Muistot mummolasta tuovat mieleen maatilapelin lisäksi Afrikan tähden ja papan kattavan kokoelman sotakirjallisuudsta. Muistoissa ensimmäisinä nousee myös kuvaksikin talletettu lauluhetki; serkkutytön kanssa veisattiin Enkeli taivaan-virttä mummon kangaspuiden istuimella seisten. Valokuvassa virsikirjat ovat väärinpäin, mutta eipä ollut pikkutytöillä tuolloin lukutaitoakaan, virsikirjat olivat vain rekvisiittana. Ihmettelin, kun aikuiset itkivät, kun radiosta kaikui Evakon laulu Anneli Saariston laulamana. 

Näiden mummolakokemusten vuoksiko minusta on tullut perussuomalainen, enkä oikein ymmärrä nykyistä mielensäpahoittajien maailmaa? Yksi varhaiskasvatuksen opettaja Turussa, vasemmistoliittolainen Paco Diap, pahoittaa mielensä lasten pelistä ja aiheuttaa parin päivän somekohun. Eikä tämä ole ainoa laatuaan, on peruttu koulun barokkikonserttia uskonnollisuuden vuoksi, yritys ohjaa, ettei pelkästään hyvää jouluakaan saa toivottaa vaan lisäksi vaikkapa hyvää viikonloppua. Huoltaja pahoitti mielensä, kun koulun joulujuhlassa ohjeistettiin nousemaan seisomaan Enkeli taivaan virren veisuun aikana. Tatu ja Patu-kirjat kuvitetaan uudelleen, koska niissä valmistettiin liharuokaa. Vanhojen sketsien tekijöiden piti pyytää anteeksi tekemäänsä huumoria eri kansallisuuksista, n-sanaa ei saa edes mainita näin kirjoitettuna, vaikka ala-asteen luokkahuoneen aakkoskirjaintauluissa N-kirjaimen kohdalla oli tummaihoinen ihminen. Tyttöjä ei saa kutsua tytöiksi ja poikia pojiksi, mutta silti politiikassa vielä eritellään sukupuolikiintiöt luottamustoimiin. Satakunnan hyvinvointialueen rahoituksesta käytetään 10 000 euroa sukupuolineutraaleihin nimikkeisiin; palomies ei ole palomies vaan pelastaja. 

Ajat muuttuvat ja ihmiset sen mukana. Mutta mihin suuntaan? Onko nykyelämä liian helppoa, kun meillä on aikaa ja energiaa pyöritellä tämänkaltaisia asioita?