Miten Iranin kansannousulle käy?
Trump keskeytti sotilasiskut Iraniin kesken kaiken. Se nähdään ymmärrettävästi vastustajien silmissä arkuutena ja haparointina. Iranin islamistieliitti luultavasti kokee voimantuntoa: edes USA ei uskalla (nyt) hyökätä. Miten käy kansalle? Lopussa joitain lähteitä aiheen uutisseurantaa varten.
Totalitaristiset arabimaat väittävät taivuttelleen Trumpia perumaan iskut ja tämän puolesta olisi puhunut myös Israelin Netanjahu. Edellisistä etenkin Saudi-Arabia pelännee kansannousun tarttuvan omaan maahansa. Israelin kannasta on kerrottu halua välttää iskut mutta myös halusta viivästää niitä sekä se, että Israelin hävittäjät olivat jo ilmassa, kun peruutus tuli.
Israelilla on kuitenkin hyvin vahvoja syitä kaataa raaka juutalaisvihaa uhkuva islamistihallinto. Se hyötyisi myös rahallisesti, kun Hamasin, Hisbollahin ja houthien (sekä muiden järjestöjen) terroristit menettävät ison rahoittajan. Siten Israel voisi panostaa varojaan muualle kuin terrorintorjuntaan. Nyt olisi aivan poikkeuksellinen mahdollisuus tälle ja tuntuu suorastaan mahdottomalta, ettei Israel joillain keinoilla haluaisi sitä hyödyntää.
Yhdysvaltojen ja Trumpin on enää aika vaikea peräytyä hallinnon kaatamisesta ilman vahinkoa. Vaikka kovin selkeästi itse kaatamista ei Valkoisesta talosta ole vaadittu ja luvattu, ei ole mitään epäselvyyttä, että iranilaiset laskivat kansannousun Trumpin avun varaan. Jos apua ei tulekaan, se on valtavat pettymys iranilaisille, josta seuraa vihaa Trumpia ja amerikkalaisia kohtaan. Apua luvattiin, mutta sitä ei annettukaan. 90 miljoonan asukkaan kansa vihaisi jatkossa islamistien lisäksi Trumpia. Vastaavasti, jos Iraniin tulisi amerikkalaismielinen hallinto (ja kansa) se olisi Make America Great Again -tavoitteelle valtava loikka. USA saisi yhtäkkiä maailman 17. suurimman valtion liittolaisekseen ja siten ”etupiiriinsä”. Kumous saattaisi säteillä naapurimaihin, mikä vielä lisäisi vaikutusta. Trumpille tämän kuvittelisi olevan erinomainen sulka hattuun ja öljyä tankkeriin.
Iranilla ei ole enää paluuta entiseen. On vaikea kuvitella, että tappamalla saatu mellakoiden ja mielenosoitusten rauhoittuminen palauttaisi Iranin kansannousua edeltävään tilaan. Kansa oli jo ennestään hyvin kiukkuinen ja tappaminen, väkivalta sekä kidutus vain kasvattivat kiukkua. Islamistieliitillä on pommi käsissään, eivätkä he osaa purkaa sitä. Lisäksi talous kyntää ja eliitin moraali on romahtanut oman edun tavoitteluksi, kuten absoluuttinen valta teettää. Tarttuuko kansa aseisiin terrorijoukkoja vastaan? Jos nyt ei tapahdu mitään, kovimmat riskinottajat alkavat valmistella aseellista kansannousua. Hallinto on joutunut palkkaamaan Irakin shiioja tappamaan iranilaisia, koska omat yli sadantuhannen miliisin joukot eivät riittäneet ja monet hylkäsivät joukot. Tämä kertoo protestoijien ja joukkojen hylkääjien suuresta määrästä. Paljon puhuvaa on tajuta, ettei jo valmiiksi väkivallan varaan rakennettu hallinto kykene vastustamaan kansaansa ilman ulkoista apua.
On myös selvää, ettei hallinto pidättele kansalaisten tappamista yhtään liian kauaa. Jos USA:n välitön uhka hälvenee, tappaminen alkaa. Laajamittainen kidutus toki jatkuu koko ajan.
Sotilaallisen iskun vastustajat perustelevat väitteitään aiheutuvalla epävakaudella. Se tarkoittaa diktaattorien oman aseman epävakautumista siinä missä mahdollista Iranin sisällissotaa pakolaisineen. Hallitsijat tunnetusti haluavat säilyttää status quon. Se on heille helpompaa ja hallittavampaa. Iranin kansan kärsimys häviää oman työn helppoudelle. Irakin ja Syyrian tapaukset osoittavat, että ongelmien purun pitkittyminen pahentaa ongelmia.
Mitä seuraavaksi? Maailma odottaa seuraavia käänteitä. Jos mainittuja hyötyjä katsotaan, Yhdysvalloilla ja Israelilla on suuret syyt viedä Iranin islamisteilta valta. On motiivi ja on tilaisuus. Iranin kansa on protestoinut toistuvasti 27 vuotta, islamistivalta on siis kauemmin ollut epävakaa kuin vakaa, ja tämä vuosi tulehdutti kansan epäluottamuksen hallintoon varmasti olemattomaksi. Taloudelliset ongelmat pysyvät. Hallinto jahtaa mielenosoittajia vimmalla vangittavaksi ja kidutettavaksi, kunnes lopulta tapettavaksi, joita on jo 3.000-30.000. Vertailun vuoksi, jos tuo 30.000 pitää paikkansa, se on miltei puolet Gazan sodassa kuolleista Hamasin taistelijoista ja siviileistä mutta se on tullut vaivaisessa kolmessa viikossa. Seuraamme järkyttävää totalitaristista islamistista terroria – ja tämä vain pahenee, sillä ulkoa ei voida hallita hallinnon kulissien takaisia vääryyksiä. Iranissa eivät vankilat riittäne, joten protestoijia aletaan teloittamaan ennemmin tai myöhemmin. Hallinto ei myöskään voi perääntyä, koska päätyy itse hirsipuuhun. Nyt aloitettu vaino radikalisoi kansan. Tämä ei voi päättyä tähän. Iranin hallinto on umpikujassa.
Trumpin tärkeä ja läheinen tukija Lindsey Graham:
”if they kill [Erfan Soltani] and we allow this regime to survive, then we have created for ourselves a world of intimidation, fear and accepting barbaric evil as a norm in the 21st century.”
Grahamin lausuntoja tulkitessa jää tunne, että tämä ei tosiaankaan jää tähän.
Nostoja:
– Yhdysvallat, Kanada ja Australia ovat määritelleet IRGC:n terroristijärjestöksi mutta Euroopasta vain Ruotsi.
– IRGC:n miliisit piiloutuivat siviilivaatteissa mielenosoittajien joukkoon tappamaan.
– Yhdysvaltain laivastoa on edelleen matkalla Persianlahdelle.
– EU asettaa talouspakotteita Iranille, jonka viennistä vaivaiset 2,8% (2022) suuntautui Eurooppaan.
Lähteitä:
– Wikipedia: https://en.wikipedia.org/wiki/2025%E2%80%932026_Iranian_protests
– DW: https://www.dw.com/en/2026-iran-protests/t-75407674
– Tousi TV: https://www.youtube.com/@TousiTV
Tekstin aiheet:
Osallistu keskusteluun!
0 kommenttia