Ehdokkaana ollessaan tapaa erilaisia ihmisiä laidasta laitaan. Koskaan ei voi tietää, mitkä teemat ja kysymykset nousevat keskusteluissa esiin. Yritän parhaani mukaan vastata kaikkiin kysymyksiin, vaikka välillä vajavaisena ihmisenä en osaa kaikkiin huoliin ja murheisiin tyhjentäviä ja tyydyttäviä vastauksia antaa. Useimmiten ihmiset kuitenkin ymmärtävät, varsinkin kun rehellisesti myöntää, että jossain asiassa on vielä opeteltavaa. Kysymyksiä tulee myös sähköpostiin ja sosiaalisen median kautta.

Eräs yleisimmistä kysymyksistä on kaksiosainen: miksi hallituksessa petitte äänestäjät heille tärkeissä EU-tukien vastustamisen, maahanmuuton ja muiden heille tärkeiden asioiden osalta – asioiden, joiden takia teitä äänestettiin. Ja ehkä vielä yleisempi ja tärkeämpi: miten voitte vakuuttaa että tällä kertaa ette näin tee. Ymmärrettäviä ja oikeutettuja kysymyksiä, joihin yritän tässä vastata.

Kun 2015 vaalien jälkeen silloinen puheenjohtajamme hallitusneuvotteluissa sai haluamansa ministerinsalkun, tapahtui se osin vastoin eduskuntaryhmän ja muiden perussuomalaisten hallitusneuvottelijoiden tahtoa. Tässä lyötiin jo ensimmäinen kiila puolueen johdon tukijoiden ja äänestäjän tahdon toteuttajien välille. On melkoisen poikkeuksellista, että vaaleissa toiseksi tullut puolue jättää raskaan valtiovarainministerin salkun ottamatta. Sinänsä edustukselliseen demokratiaan kuuluu, ettei hallituksessa yksikään puolue saa kaikkia vaatimuksiaan läpi, vaan on tehtävä kompromisseja. Nämä taas ovat siitä huonoja, että niissä kaikki häviävät – kukaan ei täysin saa tahtoaan läpi. Toisaalta ohjelmaa saadut vaatimukset esitetään puolueen äänestäjille “voittoina”. Ehkä suurimpana tällaisena perussuomalaisten osalta esitettiin ns. maahanmuuttopoliittinen ohjelma.

Heti kesällä jouduttiin Kreikan EU-tukipakettiasiassa testiin. Tässä toimittiin heti hallitustaipaleen alkumatkalla vastoin sitä, mitä oli ennen vaaleja luvattu. Perussuomalaisille ja puolueen johdollekin tämä oli vaikea pala, mutta myytävissä vielä sillä, että paketti olisi hyväksytty joka tapauksessa ja vastustamalla olisi vain menetetty paikka vaikuttaa hallituksessa – oltu rintamakarkureita, tämä retoriikka on tullut sittemmin tutuksi, kun ministeriryhmä kannattajineen jatkoi hallituksessa. Vielä 2015 loppukesästä ei puolueen johdolle löytynyt haastajaa, vaikka tyytymättömyyden ensi merkit olivat jo nähtävissä tuolloin pidetyssä puoluekokouksessa.

Kohti 2017 puoluekokousta ja sen tapahtumia mennessä kävi koko ajan enemmän selväksi, että perussuomalaiset ovat jäämässä äänettömäksi yhtiömieheksi hallituksessa. Pieniä voittoja annettiin, mutta esimerkiksi maahanmuuttopoliittisen ohjelman toimia ei tarmokkaasti toteutettu. Tämä näkyi myös pahimman tulijavyöryn aikaan toimettomuutena. Vain muiden Euroopan maiden toimet lopulta patosivat turvapaikkaleiman alla kulkevan laittoman rajojen ylityksen. Tärkeintä silloiselle puoluejohdolle oli säilyttää ministerinsalkut.

TIlanne eduskuntaryhmässä oli tulehtunut ja lopulta ei ryhmältä edes kysytty mitään. päätökset tuotiin tiedonantona ja jos niitä vastusti, kohtasi puoluejohdolta suorastaan vihamielistä kohtelua, huutoa ja raivoa. Samaan aikaan kannattajat olivat kaiken tämän huomatessaan kääntäneet puolueelle selkänsä. Ei siis ihme, että koko johto haluttiin vaihtaa puoluekokouksessa Jyväskylässä 2017.

Olin itse paikalla ja voin kertoa omalta osaltani mitä näin ja koin. Ensinnäkin kokouspaikalle mennessä oli jotain lehdenjakajia, jotka työmies Putkonen käskytti poistumaan kokouspaikan läheisyydestä ja nämä myös tottelivat. Myöhemmin sain tietää, että ääriajattelijat siellä jakoivat propagandaansa – näillä ei ollut siis asiaa edes kokouspaikan läheisyyteen saati sisälle. Tapasin paljon eri puolelta Suomea tulleita puolueen jäseniä, nuorempia ja vanhempia, miehiä ja naisia – ihan tavallisia puolueen rivijäseniä. Keskusteluissa tuli selväksi, että enää puoluekokous ei antaisi mandaattia johdolle, joka ei myös tavoitteitamme hallituksessa oikeasti toteuta. Näin äänestyksissä myös kävi ja vaikutti että kokouksen päätöksiin ja valintoihin tyydytään ja mennään yhtenäisenä joukkona eteenpäin.

Toisin kuitenkin tapahtui, ja oikeastaan silloin alkanut ja muutaman viikon päästä loppuva viiden ministerisalkun ja kaikkiin hallituskumppaneiden toiveisiin suostumiseen perustuvan porukan irtautuminen puolueestamme on paras vastaus kysymyksen kakkososaan.

Meillä on kenttää ja jäseniä kuunteleva ja kentän tahtoa toteuttava puolueen johto. Meillä on nyt sellaiset ohjelmat ja teemat, jotka jäsenistö ja ehdokkaat suurimmaksi osaksi allekirjoittavat ja jakavat. Ja tärkeimpänä: puheenjohtallamme ei ole mitään henkilökohtaista vallanhimoa ja agendaa. Voittamalla vaalit, voimme neuvotella muiden puolueiden kanssa, mutta emme hylkää niitä teemoja, millä vaalit voitamme. Hallitukseen pääsy ei ole itseisarvo, kuten se valitettavasti viimeksi oli. Tärkeintä on olla uskollinen niille arvoille ja asioille, millä on kampanjoitu ja äänestäjien luottamus saatu.

Tämänkin päivän gallup kertoo, että luottamus on palautumassa. Mitään ei ole kuitenkaan saavutettu, vain äänestämällä voimme luottamuksen saada ja omalla toiminnalla osoittaa olevamme tuon luottamuksen arvoisia.