Perussuomalaiset

Reijo Tossavainen

Huhtasaari mukasuvaitsevaiston mediaraivon kohteena

Median ja muun punavihreän mukasuvaitsevaiston hyökkäykset Laura Huhtasaarta kohtaan olivat odotettavissa. Tärkeintä on ollut kaikenlainen vääristely, jopa suoranainen valehtelu ja solvaaminen.

Otan tähän esimerkin siisteimmästä päästä, toimittaja Katri Kempaksen jutun sunnuntain HS-Pravdasta. Hän rakentaa tarinansa Huhtasaaren kokemattomuuden varaan.

Jutun sisältö on tutun kaavan mukainen. Ensin haastatellaan käyttökelpoista päivystävää dosenttia. Häneltä valitaan mielipiteet, jotka sopivat toimittajan omaan agendaan. Siihen sitten lisätään ”kakun koristeeksi” toimittajan omat mielipiteet. Siis näin:

Ensin Markku Jokisipilä toteaa, että”Huhtasaari on poikkeuksellinen presidenttiehdokkaana, kun ajattelee hänen kokemustaan ulko- ja turvallisuuspolitiikasta. Niiden asioiden suhteen hän on aika lailla kokematon”.

Sen jälkeen toimittaja lisää löylyä ja painottaa, että ”Niinistön lisäksi myös muilla vuoden 2018 presidenttiehdokkailla on vankkaa kokemusta. Esimerkiksi Matti Vanhanen on toiminut keskustan puheenjohtajana ja pääministerinä”.


Vanhasen osalta toteamus pitää paikkansa. Silti toimittaja vääristelee tosiasioita, suorastaan valehtelee. Hän ei kerro, mitä kokemusta esim. Kyllösellä, Torvaldsilla ja tulevalla demariehdokkaalla on. Toimittaja haluaa antaa mielikuvan, joka ei vastaa todellisuutta. Hän siis valehtelee.

Otan myös esimerkin rumimmasta päästä. Ilta-Sanomien politiikan erikoistoimittaja Timo Haapala tempaisee, että ”hihhuli on epiteetti, joka Huhtasaareen yleisemmin liitetään”.

Jos näistä asioista kantelisi Julkisen sanan neuvostoon, niin se melko varmasti päättäisi, että esimerkit edustavat hyvää journalismia. Kanteluja ei otettaisi edes käsittelyyn.

Osallistu keskusteluun!


14 kommenttia
Demokraatti
Tyytyväinen
#1

No onhan se hihhuli, kattokaa vaikka uudestaan Lauran kommentit turvallisuudesta ja maanpuolustuksesta. Tollasta pressaa me emme tarvitse, emmekä halua.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Yuri Komissarov
#2

Lautataapeli Vanhanen? Mies huseerasi kaikkien pohjaanpalaneiden pyyttonien kanssa, seiskassa oli sitten muijien arvionnit teknisestä ja taiteellisesta osaamisesta. Muutenkin yksi kaikkien aikojen pohjanoteraaus pääministerinä. Kyllönen yhtä hulluja lausuntoja liikenneministerinä kuin Pernerillä. Jos eivät saa ministeriössä pidettyä edes omia kyllähulluja aisoissa. Torvalds meidän vanha kunnon ex stallari. Haavisto wannabe professori ym, ikuinen ylioppilas… mistä kokemuksesta ja osaamisesta sitä kirjoitetaan vai alkaako valhe- eikun valtamedia liputtaa Keminmaan vanhanisännän puolesta. Onko media aloittanut Paavo Väyrysen puolesta kampanjoinnin?

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#3

Suomen ulkopolitiikkaa johtaa tasavallan presidentti yhteistoiminnassa valtioneuvoston kanssa. Eduskunta hyväksyy kuitenkin kansainväliset velvoitteet ja niiden irtisanomisen sekä päättää kansainvälisten velvoitteiden voimaansaattamisesta siltä osin kuin perustuslaissa säädetään. Sodasta ja rauhasta presidentti päättää eduskunnan suostumuksella. Eli ei presidentti mistään isosta asiasta yksin päätä, presidentillä on melkoinen joukko asiantuntijoita ja virkailijoita ympärillään. Ja tietysti vielä itsestäkin riippuu, miten paljon asiantuntijoita kuuntelee. Jokainen presidentti tarvitsee avustajia. Mielestäni kaikkein tärkeintä on se MILLAINEN presidentti on henkilönä, asioita voi aina oppia, mutta perusluonnetta on vaikea muuttaa. Muistellaanpa nyt hetkisen verran Vanhasen vaalirahakohua ja ilmaisia rakennustarvikkeita, joista Vanhanen ei tietenkään ollut yhtään tietoinen, jne. Rehellisyyttä ja toimien läpinäkyvyyttä olisi saanut olla rutkasti enemmän. Tällaista pressaako me haluamme?!

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#6

Ainakin suoraselkäisyyttä Huhtasaaressa on, mikä ei lainkaan ole huono ominaisuus presidentille.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#4

Toimittelija Timo Haapalaista en noteeraa kovinkaan korkealle, toimittaja surkeimmasta päästä. Todella törkeä toimittelija, käyttäytyy sikamaisesti, aivan kuin sian kuuluukin. Töykeä, epäasiallinen, törkeän päällekäyvä, vähättelevä, ivaava, halveksiva, siinä muutamalla sanalla kuva Haapalasta. Kuitenkin tämä kyseinen Haapala luulee ja kuvittelee olevansa arvostettukkin toimittelija ,höpö höpö ukko koko Haapala, painuis toimettelijaksi johonkin ilmaisjakelulehteen.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Suomityttö
#5

Ei Tämä vielä mitään. Odottakaapa eduskuntavaaleja!

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Ota kantaa

Heräsikö ajatuksia? Ota kantaa. Muista kuitenkin, että lyhyet ja napakat kommentit menevät paremmin perille kuin polveileva tajunnanvirta. Pitäydy asiassa ja salli muille keskustelijoille mielipiteenvapaus. Tutustuthan pelisääntöihin.

Haluatko mielipiteellesi kasvot? Rekisteröityminen mahdollistaa keskustelun oikealla nimellä ja oikeilla kasvoilla. Rekisteröityneenä käyttäjänä saat myös automaattisen ilmoituksen aina, kun kirjoittamaasi kommenttiin vastataan. Rekisteröidy tai kirjaudu sisään.

Kommenttisi

1000 / 1000