Perussuomalaiset

Piritta Poikonen

Rokotteet ovat hieno keksintö

Eilen uutisoitiin Perussuomalaisista termeillä, joihin kuuluivat ”rokotevastainen” tai ”rokotekriittinen”. Lopulta tämä ”rokotekritiikki” kohdistuikin ihan aiheellisesti surkeaan virheelliseen Pandemrixiin. Sitä fiaskoa kohtaan on varmaan kaikilla esittää kritiikkiä! Mutta myös itsekritiikille olisi aihetta aika monella panikointiin tavalla tai toisella aikoinaan osallistuneella – medialla myös tai etenkin!

Narkolepsiaa aiheuttanut vuoden 2009 sikainfluenssarokote on karmea tapaus. Muistan hyvin, kuinka kova julkinen paine rokotusten saamiseksi silloin oli. Ministereiltä ja virkamiehiltä vaadittiin rokotetta Suomeen heti. Suomi piti saada rokotetoimitusten jonon kärkeen! Sittenhän sitä rokotetta saatiin. Kiireellä. Virheellisenä. Siitä onnettomasta rokotteesta käytiin jopa käsirysyjä terveyskeskusten jonoissa. Niin kovin kiihkeästi sitä haluttiin! Vain jotkut harvat osasivat epäillä kiireessä tehdyn rokotteen turvallisuutta. Viranomaisten olisi tietenkin pitänyt pystyä pitämään päänsä kylmänä ja kestää ylivarovaisuus- ja jahkailusyytökset median ja kansalaisten suunnalta. 

Virhe on tapahtunut eikä aiheutunutta merkittävää sairautta voida edes parantaa. Tämä on väärin ja tuntuu pahalta. Kaikkia maailman rokotteita ei kuitenkaan pidä tuomita tämän virheen takia. Rokotteita ei vaan voida kehittää sormia napsauttamalla, mikä on syytä muistaa, kun seuraavan kerran joku alkaa tautipaniikkia levittää.

Alkuvuodesta uutisoitiin, että Suomen ruotsinkielisellä länsirannikolla rokotteiden suosio on matalampi kuin muualla Suomessa ja alue muodostaa poikkeuksen rokotuskattavuudessa. Rokotekielteisyys on valitettavaa. Sitä on nähty meillä Lohjallakin Sammatin Steinerkoulussa, missä tuhkarokko aiheutti pienen hädän.

Arvostan lääketieteen saavutuksia ja pidän rokotusten merkitystä erittäin suurena koko maailman terveydentilan parantamisessa. Vesirokkoa kummempaa ei ole tullut itse kärsittyä rokotusten ansiosta. Laumasuojan turvin moni rokottamatonkin pärjäilee ilman omaa rokotusta eli vapaamatkustajatkin ovat pitkälti suojassa meidän muiden ansiosta. Mutta me rokotetut olemme suojassa myös silloin, kun rokottamattomien joukossa alkaa tuhkarokko tai muu jyllätä.

PIRITTA POIKONEN

Eduskuntavaaliehdokas

Uusimaa, Lohja

Tekstin aiheet:

Osallistu keskusteluun!


0 kommenttia

Ota kantaa

Heräsikö ajatuksia? Ota kantaa. Muista kuitenkin, että lyhyet ja napakat kommentit menevät paremmin perille kuin polveileva tajunnanvirta. Pitäydy asiassa ja salli muille keskustelijoille mielipiteenvapaus. Tutustuthan pelisääntöihin.

Haluatko mielipiteellesi kasvot? Rekisteröityminen mahdollistaa keskustelun oikealla nimellä ja oikeilla kasvoilla. Rekisteröityneenä käyttäjänä saat myös automaattisen ilmoituksen aina, kun kirjoittamaasi kommenttiin vastataan. Rekisteröidy tai kirjaudu sisään.

Kommenttisi

1000 / 1000