Raamatussa Luukkaan evankeliumin luvussa 14 ohjeistetaan meitä olemaan ylentämättä itseämme: joka ylentää itseään, alennetaan ja joka alentaa itseään, ylennetään. Kyse on terveestä nöyryydestä ja siitä, että ihmisen ei tule milloinkaan muuttua ylimieliseksi. Pelottavan paradoksaalista on se, että onko kirkon piirissä unohdettu tämä olennainen ohje ? Juuri siellä, missä tämä ohje pitäisi parhaiten tietää ja tuntea vaikuttaa kuin sitä ei ymmärrettäisi.

Tämä itsensä ylentäminen ilmenee mm. ylimielisenä suhtautumisena vanhoihin oppeihin. Niitä on alettu sivuuttaa ja päivittää kohtuuttoman paljon moderniin suuntaan. On unohdettu paljon tärkeitä oppeja, joita kristinuskon mukaan tulisi noudattaa. Modernit aatteet kuten Seta-järjestö pyrkimyksineen, ovat ottaneet jalansijaa omille tavoitteilleen ja näkemyksilleen vaikka noista aihepiireistä ei uskonnollisuuden toteuttamisessa ole kyse. Kaikki aihepiirit eivät yksinkertaisesti kuulu kaikkialle. Asioilla on aikansa ja paikkansa. On vaikeaa ymmärtää, miksi kirkkoon ja kirkon tapahtumiin pitää tuoda korostaen omaa seksuaalisuutta. Vastaavasti on vaikeaa ymmärtää, miksi kirkon pitää liittyä osaksi Sateenkaari-tapahtumia tai esimerkiksi Pride-kulkuetta. Nämä asiat ovat jo lähtökohtaisesti niin kaukana toisistaan, että on vaikeaa ymmärtää, miksi ne tulee yhdistää nykyajan ”sallivassa” ilmapiirissä. On haluttu tavoitella modernimpaa linjaa ja juostu kirkkokuntana maailman ja ihmisten hyväksynnän perässä niin tehokkaasti, että jotain olennaista on tippunut matkalle: on unohdettu nöyryys uskontoa kohtaan. On lähdetty ylentämään itseään moderneina ajattelijoina ja unohdettu uskonnon juuret ja opit. On myös yleistetty yleismaailmallisia näkemyksiä ilman kunnollista uskonnollista analyysia. Ei ole pysähdytty pohtimaan, mikä on uskonnollinen suhtautuminen näihin moderneihin ilmiöihin kuten seksuaalisen tasa-arvon toteuttamiseen kirkon piirissä.

Kirkon kannatus on ollut laskusuuntainen viime vuosina. Osansa tuohon kehitykseen on varmasti tuonut se, että ihmiset kokevat kirkon linjaukset epäselvinä ja alkuperäisiin uskon oppeihin nähden kaukaisina. On vaikeaa sitoutua johonkin, jonka kannasta ei ole selvyyttä tai ei itse jaa samaa arvomaailmaa. On erikoista, että kirkon arvomaailma voi ylipäätään muuttua kun sen nimenomaisesti pitäisi edustaa pysyvyyttä ja vanhoja oppeja. Vaikka muut instituutiot ja arvomaailmat heiluisivat, kirkon ei pitäisi niin tehdä vaan sen pitäisi tarjota tasainen ja tiedossa oleva linjaus.

Tulevia seurakuntavaaleja ajatellen on tärkeää, että kirkko pysyy uskollisena arvolleen ja kannattajilleen. Se on ainoa tapa säilyttää jäsenet ja saada heidät toimimaan aktiivisina kirkon kannattajina, jotka sekä äänestävät seurakuntavaaleissa että myös puolustavat kirkon arvoja.

Uskonnollisuus ja siihen liittyvät toimintatavat luovat ihmisissä luottamusta ja turvaa sekä elämässä että mielikuvissa elämän jälkeen. Tällä kaikella on merkittävä osuus siinä, miten mielekkääksi ihminen kokee arkensa, elämänsä ja tehtävänsä. Uskonnollisuus antaa voimaa jaksaa vaikeuksia ja ongelmia. Näin ollen kyse ei ole mistään pienestä ja merkityksettömästä asiasta vaan kyseessä ovat elämän ja kuoleman kysymykset. Suhtaudutaan niihin siis niiden vaatimalla vakavuudella ja arvokkuudella.