Perussuomalaiset

Mika Niikko

Integraatio ja suvaitsevaisuus, pelastattehan meidät

 

Brysselin terrori-iskut herättivät päättäjät etsimään turvallisuudentunnetta vahvistavia ratkaisuja EU:ssa. Vaatimus integraation lisäämisestä ei ratkaise ongelmia.

Kansainvälinen yhteistyö tukee torjuntaa, mutta vastuu on kansallinen. Terrorismin torjunnassa tarvitaan rajoja ja reagointikykyisiä itsenäisiä valtioita. On kyettävä kansallista etua koskeviin itsenäisiin päätöksiin. Luja ja vastuullinen toiminta herättää kunnioitusta myös maahantulijoissa. Olemme isäntiä, jotka laativat säännöt.

Suojelupoliisin syksyn tilaston mukaan Suomessa asuu kolmesataa henkilöä, joilla on konkreettisia kytköksiä terrorismiin tai radikaalin islamistiseen ideologiaan. Lisäksi konfliktialueille matkustaneita on jo yli 70. Kansallisen edun nimissä terrorismiin millään tavoin osallistuneet ei-suomalaiset tai kaksoiskansalaisuuden omaavat tulee poistaa maasta. Tämä on kaikkien, myös islamuskoisten, etu.

Rauhanmarssit ja vihapuheiden tuomitseminen ei ratkaise perusasiaa: turvallisuutta. Terrori ei lopu. Kansalaisten pelkoa eivät puheet lievennä. Julistuksien sijaan useimmat odottavat kansallisia toimenpiteitä länsimaisen kulttuurin, vapauden ja rauhan turvaamiseksi.

Kansainvälisten sopimusten ja omien lakien tulkinnasta ei saa tulla niin pyhää, että ne estävät itsenäistä valtiota ennaltaehkäisemään terroriteot Suomessa. Linja on nopeasti muututtava, sillä hiekka tiimalasissa käy vähiin.

                                                                                                           

Useat Euroopan valtiot, kuten Belgia, ovat pitkään yrittäneet avokätisellä suvaitsevaisuudella kotouttaa muslimitaustaisia maahanmuuttajia. Tulokset ovat päinvastaisia kuin tavoiteltu ”rauhaisa rinnakkaiselo”.

Brysselissä on ollut suurmoskeija jo vuodesta 1978. Se syntyi Belgian ja Saudi-Arabian kuninkaiden yhteisen sopimuksen nojalla. Saudit rahoittivat hankkeen.

Jos olemme kykeneviä oppimaan muiden virhearvioinneista, emme salli suurmoskeijaa Helsinkiin. Täällä puuhattu moskeijakompleksi palvelu- ja konferenssikeskuksineen muistuttaa Brysselin vastaavaa, josta käsin on vuosikymmeniä – korupuheista huolimatta – tuettu radikalisoitumista sekä rahoin että opetuksin.

Julkisuuteen tullut esimerkki on Khalid Alabrin tapaus. Vuonna 2012 Israelia ja länttä vastaan saarnannut Brysselin suurmoskeijan islamilaisen kulttuurikeskuksen johtaja Alabri siirrettiin sivuun Belgian viranomaisten puututtua asiaan kulisseissa. Asia paljastui myöhemmin. Brysselin sunnimoskeijoiden rahoituksen väitetään kanavoituvan suurmoskeijan islamilaisen kulttuurikeskuksen kautta.

Brysselin ”terrorismin pesä” on Molenbeek -niminen lähiö. Moskeijoita täyteen kylvetyssä Molenbeekissa kasvaa terroristeja ja ISIS:n taistelijoita. Siellä on noin 25 moskeijaa, joista lähes kaikki ovat sunnimoskeijoita ja täten mitä ilmeisimmin saudien kontrollissa.

On itsestään selvää, että arabimaiden rahoittamat moskeijat lisäävät arabimaiden valtaa Euroopassa. Maat ovat valmiita rahoittamaan moskeijoita lännessä, mutta eivät vastaanottamaan pakolaisia.

Suomessa monet muslimitkaan eivät halua suurmoskeijaa. Persianlahden sunnien rahoittamana siitä tulisi sunnien valtaklikki keskelle pääkaupunkiamme. Se rantauttaisi sunnien ja shiiojen välisen vastakkainasettelun ja sorron aiempaa voimakkaampana myös tänne.

Itävallassa uusi laki kieltää moskeijoiden ulkomaalaisen rahoituksen ja edellyttää imaameilta itävaltalaista koulutusta sekä saksan taitoa.

Itävallan linjassa on järkeä. He näkevät valtapelin ja reagoivat. Mikäli Helsingin kaupunki ei ymmärrä tehdä kansallisia etuja koskevia johtopäätöksiä suurmoskeijan suhteen, tulee hallituksen puuttua asiaan.

Islamistiterrorilla on tekemistä islamin kanssa. Ilman tämän tosiasian myöntämistä, on vaikea auttaa maltillisia muslimeja puuttumaan esimerkiksi vihapuheisiin, saati ehkäistä terroria.

Osallistu keskusteluun!


9 kommenttia
Pössis
Iloinen
#1

Suvakkina on hyvä olla, ei kivistä päätä ei rasitu polla ?

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#2

Rauhanmarsseja on marssittu kymmeniä vuosia ja tilanne on mennyt päin peetä eli pahemmaksi.

Nyt Eurooppaan on astunut uudelleen islam joka uhoaa voimansa tunnossa. Suomeenkin puuhataan vas/vihr tuella SUURmoskeijaa parhaalle paikalle Helsinkiin. Sitten on vuorossa Turku, Tampere jne.

Islam pitäisi ehdottomasti päivittää. Siinä on liiaksi vanhaan sidottua paskaa.
Nykyaikaan ei myöskään kuulu uskonnollinen terrorismi.

Islam on pelkästään miesten uskonto ja perustuun miehen seksihalujen kyseenalaistamattomaan tyydyttämiseen. SIKSI nais-sukupuolen asiat ovat syvältä hanurista eikä tyttö ja nainen EI VOI OLLA TASA-ARVOINEN.

Islamia hallitaan miehen kullin kautta ja sen ehdoilla. Mies on siellä kaikessa kunkku joka saa tulla ja mennä ja tehdä mitä vaan. Tämä korostuu selvästi VOKeissa majailevissa. Perhe (vaimo ja sisaret) on jätetty koriin ja MIES pelastaa itsensä geeninsä spermapussukoissaan.
Muslimimiehen asema kotona on joka asiassa kiistaton.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

res.ylil.
Tyytyväinen
#3

oikeuslaitos vapauttaa terroristeille poliisitutkinnan mukaan selkeitä terroristirahoittajia. sotarikollinen saa ehdollista.. Orpo on täysin kädetön ja haluton suojelemaan meitä suomalaisia invaasiolta.. verratkaapas vaikka Puolan ministereitä!

Veljet, johtopäätös on että varautukaamme puolustamaan itse itseämme. harjoittakaa taitojanne;)

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

omihli
#6

Puolanhan piti ottaa 7000 vaihtarimatua Turkista, mutta ovat peruneet Brysselin tapahtumien takia.
Respect Poland!

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

haloo
Iloinen
#4

Todella hyvä kirjoitus
Kiitokset, että sai pitkästä pitkästä aikaa lukea asiapitoisen kirjoituksen ja ennen kaikkea siksi ettei kertaakaan ollut mainintaa kyllähän me Persut, mutta kun noi muut. Eiköhän meillä kaikilla ole huoli siitä missä tällä hetkellä mennään.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

8065
Vihainen
#5

Vihainen siitä,että eipä a-studio ja Päivärinta kutsu Husua haastateltavaksi ,ja tivaa tältä tiukasti kysyen ja toistaen kysymystä: ”Tuomitsetko Husu Brysselin pommi-iskut , jotka on muslimien tekemiä?”Tietysti kutsujana täytyisi olla mädättäjä YLE!!!

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Husu ja imaamit ovat kaksinaamaisia
#7

Husua olisi pitänyt kuulla, samoin Suomessa olevia imaameja.
Se mitä Husu ja imaamit olisivat julkisesti YLEn teeveessa sanoneet, olisi ollut valhetta periaatteella, ”muslimi saa valehdella vääräuskoiselle jos valehtelu palvelee muslimin etuja”.
Kuka nyt menisi ja sanoisi olevansa kaikkien keinojen kannalla joilla islam pääsee valtaan. Moskeijoissa imaamit voivat näin saarnatakin ja Husu kirjoitella plogeissaan tulematta rangaistuksi.

https://www.youtube.com/watch?v=maHSOB2RFm4

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Ota kantaa

Heräsikö ajatuksia? Ota kantaa. Muista kuitenkin, että lyhyet ja napakat kommentit menevät paremmin perille kuin polveileva tajunnanvirta. Pitäydy asiassa ja salli muille keskustelijoille mielipiteenvapaus. Tutustuthan pelisääntöihin.

Haluatko mielipiteellesi kasvot? Rekisteröityminen mahdollistaa keskustelun oikealla nimellä ja oikeilla kasvoilla. Rekisteröityneenä käyttäjänä saat myös automaattisen ilmoituksen aina, kun kirjoittamaasi kommenttiin vastataan. Rekisteröidy tai kirjaudu sisään.

Kommenttisi

1000 / 1000