Maassamme on vahvasti aloittanut perussinimultahallitus. Sille tilannekuvan hahmottaminen kesti yhden tunnin ja 14 minuuttia. Kaksi edellistä hallitusta eivät siihen pystyneet neljässä vuodessa.

Ilmeisesti siksi punavihreän kuplaporukan herääminen arjen todellisuuteen on yllättävän vaikeaa. Vaatii näköjään oman aikansa tottua ajatukseen, että on muutakin kuin heidän mukasuvaitsevaan maailmankuvaan kuuluva arvoliberalismi.

Todellakin. Edelliset arvoliberaalit hallitukset olivat maamme historian surkeimmat. Silti tältä porukalta ei kestänyt hetkeäkään, kun he pystyivät kaivamaan leimakirveet ja tyrmäämään muodosteilla olevan hallituksen alimpaan maan rakoon.

Tuo leimakirves on arvokonservatiivisuus. Se on siis kaiken hyvän eli arvoliberaaliuden vastakohta.

Leimakirvestä heilutettaessa unohdetaan arjen tosiasiat. Jako arvoliberaaleihin ei kulje puolueiden välillä, vaan useimmiten puolueiden sisällä. Kokoomuksen ja keskustan kannattajissa on sekä arvoliberaaleja että arvokonservatiivejä. Myös demareiden keskuudessa on arvokonservatiivejä.

Kaiken kaikkiaan neljän suurimman puolueen kannattajien selvä enemmistö on enemmän tai vähemmän arvokonservatiivejä. Toki se ei näy mediassa, sillä useimmat toimittajat ovat arvoliberaaleja. Siksi niin tässä kuin monessa muussakin asiassa media ja arjen todellisuus ovat kaksi aivan eri asiaa.