Perussuomalaiset

Miina Kankaanranta

Minne hävisi tekemisen kunnia?

Viime viikolla abien viettäessä penkkareita ympäri Suomea, nähtiin helsinkiläisessä penkkariautossa Riikka Purraa solvaava lakana. ”Ei riemulla rajaa, kun Purran leikkaukset mäkkärin kassalle ajaa”, luki lakanassa. Riikka Purra ottikin hyvin perustein itse kantaa lakanan tekstiin ja avasi pohdinnan siitä, miksi 19-vuotiaat abit irvailevat joutumisesta töihin hampurilaisravintolaan. Mitä työn arvostukselle on tapahtumassa?

On nykyisten nuorten sukupolvien tragedia, että työllä ei enää rikastu. Työllä kuitenkin edelleen tuo leivän pöytään ja useassa tapauksessa myös ihan kelvollisen elintason. Työllä on toimeentulon tarjoamisen ohella myös toinen oleellinen tarkoitus – se tarjoaa merkitystä elämään. Työnteko ei ole vain keino ansaita rahaa, se on myös tapa osallistua yhteiskuntaan ja kehittää itseään. Olisiko jälleen aika nostaa yhteiskunnallisessa keskustelussa työnteon, yrittäjyyden ja yleisen toimeliaisuuden arvostusta?

Nuoret ja nuoret aikuiset kokevat tutkitusti epävarmuutta tulevaisuudesta, toimeentulosta ja työllistymisestä. Murenevien mahdollisuuksien maailmassa (todellisessa tai kuvitellussa) on toivottavaa löytää elämään muutakin sisältöä kuin työ. Työstä vieraantuminen ei valitettavasti koske vain nuoria, tukikikkailijoita tai ”ideologisesti työttömiä”, vaan viime vuosina eräänlainen työelämän oravanpyörästä hyppääminen ja downshiftaaminen ovat elämänasenteina ja tavoitteena yleistyneet oman milleniaalisukupolveni sisällä. Jokainen luonnollisesti tekee itse omaa elämäänsä koskevat valinnat, mutta huolestuneena seuraan tätä ilmiötä.

Työelämän murroksen ohella olemme jo pitkään eläneet vahvan individualismin aikaa. Some ruokkii narsismia, kun tykkäyksiä haetaan itseään kuvaamalla ja avaamalla. Omat tunteet ja kokemukset ovat keskiössä ja yhteisvastuullisuuden sijaan korostamme yksilön valintoja ja mahdollisuuksia. Tähän liittyen keskustelussa korostuvat jatkuvasti yksilön oikeudet velvollisuuksien sijaan. Tämä kaikki hajottaa yhteisöllisyyttä. Kun yksilö ei enää hahmota omaa rooliaan sukupolvien jatkumossa tai osana nykyistä yhteiskuntaa, myös velvollisuuden tunne muita kohtaan katoaa. Ruoka haetaan valmiina kaupasta, sairauteen oletetaan saavan hoitoa ja jätehuolto toimii. Sähkö tulee valmiina pistokkeesta, kadut ovat turvallisia ja lapset tulee kouluttaa. Kaiken tulee toimia ja jonkun muun se hoitaa. Useimmille yhteiskunta vielä tarjoaa kohtuullisen elatuksen tähän päälle.

Loppuviimein yhteiskuntamme tulevaisuus kuitenkin riippuu siitä, miten suhtaudumme työhön ja työntekoon. Tekoäly ja robotisaatio saattavat muuttaa työelämää merkittävästikin, mutta kaikkea tehtävää työtä ne eivät poista.

Osallistu keskusteluun!


119 kommenttia
Nimetön
#1

Kyllä Purra tietenkin itse suhtautuu duunareihin potkittavina laiskoina mäyräkoirina. Kai hän heille muussa tapauksessa edes jonkinlaista arvostusta osoittaisi?

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#6

Duunareilla on myös vastuu itsestään, eli koettaa löytää itse työpaikkansa. Täyden palvelun sosialistivaltioissa meno voi olla toinen, mutta sielläkin on kääntöpuolensa, kaupan hyllyt ovat tyhjiä. Yleensä sosialistivaltiot ovat diktatuureja, ja puolue määrää kaikesta, rajat ovat suljettuja, omistamista ei suvaita, eli kaikki on yhteistä, ja rikollisuus kukoistaa, korruptio kukoistaa, mutta puolue-eliitillä menee hyvin. Ongelmia tuossa systeemissä on myös se, että siitä ei pääse eroon, vapaus on mennyttä pysyvästi. Siltikin meillä demarit kyttäävät ahnaasti sosialismin perään, kolhoosi kutsuvat, kuten tulospalkkiot ovat puolueen jakamat kunniamaininnat ja kilo kaalia. Suomessa on työteliäs pärjännyt hyvin, on omakotitalo ja oma piha, jääkaapissa on ruokaa, eikä pakko paina, ei enemmän on niitä, jotka luottavat vapauteen ja nykyiseen systeemiin, kuin niitä, jotka koettavat vääntää maatamme kohden kommunistivaltiota.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Entisen pojan raittiuskilpakirjoitus.
#27

Vina on myrkyä,isä juo vinaa,isä juo myrkyä. 😉

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#35

Vesi on viisasten juoma.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#29

Lotossa voi rikastua, mutta tuskin työnteolla. Ongelma on siinä, että kaikki on niin kallista. kun siirryttiin markasta euroon, niin kuusi muuttui yhdeksi, ja sitten se yksi muuttui kuudeksi ja siitä se pyörä lähti pyörimään. Tilannetta yritetään korjata menemällä lakkoon, ja jos se tuottaa tulosta, niin seuraavankin kerran mennään lakkoon, se kun tuottaa tulosta. Ongelma tuossa on siinä, että vientiasiakkaat maksaa lystin viime kädessä, ja tuotantokustannuksien nousu ei saisi olla kilpailijamaita suurempi, muuten loppuu työt. Hyvinvointi lähtee viennistä ja levittäytyy siitä eri aloille monissa ei palvelumuodoissa ja alihankintaketjuissa. Tappamalla lypsylehmä maito lakkaa tulemasta, ja alihankintaketjut nostavat viennin hintaa, ajatteli asiaa miltä kantilta tahansa.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#10

Olet erehtynyt. Muslimit potkivat koiria, koska ne ovat saastaisia eläimiä koraanin mukaan.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#23

Ja vauhti kiihtyy duunarikuvauksissa. Voi olla, että suuresta yli-ihmisyydestänne huolimatta joku duunari on ps-uskonnon kanssa erimieltä asiasta.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Hohhoijaa
#12

Joku roti valehteluunkin. Säästöillä ja leikkauksilla ollaan juuri nettoveronmaksajan, joita duunaritkin ovat asialla. Oikeastaan voisi olla vapaaehtoista jos halukkaat duunarit antavat osan palkastaan työtä vieroksuville.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#24

Ilmastonmuutos, sään ääri-ilmiöt ja satonäkymät ja vaikka mitä ilmastovalheita, aiheuttaa sen, että mikään palkankorotus ei kohta riitä elämään. Jossain kaupassa jo kahvipaketin hintaa ollaan hinaamassa kohden kymmentä euroa.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#32

Vihreät koettavat saada kaupoista pois kaikki maitotuotteet, juustot ja sen kaltaiset, kuten myös lihatuotteet. Mitähän sinne kauppaan enää jää, kun kaikki kylmäkoneetkin on mitoitettu em. tuotteille. Kuivaa kauraa toki löytyy hyllystä ja herneitä, mutta kyllä se niin on, että ennen kuin kaikesta luovutaan, niin vihreät lähtevät salaatteineen kaupasta ja pierkööt herneitä keskenään.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#33

Ilmastohuijauksen tavoite on laittaa hyperinflaatio päälle, joka tappaa maamme kilpailukyvyn lopullisesti. Tätä kannattaa varoa.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Martin
#40

Nyt on sentään jopa IS herännyt uutisoimaan vihreän kuplan puhkeamisesta. Suomen ikimetsät eivät olekaan hiilinieluja vaan nuoret kasvavat metsät, sähköautojen jarrulevypäästöt ovatkin vaarallisempia kuin dieselautojen pakokaasut. Tie helvettiin on kivetty hyvillä tarkoituksilla.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#58

Näin, lisäksi tuulivoimalat varaavat hehtaarin kukin maapallon vihreästä alasta pysyvästi, ja lisäksi huoltoväylät. Tuo on se, mitä ei ymmärretä, maapallolla on jo satoja tuhansia hehtaareita, jopa miljoonia hehtaareita varattu tuulivoimaan, joka betonialustalla ei tule käytännössä koskaan tuottamaan metsiä tai viljaa. Sähköautoonkin ollaan valmistautumassa, mutta tekniikka on vielä pahasti kesken, kuten akkumineraalien louhinta pilaa maapallon pohjavedet, ollaan siis tekemässä äärimmäisen raskaita virheitä. Autoista tuskin päästään eroon vielä pitkään aikaan, ihmisen tarve liikkua on rajaton. Kaupungit ruuhkautuu, miljoonakaupungit lisääntyy, väki lisääntyy, ratkaisut antavat odottaa. Heikkohermoisimmille voi suositella maalle muuttoa. Henkilöautoista eroon systeemi aiheuttaisin joukkoliikenteeseen hyperlisäyksen, joskaan joukkoliikenne ei palvele maaseudulla, henkilöautoja tarvitaan edelleen.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#64

Henkilöautot pelastivat ehkä ihmiskunnan viimeisen korona-epidemian aikana, ja tulee tekemään sitä myös seuraavien rajujen epidemioiden aikoina. Korona ei ollut varmasti viimeinen raju tartuntatauti, uutta tulee vuorenvarmasti. Sähköverkoista riippuvaiseen autoiluun tulee suhtautua varauksella, massaevakuoinnit tuskin onnistuu ilman rajua kaaosta, kun sähköt kaatuu, eli polttomoottoriautojen olemassa olo tulee varmistaa kaikin keinoin muiden ratkaisujen rinnalla.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#61

Joo, kyllähän se ihminen lämmittää ilmastoa, 1 200 000 000 kilowattitunnin jatkuvalla teholla, ja etenkin kaupunkisaarekkeissa, jossa ne mittarit ottavat kaiken tehon näyttävistä lämpötilasarjoista. Ihmisen kehoja on lisääntynyt maapallolle 1950-luvun jälkeen luokkaa viisi miljardia, joten lämpöpattereita riittää ja siihen muu kaupunkilämpö kaukolämpöverkoineen jne. Lentoasemat ovat tulleet myös mittareineen esiteollisen ajan jälkeen, että kyllä on ilmastohaukoilla hauskaa kun lämpenee. Hiilidioksidin määrää ilmakehän tulisi lisätä rajusti, koska se auttaa kuivien alueiden sadannan paranemisessa.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#62

Jarrulevypäästöihin on yksi ratkaisukeino. Volframikarbidista(tungsten carbide) valmistetut tai pinnoitetut jarrut. Näin jarrupölymäärä vähenee 70-90% verran per auto. Tiepölyn vähentämiseen on edelleen paras ratkaisukeino on on velvoittaa tiestön hoitajat sekoittamaan pieniä määriä ruokosokerimelassia tiesuolaan, suurimmissa kaupungeissa myös hiekoitushiekkaan.

Helpoin ja halvin keino vähentää jarrupölypäästöjä, tiepölyä olisi lailla pakottaa autoilijat pesemään(alustahuuhtelun sisältäen) autonsa käyttövoimasta riippumatta vähintään 2-4 kertaa marraskuu-huhtikuu aikana silloin kun ulkoilman lämpötila nousee vähintään +1C lämpötilaan. Puhdas auto kerää paremmin likaa pois tiestä ja kun auto pestään esim. autopesulassa niin ei lika leviä takaisin tielle.

Typerä EU sen sijaan aikoo velvoittaa uusiin autoihin pakolliseksi jarru ja rengaspölyn keräysjärjestelmän joka tulee nostamaan autojen ostohintaa, huolto ja korjauskuluja, omamassaa. Vähentäen autojen luotettavuutta.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

A. Men
Hämmentynyt
#41

EU:ssa energian hinta on 3-4 kertaa sen mitä Amerikassa. Bensakin maksaa täällä 5-6 kertaa enemmän. Yritä siinä sitten kilpailla kansainvälisillä markkinoilla!

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#59

EU heitti sen ilmastoankkurin ja kytki maailman pelastamisen päälle. Kyse on ideologisten voimien vapautumisesta järjen edelle. Eurooppaa haluttiin Neuvostoliiton kaltaiseksi sosialistiseksi voimaksi, demareiden vetämänä, kilpailijaksi Venäjälle. Tuosta ei voi syntyä muuta kuin katastrofi, yksikään sosialistivaltio ei ole toiminut odotuksien mukaan, ei edes diktatuureissa. Keskisessä Euroopassa palaa jälleen kivihiili, Suomessa viimeisetkin hiilivoimalat on romutettu, sosialistinen yhteistyö energiassa ei toiminutkaan.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#60

AFD on lääkettä liberalismiin, joka on sitä sateenkaaritouhua, ilmastonmuutosta ja pelottelua maailmanlopusta.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

EU syypää sotaan
#65

Juuri näin, Ukrainan sota, ja sitä edeltävä EU:n kiimainen laajentaminen on syypää Ukraina ja Venäjän väliseen sotaan. Ukrainan tavoite liittyä EU:n on voinut olla realistinen, mutta EU:n sairas laajenemisprosessi oli väkinäinen ja tavoitteellinen, eli varmasti kyseessä oli juuri Ukrainan mineraalivarat, maakaasu, hiilivarat jne. Tämä tuskin jäi näkemättä Venäjällä.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#71

Täsmälleen näin, USA:lla on varmasti sodan syyllinen selvä, ja eli EU saa syyttää vain itseään, jos ei kutsua neuvotteluihin ole tullut.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#72

EU:n juoppo johto on aiheuttanut Ukrainan sodan, ja vielä imevät rahaa yhteisiin hankintoihin, lypsävät vielä rahaa Suomestakin kaiken karvaisiin ilmastojuhliin, voi helvetti.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#73

Näin, vielä ei ole useimmilla sytyttänyt, Trump esti kolmannen maailmansodan syttymisen. EU aiheutti laajenemiskiimassaan Ukrainan sodan ja nyt turpa laulaa. Ilmastokiiman jälkiä joudutaan korjaamaan vielä pitkään, koska kaikki kivihiili infra on tuhottu, kuin atomipommilla.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#28

Talous on siitä helppo kiistanaihe, että sen tilan mittaamiseen on kehitetty paljonkin aivan toimivia mittareita. Karkeasti sanottuna se, joka tunnustaa mittareiden luvut – eli lähinnä taloustieteilijät – ovat niitä totuuden puhujia ja ne, jotka väittävät mustaa valkoiseksi, harrastavat uskontoa ja tässä tapauksessa ps-uskontoa. Yleensä nämä tilaston kieltäjät myös hartaan uskonsa lisäksi valehtelevat tahallisesti: poliittisin syin ps tavoitteena on pystyttää maahamme arvopohjaltaan äärioikeistolainen (jokainen huolehtikoon itsestään ja vain itsestään) ilmapiiri. Purran käyttämä ’hanskat tiskiin ja duunarit työttömiksi’ -keino ei ole talouden tasapainottamista vaan politiikkaa. Taloudessa -kuten kaikessa muussakin – on aina vaihtoehtoja = duunarin painostaminen ei ole ainoa keino saada talous tasapainoon. Vaihtoehdottomuuden korostus ja sen iskostaminen ps-päihin on uskon ja luottamuksen väärinkäyttöä lieroin menetelmin kierojen tavoitteiden aikaansaamiseksi.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Hohhoijaa
#36

Loppuiko sulta lääkkeet?

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#44

On se täysin parantumaton tapaus. 😉

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#45

Just just.Silloin kun Marinin hallitus otti korona bandemian aikaan yhteisvelkaa.Niin persut vastusti tuota velanottoa viimeiseen asti.Velan takaisinmaksuista kuulemma oli jo sovittu ja tehty suunnitelma.Ja paskat,siitäkin piti valehdella,niinkuin monesta muustakin asiasta.Nyt sitten takaisinmaksusta väännetään Brysselissä.Ja sinun vihaamasi Purra on nyt vaikeuksissa,tuon vihervasemmisto hallituksen ottaman velan kanssa.Ja sinä kehtaat puhua täyttä paskaa täällä.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#46

Ja eikäkö”sisälukutaitoa”kehiin.🤣💩😂

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#47

Kyse oli korona-tukipaketista.Älä muuta puheenaihetta.💩

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#48

Käytä sitä kuuluisaa sisälukutaitoasi.Paroni ’von-Munschausen.🤣😂

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#49

Trump on ihan hyvä tyyppi. Putin ja viherkommarit ovat pääosin idiootteja, demarit natsien jälkeläisiä, joka näkyy äärimmäisessä juutalaisvihassa.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#50

Näin juuri, Ukrainan kannattaa varata mineraalit lännen kauppaan ja käyttöön, koska Putin hamuaa juuri niitä. Putin varmasti rauhoittuu, koska se joutuisi kuin ryöstämään mineraalit amerikkalaisilta, siihen sen voimat ei riitä, ja piru saattaa päästä irti. Venäjä on heikoilla jo pelkästään tapella Eurooppaa vastaan, onhan väkisuhde Euroopan puolella reilusti, ja siihen koko Nato, Venäjällä ei ole mitään mahdollisuuksia.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#51

Ei tässä nyt mitkään jarnailut auta.Mikä siinä on että se ei mene jakeluun.Persut yrittivät viimeiseen saakka puheita pitämällä vaikuttaa muiden puolueiden äänestyskäyttäytymiseen,mutta mikään ei tehonn

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#52

Lähti tuo edellinen kommentti kesken kirjoituksen.Siis persujen maraton puheet,eivät tehonneet muihin puolueisiin.Kosks mitä ilmeisemmin tukipaketista oli sovittu jo etukäteen EU:sa Marinin käydessä Brysselissä.Kaikki muu oli teatteria,lukuunottamatta persujen vastustusta.Ja miksi ei Marinin demarijohtoinen hallitus torpannut koko pakettia?Hehän hallitusvastuussa olivat.No sen takia kun älli ei riittänyt,ja muutenkaan eivät ajaneet Suomen ja sen kansan asioita.Punahuulii viisikolla oli ihan omat juttunsa.Rahanjako sulle mulle ja ulkomaille.Aikakausilehtien sivuilla mannekiininä esiintyminen.Pride touhut ja sukupuolien moninaisuus.Koulujen ala-asteelle kirjojen jakaminen,jossa kerrottiin,että mieskin voi synnyttää ym.sekoilu.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#53

No ei kun sitten niitä faktoja esiin millä se paketin läpimeno olisi estetty.Turha on sontaa suoltaa näillä sivustoilla.Olisit silloin ohjeistanut persuja kun kerran keinot tiesit millä tukipaketin voiestää.Mutta kun päätehtävä on vain ja ainoastaan syyttää persuja kaikesta.No ihminen joka saa elantonsa vittuilusta.Tulee toimeen pienellä,ruokaa ei tarvi ostaa ollenkaan.Vain lääkkeitä jos niitäkään.Kun tuntuu että niitä ei aina ole otettu.Ota nyt se kamera mukaasi ja lähde Tiinan ja koirien kanssa ulkoilemaan.Ja pilkki vehkeet mukaan,kaiketi sinulla sellaiset on?Nyt on pilkkikausi parhaimmillaan.Vaikka menisitte Tuusulan järvelle tai Nuuksioon ym.Nyt Ahti antaa ahvenia ja joku sattumahaukikin voipi tulla?Ja otat hyviä luontokuvia,senhän sinä kieltämättä osaat.Kireitä siimoja ja hyvää kevään jatkoa!Minä ainaskin lähipäivinä lähden jojoilemaan,josko sais apruja pannulle?😀

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#54

Niin että tämmöinen vanha pierukin pääsee katsomaan ammattilaisen ottamia kuvia.😀

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#55

Etpä ole esittänyt vielä yhtäkään pätevää faktaa.Millä luulet oppositiopuolueen yksistään estävän äänestykseen menevän asian.Kun kerran Marinin demarijallituksella oli jo enemmistö.Ja kokoomuksesta tuli vielä apuja,niin millä ilveellä luulet,että persut olisivat paketin kaataneet.Aivan turhaa persujen syyttelyä taaskin.Ja edelleenkin Marinin demarivetoisen hjallituksen olisi alunperin pitänyt jo paketti tyrmätä.Mutta kun ei,kaikki kävi mitä Brysselistä ehdotettiin.Ja tästä on turha enää jaakata.Tästä ei rakentavaa keskustelua synny.Koska sinulla on vain periaatteena syyllistää kaikesta persuja.Mutta sehän kuuluu woke-uskovaisten agendaan.Jollei persut ole syyllisiä,niin sitten se on ilmaston muutos.Olette te woke-uskovaiset aikas venkuloita.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#56

Ja kun sanat loppuvat.Niin ei muuta kuin sisälukutaitoa kehiin.Sillähän siitä selviää.No enpä muuta odottanutkaan..Faktat jäivät kertomatta,kun niitä ei ole.Se siitä sitten.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#17

😀

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#18

Sanoo Väyrynen mitä tahansa, sillä ei ole merkitystä. Se kannattaa muistaa, demareiden juttuja ei kannata ottaa tosissaan missään asiassa, ne ovat selvää paskanjauhamista alusta loppuun. Demareilla ei pyöri muut asiat mielessä, kuin saada maahan sosialistinen järjestelmä ja helvetinmoinen woketus. Sama koskee vihreitä, heidän juttunsa perustuu ilmastoon ja teollisuuden alas ajoon. Voi olla että systeemit ovat sadan tai parin sadan vuoden päästä eri, mutta nykyiseen maailmaan tuo lähinnä natsimaiseen ihmisvihaan perustuva ideologia ei sovi. Sadan vuoden päästä liikenne sujuu varmaankin sähköisillä laitteilla, mutta niin on myös sähköntuotanto ja akkutekniikka ratkaistu teknisesti ja kestäväksi, jota se ei nyt todellakaan ole.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#2

No niin. Siinäpä duunarisylkemistä ihan kuin Purralta itseltään.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#7

Pitkään saa odotella, jos kuvittelee tässä maailmassa, että joku tulee ja saattaa käsi kädessä jokaisen omaan työpaikkaansa. Oma-aloitteellisuutta on myös oltava, ikävä ilmiö niille, joilla ei omaa tahtoa ole nimeksikään. Lujalla tahdolla työpaikka löytyy, ehkä ei juuri se, joka eniten kiinnostaa, mutta tärkeintä on saada palkallista työtä ja työhistoriaa, joka kartuttaa myös eläkettä.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#22

Eli duinarin vika, kun työttömyys kasvaa vaikka vienti vetää

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#31

Riippuu vähän siitä, mihin on kouluttautunut ja mistä viennistä on kyse. Laivojen viennissä hitsareille on kysyntää, ja sekin vähenee automaation lisääntyessä. Siinä juuri se idea onkin, tarvitaan automaatio-osaajia, ja jos ei koulutus pysy perässä, niin siitä kärsii sekä työllisyys että vienti. Ammattikoulut ovat duunareille parasta työllisyysturvaa, eikä edes kallista.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Raha ratkaisee
Vihainen
#3

Purran pitää leikata sähköpörssiosakkeiden voitot ja palauttaa rahat heille, joilta ne varastettiin .HETI!

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#8

Sähkö säätelee valtion taloutta ja kilpailukykyä ratkaisevasti, että sähköverkot tulisi ottaa valtion hoiviin, valitettava tosiasia. Sähkön hintaa on saatava alas niin paljon kuin mahdollista, koska nykyaikana sähkö, eli energia yleensäkin on ratkaisevassa asemassa maamme talouden osalta. Tämän enempää en sosialismia kaipaa, joka on tasoa tieverkosto kuuluu myös yhteisomistukseen.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
Iloinen
#19

Jeeeee!!! Olet oivaltanut asian täydellisesti oikein!

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#34

Jee jee jee!Mulla rautalankabändi on.Jee jee jee!Ja suosio suunnaton. 😉

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#21

Juuri näin, kannattaa myös muistaa se, että halpa sähkö tuo ostovoimaa lisää, eli korvaa hyvin palkankorotusvaatimuksia, joka samalla parantaa maamme kilpailukykyä. Sähkön hinnan alenema pudottaa kuluja kaikilla aloilla, jopa leivän hinta riippuu sähkön hinnasta, koska leipäuuni toimii sähköllä.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#30

Näin on, tuulivoimalla tuotettu sähkö Suomessa on luokkaa kymmenen kertaa kalliimpaa kuin aurinkovoima etelässä, joten vähiin menee kilpailukyky, ennen kuin se loppuu kokonaan. Puhtaita hiilivoimaratkaisuja voidaan Suomessa käyttää, jossa nykyaikaiset tekniset ratkaisut tekee hiilivoimasta kilpailukykyistä jopa maailman laajuisesti. Tuossa hiilipesurit ovat tehokkaita ja hiilestä saa paljon muitakin raaka-ainevirtoja hyödynnettäväksi. Maapallon kivihiilivarat ovat tällä hetkellä luokkaa 1070 miljardia tonnia, joten huolta hiilen loppumisesta ei ole.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#39

Litosfäärilaatat liikkuvat joka tapauksessa hot spottien yli, josta seuraa, että maapallon kuoren hiilet palavat vulkaanisessa toiminnassa ajassa. Tuo koskee myös siis merenpohjan hiilivetyjä kaikissa muodoissa. Suurimmat luonnon hiilipurkaukset sattuvat juuri silloin, kun kuuma piste, eli siis kuumat vaipan konvektiovirtaukset läpäisevät mannerjalustojen suuria sekä öljy-, metaani tai kivihiiliesiintymiä. Maapallon asukkaat eivät koskaan pääse hiilihaitoistaan eroon, joten niitä voi hyödyntää yhtä hyvin myös energiavaroina.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#57

Wokettajat väittävät, että ilmastonmuutos uhkaa meriä, no ei todellakaan uhkaa. Ihminen voi kalastaa meret tyhjäksi, mutta siinä ei ole ilmastonmuutoksen kanssa mitään tekemistä. Valtamerien tilavuus on luokkaa reilut 1,3 miljardia kuutiokilometriä, joten sen muuttamiseen tarvitaan vähintään jättimäisen asteroidin törmäys, joka sekään ei muuta pysyvästi välttämättä mitään.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#63

Marttaliitto luopuu lihasta, ilmastonmuutos on peruttu:)

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#66

Maailma on matkalla kohden vakavia kriisejä, nimenomaan lihakarjaa tulee olla navetoissa varalla, koska liha on ihmiselle täysin välttämätön ravinto, kun pelkkä kasvisravinto johtaa hormonitoiminnan surkastumiseen. Pienen jääkauden aikana lihakarjaa ei olut tarpeeksi varalla, ja siitä syystä väkeä kuoli nälkään ja hivenaineiden puutoksiin luokkaa puolisen miljoonaa, joka siihen aikaan oli paljon. Martat ja muut, jotka ovat totuttautuneet kasvisravintoon, ovat selkeästi jo menettäneet arvostelukykynsä ravinnon suhteen. Lisäksi kasviravinto on talvisin pääosin tuonnin varassa, joka lisäksi kuluttaa etelän vähäisiä vesivaroja, jotka tosin ovat jo laimennettu viemärivedellä, joten en todellakaan suosittele, tautiriski on todellinen.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#74

Lihassa on sopivassa suhteessa myös rautaa, joka on ihmiselle täysin välttämätön hivenaine, mmm. hapen kuljetuksessa.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#68

Ja kukas siellä Marttaliiton hallituksessa istuu?

https://www.martat.fi/yhteystiedot/sirpa-pietikainen/

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#75

Kilauta Sirpalle.

Sirpa Pietikäinen
hallituksen puheenjohtaja

sirpa.pietikainen@martat.fi

050 466 6222

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#76

No olisihan se pitänyt arvata, kyllä ei meinaa naurusta tulla loppua, voi helvetti.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#80

Kasvoista päätellen on sama, kuin joka istuu siellä Eu:ssa majailee. Jos ei ole mitään tekemistä, niin sama se on missä sitä istuu.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#81

Juopottelee ja ajaa autoa?

Sirpa Pietikäinen kok. 1983–2003 törkeä rattijuopumus 2003 40 pv ehdollista vankeutta, 15 päiväsakkoa sekä 5 kk:n ajokielto Pietikäinen jäi kiinni tammikuussa 2003 hänen autonsa juututtua lumikinokseen Hämeenlinnan rautatieaseman pysäköintialueella. Hän luopui tapauksen vuoksi ehdokkuudestaan eduskuntavaaleissa/Wiki

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#91

Kommentti: Sirpa Pietikäinen, unohtuiko jotain tärkeää?
Marttaliiton hallituksen puheenjohtaja Sirpa Pietikäinen, onko liitto unohtanut juurensa, kysyy Ilta-Sanomien päätoimittaja Ulla Appelsin.

https://www.is.fi/kotimaa/art-2000011043286.html

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#69

Suattaapi marttojen liitto hajota typeryyden johdosta.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#78

Ulkomaisista kasviksista pitäisi päästä kokonaan eroon, ne on kasteltu suurelta osin myrkyllisillä ja tautisilla viemärivesillä. Talvikasvikset Suomessa ovat liian kallista pääruoaksi, joskin perunaa, kaalia ja sellaisia on hyvä olla lihan kanssa vatsan täytteeksi. Ei voi olla mitään typerämpää, kuin että liha jää pois, ja tilalle tuontikasviksia. Kasvihuoneiden kustannukset ovat navetta karjan rinnalla ravintoarvoon nähden järjettömän suuret. Kasviksien ravintoarvo on käytännössä juuri ja juuri positiivinen, jos ne on kypsennetty, mutta jos kasvista yleensäkään voi syödä kypsentämättömänä, niin se on pääosin selluloosaa, joka kuluttaa energiaa, mutta ei sitä anna, eli tuolla huijataan kehoa. Tuo sopii hyvin linjojaan hoitaville naisille, mutta työtä tekeville, jotka tarvitsevat energiaa, kehon huijaaminen on myös terveysriski.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#83

Kyllä juuri näin, ja leikkeleitä leivän päälle, jos siltä tuntuu. Kaikkea hyvää voi maistella silloin tällöin, eli kohtuudella, pääasia on se, että tulee hyvä mieli. Pelkkä murjottaminen ja hyvän kieltäminen itseltään aiheuttaa verenpainetta ja riski sairastua psyykkisiin sairauksiin kasvaa.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#84

Karjan kasvatus ei ole vain lihan tuotantoa, vaan kyse on laajasta ravinnon tuotannosta, eli maitovalmisteet. Märehtivät ovat joka tapauksessa osa maapallon ravinnontuotantoa, on oltava, koska maapallon yleisin kasvilaji on heinäkasvit, ja ihmiskunta ei tule toimeen ilman niiden hyödyntämistä. Tämä on siis kovaa faktaa. Lihakarjaksi eläimet muuttuvat sitten, kun ne tuotantoeläiminä joudutaan jossain vaiheessa lopettamaan ikääntymisen seurauksena, eikä ihmiskunnalla ole varaa, kuten yleensäkään luonnossa ei ole varaa jättää hyödyntämättä kaikkia mitään kelvollisia ravintoja, etenkin kun ravinto käy vähiin väestön lisääntymisen seurauksena.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#85

Viemärivesi voi olla paskaa, mutta otapa itsekin hieman selvää, vaikka taidat tuoda niitä Espanjan vihanneksia maahan.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#79

Samoin ruokaöljy voi johtaa maksasairauksiin, maksan rasvoittuminen ja diabetes ym., se kun on tullut voin tilalle. Ruokaöljyn rasvapitoisuus on yli 93%, kun voin rasvapitoisuus on luokkaa 80%, ja kirnuvoi ehkä vain 65%. Ruokaöljyn epäterveellisyys voi olla jopa samaa luokkaa kuin viina, ja silti sitä ahdetaan joka paikkaan, ehkä kenkälankkiinkin. Kirnuvoita tulisi saada kaupoista, jotta väki pysyy terveinä. Siinä on niitä terveellisiä A-, K-vitamiineja ja voihappoa, joka uudistaa suoliston pintasolukkoa ja vähentää kasvainten muodostumista. Tässä sarjassa kasvikset ovat sianruokaa, kun aletaan ruokien terveellisyyksistä puhua.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#86

Rypsiöljy sopii parhaiden dieseliin, ei ihmisravinnoksi minkään teollisen prosessoinnin kautta.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#87

Rypsi ja rapsiöljy ovat aikamme suurin terveyspommi, jonka haittoja ei tuoda julkisuuteen, koska se on suurien tuottajien hallinnassa ja poliittisen muurin suojissa.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#88

Kirnuvoi tekisi kansanterveydelle suurimman palvelun, kun kasvis-öljyt ovat suurin terveysriski. Myös vihreiden aivotoiminta voisi käynnistyä kirnuvoilla ja vaikka kirnupiimällä.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#89

Rypsiöljy markkinoitiin sekoittamalla se voihin, jolla se laimennettiin, ja perustelut oli pehmeä voi. Voille oli kysyntää maailmalla, eli se tuotti runsaasti vientituloja, eikä kasvis-öljyn mahdollisia haittoja juurikaan mietitty. Voivuorien synty oli ongelma, mutta väestö ei kuitenkaan saanut voita halvemmalla, vaan se piti myytä pilkkahinnalla ulkomaille. Kirnuvoissa kasvis-öljyä ei ole ja rasvapitoisuus on jopa vain 65%, eli oikein terveellistä, myös maksalle.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#90

Kasvis-öljyn vaaroja on liika kuumeneminen mm. paistaessa, koska se kestää paremmin kuumuutta. Se mitä ei usein huomata tai ymmärretä, palamisessa muodostuu akroleiinia, myrkkyä, jota ei historiallisesti tutussa voita käyttäessä usein pääse tapahtumaan, eli sen käyttöön on opittu. Teflonpannu tilalle on lisäksi palaamassa keraamiset pannut, joka voi houkutella polttamaan sitä kasvis-öljyä jopa enemmän.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

???
Utelias
#70

Luopuukos Marttaliiton puheenjohtaja lihasta?Näyttää nimittäin olevan kyseinen puheenjohtaja aikas hyvässä lihassa! 😉

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#77

Jos Martat tarjoillee vain kasviksia, niin eiköhän se runko hieman ohene.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#82

Mutta mökäöljy ja viuna lihottaa! 😉

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#11

Millä mandaatilla?

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
Vihainen
#13

Sdp:n Nasima Razmyar kehtaa arvostella Riikka Purraa, kun Purra kehui Vancen puhetta.
Ei tainnut afganistanilainen valepakolainen ymmärtää Vancen puhetta, joka osui Saksan vässykkä kansleriin Scholziin ja mamuihin.

Ja tietenkin juuri Razmyarin ikioma tietotoimisto Ilta-Sanomat (joka tuntuu jumaloivan Nasimaa):

Perussuomalaiset kehuivat Vancen kohupuhetta ja kritisoivat Valtosta – nyt jyrähtää Sdp:n Razmyar
https://www.is.fi/politiikka/art-2000011039901.html

Vai ihan JYRÄHTÄÄ! Ja kamelit lentää.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#25

Parempi olisi kun räjähtäisi.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#26

Razmyar on kommarin tytär ja tunnustaa olevan muslimi.
Ei vaan noudata ”uskontonsa” sääntöjä:

Meni naimisiin muun uskovaisen kanssa.
Musliminainen voi mennä naimisiin ainoastaan muslimimiehen kanssa.(Wiki)

Ei käytä päähuivia.

Suhtautuu positiivisesti seksuaalivähemmistöihin. (osallistui Pride kulkueeseen Helsingissä. Kuiskuttelee eduskunnassa seksuaalivähemmistöön kuuluvan vierustoverinsa kanssa.)

Homoseksuaalisia tekoja pidetään yleensä syntinä, sillä islam kieltää avioliiton ulkopuoliset suhteet. (Wiki.)

Että sellainen muslimi. Taitaa olla palkattu puolueeseen vain keräämään maahanmuuttajien ääniä vaaleissa?

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#37

Sai viime vaaleissa 14 108 ääntä, Helsingin vaalipiiristä.
Kuka lie äänestänyt?

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#43

Razmyar on naistenlehtien vakiotunku. Naama jokaiseen lehteen tai sitten mm. ”Efter nio” Ylen ruotsinkieliseen ohjelmaan.
On aikoinaan valittu ”Vuoden pakolaiseksi”. MIKSIKÖHÄN?
Tuli kommari-isänsä kanssa Moskovasta n. 7 vuotiaana, kun Neukkula hajosi. MIKÄ VAINO on häneen kohdistunut? Talibania ei ole eläissään luonnossa nähnyt ja veronmaksajien rahoilla koko perhe täällä on asunut melkein 40 vuotta.
Olisi hyvin voinut palata kotimaahansa, kun tuli täysikäiseksi.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#38

Ehkä se onkin mies.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#42

Ehkä se on leikkauksilla ja hormoonihoidoilla muutettu.Entinen Afganistanilainen mies-jihadistisoturi?

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#14

Pyydä apua, jos ei löydy.

Napsauta käyttöön:
korjaa kirjoitusvirheet automaattisesti.

Löytyy asetuksista. Kiitos.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#15

Purra noudattaa lakia.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#16

No ei olisi ollut ensimmäinen kerta.Kun Jallu-Lintilä valehteli.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#4

Mielenterveyden ongelmat ovat jatkuvasti lisääntyneet, joka ei tietystikään ole hyvä asia.
Työnteko on kuitenkin parasta terapiaa.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
Vihainen
#9

On selvä,että hulluksihan ihmiset tulee,kun rahat on viety sähköpörssipelurien taskuihin.

Ei se sen kummempaa oo.

Olis korkee aika tervehdyttää kansa.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Terveyspoliisi
Utelias
#20

Onko persuista tervehdyttäjäksi?
Se selviää vuoden päästä,kuinka hallitus saa tervehdyttämistoimia aikaan!

Kattellaan hetki.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

System error
Vihainen
#5

Tervehdyttämistoimet voi aloittaa lopettamalla energiaviraston, joka on järjestellyt sähkövoitot ja toimii kuin valtio valtiossa.
Nyt sitten kun hinnat on siirrossakin saatu huippukorkeelle,ollaan silmänlumeeksi hiukan rajoiteltu.
Umpikieroa touhua!
Poliitikot vetäytyneet EU:n taakse.Yhtä umpikieroa ollut koko peli.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Ota kantaa

Heräsikö ajatuksia? Ota kantaa. Muista kuitenkin, että lyhyet ja napakat kommentit menevät paremmin perille kuin polveileva tajunnanvirta. Pitäydy asiassa ja salli muille keskustelijoille mielipiteenvapaus. Tutustuthan pelisääntöihin.

Haluatko mielipiteellesi kasvot? Rekisteröityminen mahdollistaa keskustelun oikealla nimellä ja oikeilla kasvoilla. Rekisteröityneenä käyttäjänä saat myös automaattisen ilmoituksen aina, kun kirjoittamaasi kommenttiin vastataan. Rekisteröidy tai kirjaudu sisään.

Kommenttisi

1000 / 1000