Perussuomalaiset

Mikko Kangasoja

Tuoreita väitteitä Iranista – Kaatuuko islamistidiktatuuri?

1979 vasemmisto ja islamistit kaappasivat vallan Iranin itsevaltaiselta länsimieliseltä monarkialta. Islamistit nujersivat vasemmiston ja siitä alkoi tyly shiialainen teokraattinen diktatuuri. Virallisesti maa on täysin islamilainen, mutta väitetysti todellisuudessa vain 20-30%. Samaan aikaan Iranin oma zarahustralaisuus mutta erityisesti kristinusko leviävät voimakkaasti. Maassa on ollut 1999 alkaen 12 protestiaaltoa. 2000-luku on siis ollut Iranissa protestien aikakausi. Varmaksi koettua tietoa on vaikea saada, mutta esittelen tuoreimpia väitteitä.

Joulun jälkeen alkaneet protestit ovat väitetysti laajimmat kenties koko islamistidiktatuurin aikana. Miljoonia on liikkeellä jopa yli 150 kaupungissa, yli joka kymmenennessä. 50 kaupungissa kauppiaat ovat lakossa, 36 yliopistossa opiskelijat osoittavat mieltä ja lisäksi turvallisuusjoukoissa on ainakin vähän hajaannusta havaittu. Khamenein pyhä syntymäkaupunki, 2,7 miljoonan asukkaan Mashhad, on protestoijien käsissä. Persianlahdelta Bandar Abbas, tärkeä satamakaupunki, ja muita on mielenosoittajien hallussa.

Mitä ”hallussa” sitten käytännössä on muuta kuin katujen valtausta ja patsaiden, johtajien julisteiden ja islamistilippujen polttoa sekä islam-monumenttien kaatoa? Ainakin jossain on hallintorakennuksia ja koraanikouluja poltettu. Teheranissa mielenosoittajat ovat ottaneet turvallisuusjoukkojen päämajan edustan haltuun. Teheranissa on ammuttu ja erään lääkärin väitteen perusteella kuolleita ei olisi se muutama kymmen vaan tuhatluokkaa. Jos näin on, se tuskin on määrä jota Trump voi uskottavasti ohittaa uhattuaan hallintoa juuri kyseisestä virheestä.

Ulkoministeri on paennut perheineen Libanoniin mukanaan liikemiehiä, eikä paluusta ole päätetty. Virallisesti ministeri on työvierailulla. Jos väitteet perheestä ja liikemiehistä pitävät paikkansa, se on merkki hallintoeliitin johtopäätöksistä. Kun heitä alkaa vaivihkaa paeta, hallinto kaatuu. On luultavaa, että muitakin alkaa paeta – tai siirtyä ulkomaille.

Viisaat ova kertoneet, että kun ”maagiset” 4 prosenttia kansasta kääntyy esimerkiksi Iranissa protestoijien puolelle aktiivisesti, valta kaatuu. Iranissa on 90 miljoonaa asukasta, joten se tarkoittaisi 3,6 miljoonaa protestoijaa. Onko se jo ylittynyt? Se määrä kyennee ylikuormittamaan hallinnon ja saamaan hiljaisen enemmistön mukaansa ja se romahduttaa yhteiskunnan toimintakyvyn. Kun elämä kallistuu liikaa ja leipää ei enää saa, kapinointi saa ison yllykkeen suuren enemmistön lähtiessä mukaan.

Internet on katkaistu, jotta hartaan jumalaan uskovan henkisen johtajan sotilaat voivat puolustaa jumalaa tappamalla kansaa rauhassa maailman katseilta. Starlink on käytännössä nyt kai ainoa nettiyhteys Iranista ulkomaille, joka rikkonee hiljaisuuden. 

Reza Pahlavia on huudettu valtaan, sekä Trumpia ja Israelia apuun. Pahlavin taustajoukot ovat valmistelleet siirtymäsuunnitelman Iranille.

Pahlavin kannatus perinteisesti ei ole ollut erityisen korkea, mutta väitetysti se olisi juuri nyt kohonnut. Voi olla, että valtaosa iranilaisista haluaa muutosta, eikä se johdu vain kohonneista hinnoista, kuten teokratian oma tiedotus väittää (ja jota länsimedia toistaa). Keski-iältään nuoren kansakunnan toistuvat mielenosoitukset ovat ilmiö, joka kertoo syvästä ja laajasta tyytymättömyydestä. Moni kokee, että islamistit kaappasivat vallan iranilaisilta ja nyt se otetaan takaisin.

Mitä vallanvaihdoksesta voi seurata? Jos vaihdos toteutuu järkevästi, tulos on onnistunut demokratia, joka joutuu pitkään opettelemaan erilaisten mielipiteiden esittämistä ja sietämistä. Uhkana on, että tilalle tulee toinen diktatuuri, mutta sekin voi johtaa laajoihin levottomuuksiin ja Yhdysvaltain väliintuloon. 

Jos Iraniin tulee länsimielinen maallinen hallinto, tapahtuu maailmalla paljon. Houthit, Hisbollah, Hamas ja Venäjä menettävät tärkeän tukijan. Pahan akseli menettää ison jäsenen. Israelin tulevaisuus luultavasti rauhoittuu, kun terroristeilla ei ole rahaa. Mielenkiintoiset ovat vaikutukset Venäjälle. Ystävästä tuleekin uhka, jolle ei voi myydä mitään, eikä välttämättä sen kautta voi myydä mitään. Se olisi siten kova isku Venäjän nilkoille ja voi nopeuttaa talouden alasajoa. Iran voi myös olla henkinen malli lähialueella, johon poliitikot reagoivat maallisemmalla ja länsimielisemmällä politiikalla, jotta pysyvät vallassa.

Sanomattakin on selvää, että suuren maan islamistihallinnon kaatuminen demokratian tieltä olisi ilon päivä maailmalle.

Kirjoitus sisältää runsaasti somesta tilannetta seuraavilta kerättyjä väitteitä, joiden paikkansapitävyyttä ei ole tiedon rajallisuuden takia varmistettu.

Tekstin aiheet:

Osallistu keskusteluun!


0 kommenttia

Ota kantaa

Heräsikö ajatuksia? Ota kantaa. Muista kuitenkin, että lyhyet ja napakat kommentit menevät paremmin perille kuin polveileva tajunnanvirta. Pitäydy asiassa ja salli muille keskustelijoille mielipiteenvapaus. Tutustuthan pelisääntöihin.

Haluatko mielipiteellesi kasvot? Rekisteröityminen mahdollistaa keskustelun oikealla nimellä ja oikeilla kasvoilla. Rekisteröityneenä käyttäjänä saat myös automaattisen ilmoituksen aina, kun kirjoittamaasi kommenttiin vastataan. Rekisteröidy tai kirjaudu sisään.

Kommenttisi

1000 / 1000