Perussuomalaiset

Riikka Slunga-Poutsalo

Piikkinä lihassa (sarkasmivaroitus)

Julkaistu Länsi-Uusimaa -lehdessä tammikuussa 2021

Keskiviikon valtuustossa kuulimme, kuinka olisi paljon parempi Lohjalle, että luottamushenkilöitä eri lautakunnissa olisi nykyistä vähemmän. Osa ei kuuleman mukaan edes puhu mitään, ovat vain. Kuulimme myös, että emme olekaan luottamustehtävissä vaan töissä Lohjalle. Meitä ei olekaan valittu kuntalaisten edustajiksi päätöksentekoon, edustamaan myös sitä hiljaista kuntalaista, vaan työntekijäksi kaupungin organisaatioon. Pienemmät lautakunnat olisivat kuulemma myös ketterämpiä tekemään päätöksiä.

Tästä ketteryydestä en todellakaan ole eri mieltä. Ihan varmasti olisivat, varsinkin jos lautakunnista saataisiin pois ne hankalat ihmiset. Ne väärää mieltä olevat vänkääjät, jotka ovat vielä kaiken lisäksi vääristä puolueista ja ryhmistä. Itseasiassa jos ihan vedetään mutkat suoraksi, niin mehän voisimme antaa virkamiesten hoitaa keskenään koko homma? Niillähän on koulutus ja osaaminen asiaan, mihin tässä maallikkoja tarvitaan.

Hyvä esimerkki maallikkojen sekaantumisesta oli valtuuston alkukaudelta. Kehtasivat vängätä koko ajan huonosta valmistelusta, virheistä eri papereissa, saati kokonaan puuttuvista liitetiedostoista. Epäilivät ryökäleet virkamiesten valmistelun tasoa! Piti ihan tilata ulkopuolinen selvitys siitä, että luottamushenkilöt häiriköivät virkamiehiä ja puuttuvat operatiiviseen toimintaan. Pysyisivät nyt lestissään vaan ja keskittyisivät isoihin linjoihin.

Paitsi että luottamushenkilöt ovat olleet kyllä erityisen inhottavia, kun on yritetty näitä isoja linjoja viedä eteenpäin. Kehtaavat takertua pikkuseikkoihin, kun yritetään maalailla kuvaa isolla pensselillä ja ulkomaisin sijoituksin ja vierain. Mutta onneksi tämä tuli ilmi nyt! Ennätämme perustaa kaupungin osakeyhtiön, minne voimme jatkossa piilottaa tällaiset projektit osakeyhtiölain taakse ja valitaan sinne sitten yksi kiva luottamushenkilö mukamas vahdiksi. Voivat valtuutetut keskittyä olennaiseen, vaikka suunnittelemaan Lohjasta maamme johtavaa pyöräilykaupunkia. Olemme valinneet jo teemankin teille valmiiksi: ”Mummu, tästä pyörä jolla polkea terveysasemalta Routionmäelle. Mihin tässä yleisiä kulkuneuvoja, saati autoja tarvitaan”.

Tekstin aiheet:

Tähän kirjoitukseen ei voi jättää kommentteja