Asuminen Suomessa ja erityisesti pääkaupunkiseudulla on hävyttömän kallista. YLE:n mukaan vuokralla asuvista joka seitsemännellä ja pienituloisista yli viidenneksellä asumiseen menee yli 40 % tuloista. Asumisella tehdään myös varsin tuottoisaa bisnestä: muutama vuosi sitten Pauli Vahtera totesi, että esimerkiksi SATO:n voittoprosentit ovat samaa tasoa kuin kansainvälisten huumekartellien. Keskityn tässä kirjoituksessa nimenomaan vuokra-asumiseen, koska Tilastokeskuksen mukaan 97 % asumistuesta kohdistuu vuokralaisille.

Kehitys on yhteiskunnan kannalta erittäin huolestuttava: asumistuet ovat olleet selvässä kasvussa viimeiset kymmenen vuotta, vuonna 2016 yleisen asumistuen määrä kohosi ensimmäistä kertaa yli miljardin euron rajan, ja kun mukaan otetaan eläkkeensaajien asumistuki sekä (silloin vielä erillinen) opintotuen asumislisä, potti kohosi jo lähes kahteen miljardiin. Kun mukaan lasketaan vielä asumiseen maksettu toimeentulotuki, asumisen tukien koko potti oli 2,3 miljardin euron tasoa. Kasvu on ollut nopeaa ja tukisumma on kaksinkertaistunut seitsemässä vuodessa. Summa on suurempi kuin maataloustuet ja tarkoittaa käytännössä sitä, että melkein miljoonalla suomalaisella ei ole varaa asua omassa kodissaan ilman tukia. Tilastokeskuksen mukaan vuosien 2008–2018 välillä asumistukea saavien kotitalouksien määrä kasvoi 139 000 ruokakunnasta lähes kolminkertaiseksi, 381 500 ruokakuntaan.

Asumisen kalleus korostuu Helsingissä: Pellervon taloustutkimuksen mukaan Helsingissä yksiössä asuvalla keskituloisella asumismenoihin uppoaa tuloista jo 37 prosenttia. Tilastokeskus tilastoi asumiskustannusten osuutta kotitalouksien käytössä olevista tuloista ja tilastosta käy ilmi, että asumistuet kompensoivat kohtuuttoman korkeiksi kohonneita asumiskustannuksia lähinnä kahden alimman tulokymmenyksen osalta. Loput joutuvat maksamaan kohonneet asumiskustannukset kokonaan itse.

Vaikka moni puolue ja ehdokas puhuu asumisen kalleudesta, harva avaa tarkemmin ongelman syitä sen sijaan, että puhuu vain seurauksesta. Asumistuki nostaa asuntojen kysyntää ja sitä kautta vuokria myös niiltä, jotka eivät saa asumistukea, mutta miksi vuokrat ja asuntojen hinnat ovat niin kalliita pääkaupunkiseudulla verrattuna muuhun maahan, kun rakentamiskustannuksissa ei ole vastaavaa eroa?

Keskeinen syy löytyy siitä, että pääkaupunkiseudulla väestönkasvu on muuta maata nopeampaa. Helsingin väestönkasvusta kolme neljäsosaa johtuu maahanmuutosta ja Helsingin kaavoitusta on tehty vuosikaudet omituisista lähtökohdista, jossa keskiössä ei ole ollut niinkään asuntojen kysyntään vastaaminen, vaan erilaiset ideologiset, asuntotarjontaa vääristävät lähtökohdat. Keskeisten vuokra-asuntotoimijoiden taustalla vaikuttaa ammattiyhdistysliike, joka on kiinteästi kytköksissä vasemmistopuolueisiin. Ay-liike maksaa vasemmistopuolueille sekä niiden yksittäisille ehdokkaille mittavia vaalitukia ja monen liiton hallituksessa istuu vasemmistopoliitikkoja. Esimerkiksi SDP:n nykyinen puheenjohtaja Antti Rinne istui vuosina 2012–2014 VVO:n hallituksessa ja tienasi hallitustyöstään Ilta-Sanomien mukaan 27 800 euron palkkiot. Vastaavasti Nuorisosäätiö on ollut keskustapuolueen merkittävä vaalirahoittaja, vaikka keskustan entisen puoluesihteerin Timo Laanisen mukaan ”ainoa [Nuorisosäätiön ja keskustapuolueen välinen] yhteys on, että eräillä säätiön johtohenkilöillä saattaa olla tai olla olematta keskustan jäsenkirja.”

Sen enempää poliittisella vasemmistolla kuin keskustallakaan ei ole ollut erityistä intressiä tehdä asumisesta halvempaa, koska tämä olisi haitannut ay-liikkeen ja Nuorisosäätiön vuokra-asujien kustannuksella saamia voittoja ja sitä kautta myös mahdollisuutta jakaa avokätistä vaalirahoitusta. Entisen VVO:n, nykyisen Kojamon, listautuessa pörssiin SAK:laiset liitot käärivät satojen miljoonien voitot, jotka ammattiliitot yleishyödyllisinä yhteisöinä saivat verovapaasti. Viimeisen kahden vuoden aikana pelkästään vuokrayhtiö Kojamo (entinen VVO), jonka kymmenen suurimman omistajan joukossa ovat Teollisuusliitto, JHL, Rakennusliitto, Ammattiliitto Pro, Palvelualojen ammattiliitto PAM, OAJ ja Suomen Elintarviketyöläisten Liitto, on saanut Kelalta suoria asumistukimaksuja lähes 50 miljoonaa euroa. Jokainen voi verrata Kojamon asuntojen vuokratasoa HEKA:n vastaavista asunnoista perimiin vuokriin ja sen jälkeen tehdä omat johtopäätöksensä vuokra-asuntobisneksen yleishyödyllisyydestä.

Jos et tiedä, kuinka VVO:n/Kojamon mittava asuntovarallisuus on muodostunut, suosittelen katsomaan nämä kaksi YLE:n Elävästä Arkistosta löytyvää dokumenttia:

Vuokramiljardööri VVO

Asumisoikeusasunnot – suuri puhallus

Asuntopula ja asumisen kalleus Helsingissä on tahallaan aiheutettua. Vaikka Helsingissä on yli 150 000 yhden hengen taloutta, yli puolet kotitalouksista, yksiöitä ei rakenneta juurikaan lisää. Uusiotuotannossa asuntojen huoneistoalasta vähintään puolet on oltava kahden makuuhuoneen asuntoja. Julkilausuttu tavoite on lapsiperheiden suosiminen. Kukapa ei haluaisi suosia lapsiperheitä?

Todellinen syy on kuitenkin jossain aivan muualla. Yksiöt ovat parhaita rahastuskohteita asuntosijoittajille, ja jo keväällä 2017 uutisoitiin, että Helsingissä neliömetristä yksiössä joutuu maksamaan lähes 40 prosenttia enemmän kuin neliömetristä kolmiossa. Kun yksiöitä ei rakenneta kysyntää vastaavaa määrää ja asuntopula pahenee, jo rakennettujen yksiöiden vuokraajat voivat kääriä niistä entistä suurempia voittoja.

Käytännössä keinotekoisesti aiheutettu asuntopula ja sillä tuotetut voitot näkyvät selvästi, kun verrataan yhden harvoista aidosti yleishyödyllisistä toimijoista, Helsingin kaupungin asuntojen (HEKA) neliövuokria vapaiden markkinoiden neliövuokriin. HS uutisoi viime elokuussa, että kaupungin vuokra-asunnossa asuva säästää jopa 40 prosenttia asumiskustannuksissa. Myllypurossa HEKA:n vuokra oli 10,78 €/m², vapaiden markkinoiden neliövuokra 18,32 €/m². Erot olivat suurin piirtein vastaavia myös muissa kaupunginosissa.

Miten asumisella rahastaminen voitaisiin lopettaa?

Esitän ohessa neljä konkreettista keinoa, joilla asumisen hinta pääkaupunkiseudulla saataisiin järkevälle tasolle ja asumistukimenojen kasvu kuriin:

1) Vuokra-asuntotontit aidosti yleishyödyllisille, voittoa tavoittelemattomille rakentajille

On selvää, että Helsingissä HEKA:n vuokrataso on kohtuullinen vuokrataso. Vuokra-asuntoyhtiöt, jotka perivät tätä selvästi korkeampia neliövuokria, eivät ole aidosti yleishyödyllisiä, vaan erotus jaetaan voittoina omistajille, olivatpa nämä sijoittajia, säätiöitä, liittoja tai muita toimijoita. Kaupunkien tulisi huomioida tämä tonttipolitiikassaan ja valtion asumiseen kohdentamassa rahoituksessaan. Kohtuuhintaiseen vuokra-asuntotuotantoon varatut tontit tulisi antaa ainoastaan sellaisille aidosti voittoa tavoittelemattomille toimijoille, jotka sitoutuvat HEKA:a vastaavaan vuokratasoon, HEKA:n lisäksi muun muassa opiskelija-asuntosäätiöille, jotka sijoittavat keräämänsä tuotot uusien asuntojen rakentamiseen eivätkä tue tuotoillaan poliittista tai muuta, varsinaisen toimenkuvansa ulkopuolista toimintaa.

Koska asumistukeen tuhlatut rahat eivät tuota itsessään yhtään asuntoa lisää, yhteiskunnan kokonaisedun mukaista olisi tukea kysynnän (asumistuki) sijasta tarjontaa (asuntojen rakentaminen). Lisääntynyt asuntotarjonta laskisi asuntojen hintoja, kun tarjonta vastaisi paremmin kysyntää, ja samalla asumisen tukemiseen käytettyä rahasummaa voitaisiin pitkällä tähtäimellä pienentää. Investointi kohtuuhintaisten vuokra-asuntojen rakentamiseen nyt on sijoitus tulevaisuuteen.

2) Asuntokokorajoitusten poistaminen ja kaavoituksen muu järkeistäminen

Keskeinen syy pienten asuntojen kalleuteen Helsingissä on täysin epäonnistunut ja kysynnän vastainen kaavoituspolitiikka, joka estää pienten asuntojen kysyntää vastaavan määrän rakentamisen. Näistä rajoituksista tulisi luopua, kunnes yksiöiden neliöhinta laskee suurempia asuntoja vastaavalle tasolle. Tonttimaan käyttöä tulee tehostaa mahdollistamalla korkeampien talojen rakentaminen ja luopumalla raideliikenteen asemien läheisyydessä pysäköintiparkkinormista, jonka seurauksena rakennettavien asuntojen määrän tietylle alueelle määrittää keskeisesti se, montako parkkipaikkaa alueelle pystytään edes etäisesti järjellisin kustannuksin kaavoittamaan.

3) Asuntojen jakokriteerien ja asumistuen myöntöperusteiden korjaaminen

Tilastokeskuksen mukaan puolet ulkomaalaistaustaisesta väestöstä asuu alueella, jonka pinta-ala kattaa 0,4 prosenttia Suomesta. Yhteensä 39 postinumeroalueella ulkomaalaistaustaisen väestön osuus oli yli 20 prosenttia, suurin osa näistä pääkaupunkiseudulla ja Turussa. Iltalehden haastatteleman kaupunkimaantieteen professori Mari Vaattovaaran mukaan ”jos työttömyys kasautuu samalle alueelle, eli kun työttömien osuus [nousee] vähän alle 20 prosenttiin, ihmisten todennäköisyys työllistyä heikkenee.”

Tilastokeskuksen, Työterveyslaitoksen ja THL:n tutkimuksen mukaan 20–64-vuotiaiden ulkomaalaistaustaisten työllisyysaste oli vuonna 2014 Suomessa lähes 64 prosenttia. Luku oli kymmenen prosenttiyksikköä matalampi kuin suomalaistaustaisilla. Helsingissä, Espoossa ja Vantaalla noin kolme neljäsosaa 15–64-vuotiaista ulkomaalaistaustaisista kuului työvoimaan vuonna 2014, ja vastaavasti neljäsosa oli työvoiman ulkopuolella. Työvoiman ulkopuolella olevista ulkomaalaistaustaisista suuri osa hoiti kotona lapsia.

Vaalimainoksia HEKA:n Itä-Helsingin kohteisiin jakaessani törmäsin lukuisiin porrashuoneisiin, joissa maahanmuuttajataustaisia nimiä oli enemmistö. Espoon Asunnot Oy:n noin 15 000 asunnon vuokralaisista jo vuonna 2015 noin neljännes oli vieraskielisiä. Vuokra-asuntojen jakokriteerit ovat sellaisia, että ne suosivat ”erittäin kiireellisessä asunnontarpeessa” olijoita, usein siis ei-työperäisiä maahanmuuttajia, jotka eivät pysty rahoittamaan asumistaan esimerkiksi omalla työllään.

Asuntojen jakokriteerit ja asumistuen myöntämisperusteet tulisi laittaa täysremonttiin, jotta kohtuuhintaisia kunnallisia vuokra-asuntoja riittäisi pienipalkkaisille duunareille erityisesti julkisella sektorilla. Niillä paikkakunnilla, joissa vuokra-asunnoista ja työvoimasta on pulaa, vapautuvat kunnalliset tai muut yhteiskunnan tukemat vuokra-asunnot tulisi varata sellaisille henkilöille, joilla on työ- tai opiskelupaikka kyseisessä kunnassa.

Henkilöllä, joka tulee Suomeen ulkomailta hakemaan turvapaikkaa, ei voi olla sellaisia siteitä esimerkiksi pääkaupunkiseudulle, jotka edellyttäisivät hänen asuttamistaan maan kalleimmalle alueelle suomalaisten veronmaksajien kustannuksella. Täyden vapauden valita asuinpaikkansa tulisi koskea ulkomaalaisista ainoastaan niitä, jotka maksavat asumisensa itse. Muiden osalta niiden, jotka eivät tee työtä tai opiskele (sellaisessa koulutuksessa, jota ei ole muualla tarjolla), asumistuen määrä tulisi rajata sen paikkakunnan mukaan, josta hänelle on löydettävissä edullisin mahdollinen vuokra-asunto. Jos hän haluaa asua muualla, hänen tulee maksaa erotus itse, ja käyttää maksamiseen muita varoja kuin yhteiskunnalta saatuja tulonsiirtoja.

4) Jääviyssäännösten uudistaminen ja eturistiriitojen poistaminen päätöksenteosta

Jotta kytkös asumiskustannusten kasvusta hyötyvien toimijoiden ja poliittisen päätöksenteon välillä saataisiin katkaistua, vaalirahoitus- ja jääviyssäännökset tulisi laittaa remonttiin. Tämä koskee tietenkin asuntotuotannon lisäksi myös kaikenlaista muuta sellaista toimintaa, jossa poliitikkojen päätöksentekoon pyritään epäasiallisesti vaikuttamaan antamalla heille tai heidän taustallaan vaikuttaville puolueille tai muille yhdistyksille vaalirahoitusta.

Jos poliitikko on saanut itse tai toimii sellaisen puolueen mandaatilla, joka on saanut merkittävää vaalitukea taholta, joka hyötyy merkittävästi päätöksenteon kohteena olevasta asiasta, hänet tulisi sulkea päätöksenteon ulkopuolella eturistiriidan perusteella. Sivistyneissä maissa tämä olisi itsestäänselvyys, mutta eturistiriidat ja henkilökohtainen hyötyminen ovat Suomessa ”maan tapa”. Ainoa syy, jonka perusteella voimme leikkiä maailman vähiten korruptoitunutta valtiota, on se, että täällä korruptio tehdään tavalla, josta poliitikot hyötyvät itse eikä se siksi ole rangaistavaa.

Mitä voit tehdä, jotta tilanne muuttuisi?

Voit äänestää ehdokasta, joka itse tai hänen taustallaan vaikuttavat tahot ei hyödy taloudellisesti asumistukirahoista ja niiden varjolla tehtävästä bisneksestä. Kalliista asumisesta hyötyvillä tahoilla ei tietenkään ole mitään intressiä tehdä yhtään mitään ongelman ratkaisemiseksi. Allekirjoittanut ei ole ottanut vastaan näissä vaaleissa senttiäkään ulkopuolista rahoitusta eivätkä ei-kohtuuhintaiseen asumiseen kytköksissä olevat toimijat rahoita perussuomalaista puoluetta tai merkittävissä määrin perussuomalaisia ehdokkaita.