Perussuomalaiset

Reijo Tossavainen

Sotesoppa kallis ja epäoikeudenmukainen

Tähän saakka erikoissairaanhoidon menot ovat olleet kunnille useimmiten pelonsekaisesti odotettu tieto. Niiden ennustettavuus ja erityisesti hallittavuus on ollut kuntien kannalta erittäin vaikea asia. Vaikka kuntayhtymissä asioista päättävät kuntien edustajat, silti kuntien näkökulmasta nähtynä kuntayhtymät ovat eläneet ikään kuin omaa elämäänsä. Yksittäisen kunnan vaikutusmahdollisuudet ovat olleet nimelliset. Näin on ollut tilanne erityisesti pienten kuntien osalta.

Tuleva soteratkaisu vain pahentaa tilanteen moninkertaiseksi, sillä lopullinen päätösvalta siirtyy maakuntatasolta vielä kauemmaksi sotealueelle. Samalla sinne siirtyy päätösvalta myös perusterveydenhoidon ja sosiaalipuolen osalta. Sen jälkeen yli puolet kuntien menoista päätetään jossakin muualla tavalla, johon yksittäisen kunnan päättäjät eivät voi juuri mitenkään vaikuttaa.

Demokratian näkökulmasta tilanne on erittäin huono. Samaa se on myös talouden näkökulmasta, sillä maksava taho ja päätöksiä tekevä taho ovat käytännössä eri tahoja. Puuttuu siis kannuste toimia tehokkaasti. Mennään siis nykytilanteeseen verrattuna ojasta allikkoon, vaikka tavoite oli päinvastainen.

Nyt julkistetut arviot kuntakohtaisista menoista ovat paljon puhuvia. Ne kunnat, joissa asiat on hoidettu kustannustehokkaasti, joutuvat usein maksamaan rutkasti lisää. Myös kooltaan, sairastavuudeltaan ja ikärakenteeltaan lähes identtisten kuntien lopputulemat ovat nykyisten laskelmien pohjalta aivan päinvastaisia. Eihän siinä ole mitään järkeä.

Toki sotesopassa on hyvääkin. Jatkossa perusterveydenhoito, erikoissairaanhoito ja sosiaalipuoli toimivat nykyistä kitkattomammin yhteen. Se on asiakkaiden näkökulmasta hyvä asia. Turha pompottelu luukulta toiselle luultavasti vähenee.

Tekstin aiheet:

Osallistu keskusteluun!


2 kommenttia
terve järki
Tyytyväinen
#1

Jalkaitukaas kaakkois suomeen, sfp on hyvin aktiivinen,nyt on aika alkaa taas näkyä turuilla ja toreiilla, kun sdp kokoomustkp juoksupoikana kyykyttää taas aluetta!

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

terve järki
Tyytyväinen
#2

Yle heräsi siihen että on tulossa kepu peruusduomalaiset ja sdp hallitus ja soitti propagandan soinia vastaan.yrittävät pitää kokoomuksen hallituksessa..

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Ota kantaa

Heräsikö ajatuksia? Ota kantaa. Muista kuitenkin, että lyhyet ja napakat kommentit menevät paremmin perille kuin polveileva tajunnanvirta. Pitäydy asiassa ja salli muille keskustelijoille mielipiteenvapaus. Tutustuthan pelisääntöihin.

Haluatko mielipiteellesi kasvot? Rekisteröityminen mahdollistaa keskustelun oikealla nimellä ja oikeilla kasvoilla. Rekisteröityneenä käyttäjänä saat myös automaattisen ilmoituksen aina, kun kirjoittamaasi kommenttiin vastataan. Rekisteröidy tai kirjaudu sisään.

Kommenttisi

1000 / 1000