Perussuomalaiset

Minna Reijonen

Tyhjillään olevat kiinteistöt

Tyhjillään olevia kiinteistöjä käyttöön vaikkapa verohuojennuksilla

Suomessa on valtavasti käyttökelpoisia asuinrakennuksia ja liikekiinteistöjä tyhjillään. Palveluiden keskittäminen keskustoihin on tyhjentänyt taajamista isojakin liikekiinteistöjä. Osa kiinteistöissä on huonokuntoisia, eikä niitä ole kustannusten takia järkevää remontoida. Monet ovat kuitenkin vielä hyvässä kunnossa.

Suuriakin liikekiinteistöjä saa omistukseen pilkkahinnalla. Ostajia ei tahdo löytyä, koska ylläpitokulut ovat suuria. Yksi suuri menoerä on kiinteistövero. Kunnat laskevat, että on halvempaa purkaa kiinteistö, kuin ylläpitää sitä, ellei käyttöä kohteelle ole. Ei keskitetä kaikkea kaupunkeihin.

Asiaa voisi lähestyä siten, että meillä Suomessa on valtava voimavara, joka jää käyttämättä. Kiinteistöjen käyttö voisi muuttua houkuttelevammaksi, jos ylläpitokuluihin, kuten kiinteistöveroihin kiinnitettäisiin enemmän huomiota. Enemmän liikekiinteistön verohelpotuksia ajalta, kun vuokralaisia ei vielä ole tai ajalta, jolloin kiinteistössä oleva yritys ei ole vielä kovinkaan kannattava. Kenties kiinteistön käyttötarkoituksen muutosta voisi helpottaa. Maaseututaajamissa voisi olla merkitystä sillä, jos vaikka tyhjä liikekiinteistö saataisiin helpommin muutettua vaikka asuinkiinteistökäyttöön.

Pidetään maaseutu asuttuna. Pitäisi pohtia, voisiko antaa vero- tai muita helpotuksia, jos henkilö muuttaa tyhjillään olevaan asuinkiinteistöön ja asuttaa sitä. Korona-aika lisäsi etätyötä ja moni pohtii etätyön mahdollisuutta. Maaseudulle asialla olisi iso merkitys. Jokainen uusi asukas elävöittää maaseudun kyliä. On kaikkien etu, jos käyttökelpoisia kiinteistöjä saadaan järkevään käyttöön.

Tein asiasta kirjallisen kysymyksen, että onko pohdittu, mitä voitaisiin tehdä, jotta valtava määrä Suomessa nykyisin tyhjillään olevia, käyttökelpoisia liikekiinteistöjä ja asuinkiinteistöjä voitaisiin estää jäämästä autioksi ja saataisiin takaisin järkevään käyttöön

Tekstin aiheet:

Osallistu keskusteluun!


0 kommenttia

Ota kantaa

Heräsikö ajatuksia? Ota kantaa. Muista kuitenkin, että lyhyet ja napakat kommentit menevät paremmin perille kuin polveileva tajunnanvirta. Pitäydy asiassa ja salli muille keskustelijoille mielipiteenvapaus. Tutustuthan pelisääntöihin.

Haluatko mielipiteellesi kasvot? Rekisteröityminen mahdollistaa keskustelun oikealla nimellä ja oikeilla kasvoilla. Rekisteröityneenä käyttäjänä saat myös automaattisen ilmoituksen aina, kun kirjoittamaasi kommenttiin vastataan. Rekisteröidy tai kirjaudu sisään.

Kommenttisi

1000 / 1000