Miksi poliisi ei puutu lainvastaiseen toimintaan?
Poliisi on poistanut voimakeinoin suomalaiset mielenosoittajat, joiden mielestä laittomasti maassaolevat on poistettava maasta. Poliisin mielestä suomalaiset mielenosoittajat olivat vaaraksi muille ihmisille.
Jotakin sopimatonta on todellakin tapahtunut. Ja se johtunee esimerkiksi siitä, että laittomuutta vastustavia on provosoitu sylkemällä heidän päälle. Näin ovat tehneet erityisen suvaitsevaiset ja hyvät ihmiset.
Suomi on demokraattinen oikeusvaltio. Sen yksi kulmakivi on lakien noudattaminen. Myös silloin, kun jokin laki ei omasta mielestä tunnu oikeudenmukaiselta.
Sellaista lakia on sitten demokratian pelisääntöjen mukaisesti pyrittävä muuttamaan joko äänestämällä sopivaksi katsottua ehdokasta tai asettumalla itse ehdokkaaksi. Henkilökohtaisesti olen valinnut molemmat vaihtoehdot.
Tilanne on silloin äärimmäisen huolestuttava, jos viranomaiset omilla toimillaan osoittavat, että ne eivät halua toteuttaa lakien määräämää velvoitetta. Tällä tarkoitan esimerkiksi sitä, että poliisi ja muut viranomaiset eivät halua puuttua laittomasti maassaolevien leiriytymiseen Rautatientorille, joka on tarkoitettu aivan muuhun käyttöön.
On suorastaan tragikoomista, että Suomen ensimmäinen niin sanottu ”no go” alue on Suomen tasavallassa sen kaikkein keskeisimmällä paikalla ja jopa niin, että se on viranomaisten erityissuojelussa.
Olen myös erittäin huolestunut vastakkainasettelun lisääntymisestä suomalaisessa yhteiskunnassa. Näin toimien tuota ongelmaa vain pahennetaan.
Tekstin aiheet:
Juurikin näin. Kyllä täytyy ihmetellä tätä rautatietorin meininkiä. Kyllä luotto ja kunnioitus poliisia kohtaan kärsii melkoisen inflaation. Aivan käsittämätöntä kohtelua omia kansalaisia kohtaan. Vähintään myös laittomien leiri tulee purkaa, muuten tästä ei hyvä seuraa, oli muuten ihmiset sen verran vihaisia tästä menettelystä. Rivipoliisi tekee mitä esimies käskee, ja käskeekö esimiestä jokin ylempi taho, sisäministeri arvelisin, joten vastuu tulevista tapahtumista on siellä. Kyllä tuo viidakkoveitsen heiluttelu laittomien leirin liepeillä olisi pitänyt riittää ko leirin purkuun, tämä jos mikä on vaaraksi yleiselle turvallisuudelle ja järjestykselle? Tarkoitukselliset provokaatiot suomi-ensin leiriläisiä kohtaan on tarkoituksella pimitetty valtamedian ja poliisin toimesta, kuka hyväksyy mm päin naamaa sylkemiset ja fyysisen terrorisoinnin leiriläisiä kohtaan. Ei hyvältä näytä poliisin toiminta, mitä tulee tapahtumaan, jää nähtäväksi.
Sulje
Ilmoita asiaton kommentti
Suomeen on näköjään rantautunut kollektiivinen syyllisyys. Tämä koskee tietysti vain kantasuomalaisia. Maassa laittomasti loisivia Suomen lait eivät koske. Mikäli siellä tapahtui jotain nahinoita Juhannuksena niin eikö enää syyllisiä rangaista vaan rangaistaan kollektiivisesti yhteisöä joiden kannattajiin he kuuluvat? On naurettavaa, että kantasuomalaiselta voidaan kieltää jopa istuminen puiston penkillä, mutta samaan aikaan laittomasti maassa loisivat saavat leiriytyä Helsingin Rautatien torille. Kyllä poliisi häpäisi itsensä parin viimepäivän aikana.
Sulje
Ilmoita asiaton kommentti
Minä katsoin netistä suorana näitä lähetyksiä ja täytyy sanoa että kyllä pohjanmaan vanhan akan veri kiehui poliisin toiminnan takia. Vielä kun muistissa on tämä kohtaus.
https://www.youtube.com/watch?v=n7IJAolRW4U
Sulje
Ilmoita asiaton kommentti
Tässä teille video johon voitte verrata poliisien ”käskyttäjän” käsieleitä.
Samat on eleet, ovatkohan käyneet saman koraani/komento-koulun?
Unelma on tulossa Suomeenkin? http://mvlehti.net/2017/04/11/paivan-video-islam/
Sulje
Ilmoita asiaton kommentti
Poliiseista valtaosa on Persuja,mutta poliisi pomot on Hallitus herroja ja korkeita virkamiehiä nuolevia ns. Valesuvakkeja jotka ajaa suvakkien ja Vihervasurien asiaa oman edun takia, kaikkihan johtuu Brysselin miljoona viroista (ja korkeimmista viroista Suomessa) jonne ei ole asiaa ellei nuole Merkkeliä ja kehu sen paska suvakki politiikkaa,muuten ei Miljona virat aukene.
Näin yksinkertainen asia todellisuudessa on.
On selvää että poliisit toimivat vasten tahtoaan ylempien herrojen märäyksestä.
Yhtä vasten mielisesti ne ohjasivat kansan vaelluksen aikana rajalta Hotelleihin tulijoita vaikka pakolais kiintiöt oli täyttyneet jo moninkertaisesti !!!
Yhtä vasten mielisesti Rajavartiat katsoi suu auki tumput suorina tätä hommaa…
t. Päästiin perseen myyjistä
Sulje
Ilmoita asiaton kommentti
Suvakkien uusin värväys lentomatkustajia ohjeistetaan rikkoman lakia.
https://twitter.com/rantakukka?lang=fi
Sulje
Ilmoita asiaton kommentti