Perussuomalaiset

Mikael Miikkola

Wanhat wiisaudet woimaannuttavat

Rasavillinä 1950- luvulla asuimme Tampereen kreikkalaiskatolisen seurakunnan vanhassa puurakenteisessa pappilassa. Suomi, venäjä ja salminmurre sekoittuivat joskus kovaäänisestikin. Kaupunkilaisille olimme ryssiä.
Tavallista oli, että isäni kanttori Sergei, tai pappani rovasti Mikael venäläisellä sanonnalla ilmaisivat syvää elämänviisautta.
Kun äiti yritti meitä suostutella, siihen Sergei tokaisi:”Ka midä enemmän hukkaa syötät, ka sidä enemmän metshään katshoo.” Pätevä toteamus nykyisinkin työmotivaatioon.

Papalta syöpyi muistiin kirkkoonlähdön hetkellä:”Kun kellot kerran soivat, pirulle anna kyytiä. Kun toista kertaa soivat, pue vaatteet päällesi. Ja kun kolmatta kertaa soivat, kirkkoon lähde.”
Kirkkoon kutsutaan ilmoitussoitolla lyömällä yhteen isoon kelloon. Jumalanpalveluksen riemu julistetaan juhlasoitolla kilisyttämällä rytmikkäästi kaikkia kelloja.

Isoisäni rovasti Mikael (ent. Michailov) oli käynyt Pietarin hengellisen akatemian sekä sen taidelinjan. Hän maalasi akvarelleja. Jälleenrakennusaikana pappani mm. valmisti pahvista Pielaveden ja Syvänniemen tsasounoiden ikonostaasit.

Kirkonmiehet olivat usein omissa ajatuksissaan, että unohtivat ympäristönsä. Kerran he olivat yhdessä menossa vihkimään Kolhon tsasounaa. Ruustinna Anna joutui viemään rautatieasemalle papan päällyshousut, kun tämä oli lähtenyt odottamaan junaa pelkät ”kuadjet” (flanelikalsarit) jalassa.

”Jolla mummo ja vaari, sillä ruokaakin pöydässä.”
Pappilaa asui neljä sukupolvea. Kaikki samassa huushollissa. Ruustinnan äiti babuska, Helena Sylvestrova oli vanhin. Hän puhui vain ”venättä.” Kun meitä vintiöitä väsytti mennä kirkkoon alttaripalvelijoiksi, Mimmi-babuska rohkaisi:”Kirkko on sielun sauna”. Kun kysyimme miksi hänellä oli kookas risti kaulassa, saimme vastauksen: ”Vien ajatukset pois itsestäni – Jumalaan.”
Kylmä vesi tuli taloon. Halot oli itse hakattava. Kaupungin valtavassa yleisessä saunassa puhdistuttiin. Lapset naisten puolella.

Rukoileminen oli tärkeä osa ”mimmin” ja ruustinnan toimintaa. He antoivat pappilaan henkistä pääomaa ja pitivät yllä siteitä yli sukupolvien. Valvoivat tarkasti myös paastoaikoja.
Se oli jokapäiväistä ja arkista sosiaalista voimaannuttamista. Tehokkaampaa kuin lääkitys. Naisten tehtävä oli sekä uskonnollinen että terapeuttinen ja huoltava.

”Lyhyt on Isä Meidän, mutta se pelastaa.”
Ruustinna ei päästänyt meitä kaupungille ilman siunausta: ristinmerkkiä, ”obrasan” suutelemista ja toivotusta: ”Jumalan suuh, sinun korvah, armon keral ullos lähtekkäh.”
Kansakoulussa ruustinna opetti meille uskontoa. Lähinnä rukouksia.
Kaikki vanhemmat rukoilivat sekä aamuin että illoin ikoninurkkauksissa. Usein polvillaan.
Kansliaan saapuvat vieraat tekivät ”ristinmerkin” ennen kuin esittivät kirkkoherralle asiansa. Se olikin varsinaista sielun terapiaa.

Oheiset muistamani kansanviisaudet kertokoot seurakuntalaisten ongelmien kirjosta:
”Mitä piru keksiikään, kun Jumala nukkuu.”
”Jumala antaa anteeksi tyhmyytesi, vaan itse saat niistä vastata.”
”Jos sotaan joudut, kerran rukoile. Jos merille menet, kahdesti rukoile. Vaan jos avioon aiot, niin kolmesti rukoile.”
”Toisen vaimoon on piru lusikallisen hunajaa tiputtanut.”
”Joka Jumalaa pelkää, ei kirkkoon uskalla.”
”Kun paljon puhuu, paljon syntiäkin ehtii kertyä.”
”Ei vieraaseen luostariin omia sääntöjä viedä.”
”Jumalan kanssa voit matkata merten yli. Ilman Häntä käy kynnyskin liian korkeaksi.”

Vanhemman ikäpolven naiset käyttivät lähes rajatonta vaikutusvaltaa ja auktoriteetia muita perheenjäseniä ja jopa vierailevia seurakuntalaisia kohtaan.
Tuohon aikaan diakoniatyö oli käytännöllistä. Pappa piti hetkipalveluksia kammarissa, antoi ripin kotialttarilla, Jumalan siunauksen ja kaivoi lompsastaan leipärahaa.
Ruustinna kutsui nälkäiset yhteiseen ruokapöytään.Syötiin seljankaa, kylmää punajuurikeittoa, hapankaalikeittoa,bortchia, pelmeneitä, shultsinoita ja piiraita, buljongia, aladoobia, uunissa haudutettua tattaria, hirssiä… Yleensä jotakin hapanimelää. Samaa useita päiviä. Ei aina niin kulinasrista ja joskus ilman päiväyksiäkin. Naudan kaikki osat kelpasivat: keuhkot, utareet, turpa ja sorkatkin!
Kaikille riitti. Sanottiinhan:”Vain puolikylläiseksi syö, vain puolihumalaan juo, niin elät sata vuotta.

”Minne Jumala rakentaa kirkon, sinne paholainen kappelin”
Ruustinna Anna piti tomeraa järjestystä pappilassa ja huolehti, että hengen miehet pysyivät tolkuissaan. Mamman helmoihin oli turvallista piiloutua. Pappa maalasi vapaa-aikanaan akvarelleja, luki venäläisiä klassikoita ja pelasi shakkia. Kanslian ainoa tekninen väline oli kookas helmitaulu.
Pahanteosta ja omenavarkauksista meitä vintiöitä ojennettiin panemalla polvistumaan ”liian pitkäksi aikaa” kookosmatolle ikoninurkkaukseen. Kun kiusasin pikkuveljeäni, hän kanteli itkien papalle, joka hoiti ongelman antamalla ”kipurahaa”. Sillä ostimme yhdessä lakritsaa.
Rovasti Mikael ei milloinkaan suuttunut tai korottanut ääntään.

Olen aina ihmetellyt venäläis-slaavilaista kykyä pärjätä arkielämässä ja neuvotteluissa. He ovat suuria selviytyjiä. Asiat eivät koskaan ole niin huonosti, etteikö valo jostakin paistaisi. He ammentavat voimansa perinteistä, joille ortodoksinen uskonto antaa syvällisen hengellisen perspektiivin.

Rovasti Mikael komennettiin 1950-luvalla (hengellinen delegaatio) Moskovan patriarkaatiin neuvottelemaan silloisesta kirkkomme asemasta. Tilanne ei ollut helppo. Kerrotaan pappani noudattaneen sisäistä ulkopoliittista viisautta:”Venäjään ja venäläisiin tulee suhtautua kuin vihaiseen koiraan, joka ei saa huomata, että sitä pelätään.”
Hän totesi palatessaan, että ”Suomen tulee aina kyetä itse hoitamaan suhteemme Venäjään.”

Meillä tseremisseillä on dnassa paljon yhteistä. Ainakin melankolisuus, pukeutumisen värittömyys ja huono viinapää. Sanotaanhan, että Tshaikovski ja Sibelius ovat samantyylisiä, mutta Tshaikovski osaa itkeä. Venäjän ja venäläisten kanssa meidän on jatkossakin tultava toimeen. Suomea ei voi siirtää länteen.

Ymmärtää ja tulla oikein ymmärretyksi ovat edelleenkin elämän tosi kovia juttuja.
”Eletty eilinen päivä, tämä päivä tähän päästy, auta Herra huomennakin.”

Mikael Miikkola
Seurakunnan luottamushenkilö
Turku

Tekstin aiheet:

Osallistu keskusteluun!


6 kommenttia
Nimetön
#1

Mielenkiintoista muistelua. Ajattomia ajatuksia.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#6

Kyllä, oli todella hienoa lukea tätä Miikkolan kirjoitusta, kuten aina.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#2

Oletko ehdolla kuntavaaleissa?

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

eastfinn
#3

Tseremissit tai marit, Suomen sukuisia kuten me inkeriläisetkin. Oli mielenkiintoinen kirjoitus,

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
Iloinen
#4

Niin niin ne Mikael , voimaannuttaa ! Niitä vaan nykyisin kuulee , harvemmin , harmi !!

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#5

Kiitos mielenkiintoisesta historiikista!

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Ota kantaa

Heräsikö ajatuksia? Ota kantaa. Muista kuitenkin, että lyhyet ja napakat kommentit menevät paremmin perille kuin polveileva tajunnanvirta. Pitäydy asiassa ja salli muille keskustelijoille mielipiteenvapaus. Tutustuthan pelisääntöihin.

Haluatko mielipiteellesi kasvot? Rekisteröityminen mahdollistaa keskustelun oikealla nimellä ja oikeilla kasvoilla. Rekisteröityneenä käyttäjänä saat myös automaattisen ilmoituksen aina, kun kirjoittamaasi kommenttiin vastataan. Rekisteröidy tai kirjaudu sisään.

Kommenttisi

1000 / 1000