Poliitikon tehtäviin kuuluu osata haistella tuulia ja etsiä myötäistä. Jotkut ovat hyviä myötätuuliosuuksilla ja jotkut taas luovivat paremmin vastatuuleen. Tavoite on valtaan ja vaikuttaa sekä narsistiset tavoitteet. Massojen käyttäytymistä on helpompi arvioida kuin yksilön. Keskustan, demareiden, perussuomalaisten ja kokoomuksen potentiaaliset äänestäjät ja kenttä on helpommin arvioitavaa kun pyrkien arvioimaan Paavo Väyrysen tai Timo Soinin pyrkimyksiä tai Jussi Halla-ahon mielenliikkeitä, pääministerin tai presidentin sanomisia ja lentoja, u-käännöksiä lennon aikana.

Siinä elettiin välillä 1950-luvun suomalaisessa ja oululaisessa yhdessäolo-organisaatiossa ja palattiin sitten pääminiesterinä myöhemmin hoitamaan kansakuntaa ja sen asiaorganisaatioita (Gemainschaft/ Gesellschaft ks. Ferdinad Tönnies). Ilmiö on ikivanha ja kuvaa joko vanhoja maaseutuyhteisöjä tai teollisia yhdyskuntiamme niiden alkuaikoina ja rinnalla on sitten oman aikamme institutionaaliset ja rationaaliset asiaorganisaatiomme.

Sosiaalisessa mediassa niitä tapaa rinnakkain, kuten myös puolueissamme. Taitava poliitikko osaa purjehtia lentäen molemmissa tuulissa ja tehden välillä teatraalisen u-käännöksen uuteen organisaatiomalliin loikaten.

Insinööri on nämä lukenut englanninkielisinä malleina, (associational organization, communal society ja käyttäen Emil Durkheimin käännöstä) Jos on lukenut hitusenkin maantiedettä, ymmärtää myös regionaalisen ja spatiaalisen alueen erot ja Kempeleen kotikylänsä mentaaliset alueet karttoineen, lentokoneesta niitä tutkaillen ja poliittisia tuulia pohtien.

Lentokone on siihen erityisen hyvä väline, yhdistäen kulttuurimaantiede myös luonnonmaantieteeseen, historiaan. Sipilä lentää jopa Aasiaan ja pohtii geopolitiikkaa siipiensä alla kartan nähden. Tiedän tämän kokemuksesta vuosikymmenten ajoilta ja käyttäen myös sateliittikuvia ja niiden väärävärikuvia, joita saimme jo kauan sitten muinaisesta Neuvostoliitosta. Tiede on eri asia kuin politiikka totuutta haettaessa. Tuulia ei voi siellä manipuloida, kuten poliitikko omassa työssään totuutta muokkaa mieleisekseen.

Joskus näitä tuulia pyritään jopa itse muuttamaan. Ei se oikeasti merellä purjehtivalta onnistu. Kysykää vaikka Hjallis Harkimolta. Kun sellaista mediat kirjoittavat, siinä seuraillaan fiktiivisen kirjailijan työtä. Hän osaa sen, salaliittoteoriat. Koukuttaa lukijaa.

Toimittajan tehtävä ei ole koukuttaa lukijoita ja tehdä fiktiivistä valemediaa. Poliitikko tekee sitä työkseen ja pyrkii keräämään pisteitä vakuuttaen sen olevan hänen nerouttaan. Elämänkertakirjoitukset ovat tätä tulvillaan. Kaoottiset tapahtumat pannaan siellä järjestykseen ja keskellä tätä kaikkea purjehtii elämänkertakirjoittaja itse. Pieni narsistinen ihminen. Pullisteleva sammakko kurnuttajana.

Media rakentaa salaliittoteoriansa ja niiden tulkinnan yhdistellen fiktiivisen romaanin kirjoittajan tapaan yksilön mielenliikkeitä ja persoonallisuutta yhteiskunnallisin liikkeisiin ja niiden tulkintaan. Siis pyskologiaa ja aikuisille tarkoitettuja satuja sosiologiaan ja mikrotaloustiedettä makrotalouteen.

Koko soppa on lopulta narratiivinen kertomus, jossa mennyttä kootaan yhteen saaden pikalukemalla uskottava tarina jännitteineen. Näin tekee tänään media Lännen-Mediana ja Forssan Lehtenä välittämättä lainkaan, kuinka suunnitelmia tekivät myös nyt oppositiossa olevat puolueet ja henkilöt, jotka eivät toteutuneet. RKP, kristilliset ja uusien vaalien rakentelijat vasemmalla ja vihreällä oksalla epäonnistuivat omassa salaliitossaan.

Samoin kenttäväki Jyväskylässä ei päässyt äänestämään perussuomalaisina kuten oli tarkoitettu tai ikäihmiset eivät osanneet äänestää. Se ei kiinnosta ketään. Oliko se salaliiton osa samalla? Ei kai sentään. Pelkkää tunarointia. Ilmiö syntyi tunaroinnista. Ei sellaisesta voi kirjoittaa pitkää narratiivista kertomusta. Tunaroivasta puolueväestä.

Salaliittoteoriassa Timo Soini esitellään tavalla, jossa hän olisi väheksynyt Jussi Halla-ahoa ja tämän nuivuutta mutta unohdetaan, kuinka hän itse oli äärikonservatiivinen jopa omassa puolueessaan, katolinen ja haukkui luterilaiset kirkkoineen, käytyään siellä joskus kutsuttuna saarnamiehenä. Kyllä sellainen vaikuttaa luterilaiseen ikävällä tavalla, siinä missä hoitaa johtajuutta kuten Veikko Vennamo aikanaan.

Pekka Vennamo lainaten, erotti aamulla väkensä huutaen ja otti sitten illalla taas töihin. Ei sellainen johtajuus toimi tämä ajan työpaikoilla. Ei kansanliike ole Timo Soini tai Halla-aho. Vain sepitteellinen salaliitto vaatii tällaista käsitteistöä tai fiktiivinen romaani, yhdessäolo-organisaatio 1950-luvulta.

Romaanissa on henkilöitä, ei puoluetta, kansanliikettä, ja siinä se menee kauas todellisesta elämästä ja on puhdasta viihdettä mediana, valemediaa. Ei psykologia tieteenä ole sosiologiaa sekään. Elämme vuotta 2017, ei vuotta 1917. Onhan siinä se sata vuotta eroa ja uusia sukupolviakin.

Vennamo oli vahva tunne-ihminen ja Soini eli tunteella hänkin. Kirjoitti ja sanoi mitä päähän pälkähti ja nopea raapustus vilisi virheitä, minä keskeistä kirjoitusta. Vihasi nettiä ja sosiaalista mediaa, halveksi sitäkin omana kilpailijanaan. Kuten moni toimittajakin uuden median murroksessa paikkaansa hakien ja kiukutellen.

On kumma, jos ei ala mies kadota puoluekentältä esiintyen vain ulkoministerinä televisiossa uusi silitetty puku päällä ja hiukset vesikampauksella. Aiemmin puku oli ryppyisä kuten Veikko Vennamoilla ja uusi silitetty puku odotti hotellissa. Emme elä enää Veikon aikoja ja 1970-lukua puoluejytkyineen ja hajaannuksineen. Eivät ne enää toimi tässä maailmassa.

Kun puolueen kannatus on romahtanut liki 20 prosentista alle kymmeneen, se on katastrofi. Kun sitten väki tulee puoluekokoukseen, Jyväskylä saakka hotellihuoneen kuukausien ennen varaten, suurempana joukkona kuin koskaan aiemmin, kun moni olisi odottanut vain murto-osaa kannatusromahduksen jälkeen, ei kai nämä ala taputella päähän ja silitellä hiuksista, huutaa hurraahuutoja kentällä samalla töitä tehden, turhaan. Puoluetoimisto lähettelee juttuja räjähtelevistä lepakoistaan samaan aikaan.

Kyllä siinä vähempikin romahdus panee johdon uusiksi sen kummemmin sitä manipuloimatta tai salaliittoja hakematta. Kuka tahansa kelpasi nyt Jyväskylässä, kunhan muutos saadaan aikaan ja äkkiä. Kokoomus ja demarit vaihtelevat johtajiaan lennosta muutaman prosenttiyksikön vuoksi ja median painostamana analyyseineen. Stubb ulos ja Orpo sisään. Toinen pankkiin ja pankkiiri pormestariksi.

Ei silloin puhuta salaliitoista vaan normaalista tavasta hakea nousua ja samalla valtaa, kykyä vaikuttaa jatkossa ja käyttäen siihen kaikki mahdolliset keinot mukaan lukien raha. Edellisen kerran siitä kärysi koko poliittinen eliittimme vaalirahakohuissamme ja ne oli korjattava median painostaessa rajusti.

Maasta löytyy tähän aina yksi rehellinen mies, yleensä sama, jota ei voi korruptoida. Rakenteellinen korruptio on ikävä asia ja salaliittoteoriat mediassa vielä ikävämpi. Ne nakertavat kansanvaltaa, vievät uskottavuutta ja ne kuuluisat arvot, arvopohja ja moraali alkavat olla menneen maailman muistoja.

Niistä kun tulee salaliittoteorioiden välineitä, niillä on vain pieni VÄLINEARVO. Orpo kertoi kuinka koko puolueen arvot katosivat kahdessa päivässä. Soinislaisten ja halla-ahoalisten vastaukset vaalikyselyihin osoittavat, kuinka heillä on täsmälleen samat arvot. Loikkareilla vain vähän kehnommat suomalaisena kokemuksena demokratiaa halveksien. Demokratia ja moraalipääoma, sukupolvelta toiselle karttuva, on kansakunnan AINOA todellinen pääoma. Tällä havainnolla on voitettu monet Nobelit.

Äänestetään miten äänestetään ja toivotaan, että joku Macron löytyisi tai sitten sellainen harmaalla vyöhykkeellä koulutuksensa saanut ja mafiapomot tunteva ihminen, joka on heistä mahtavin ja sopii kummisedäksi järjestelmään, joka perustui aiemmin instituutioiden toimintaan, lakeja noudatellen eikä ihmissuhteisiin ja näiden väliseen luottamukseen tai sen puutteeseen.

Miljoonien kansakuntia kun ei näillä välineillä ohjailla ja hoideta lähestymättä italialaista mafiakulttuuria. Kyllä Suomesta löytyy myös tämän kulttuurin ihailijoita, arvopohjan rakentajia.

Nyt esitettiin ettei yhteen ihmiseen luoteta, kun tämä ei taida olla korruptoitavissa. Korruptoitavaan ihmiseen kun voi luottaa tässä rapautuneessa yhteiskunnassa ja sen moraaliarvoissa. Kyse on siis henkilökultista ja henkilöiden varaan rakentuvasta luottamuksesta. Kylätasoinen organisaatio toimii yhdessäolo-organisaationa ja tällä tavalla myös laestadiolaisessa yhteisössä, mutta ei nyt enää kansallisvaltiossamme ja osana globaalia elämää.

Sosiaalinen media antaa kavereineen siitä täysin väärän kuvan ja kuplan. Suuri asiaorganisaatio ei elä tunteitten kautta vaan kokonaan instituutioittensa varassa ja rationaalisesti. Populismissa pyritään tuomaan mukaan tunteita ja yksilöiden välistä luottamusta, vanhaa yhdessäolo-organisaatiota netissä fiktiivisenä kokemuksenamme. Se on harhaa, ei faktaa. Mediana valemediaa.

Nobelisti Hollmström kehotti jopa varomaan liian läpinäkyviä poliitikkoja ja johtajia sekä hakeutumaa myös vanhoihin kunnon lehmänkauppoihin. Nehän voivat joskus olla myös hyviäkin. Siis mafian meininkiin meilläkin.

Näin puhui Nobelisti ja amerikkalaisen unelman elätti Harvardista. Presidentti Niinistö poistui siltä istumalta tekemään lehmänkauppoja, hyviä lehmänkauppoja, valaisi toimittajia vielä lähtiessään ja odottaen pääministerin yksityiskonetta. Tätä kikyn ja tämän viikkoisen u-käännöksen tekevää teatraalista farssia.

Draama, tragedia ja komedia kuuluvat homeeriseen näytelmään mutta ei oikeaan elämään. Siinä tornitalo, köyhäin asuma, palaa kivijalkaan Lontoossa ja ihmiset sen mukana. Jotain on mennyt pieleen ja pahasti siinä yhdyskuntarakenteessa, asiaorganisaatiossa.

Sellainen kun ei ole enää salaliitto, jossa ei ole mitään salattavaa. Vain ikävää kerrottavaa, surullista.

Venäjän presidentti antoi omasta elämästään mainion haastattelun amerikkalaiselle ohjaajalle.

Se kannattaa katsoa pohtien neliosaisen dokumentin uskottavuutta osana koettuja tapahtumia ja niiden toteumista. Totta kai tuo neliosainen ja pitkä haastattelu on propagandaa. Ei kai sitä muuten olisi tehty, saanut tehdä. Oleellista on se taito, jolla ammattinsa osaava ohjaaja on sen koonnut. Siitä Suomessa voisi ottaa oppia, ei tuijottaa sitä kuin lapsi haukkuen. Suomessa peitetarinat ja salaliitot ovat kömpelöitä, osoittavia ja typeriä lavasteineen. Hajotetaan populistinen ahne joukko ihmisiä ja kerrotaan kuinka puolueloikkari on arvoiltaan nostamassa hallituksen suosta, on mukamas puolueen arvokkain osa ja moraalinen ratkaisu ongelmaan, joka juuri teki siitä moraalittoman ja syyn hallitukselle erota. Ei eds Kekkosen aikaiset seteliselkärankaiset syntyneet näin hupsulla tavalla ja korjaamaan hallituksen moraalivajetta. Sehän on vitsinäkin ja paradogsina typerä ja surrealistisenakin vitsinä liian kömpelö kohellus.

Oma mediamme esittelee hänet, Putinin ja Trumpin, liki rikollisina, mafian jäseninä, mutta olisiko sittenkin toinenkin näkökulma, hyvin tehty teatteri tai mainos ennen vaaleja? Ammattinsa osaava ohjaaja on lähempänä institutionaalista ja historian hyvin tuntevan ihmisen päätöksentekoa, venäläistä kirjallisuutta lukevan ymmärrystä, jossa mukana ovat myös asiaorganisaatioiden tulkinnat ja niillä johtaen, kuljettaen kerrontaa valtavassa, myös mir-kylien yhdessäolo-organisaatioissa, monikulttuurisessa jättivaltiossa sen omilla ehdoilla ja siihen myös tukeutuen, sen poliittiseen pääomaan ja kulttuuriin koko ajan ohjaustyön kohdistaen, ei toki suomalaisille lukijoille tai typerille medioillemme haukuttavaksi. Siellähän venäläinen taidekin on roskaa, ellei kyse ole takavuosien nöyristelystä, keskiluokkaisesta sosialismin palvonnasta.