Yhdysvaltain ulkoministeri Marco Rubio toisti juuri Münchenissä Trumpin hallinnon tuttua viestiä siitä, että koko lännen pitää puolustaa sivilisaatiotaan. Puhe sai yleisön aplodit seisoviltaan. Elämme kansainvälisen politiikan suuren käänteen aikaa.

Rubio kritisoi lännen politiikkaa tutuista virheistä. Neuvostoliiton kaatumisen jälkeen länsi kuvitteli, että ”kaikista” maista tulee vapaita demokratioita ja kauppa yhdistää ne. Ei tosiaankaan tullut ja demokratisoituminen on jopa ollut uhattuna. Kiina on kahminut teollisuutta lännestä rikkomalla yhteisiä sääntöjä teollisuutensa eduksi. Länsi on antanut niin tapahtua. Venäjä vähät välitti kansainvälisestä laista hyökättyään Georgiaan 2008 ja Ukrainaan 2014. Länsi antoi niin käydä. Niinpä Venäjä on hallinnut osaa Ukrainasta 12 vuotta ja Georgiaa 18 vuotta. Iran on huutanut kuolemaa Amerikalle ja Israelille sekä tukenut lukuisia terroristeja ympäri Lähi-Itää. Rubio luultavasti viittasi muun muassa noihin esimerkkeihin kritisoidessaan nojautumista kansainväliseen lakiin ja sopimuksiin, joita vastustajat eivät noudata. Samoin kansainväliset instituutiot, kuten erikseen mainittu ja hampaattomaksi tunnettu YK, saivat kuulla vaateen uudistua.

Massamaahanmuuton Rubio kertoi uhkaavan yhteiskuntien koheesiota. Kaikkien Yhdysvaltain vaatimusten ja kritiikin takaa hän kertoi syyn: läntisen elämäntavan puolustaminen. Jos se ei säily, mitä puolustettavaa lännellä on? Hän kertasi Euroopan arvokasta perintöä ja suurta merkitystä Yhdysvalloille.

Rubion toteamukset ovat linjassa Trumpin hallinnon strategian ja yleisen linjan kanssa. Nyanssina silti mainittakoon, että puheen sävy oli JD Vancen ja Trumpin herättelyiden jälkeen sovitteleva. EU:lla voi olla mietinnän paikka, pitäisikö linjaa maahanmuutossa oikeasti muuttaa. Euroopan johtajien saavutukset suurissa linjavalinnoissa ovat olleet toiveajatteluun ja haaveiluun perustuvia suuria haaksirikkoja. Kauppa ei sitouttanut Venäjää rauhaan vaan päinvastoin alisti Eurooppaa Venäjän kiristyksen alle. Kansainväliseen lakiin ja sopimuksiin tiukasti sitoutuminen sitoi lännen itsensä niihin, muttei vastustajia. Kahlitsimme itsemme ja katsoimme kahleista, kun muut olivat vapaita rikkomaan ihmisiä ja maita vastaan.

Maailmanpolitiikan ongelmiin ei YK auttanut, koska sääntöjen rikkojat olivat itse päättämässä olivatko rikkeet rikkeitä. Räikeimpiä ja absurdeimpia floppeja on tuore Iranin islamistihallinnon valitseminen varapuheenjohtajaksi YK:n sosiaalisen kehityksen komissioon. Sarkastinen voisi sanoa, että edustaja tekee siellä varmasti hyvää työtä. Ei tuollaisella YK:llä tee mitään. Kritisoin vastikään täältä poistetussa kirjoituksessa YK:n kansanmurharaporttia harhaanjohtavaksi. Sitä vastoin media on siteerannut paljon järjestön ihmisoikeuksien erikoisraportoija Francesca Albanesea, joka oli juuri paneelikeskustelussa Hamasin ja Iranin islamistien kanssa uhoten Israelin olevan suurin uhka ihmiskunnalle. Hän ei ole ainoa äärivasemmistolaisia asenteita julistava järjestön edustaja. Ongelmia järjestöstä kyllä löytää, jos jaksaa etsiä. Itse en usko Rubion tavoin uudistuksiin, koska suuremman äänimäärän omaavat vanhoilliset kulttuurit voittavat uudistusmieliset.

Vähän Rubiota aiemmin Davosissa Kanadan pääministeri Mark Carney kertoi maansa valinneen tiensä uudessa ajassa, jossa suurvallat kamppailevat vallasta. Se tie on keskivaltojen voiman kasvattamisen tie. Hän kutsui muut mukaan, jotta ne eivät jää jalkoihin. Carneyn puhe ja Kanadan linjaus ovat merkittäviä ja pyrkivät realismiin ideologisen ”pitäisi tehdä” julistamisen sijaan.

Suomenkin täytyy tehdä valinta pitäisi tehdä -politiikasta tehdään-politiikkaan. Tämä kaikki tarkoittaa, että aiempi tie on käyty loppuun. Mitä kaikki käytännössä tarkoittanevat Suomelle? Kun katsoo Ukrainan tukijoiden listaa, saa parhaan käytettävissä olevan todisteen Euroopan maiden sitoutumisesta itärajan sodissa auttamiseen. Listasta tajuaa, että yhteisen intressin omaavat maat sitoutuvat tosissaan, muut eivät niinkään. Euroopan neuvottelusalit ovat täynnä kauniita puheita, mutta ulkona näkyy vähemmän tekoja. Ukrainan osalta kyse on traagisesta epäonnistumisesta, joka tulee kaikille kalliiksi. On siksi vahvistettava pohjoista rajamaiden liittoa, ehkä jopa suorastaan mekaanisilla liittolaisuuden elementeillä sodan sattuessa. EU:n pitää jakautua pohjoiseen ryhmään, joka kannattaa vapaata markkinataloutta ja sananvapautta. Etelä voisi keskenään hassata tukivarojaan. Puolustuksessa pohjoinen liitto Puolan ja Ukrainan kera olisi mittaluokaltaan Venäjän kokoinen ja jonain päivänä vahvasti aseistettu linnake. Se pitäisi Venäjän loitolla.