Vain diktaattorit, kovan linjan sosialistit ja vannoutuneimmat kannattajat jäivät suremaan Maduroa. Silti jatkuvalla syötöllä saimme lukea otsikoita kaappauksesta kansainvälisen lain rikkomuksena. Missä prioriteetit?

On ymmärrettävää, että pienet ja heikot toivovat suurten ja vahvojen seuraavan heitä kurissa pitäviä sääntöjä. Mikään tuomioistuin ei kuitenkaan rikkeistä rankaise ja toisaalta rangaista voi pakotteilla ilman rikkeitäkin. Niinpä ehdot sotavoimien siirtelystä toisen maille ilman lupaa ovat vain suurvaltojen maineen vahingoittamista.

Muste kansainvälisen lain kirjassa häviää pahojen tekojen oikeille vahingoille. Kun ihmisiä tapetaan ja kansoja alistetaan, sellaiseen reagoidaan kunkin maan moraalin mukaisesti. Toiset rientävät sotavoimin avuksi, toiset kieltäytyvät kaupanteosta.

Ketä oikeasti kiinnostaa kansainvälisen lain näkökulmasta huumeparonin vangitseminen?

Suurvalloilla luultavasti on ollut hyvä tieto Maduron kokaiinikartellista (suosikkijärjestelmänä), joten sen perustelun tosiasiallinen epäily tuskin on vaivannut päätä. Venezuelan ja Kolumbian kokaiinilla on iso osuus Yhdysvaltain huumemarkkinoista, joten kaappauksella on kansanterveydellistä merkitystä Amerikassa. Trump on jo vuosikausia kampanjoinut Amerikan huume-epidemiaa vastaan. Fentanyylin keskeisen läpikulku- ja tuotantomaan, Meksikon, asema on tässä suhteessa mielenkiintoinen.

YK:n hyväksyntää Maduron kaappaukselle oli turha odottaa, koska Venäjä kykeni sellaisen aina torpedoimaan. Venäjä itse on samaa lakia rikkonut vähät välittämättä Georgiassa ja Ukrainassa sekä Moldovassakin. Toki he selittävät kaikkea kaunista kansalaisilleen mutta johto tiesi, ettei ulkomailla valheita uskota. Kiinan johto on ohjeistanut armeijalleen, että sen on oltava 2027 valmis hyökkäämään Taiwanille. Onko kansainvälinen laki siis vain Amerikkaa varten? Paperin makuisen tekosyynkö takia lakia pitää noudattaa?

Modernissa historiassa lain rikkomista kierrettiin sijaissodilla. Tätä voi pitää kansainvälisen lain saavutuksena, mutta voiko oikeasti? Se, että suurvallat eivät sodi suoraan keskenään, paitsi esim. Korean sodassa, on nähtävissä käytännön hyötyjen kautta. On edullisempaa pistää muut sotimaan kuin sotia itse.

Tosiasiassa lakia merkityksellisempää on voima. Jos joku rikkoo toisten maiden oikeuksia, muiden reagointi voimalla on se pelote, ei muste paperilla. Maailmassa on paljon sopimuksia ja paljon rikottuja sellaisia. 

On ilmiselvää, että osan Maduron kartellin motiiveista oli Yhdysvaltain heikentäminen kokaiinilla päämotiivin ehkä ollessa raha. Sellainen sosialisti.

Maduron asema kansainvälisen lain puntaroinnin näkökulmasta oli heikko, kun puntariin asetetaan muut seikat. Huumerikollisuus, diktatuuri, 8 miljoonaa pakolaista. Venezuealaisten ihmisoikeudet eivät juuri herättäneet huomiota kaappausta kritisoivien lausunnoissa, vaikka ovat se tärkein asia.

Tai no, kyllähän Venäjä viittasi venezuelalaisiin ilmaisemalla solidaarisuutta. Kertoivat myös, että “[it is crucial to] prevent further escalation and to focus on finding a way out through dialogue.” En tiedä, onko Venäjän tarkoitus tehdä itsestään vitsi vai uskooko joku heitä.

Kaappauksella oli muitakin motiiveja. Venäjä ja Kiina valtaansa maksimoimaan pyrkivinä suurvaltoina ovat jo ”syvällä” Venezuelassa. USA haluaa estää sen, enkä ihmettele. Lisäksi maan hyödyntämättömät raskaan öljyn varannot kiinnostavat hallintoa. Tuotannon ylösajo on vuosikymmenien sosialismin jäljiltä hidas ja kallis operaatio. Jää nähtäväksi, kuinka innokkaasti amerikkalaiset yritykset toimeen tarttuvat. Suuria hyötyjiä olisivat venezuelalaiset itse.

Oli miten oli, Yhdysvallat ei rikkonut kansainvälistä lakia lopullisesti. On syytä kysyä, onko se jo aiemmin tapahtunut? Kuulemme väitteitä, että laki estäisi sotia mutta meillä ei tosiasiassa ole vaihtoehtoista todellisuutta, jossa ei ole samaa lakia ja johon verrata. On vain uskomus, että muste estää, vaikka rangaistuksia sitä vastaan rikkomisesta ei ole. Intressit voittavat kuin sakset paperin kivi-paperi-sakset -arvonnassa.