Perussuomalaiset

Risto Helin

Taistelu demokratiasta

Venäjän täysmittaisen hyökkäyksen alkamisesta Ukrainaan tulee kuluneeksi yli 3 vuotta. Aika tuntuu menneen nopeasti täältä meiltä katsottuna, mutta ei voi kuin aavistella, millaiset vuodet ukrainalaisilla on takanaan. Tämän lisäksi Venäjän hyökkäävät toimet alkoivat siellä jo useita vuosia aiemmin. Ukrainalaiset ovat eläneet pelossa ja kauhujen keskellä yhteensä jo kymmenkunta vuotta. Venäjän toimissa kyse on imperialismista. Se katsoo, että sillä on suurvaltana oikeus ja velvollisuuskin pyrkiä laajentamaan omaa maa-aluettaan sekä taloudellista valtaansa.

Viime viikkoina maailma on selkeästi saanut huomata, että estradille on astellut myös toinen suurvalta, jolla vaikuttaisi osittain yllättäenkin olemaan samansuuntaisia pyrkimyksiä kasvattaa valtaansa sekä aluettaan. Tämä on tietenkin Trumpin luotsaama Yhdysvallat. Aiemman hallinnon aikana tällaisia pyrkimyksiä ei maassa ole esitetty eikä niitä tiettävästi ole ollut. Tämä retoriikka ja toiminta on yllättänyt ainakin osittain myös Trumpin oman puolueen sekä kannattajia. On hänen talouspoliittisesta menestyksestään ja osaamisestaan mitä mieltä tahansa, on tätä uutta linjaa vaikea hyväksyä kuuluvaksi nykyaikaiseen demokratiaan monestakin syystä. Yksi silmiinpistävä yksityiskohta ovat olleet Trumpin vanavedessä tulleet rikkaat liikemiehet, joita kukaan ei ole äänestänyt valtaan demokraattisilla vaaleilla. Tässä on mekanismina jotain hyvin samankaltaista kuin Venäjällä oligarkkien osalta. Keskittynyt vauraus mahdollistaa pääsyn aivan vallan lähelle, ehkä jopa ytimeen. Piiri on hyvin pieni ja yhdistävänä asiana on luultavimmin halu toteuttaa omia visioita, käyttää valtaa ja laajentaa omaa valta-asemaa. Sivutuotteena toki myös aiemminkin suuri varallisuus itsellä lisääntyy. Tämä kaikki supistaa ennestäänkin ahdasta maailmankuvaa ja ajatuksia jaetaan lähinnä omanmielisten kanssa.

Yhdysvaltoja on usein sanottu maailman vanhimmaksi demokratiaksi. Venäjäkin esittää olevansa jossain määrin demokraattinen ainakin näennäisten vaalien kautta. Yhteistä näille suurvalloille on joka tapauksessa nyt imperialistiset haaveet ja itsevaltaiset toimintatavat. Presidentit Trump ja Putin vaikuttavat myös tulevan keskenään jossain määrin hyvin toimeen. Hyviä välejä voisi yleisesti pitää tietenkin hyvänä asiana, mutta tässä kokoonpanossa asetelma vaikuttaa vähintäänkin arveluttavalta ainakin Euroopan näkökulmasta. Meidän on vaikea myöntää tätä tosiasiaa, mutta Eurooppa vaikuttaa heikolta ja on muista riippuvainen. Vaikka sen myöntäminen olisi meille kuinka epämiellyttävää tahansa, se kannattaa silti rehellisesti meidän täällä tehdä. Ainoastaan sitä kautta voimme tarkastella asiaa rationaalisesti ja pyrkiä kehittämään maanosamme toimintaa. Nämä kaksi suurvaltaa neuvottelevat tällä hetkellä asioista ohi Euroopan. Voimme kokoustaa omalla porukalla aivan niin paljon kuin se hyvältä tuntuu, mutta tosiasia on kuitenkin se, että päätökset Ukrainaan liittyen ja samalla koko Eurooppaan liittyen tehdään nyt isommissa pöydissä. Lisäksi näissä neuvotteluissa on suurena riskinä se, että samalla sovitaan myös esimerkiksi Suomen asioista hyvinkin tarkasti. Olemme nyt todella tukalassa tilanteessa, jota ei ehkä osattu tarpeeksi ennakoida Bidenin kaudella. Silloin pyrittiin kuitenkin tekemään parhaita mahdollisia ratkaisuja, jotka olivat silloin pöydällä niissä olosuhteissa.

Koko maailma käy tällä hetkellä eri muodoissa taistelua demokratiasta ja sen määrittelystä. Vaikuttaa siltä, että myös ns. demokraattisissa maissa itsevaltaiset ajatukset ja toimintatavat ovat valtaamassa alaa. Lisäksi meillä on runsaasti maita, jotka ovat avoimesti diktatuureja. Näin ollen Euroopan tehtäväksi vaikuttaa jäävän puolustaa paitsi itseään myös aitoa demokratiaa, jossa valta siirtyy vaaleissa äänestämisen kautta eri tekijöille määräajaksi kerrallaan. Vaikka tehtävä vaikuttaa vaikealta, se on oikeastaan koko Euroopan elinehto eli emme voi muutakaan kuin tarttua toimeen ja lakata olemasta naiiveja. Eurooppa on liian paljon ja liian pitkään nojautunut muiden apuun ja yrittänyt olla kaikessa kuuliaisia. On keskitytty mm. yksityiskohtiin ilmastonmuutoksen hoidossa ja sääntelyissä samaan aikaan kun suuret maat eivät ole panostaneet samoihin asioihin lainkaan yhtä intensiivisesti. Ne ovat keskittyneet mm. puolustukseen ja oman talouden kehittämiseen. Eurooppa on nyt valitettavan suurella takamatkalla, mutta ei tilanteen tarvitse olla lopullinen. Nyt on korkea aika herätä ja alkaa keskittymään isoihin asioihin ja vahvistaa yhtenäistä Eurooppaa. Yksittäisinä, pieninä maina emme milloinkaan voi pärjätä, mutta yhtenäisenä maanosana se on mahdollista. Katse pitää todellakin kääntää pois lillukanvarsista ja nähdä isot linjat. Liika kiltteys ja liian sivistynyt käytös täytyy jättää taakse ja tarkastella tilannetta realistisesti.

Olisi hienoa, mikäli Ukrainaan saataisi rauha vuosien taistelujen jälkeen. Suurvaltojen sanelema antautuminen ei kuitenkaan ole itsenäisen valtion rauhansopimus. Rauhan tulisi olla pysyvä ja Ukrainan itsenäisyyden aidosti säilyttävä. Meidän täällä Suomessa on helppo ymmärtää ja samaistua ukrainalaisten tuntemuksiin asiaan liittyen, koska olemme historiassa kokeneet samantyylisiä asioita Venäjän kanssa. Tuetaan siis reilusti edelleen Ukrainaa eikä astuta Trumpin retoriikassaan asettamiin miinoihin siitä kuinka Ukraina olisi tehnyt jotain väärin ansaitakseen tämän tosiasiallisesti Venäjän yksipuolisesti aloittaman hyökkäyksen. Me olemme kokeneet samansuuntaisia asioita ja kukaties saatamme vielä kokea. Emme siis voi olla eikä meillä ole varaa olla sokeita sille, miten nyt mustaa puhutaan valkoiseksi. Slava ukraini !

Tekstin aiheet:

Osallistu keskusteluun!


19 kommenttia
Nimetön
#1

3. Maailmansotaa puuhataan!

Vain Trump ja Orban on järjissään.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#6

Vance kiteytti hyvin, mikä läntisessä Euroopassa mättää, ilmeisesti olisi pitänyt käyttää rautalankaa asian saamiseksi perille.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#9

Liperaalisuus on perseestä !

Onneksi maailman 3 johtajaa on Konservatiivejä ,toisin kuin Eu johtajat.

KIINAN ON PUHALLETTAVA PELI NYT POIKKI !
Ei Euroakaan enään sotahulluille velkarahaa enään.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#2

Jups. Hyvä Blogi. Itse en ihan täysin luota ajatukseen, että Venäjä ei uhkaa kirjaimellisen konkreettisesti Suomea ja että Suomeen ei kohdistu aseellista uhkaa varsinkaan siinä tilanteessa, jossa USA ja Venäjä pistävät Ukrainan polvilleen osaksi Venäjää. Nykymaailmassa voi tapahtua totaalin mielettömiä käänteitä. Hyvä, että Suomi on EU:ssa ja Natossa. Pääsemme ainakin jotakin Europan suunnasta sanomaan ja suuntaan vaikuttamaan. Tuskinpa persutkaan enää viimeisten tapahtumien jälkeen EU:ta arvostelevat.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#7

Nythän sitä vasta pitääkin arvostella kun 3. Maailmansotaa puuhataan tosissaan. Trump kun yrittää estää sitä !

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#10

No kukas perkele sen kolmannen maailmansodan on aloittamassa?Venäjäkö?Sehän tämän kaiken kähinän ja kuohunnan on aloittanut.Ryssä on ryssä,vaikka sen Ladan jäteöljyssä kahteen kertaan friteeraisi.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#11

No, kyllä Euroopallakin yhdessä Amerikan demokraattien on peiliin katsottava liberaalikiimassaan, mitä aikaan on saanut.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#12

Sama sakki joka aloitti 1 j 2 Maailmansodan !
Siis Nykyiset Eu maat ,eilenhän ne hullut oli koolla Englannissa lietsomassa sotaa jota Trump yrittää ehkäistä.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#15

EU on hulluja täynnä. Ukrainan akkumineraalit saavat idiootit sekaisin. Kun pöly laskeutuu ja rauha palautuu maahan, öljyn hinta romahtaa, eikä kukaan hullukaan halua sitoa itseään sähköautoihin. Keinotekoinen bensan ja dieselin hinnan korkealla pitäminen vain sähköautojen lisäämiseksi, tuottaa romua miljardien edestä ja pohjavedet tuhoutuvat käyttökelvottomiksi kaivostoiminnan lisääntyessä. Maapallon kuoren öljyjä tulee poistaa kuoresta mahdollisimman tehokkaasti, koska se on äärimmäinen riski merialueille, ja tuo onnistuu tehokkaasti tieliikenteen tarvitseman öljyn avulla, eli maapallon kuoren hiilivarat ohjataan kasvikuntaan takaisin, eli kiertoon. Sähköautot ovat lisäksi akkuineen niin raskaita, että ne rikkovat teiden päällysteet. Joutava turvan naputtaminen ilmastonmuutoksesta ja nollan ja plussan välisestä taisteluista säissä tulisi lopettaa. On se nyt yhtä helvettiä, jos ei osata tehdä sään kestäviä teitä.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#17

Mannerjalustoissa saattaa olla jopa miljoonien supertankkereiden kapasiteetin edestä maaöljyä, niiden riskit ovat suuremman kuin maailman ydinsodat, koska öljy valtamerissä muuttaa maapallon albedon täysin, ja maapallosta tulee jääpallo. Öljyn käyttöä on lisättävä, jotta meiltä jää asuttava maapallo jälkipolville.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#18

Datakeskuksia haalitaan Suomeen, niistä kun saadaan hukkalämpöä. Tuokin hukkalämpökin on tehtävä jostain, vaikka tuulettomina päivinä. Suomalaisen idioottivihreän aivoissa on hyytävä virhe, nimellinen tuulivoiman teho on eri asia kuin netto voima. Nykyään lasketaan kaikki nimellistehon mukaan, joka tarkoittaa sitä, että kalaa tulee kalastaessa keskimäärin jotain, mutta saaliittomia päiviäkin on. Afrikan suurimman tuulivoimalan nimellisteho on luokkaa muutama megawatti, mutta käytännössä se tuottaa vain yhden omakotitalon tarvitseman tehon verran, ja lisäksi siihen on uhrattu lähes miljardi wokerahaa jakeluverkkoineen.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Sattumavoima, sattumajärki
#19

Saksassa on jo liki 50 000 sattumavoimalaa, tuulivoimaa, eikä lisääntymisestä näytä tulevan loppua. Yhteistä näille on se, että sama tuuli joko pyörittää niitä, tai ne vain seisoo ja vanhenee. 90% Euraasiasta käyttää hiilivoimaa päästöistä päätellen. Keskisessä Euroopassa tuulivoima seisoo, tuulen nopeus 0,5 metriä/s, kuten seisoo järkikin.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#13

Zelensky On pahin 3. Maailman sodan lietsoja jota Eu maat tukee.
Perjantaina tuli selväksi että se Diktaattori on maailman pahin Narsisti (kaikki poliitikot on narsisteja )
-Ei mitään kunnioitusta maailman ykkös johtajaa kohtaan
-Ei tajunnut edes pukeutua oikein (eihän ravintolaankaan pääse noissa kuteissa)
-Huusi viittoi käsillä Trumpin puheiden päälle
-Pummi joka on Pummanut Usa:lta ja läntiseltä maailmalta 1000 Miljardia rahaa Sotimiseen ja Oligarkkien taskuihin .
Miksi Suomi ja Eu maat tukee ja hännystelee tuota hullua ?
Miksi Venäjä ei tapa tuota hullua vaikka niiden tiedustelu tietäää kokoajan missä se liikkuu ja majailee ja heillä on sellaiset ohjukset joilla voi metrin tarkkuudella tahdä iskun.
Miksi kysyn vaan ?
Seuraavaksi Usa Hermostuu Venäjään kun ne antaa tuon hullun elää ja provosoida koko maailman sotaan toisiaan vastaan.
Kuka tietäää kuka on Ukrainan Mikäkin Ministeri ?
En ole kuullut mitään niistä kun hullu Diktaattori ottaa kaiken vallan itselle.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#14

Venäjän Tunnus sodassa on Z jokainen tietää mitä se tarkoittaa… Mutta miksei ne Poista Z:taa pelipöydältä jotta sota loppuisi siihen ?
Sitä saa kyllä ihmetellä ?

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#16

Eiköhän sinun olisi korkein aika lähteä Kremliin meluamaan.Siellä se diktaattori majailee apureineen ja sinusta tulisi yksi hyvä apuri lisää.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#3

Maailman 3 Sotilasmahdin on yhdessä lopetettava sota !
Se loppuu heti välittömästi kun nämä 3 sotilas / talous mahtia lopettaa Eu maiden leinoittamisen (velkakirjojen ostot)
Myös Norja on saatava mukaan tähän boikottiin koska Norjalla on isot sijoitus varallisuudet ,mutta Kiina on suurin velkakirjojen ostaja.
Venäjä Omistaa myös useiden satojen Miljardien edestä Eu maiden valtion velkakirjoja jotka on jäädytetty joten Venäjä ei uusia osta.
Usa taas on niin velkainen maa että en tiedä ostaako se muutenkaan enään mitään. (Usa :n velka on suuurimmaksi osaksi velkaa Kiinalle)

Joten Kiina on avain tekijä tässä asiassa / sodan lopetuksessa !

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#8

On vain yksi paha este Miksei Kiina voi näin järkevästi toimia.
Jos Eu maiden velkakirjojen osto lopetetaan se tarkoittaa kaupan hyytymistä ja Kiinan talouden lamaa ,samaan aikaan kun Usa laitta tulleja Kiinalle.
Kiinan antamat valtion lainat ympäri maailmaa takaa sen ettei niiden rihkama tavaraa kuljettavien laivojen virta maailman merillä hyydy.
Kiinan valtion antamat lainarahat palaa nopeammin takaisin Kiinaan jo ennen kuin laivat tyhjänä ehtii tulla hakemaan uutta kuormaa ,siitä pitää huolen nykyaikaiset sähköiset rahan siirrot. Joten Kiinan on erittäin vaikea lopettaa rahan lainausta.
Sitten jää vaihtoehdoksi että Venäjä Lähettää Brysseliin sellaisen vastauksen ettei kenelläkään Eu maiden johtajalla tee mieli velkaannuttamalla omaa koti maata Trollata paikkoja sinne ja samalla näin sotaa lietsoa sitä vastaan.
Jonkun 3 sotilasmahdista on nyt toimittava !
Usa on jo yrittänyt mutta koko Eu hyppii silmille !

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
Iloinen
#4

Pullonkorkkien erityisosaajien ei kannattaisi piipittää. Kaikki tuki Trumpille ja tiimille, jotka tekevät oikeita asioita. Piipittäjät eivät ole saaneet aikaiseksi mitään muuta kuin pullonkorkkien sääntelyn. Trump tiimeineen on saanut heti avattua keskustelun molempien osapuolten kanssa.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#5

Mistä tämä suomalaisten rakkaus ukrainaan johtuu, siitäkö että He taistelivat puna-armeijassa Suomea vastaan, vai ryssän pelko yhdistää näitä demokraateiksi itseään kutsuvia valtamedian aivopestyjä tolloja

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Ota kantaa

Heräsikö ajatuksia? Ota kantaa. Muista kuitenkin, että lyhyet ja napakat kommentit menevät paremmin perille kuin polveileva tajunnanvirta. Pitäydy asiassa ja salli muille keskustelijoille mielipiteenvapaus. Tutustuthan pelisääntöihin.

Haluatko mielipiteellesi kasvot? Rekisteröityminen mahdollistaa keskustelun oikealla nimellä ja oikeilla kasvoilla. Rekisteröityneenä käyttäjänä saat myös automaattisen ilmoituksen aina, kun kirjoittamaasi kommenttiin vastataan. Rekisteröidy tai kirjaudu sisään.

Kommenttisi

1000 / 1000