Perussuomalaiset

Reijo Tossavainen

Maahantulijat töihin vastaanottokeskuksiin

20 kommenttia

Esimerkiksi Berliinissä lähes 4000 maahantulijaa työskentelee vastaanottokeskuksissa muodollisella 1,05 euron tuntipalkalla. He auttavat mm. keittiössä, jakavat ruokaa, hoitavat lapsia ja siivoavat. Työtunteja saa kertyä kuukaudessa korkeintaan 80. Palkkaa ei vähennetä sosiaaliavusta, sillä ilmeisenä lähtökohtana on, että saamansa sosiaaliavun maahantulijat korvaavat työnteolla.

Käytännöllä on ainakin kaksi hyvää puolta. Ensinnäkin yhteiskunnan eli veronmaksajien varoja säästyy, kun pääosin palkkakustannuksista koostuvat vastaanottokeskusten menot saadaan huomattavasti alemmaksi.

Toisekseen maahantulijat pääset työhön kiinni. He voivat osoittaa työkykynsä ja halunsa.

Mielestäni käytäntö pitäisi ottaa käyttöön myös Suomessa mahdollisimman pian.

Osallistu keskusteluun!


20 kommenttia
8065
Tyytyväinen
#1

Hyvä pointti Reijolta. Jos näitä maahantulijoita on pakotettuna pakko ottaa maahan ,niin tehtäköön noin kuten Reijo kirjoituksessaan komppaa.
Jos levottomuuksia pakenee omasta maastaan, niin tuollainen ,pienimuotoinen työ tulisi tehdä ilomielin. Jos tuostakin kieltäydytään, on kyllä selvä näyttö siitä että maahantulomotiivit ovat aivan erit kuin on ilmoittanut.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

nötköt
#2

Sikaloita voisi perustaa vastanotto keskusten yhteyteen niin saisivat kasvattaa itse ruokansa

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
Hämmentynyt
#13

Nyt olet erehtynyt! 0lisivat kylla mita parhaita sikojen KASVATTAJIA, eivat ainakaan syo kuormasta

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

huh huh sano nalle Puh
#3

Johan Jari on jutellut tosta puolivuotta sitten. Joten ei mitään uutta auringon alla. Taitaa Reijoltakin aiheet alkaa olla melko vähissä.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#8

– – että pitäisi vain olla hiljaa – – -?

Vaikka tulijamäärä on (tilapäisesti) vähentynyt, yhä rajat vuotavat huolestuttavalla määrällä. Eivätkä ongelmat ole mihinkään kadonneet. Siksi niistä saa ja PITÄÄ puhua päivittäin.

Kun todetaan, että toimettomuus kasvattaa negaa, niin miksi ei noita laiteta huolehtimaan siivouksesta ja sapuskoistaan? Saisivat tehdä siellä työtä vastineeksi saamastaan suojapaikasta. Joku tästäkin näkee pahaa…huhu huh!

Vokeissa taitavatkin olla ne ainoat työpaikat joissa nuo koskaan tulevat olemaan.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Sanan vapautta rajoittamallako Timo Brysselin junaan ?
#4

Hyvä Että Reijon juttuja saa lukijat velä kommentoida ,kun uutisissa on rajoitettu demokratiaa ja laitettu Kommentointi kielto kaikkiin uutisiiin päälle !
Ps. Suomessa pakolaiset ei saa edes keittiössä työskennellä (tehdä omia ruokiaan)koska Suomen laki vaatii hygieeniapassin ja näin varmistetaan tulijoille täysihoito hotelleissa ja kylpylöissä ympäri maan.
Suvakit perustelee lakia sillä että kun tulijat on maksaneet matkastaan tuhansia euroja jotkut jopa velaksi niin kyllä palvelut pitä vastata sitä mitä on luvattu.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

(Oikeat) Persut "ei" persettä myy
#5

Suomi teki todella suuren virheen kun se päästi turvallisista maista tuleet yli 1000 kpl määrän ylittävät pakolaiset maahan.
Virhe olisi korjattava ja olisi julistetava poikkeustila voimaan ja pyyhittävä kansainvälisillä sopimuksilla persettä ja sanoa että lähtekää pummit sinne mistä olette tulleetkin (Haaparannan suuntaan valtaosa) silloin se olisi laillista hommaa. (laittomuuksiiinhan ei saa sortua eikä ketään kehoittaa)
Jos ne ei usko niin pitäisi viitoittaa tietä ”torakolla”( sen viitoitus teho on erittäin hyvä,tyhmempikin tajuaa ilman tulkkia mihin suuntaan on lähdettävä kun sillä tietä näytetään)

Ajatelkaa mitä tämä virhe tulee maksamaan Suomalaisille vuosien saatossa kuinka monta ihmishenkeä,raiskausta,ryöstöä, pahoinpitelyä, terrori tekoja ym .me maksamme kaiken tämän tyhmyyden elintason laskuna jota tämä aiheuttaa mm. leikkaukset ,palkkojen alennus, verojen korotus ja työpaikkojen menetys ym. Brysselin paikkoja nuolessaan politikot saa tuhota koko maan !!!

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

(Oikeat) Persut "ei" persettä myy
#6

Kerää sinä Reijo toiminnan miehenä porukka Persuista joka tekee lopun tästä hulluudesta kaatakaa vaikka Soinin jakkara !! ennenkö koko puolue kaatuu !!!! nyt on viimmeinen hetki. Kokoomuskin jo natsee liitoksissaan suvakki-Stupin Brysselin perseen myynnin ja oman miljoona viran nuolemisen vasta lauseeksi !!! Keskustassa vallan on kaapanneet Lestatiolaiset TÄHÄN MAAHAN TARVITAAN NYT UUSI OIKEISTO PUOLUE, SE VOISI RAKENTUA PERSUJEN SAVUAVALLE RAUNIOLLE JOS JOKU TARTTUU NYT HETI TOIMEEN ! sillä olisi mahdollisuus jopa lähelle 30 % kannatus lukemiin
Kyllähän persujen kansanedustajien ja kaikine työntekijöiden pitä tajuta että puolueesta on hävinnyt yli -50 % pois ja saman verran prosentteja vielä lähtee,sehään tarkoittaa että 3/4 saa kenkää ennemmin tai myöhemmin jos muutosta ei tapahdu. Soinin aika on ohi sen perseen myynnillä näyttönsä jo antanut ja luottamuksen menettänyt koko 3 -SSS miehen ura on ohin Suomen politikassa.Niiden jäljiltä jäi vaan velkaantuva paska tunkio tähän maahaa

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

hhaha
Vihainen
#7

Kyllä Timo on varmaan jo neuvotellut palautus sopimukset Irakiin ja Somaliaan hahahahahahahaha!

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

I, Robot
Utelias
#9

Mitä sinä olet asian eteen tehnyt?

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

hhaha
Vihainen
#10

Erehdyin äänestämään persuja.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

I, Robot
Utelias
#12

Entä ansiosi ko. asiassa sen jälkeen? Onko niitä?

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

huh huh sano nalle Puh
#16

Meikäläinen on tehnyt sen verran, että tuli äänestettyä, mutta sekin meni vituroilleen kuten on nähty, sillä KAIKKI KÄY!!!!!!!!!!!!!!!

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

I, Robot
Utelias
#19

Eli et ole tehnyt yhtään mitään. Urputat ainoastaan tällä palstalla. Tiedemaailmassa sanottaisiin: teet nollatutkimusta.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

omihli
Vihainen
#11

Ok, jos ei tarvitse maksaa lainkaan rahallista tukea. Kuvassa oleva kaveri ei näköjään osaa edes soffalla istua, kun varpaatkin sinne pitää nostaa; ehkä jossain Saharan aavikolla teltassa näin istutaan? Kuinka tottuisivat länsimaisiin tapoihin?
Siis ainoa keino lopettaa tämä kansainvaellus on lopettaa KAIKKI rahallinen avustus ja joka maa EU:ssa pitäisi tehdä samoin.
Totta kai jokaisen turvapaikanhakijan pitää osallistua ainakin oman tonttinsa puhtaanapitoon, vai luulevatko olevansa ilmaiseksi hotellissa, jossa palvelu pelaa?

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#15

Monellako pakolaisella pakolaisleireillä olette nähneet älypuhelimet jatkuvasti esillä?

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

omihli
Hämmentynyt
#14

Kuka on se, joka valitsee ne keskustelut, mihin voi vapaasti ottaa osaa?
Viime päivinä on ollut :” Kommentointi vain kirjautuneille käyttäjille.”
Miksiköhän?

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

(Oikeat) Persut "ei" persettä myy
#17

No siksikö Pääsiäisen kunniaksi perse on myyty lopullisesti Paavin ja Merkkelin pakolais politiiikan nuolun taakse Miljoona virkojen nappaamiseksi.
Timo ei ole tyhmä mies, se näkee selvästi että poliittinen tulevaisuus Tässä maassa meni perseen myyynnin mukana vessan pöntöstä alas joten nyt on ainoa keino jatkaa valitsemallaan tiellä ja myydä persettä täysillä Brysselin miljoona viran eteen…..
Koko Perussuomalaisten puolue johto ja lähes kaikki Kansan edustajat taputta timolle ja auttaa sitä tämän linjan onnistumisessa siitäkin huolimatta että tämä maa ja kansa pilataan,sotketaan tuhotaan velkannutetaan kaikki menee päin persettä !
Jopa osa Kokoomus politikoista on tullut järkiin etunenässä kansakunnan järkevin politikko jolla on näyttöjä talouden pidosta ja osaamisestaan (Eero Lehti ) onhan persuissakin järki miehiä esim. Hakkarainen ! miksi se nukkuu ????
TÄMÄ ON VIIMMEINEN NIITTI, EHKÄ NYT VIMMEISETKIN ÄÄNESTÄJÄT TAJUAA MITEN MEITÄ ON KUSETETTU !

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

laskun maksaja
#18

No eikä tajua.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

(Oikeat) persut "ei" persettä myy
#20

Kyllä se Sipilä vielä töitäkin niille homma oikealla palkalla samaan aikaan kun Suomalaiset on työttömänä.
Sipilä on myynyt nyt sen Kempeleen Pakolaisille lupaamansa talon 570.000,- eurolla jolla se tilasi Mediasta kymmeniä tuhansia pakolaisia maahamme !
(Kun uutiset sitä kutsusta levisi Irakiin ja muualle )
Sen sijaan Sipilän alkuperäisen kotikylän kulmilla sijatseva Keskustapuolueen omistama KYLPYLÄ HOTELLI KIVITIPPU on täynnä pakolaisia tuon tempun jälkeen !!! Näin Juha hoitelee pakolaisbisnestä !
Meillä on unelma porukan ja Sipilän haave toteutui !

Epäilen että kun Sipilä saa sekoitettua lopullisesti tämän maan ,niiin on selvää että se nostaa kytkintä ja menee jonnekin veroparatisiin nauttimaan sadoista miljoonistan kunhan se ensin lihottaa Tiliään vielä valtionvelalla /tuella pyöritettävällä Bioenergialla.
Näin se homma toimii kun osaa….kesäisin sitten Suviseuroilla nyökätään ja pokkuroidaan Juhalle ihan kuin jollekin paikallis pedofiili saarnas miehelle .

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Kommenttisi

Kommentointi vain kirjautuneille käyttäjille.

Tähän ketjuun kommentoiminen edellyttää rekisteröitymistä tai sisään kirjautumista.