Perussuomalaiset

Reijo Tossavainen

Sisäministeri Kai Mykkänen pihalla kuin Ellun kana

Afrikan väkiluku tuplaantuu lähimpien noin 30 vuoden aikana. Paine lähteä paremman elintason perään kasvaa. Myös muualla ihmisten muuttohalut vain kasvavat. On odotettavissa hallitsemattomia kansainvaelluksia, jos nykytilan annetaan jatkua.

Ihmisten toivo paremmasta huomisesta on täysin hyväksyttävä asia. Silti samalla pitää ymmärtää, että muutaman miljoonan siirtolaisen Eurooppaan ottaminen ei silti juuri mitenkään vaikuta lähtöalueen kokonaistilanteeseen, sillä pelkästään Afrikan väkiluku kasvaa kolmen seuraavan vuosikymmenen aikana noin 1500:lla miljoonalla!

Siirtolaisia puolustava, “paremman ihmisen sädekehää” tavoitteleva mukasuvaitsevaisto on hyvällä asialla, mutta he unohtuvat tosiasiat. Ongelmia ei ratkaista ottamalla Eurooppaan siirtolaisia muutama miljoona. Ei todellakaan. Ei nyt, eikä tulevaisuudessa.

Massasiirtolaisuus aiheuttaa pysyviä ongelmia Euroopassa. Sen rinnalla oikeasti pakolaiset ihmiset ovat paljon pienempi ongelma ja siten paljon helpommin hoidettavissa oleva ongelma. Se pitää ratkaista antamalla näille ihmisille tukea ja turvaa. Myös Suomessa.

Jotta asiantilaan saataisiin jotakin tolkkua, niin ensin pitäisi erottaa toisistaan kaksi aivan eri asiaa – pakolaiset ja siirtolaiset. Näin ei useinkaan tehdä, joko tahallaan tai ymmärtämättömyyttä.

Nyt Eurooppaan tulleista vain pieni osa on turvapaikan tarpeessa. Muiden osalta tilanne pitäisi ratkaista toisin. Perussuomalaiset ovat ehdottaneet, että pitäisi perustaa palautuskeskuksia mahdollisimman lähelle lähtöaluetta. Samankaltaisessa yhteiskunnallisessa ympäristössä sopeutuminen on helpompaa ja myös keskuksien ylläpito on paljon halvempaa. Paluu lähtömaahan on matalamman kynnyksen takana.

Perussuomalaiset ja muutkaan vastuulliset tahot eivät halua, että keskukset olisivat piikkilangoilla eristettyjä keskitysleirejä. Ehdottomasti ei. Siellä pitäisi tarjota mahdollisimman inhimilliset olosuhteet, aina terveydenhoidosta koulutukseen saakka.

Useimmissa Euroopan maissa nyt ymmärretään, että avoimien ovien politiikka ei ole kestävä ratkaisu. Tanskan ja Itävallan johdolla valmistellaan nyt palautuskeskuksia. Julkisuudessa on mainittu yhtenä sijoituspaikkana Makedonia Balkanilla.

Myös Suomen kantaa on tiedusteltu. Punaviherliberaali sisäministeri Kai Mykkäsen otti kielteisen kannan.

HS-Pravda kertoo, että Mykkänen pitää suunnitelmaa lähtökohtaisesti hyvin vaikeana, lähtien palautuskeskusten juridisesta pohjasta. ”Kyse on ihmisoikeuksista. Riski siitä, että keskuksesta muodostuisi vaikeasti hallittava ja kallis operaatio, on todellinen.”


Mykkänen on nyt kuin Ellun kana. Se on pihalla ja ei löydä oikeaa ohranjyvää. Tai ei halua.

Pakolaisleirejä on jo nyt eri puolilla maailmaa ja niissä asuu väliaikaisesti miljoonia ihmisiä. Ne eivät ole “vaikeasti hallittavissa”. Suurin ongelma on rahan puute. Ei ole rahaa järjestää nykyistä parempia oloja.

Näin siitäkin huolimatta, että leireillä pystyttäisiin turvaamaan inhimilliset olot yli kymmenkertaiselle ihmismäärälle verrattuna heistä Euroopassa aiheutuneisiin kustannuksiin. Sellainen ei voi olla väärin.

………..
Klikkaa oheisia painikkeita, jotta tämä blogi ja media saavat uusia lukijoita. Anna sanan kiertää.

Osallistu keskusteluun!


1 kommenttia
Matti
Tyytyväinen
#1

Ruotsin vaalit syyskuussa ovat kova paikka mykkäsille ja suvaitsevaistolle. Kannattaisi Matti Röngänkin ottaa vaalipäivänä vapaapäivä. Muuten saattaa olla vaikea lukea ”niin vastenmielisiä uutisia”.
Euroopan kansat eivät yksinkertaisesti halua tuhota yhteiskuntiaan. Mykkänen taitaa olla viimeisiä, jotka tähän heräävät. Sipilä, Orpo ja Mykkänen joutaisivat samaan uppoavaan laivaan euroopantuhooja Mutimerkkelin kanssa. Itäsaksan tätille alkavat vallan päivät olla vähissä.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Ota kantaa

Heräsikö ajatuksia? Ota kantaa. Muista kuitenkin, että lyhyet ja napakat kommentit menevät paremmin perille kuin polveileva tajunnanvirta. Pitäydy asiassa ja salli muille keskustelijoille mielipiteenvapaus. Tutustuthan pelisääntöihin.

Haluatko mielipiteellesi kasvot? Rekisteröityminen mahdollistaa keskustelun oikealla nimellä ja oikeilla kasvoilla. Rekisteröityneenä käyttäjänä saat myös automaattisen ilmoituksen aina, kun kirjoittamaasi kommenttiin vastataan. Rekisteröidy tai kirjaudu sisään.

Kommenttisi

1000 / 1000