole tapahtunut, paholainen teidät periköön. Hän myös korostaa olevansa tai olleen meidän Einstein, meitä varten.
Navalnyi kuoli viime viikolla venäläisessä vankilassa. Jokainen tilannetta seurannut ymmärtää, mitä on tapahtunut. Ei tarvitse odottaa ”virallista tutkintaa” kuten Venäjä toivoo. Rehellistä ja oikeaa tietoa emme tule Venäjältä tietenkään saamaan emmekä sitä tarvitsekaan tässä tapauksessa. Putin on läpi valtakautensa yhä kiihtyvällä tahdilla murhauttanut toisinajattelijoita. Vuosia sitten Anna Politkovskaja sanoi, että Putin on pyöveli ja menetti pian henkensä. Putinin aiheuttamat kuolemat ovat joka tapauksessa jo nyt satoja tuhansia ihmisiä, ehkä jopa enemmän. Lopullista määrää emme vielä tiedä, koska tappaminen jatkuu joka hetki. Joka tapauksessa tullaan puhumaan miljoonista ihmisistä. Yhden miehen päätösten perusteella miljoonat ihmiset menettävät henkensä, elämänsä, tulevaisuutensa. Ukrainan sodan alkamisesta tulee kuluneeksi kaksi vuotta tämän viikon lauantaina. Ukrainassa on taisteltu jo vuosia ennen tätäkin.
Putin liittolaisineen, joista tärkeimmät lienevät Pohjois-Korea asetuotannon kautta ja Kiina rahallisena tukijana, uhkaavat koko maailman rauhaa ja ihmiskunnan tulevaisuutta. Diktatuurit selkeästi aikovat käydä 3.maailmansodan demokratioita vastaan. Tarkoitus on kenties jakaa keskenään pallomme diktatuurisiin osiin. Meidän tärkein tehtävämme demokratiana on nyt kaikin keinoin taistella tätä suunnitelmaa vastaan. Suunnitelma näyttäytyy ilmiselvänä kun tarkastelee tilannetta ja huomaa selvät merkit asioissa. Länsimaisilla demokratioilla on nyt jo kiire tilanteessa eikä aikaa hukattavaksi ole yhtään. Se ei ole turhaa pelottelua eikä paniikin lietsontaa vaan ilmiselvien faktojen realistista tarkastelua. Länsimaat ovat sortuneet liian kauan uskomaan hyvään Venäjän kohdalla. Konkreettinen esimerkki tästä oli kun Venäjä kaksi vuotta sitten oli vienyt viikkojen ajan kalustoaan Ukrainan rajoille ja länsimaiset johtajat yhä vaan pyrkivät käymään neuvotteluja Putinin kanssa. Ranskan Macron jopa koki 2 päivää ennen hyökkäystä, että Putin lupasi hänelle ettei hyökkää Ukrainaan. Euroopalle ja myös ihmiskunnalle on aivan kohtalon kysymys nyt huomata, että Putin varustautuu kovaa kyytiä liittolaisineen ja on johdattamassa maailmaa sotaan. Venäjä on jo siirtynyt täysimittaiseen sotatalouteen. Uutta, laajaa liikekannallepanoa voidaan odottaa heillä presidentinvaalien jälkeen viimeistään.
Lämmin suositus jokaiselle katsoa Einsteinin tervehdys jälkipolville ja lisäksi havainnoida maailmaa nyt realistisesti. Isoja asioita tapahtuu ympärillämme ja meillä ei ole varaa sulkea silmiämme niiltä.
Tekstin aiheet:
Miksi Yle tuo ruutuun versovaroin elätettyjä ’asiantuntijoita’ todistelemaan, miten tärkeät ovat eteläisten oikeudet. Voi taivahan taatto, mitä idiotismia !
Sulje
Ilmoita asiaton kommentti
Piti olla verovaroin !
Sulje
Ilmoita asiaton kommentti
Toivoisi todellakin jokaisen sisäistävän elokuvan sanoman suvaitsevaisuudesta. Aidot ja oikeat suomalaiset suvaitsevat ps kannattajia, jotka ovat yhtä aitoja ja oikeita, siinä missä maahanmuuttajiakin, joista ajan myötä aitoja ja oikeita suomalaisia on syntyvine lapsineen tulossa. Miksemme kaikki Einsteinin sanomaa noudattaessamme vastakkainasetteluja välttääksemme tekisi näin?
Sulje
Ilmoita asiaton kommentti
ei Putiin , Stalini eikä Hitleri- saa aikaan.
Jos kaikki ”suvaitaan” seuraa KAAOS.
Pitää olla käyttöohjeet- mihin pyritään.
Selkeä käsitys oikeasta ja väärästä.
No – mistä se löytyy ? -raamatusta, Jumalan sanasta.
Nykypäivänä ihmiset eksyneet pahasti. Pyrkimys ylpeydessään itse määritellä hyvä ja paha.
Ensimmäinen synti paratiisissa
4Niin käärme sanoi vaimolle: ”Ette suinkaan kuole; 5vaan Jumala tietää, että sinä päivänä, jona te siitä syötte, aukenevat teidän silmänne, ja te tulette niinkuin Jumala tietämään hyvän ja pahan”
Sulje
Ilmoita asiaton kommentti
Tietenkin ja ennen kaikkea kristillisen opin suvaitsevaisuus ja siinä ajateltu kaikkien yhtäläinen ihmisarvo sopii hyvinkin blogin sisältöön.
Sulje
Ilmoita asiaton kommentti
Näimpä se juurikin on. Tuo ihmisen pyrkimys itse määritellä hyvä ja paha ’omajumallisuus’ on juurikin se fundamentaalinen valinta Jumalan kunniottamisen välillä. Humanismi on tämän päivän ’hyvän ja pahan tiedon puu’.(erityisesti yhteiskunallisesti). Hengellisessä mielessä ’new age’ tietyllä tavalla edustaa tätä ’omajumallisuus’ -oppia ’puhtaimmin’.
Sulje
Ilmoita asiaton kommentti
Taitaa mennä tästä meidän perinteisestä kirkostamme ps-uskonnon suuntaan tuo oppisi. Mutta ei se mitään: sinäkin saat tietysti olla tasavertaisesti muiden omajumalien kanssa. Kuten maahanmuuttajat, muslimit jne…omine uskontoineen.
Sulje
Ilmoita asiaton kommentti
ei oikein ole enää perinteisestä kirkosta jäljellä kuin kulissit. Sisältö on muuttunut pitkälti vihervasemmistolaisten hötöksi.
Parannuksenteosta synnistä ei saarnoissa kuule. Papit – pitkälti naisia – puhelevat ”korvasyyhyyn” makoisia ja mukavia- jottei vaan kukaan loukkaannu.
Jos helvetin tuomiota haluaa pakoon synnistä on tehtävä parannus- Jeesuksen nimessä ja veressä saa synnit anteeksi.
Jeesus tuli maailmaan vapauttamaan ihmiset synnin kahleista – Ei vapauttamaan ihmisiä elämään synneissään.
Eihän rikollistakaan armahdeta, jos hän ei edes tunnusta rikoksiaan ja jatkaa rikollista elämäänsä armahduksen jälkeenkin.
Sulje
Ilmoita asiaton kommentti
Kolmatta maailmansotaa tuskin pystytään välttämään. Sekä Venäjä että Valko-Venäjä ovat puhtaasti Hitlerin kaltaisia diktatuureja, jotka pyrkivät kaappaamaan vallan mm. Euroopasta, jossa valta keskitettäisiin kirjaimellisesti murhaajille ja keskitysleirit joukkohautoineen muuttuisivat arkipäiväksi. Euroopan tulee valmistautua iskemään Venäjän murhaajat maahan ennen Euroopan valloitusyrityksiä, tähän läntinen maailma varmasti pystyy, ei epäilystäkään. Euroopan hiljaiset hyssykät, poliitikot ovat kaiketi nahjuksia, kun eivät toimi tilanteen vaatimin toimin. Nyt on korkea aika laittaa Venäjä kuriin ja ojennukseen.
Sulje
Ilmoita asiaton kommentti
Näin on, USA:n demokraatit ja heidän maahanmuuttopolitiikkansa jarruttaa USA:n suuren Ukrainan tukipaketin etenemistä, kun Trump hoitaisi asian kuntoon välittömästi.
Sulje
Ilmoita asiaton kommentti
Juuri näin, sosialistit, kuten kansallissosialistit tuntuvat olevan aina sotien aiheuttajia tai osapuoli.
Sulje
Ilmoita asiaton kommentti
EU:n parlamentti on muuttunut Neukkulan ajan kommunistiseksi politbyrooksi. Putinille kilpaileva yhtenäinen venäjän puolue, josta seurannee jossain vaiheessa yhtyneet EU:n ja Venäjän yhtenäiseksi venäjän puolueeksi. Tuntuu siltä, että sulautuminen tapahtuu Venäjän ehdoilla.
Sulje
Ilmoita asiaton kommentti
Suomen tulee pitää varansa yhtenäisessä EU:ssa.
Sulje
Ilmoita asiaton kommentti
En millään tavalla ole venäjän puolella, mutta suurta luottoa EU:kaan kehitykseen ei oikein ole. Venäjä koittaa valoittaa itsenäisiä alueita aseilla. EU tekee tätä oikestaan taloudella. Siis ottaa vallan itsenäisten valtioiden suveereeniteetista ja lainsäädännöstä. Puhutaan liittovaltiokehityksestä, mutta mitä muuta kuin liittovaltio tämä systeemi jo nyt on jos se määrittä jo 70% meidän lainsäädännöstä. Ja mitä isompi EU sitä enemmän sillä on valtaa.
Sulje
Ilmoita asiaton kommentti
Venäjä ja marxismi-leninistinen EU pyrkii murskaamaan läntisen maailman tuhoamalla talouden ja väestön vapaudet, yrittämisen, mm. energia-aseellaan, jossa vihersiirtymä on yksi moderneimmista aseista. Vihreä-sosiaalidemokraattinen maailmanlaajuinen liike on kuin myrkyllinen idänruskokäärme, joka soluttautuu joka aukosta myös Suomen hallintorakenteisiin, kun tuo joutaisi etsimään viemäreistä ravintonsa.
Sulje
Ilmoita asiaton kommentti
Näyttää pahasti siltä, että Venäjä ottaa Euroopan haltuunsa vain viikoissa, sen verran on hidasta Ukrainan avunsaanti. Hidas päätösprosessi on vaarallinen tila, ja houkuttelee Venäjää hyökkäämään EU-maihin. Saamattomat EU:n päättäjät ovat vastuussa Euroopan mahdolliseen kohdistuvaan hyökkäykseen ja suoraan sotaan.
Sulje
Ilmoita asiaton kommentti
Saksan kaljupää on yksi suuri nahjus n:o 1
Sulje
Ilmoita asiaton kommentti
Kommunismi on verhoutunut jokaisella vuosikymmenellä uusiin valeasuihin ja luvannut aina kymmenen hyvää ja kaunista uskollisille alamaisille, kunnes sen todelliset hampaat lopulta paljastuvat. Hyödyllisenä idioottina toimii milloin YK, EU tai joku muu. Vihreä siirtymä agendoineen, pakkolakeineen ja ilmastopakolaisineen osoittaa jo, mistä kyse on.
Sulje
Ilmoita asiaton kommentti
Eurooppaa ja Yhdysvaltoja on heikentänyt jatkuva invaasio epäluotettavista maista. Troijan hevonen on jo meillä. Kun rähinä Euroopassa alkaa (enää ajan kysymys), epäselvää on millä puolen kukin on. Tämä on ollut diktatuurien tavoite yhdessä taloudellisen riippuvuuden luomisen kanssa. Suomessakin vihervasemmisto pelaa täysin Putinin pelikirjan mukaan, osin tietämättään. Sisäisen turvallisuuden ja konsensuksen heikentäminen kun palvelee täysin imperialistisia diktatuureja. Ei pidä unohtaa SDP:n historiaa ja Halosen ajanjaksoa.
Sulje
Ilmoita asiaton kommentti
Kyllä Englannin kuningatar Elisabethin puutarhurin koira,oli sitten viisas aikoinaan.Kun oli pitänyt helvetinmoisen rähinän Putinille,tämän vieraillessa joskus männävuosina Britannian hovissa.Kunigatar ei kuulemma yleensä ottanut kantaa,kun keskusteltiin jonkun toisen maan johtajasta.Mutta puutarhurin pyydellessä anteeksi kuningattarelta koiransa käyttäytymistä.Oli Elisabeth vastannut.=Eikö olekkin eläimillä mielenkiintoisia vaistoja?
Sulje
Ilmoita asiaton kommentti
Jatkanpa vielä senverran,että Elisabeth vanhana ja viisaana/maailmaa nähneenä monarkkina.Oli vaistonnut myös ,puutarhurinsa koiran tavoin,Putinin oikean luonteen.
Sulje
Ilmoita asiaton kommentti
Kyllä sitä nyt ollaan niin kennelmiestä.
Sulje
Ilmoita asiaton kommentti
Mitenkä niin?Kerroin vain tosi tapahtumista.
Sulje
Ilmoita asiaton kommentti
Niin ja sikstoisekseen tuo Elisabethin puutarhurin koira ei rähissyt muille.Oli kuuleman mukaan hyvinkin säyseä,mutta Putin oli poikkeus.Niinkuin kaikki olemme sen nyt huomanneet,joilla vähääkään”järkeä on”?
Sulje
Ilmoita asiaton kommentti