Vonkamiesten vaalit
Se ei ole uutinen, että kevään vaalien näkyvimmät teemat ovat turvallisuus, talous, työllisyys tai maahanmuutto. Sen sijaan se olisi uutinen, jos siellä olisi jotain, joka olisi näiden aiheiden ulkopuolelta ja kertoisi luovasta ja innovatiivista, ei vain vanhojen jälkien korjailusta.
Guggenheimin järjestämässä kilpailussa kaikki meni sielläkin pieleen. Harvoin tapaa tällaista projektia, jossa mikään osa ei näytä toimivan ja vain Mannerheimista tehty elokuva on yhtä hyvin omaa aikaamme kuvaava. Tavattoman odotukset ja mediakohu, paljon porua mutta ei lainkaan villoja.
Guggenheim kilpailussa finaaliin ei päässyt yhtään suomalaista arkkitehtia toimistoineen. Helsingin Sanomat (14.1) paljastaa heistä viisi. Komein on nostettu lehdessä sivun täyttävänä mustavalkoisena kuvana. Siinä ahtojäät ovat työntyneet toistensa päälle suoraan merestä. Se sopii niin hyvin ympäristöönsä, ettei sitä tajua aluksi lainkaan taideteokseksi, saati modernin taiteen esittelypaikaksi.
Olen valmis hyväksymään ahtojään suomalaiseksi Guggenheim -kisan voittajaksi ilman pienintäkään varausta. Samoin hyväksyn mukisematta taloudestamme annetun uusimman professoritasoisen neuvottelukunnan tuloksen, jossa todetaan se, minkä kansa on jo saanut kokea edellisten hallitustemme aikana. Jos jotain toteutetaan, se on väärin ajoitettua. Hurrataan hankkeille, joita ei koskaan toteuteta.
Vonkamiehen tehtävänä oli estää, ettei tukkisumaa synny ja joidenkin mielestä sellaiseksi synnyttiin. Kansallisromantiikan aikana pohjoisen vapaana liikkuvat tukkijätkät olivat kuvauksellinen kohde ja reppu reissumiehineen sai tuon ajan näkyvimmät elokuviemme sankarit pukeutumaan Lapin jätkiksi. Tapio Rautavaara oli samaan aikaan myös riisitautisena lapsena esitelty, urheilulegendaksi noussut työväestön edustaja ja sopiva samaistumiskohde ikoniksi. Mihin he ovat kadonneet?
Tänään professoreiden työryhmä tuomitsee liki pienen jääkauden mittaisen hallituksemme väärien vonkamiesten työnäytöksi. Finassipolitiikan sekä ajoitus että mitoitus meni metsään, rakennemuutokset tukkivat koko joen nielun ja niin kesäisen uiton puut piti myöhemmin niputtaa ja siirtää myös rattaille. Sen sijaan talven ahtojäät ja sotesopat kuntaliitoksineen ovat sulamatta ja niiden hoito jää tuleville vonkamiehillemme.
Professorieuvoston viesti on tylyydessään vertaansa vailla. Se yhtyy samalla Valtiontalouden tarkastusviraston lausuntoon. Hallituksen tavoitteet jäivät saavuttamatta. Ennusteet rakenneltiin tuulentupien ja toivonkipinöiden varaan ja varsinainen suman purku alkoi vasta aivan loppukaudella. Rakenneuudistukset jäivät puolitiehen ja suma odottaa purkajaansa sielläkin.
Neuvoston, VTV:n, Suomen Pankin sekä lukuisten muiden antamat madonluvut eivät kaikille vielä riitä. Nyt kehotetaan varomaan suman purkajia ja jäitten sulattelijoita maltamaan mielensä, odottamaan uutta kevättä, leikkaamaan menoja ja kiristämään veroja vasta 2017 ja 2018, ettei ahtojää pahene. Gallupien ennusteiden mukaan suurimmaksi puolueeksi nouseva Keskusta on kuitenkin aloittamassa verojen kiristyksen Mika Linnilän johdolla jo syksyllä 2015. Jutta Urpilainen, suman rakentaja, on häntä tukemassa. Kun kaikki puolueet esittävät omat vonkamiehensä mallit, suoma seisoo ja ahtojäät Guggenheim museoksi ovat kohta koko Helsingin komein nähtävyys alkaen aina Arkadianmäeltä ja jatkuen hamaan Ivalon altaaseen.
Tekstin aiheet:
DDR:n aikainen demarismi haisee maamme hallinnossa vähintään platonisen vuoden ajan, kuin kissan kusi matossa.
Sulje
Ilmoita asiaton kommentti
Kumma kun kukaan ei ole puhunut 2 vuoteen mitään yhteiskunnan rahoja pummaavan kukkenheimin suomeen houkuttelemisesta.
Luulen että Politikot ajatttelee että nekin rahat on perempi laittaa sotimiseen,niin kuin kaikki liikenevä raha nyt menee.
(ilkomaan velat,Leikkaukset, Verojen korotukset Energian hinnan korotukset ,Hintojen nousut jne,..) kaikki rahat menee suoraan sotaan, se vaan on niin kallista hommaa tuo ihmsiten tappaminen ja talojen särkeminen.
Eikö siihen voisi keksiä jonkun halvemman konstin miten ihmisiä voisi tappaa kjuin ne helvetin kalliitt risteily ohjkukset jne. Troonithan on siihen hommaan kyllä keksitty mutta eikö voisi keksiä jotain vielä edullisempaa ja tehokkaampaan,esim joku tauti laittaa liikkeelle joka tappaa varmasti niin ei tarvitsisi säästää ja leikata ja velkaantua niin paljon niin jäisi rahaa sotimiseen myöhemminkin. Eihän se nyt kannattais kerralla kaikkia rahoja sotia.
Sulje
Ilmoita asiaton kommentti
Kukkenheimin sykli on parista kolmesta vuodesta jopa kymmeneen vuoteen, että kyllä se tulee taas pian ajankohtaiseksi. Onhan niillä ollut vähän väliä joku kilpailu, johon arkkitehtien klopit ottavat osaa, ja saavat toinen toistaan röyhkeämpiä esityksiä Helsingin ulkonäön pilaamiseksi.
Sulje
Ilmoita asiaton kommentti
Näin on, ja kaupungin talvipuutarhassa sikinnyt tai Korkeasaaresta on päässyt joku vihreä apina karkuun tekemään Espasta jonkun palmupuutarhan kesäksi, baanaani tai kookospähkinä mielessä, aivan kuin Espalla ei olisi tilaa jalankulkijoille ilman aggressiivista autokieltoa. Tätä ne vihreät saavat aikaiseksi, joutavaa rahanmenoa.
Sulje
Ilmoita asiaton kommentti
PS-blogissa ollut kaikkein vanhimmat kirjoitukset jo yhden vuorokauden. Voisi olla vihervasemmiston hakkerointia, mutta omamme olisi jo asian korjannut. Onko tarkoitushakuista? Miksi kenttä ei saa lukea ja kirjoittaa. Pelätäänkö tyytymättömyyttä johonkin johdon toimintaan, kuten EU- vaaliehdokkaiden nimeämiseen. Peltokangas jo hallintovaliokunnan puheenjohtaja ja Makkonen ei oikein loistanut eduskuntavaaleissakaan. Laitinen ja tämä Kuopiolainen puolueenjäsen voisivat antaa ”korvantaustojen kuivua” ennen kun asettuvat ehdokkaiksi. Eikö kaksi teiniä PS:n eduskuntaryhmässä jo riitä. Ikä on vain numeroita, mutta se KOKEMUS JA NÄKEMYS!
Sulje
Ilmoita asiaton kommentti
Sattaapi hyvinnii johtua siitä,että täällähän on viimeaikoina trollannut se yks”myrkynvihreä”sitoutumaton”.Joka haukkuu jokaisessa uudessa blogissa PeruSuomalaisia,Halla-ahoa,Purraa.=PS-Uskoviksi,yli-ihmisiksi,hihhuleiksi ja millon miksikin.Eihän tuommoista kukaan blogisti ja kommentoijat jaksa loputtomiin.Mutta ymmärtäähän sen,että siinä on tahallaan tarkoitus aiheuttaa eripuraa/sekaannusta/suuttumusta,ja estää Halla-ahon presidentin vaaleissa pärjäämistä/mahdollista presidentiksi pääsyä.Mielenvikaiselta touhultahan se suoraan sanoen on näyttänyt,ja ilmeisesti sitä onkin.Eli tarkoitan kommentissani sitä,että blogisivuston pitäjä on tahallaan laittanut esille vuosia vanhat blogit.Estääkseen tuon”myrkynvihreän”sitoutumattoman”mielipuolisen öyhötyksen/trollaamisen.
Sulje
Ilmoita asiaton kommentti
Käsittääkseni blogien kirjoittajilla taisi olla mahdollisuus piilottaa tai poistaa yksittäisiä viestejä. Tätä ominaisuutta voisi olla viisasta käyttää sen ps uskonnosta höpöttävän viesteihin.
Sulje
Ilmoita asiaton kommentti
Ei vaaleja kiinnosta seurata kun Suomen kokenein politikko puuttuu sieltä.
Todella härskiä ja törkeää ja demokratian vastaista homma oli jättää Paavo rannalle.
Jos Usassa onnistuisi sama homma että Trump pullautetaan pihalle niin siellähän alakais sisällisota.
Ei se mikää Venäjä ole , Suomi näyttää olevan.
Sulje
Ilmoita asiaton kommentti
Mitä puolueessa tapahtuu? Elokuun puoluekokouksessa jäsenistölle joka toinen vuosi järjestettävä PUOLUENEUVOSTON KOKOUS poistettiin ”säästösyistä”! Puolueella rahaa enemmän kuin koskaan, mutta täysin ilmeistä, että KANSANLIIKKEEKSI itseään vielä väittävä puolue ei ole kiinnostunut jäsenistön näkemyksistä eikä mahdollista tulevaisuudessa jäsenistön kansalaiskeskustelua jona kaikille jäsenille tarkoitettu puolueneuvoston kokous oli oiva mahdollisuus.
Miksi puolueen blogisivun ovat JÄÄDYTETTY? Asialle ei löydy järkevää syytä.
Helsingin Sanomat kirjoitti 12.01, että oikeusministeri Leena Meri on asettunut puolueen europarlamenttivaaliehdokkaaksi. PITÄÄKÖ PAIKKANSA JA MIKSI PUOLUE EI ASIASTA ILMOITA?
PS on jatkuvasti poliittisten vihollisten ja median tykityksen kohteena. KANNATTAAKO VAKIOJÄSENISTÖKIN SUUTUTTAA? Olen koko puolueen historian kannattanut sitä, mutta selkäänpuukotusten, blokkiutumisen ja kiittämättömyyden takia LÄHTÖLASKENTA ON ALKANUT. En ole ainut!!
Sulje
Ilmoita asiaton kommentti
Katsoppa tuota Tiina Hanhikorven blogia vuodelta 2018:sta.Siellä se yksi”myrkynvihreä”sitoutumaton”PS-Uskosta hokeva trolli,trollaa jatkuvasti.Tyyppi on tyhmä/ sekaisin kuin käkikello,mutta ei myönnä sitä,vaan syyttää toisia kommentoijia.Tuollaisten hemmojenko täällä annetaan mellastaa,näillä jo vuosia vanhoilla blogeilla?Jotain on kyllä nyt vialla ja pahasti,siitä olen kanssasi samaa mieltä.Sivuston pitäjän/pitäjien pitäisi nyt sallia uudet blogikirjoitukset.Ja sulkea/estää tuollaisten edelläkerrottujen häiriköiden jatkuva kiusanteko.Vaikkakin heti siitä valittavat,että tätäkö on PS:ten sananvapaus?Olen siitä varma,että mikäli vihervasemmistolla on olemassa blogisivustoja?Niin siellä ei sallita tuollaista suoranaista”paskanjauhamista”,mitä näillä sivustoilla on sallittu,tuon trollitampion taholta.
Sulje
Ilmoita asiaton kommentti
Itse en ole lähiaikojen kirjoitusten kommentoinnissa huomannut mitään erityisen vaarallista. Koska kaikki saavat kommentoida kommenteissa paljon p….a, mutta ei se kirjoitusta tai puoluetta haittaa, kommentoija osoittaa vain oman tyhmyytensä. Lähiaikojen ”ongelma” käytännössä se, että kommentointi ”lähtee käsistä” aivan toisille urille. En ole havainnut aktiivisena kirjoittajana mitään sellaista, että palsta tulisi jäädyttää. PUOLUEEN TULISI INFORMOIDA MISTÄ ON KYSE! Lisäksi nykyteknologialla aikakaudella ei luulisi vievän monta vuorokautta muodostaa järjestelmä missä vain PS-blogioikeuden omaavat voivat nimellään kommentoida kirjoituksia.
JOTAIN ON NYT TODELLA VIALLA!
Sulje
Ilmoita asiaton kommentti
Lisäisin vielä, että kun googlaa sanan ”Perussuomalaiset” esille tulee myös ”riippumattoman ja puolueettoman” median tärkeimmät kirjoitukset.Kaikki meille negatiivistä lukijoiden manipulointia. Blogisivustolla erityisen tärkeä merkitys niin jäsenistölle kuin muillekkin kansalaisille lukea hyvin argumentoituja puolueen jäsenten ja poliitikkojen kirjoituksia. Mitä puolueessa tapahtuu kun luin ”suurimmasta roskalehdestä” Helsingin Sanomista ensimmäisenä, että oikeusministeri Meri asettunut EU vaaliehdokkaaksi. Puoluetoimisto täynnä hyväpalkkaisia virkoja, luulisi, että joku voisi informoida mitä tapahtuu. TURKKILA, VASTAAT INFORMAATIOSTA; MITÄ ON MENOSSA?
Sulje
Ilmoita asiaton kommentti
Siltähän tuo tuntuu!Olisiko Itänaapurin hakkeroijat jotenkin asialla?Mutta luulisi,että sivustojen pitäjä/pitäjät olisivat jo korjanneet asian.Tätähän on jatkunut jo ainaskin paripäivää?Mistä lie kysymys?Mutta tuosta mainitsemastani trollista,olen kyllä sitä mieltä,että tuommoinen suoranainen valehtelu pitäisi estää.Silloin kun Venäjä hyökkäsi Ukrainaan 24.02.22.Täällä kirjoitteli blogeja muutama Venäjä/Putin myönteinen blogisti.Ja yksi Venäjä/Putin myönteinen”uskonhörhö”,säesti heitä minkä kerkisi kommenteillaan.Kun tuosta huomauteltiin sivuston pitäjälle.Niin edellämainittujen blogin pito/kommentointi estettiin.Sivustot siistiytyivät huomattavasti tuon toimenpiteen jälkeen.Kunnes nyt ovat,taas mitä ovat,tuon trollin kiusanteon ansiosta.
Sulje
Ilmoita asiaton kommentti
Ei tässä trollien torjunnasta ole kyse kun puolueen poliitikotkaan eivät pääse kirjoittamaan. Nyt on hyvä aika katsoa menneeseen ja oppia. PS-poliitikko Westerholmin kirjoitus (Suomalaisuusohjelma haamu menneiltä ajoilta) kaikkien luettavana. Westerholm kielipoliittisesti neutraali ja esitti blogissaan hyviä näkemyksiä ylilyönniksi muodostuneesta ohjelmasta. Westerholmin kirjoittama Metsästyskirja maanlaajuinen bestseller. Oliko järkevää väittää Westerholmia ”pakkoruotsittajaksi” sekä evätä eduskuntavaaliehdokaspaikka niin Uudellamaalla, kuin myöhemmin Helsingissä. W-holm olisi tullut valituksi runsaalla äänimäärällä ja ”imussa” mukana olisi tullut myös toinen kohtuullisesti ääniä saanut. W-holm kehoittikin puoluejohtoa useasti mainostamaan vihreiden totaaliseen mediablokkiin joutunutta kirjaa. Jos näin olisi tehty, miettikää lisä-äänimäärää. Olisimme voittaneet vaalit ja RKP:tta ei tarvittaisi hallituksessa. Westerholmin paikka tulisi olla maa-ja metsätalousministeri!
Sulje
Ilmoita asiaton kommentti
Rostilan manifesti karkoitti kaksikieliset kannattajat, miksi heidän äänensä ei kelvannut? Westerholm puolueneuvostossa, sähköpostitse sekä suoraan Leena Merelle todennut, että suurpetojen tappaminen tulisi poistaa törkeän metsästysrikoksen tunnusmerkistöstä. Mitä oikeusministeri on asian hyväksi tehnyt. Nyt pakonsanelemana, lähipiiriään puolustava suden ampuja voi saada neljä vuotta ehdotonta. Mitä PS tehnyt oman poliitikkonsa kirjoittaman neljäsataasivuisen kirjan lainsäädännöllisten muutosesitysten eteen. EI MITÄÄN! Kannanhoidollisesta Simulan hehkuttamasta sudenmetsästyksestä tuli totaalinen katastrofi kuten Westerholm jo kauan sitten ennusti. PS ja hallitus epäonnistuneet. Yli puolimiljoonaa suomalaista joita metsästyspolitiikka suoraan koskettaa RAIVOISSAAN. Onko näin, että epäonnistuneen hallitustyön johdosta Peltokangas ja Meri yrittävät paeta vastuuta Brysseliin?
Sulje
Ilmoita asiaton kommentti
Kannattaa googlata ”Metsästyskirja” niin näette, että kaikki suurimmat kirjakaupat ottaneet teoksen valikoimiinsa, löytyy lähes kaikkien kirjastojen hyllyltä (tosin yleensä lainassa). Googlatkaa ”Arno Westerholm” niin näette, että monen alan erityisosaamista arvostetaan ja ympäri Suomen ihmetellään miksi kyseinen henkilö ei puoluejohdon toimesta saanut osallistua eduskuntavaaleihin.
Googlatkaa myös ”vapaa kielivalinta” ja miettikää oliko oman pesän likaamista, puolueen vahingoittamista ja vainoharhaista väittää Riikka Purraa ja Arno Westerholmia RKP:n myyriksi.
Sulje
Ilmoita asiaton kommentti
Westerholmista puheenollen suositeltavaa luettavaa hänen viimeisin, laajasti kantaaottava bloginsa ”Kuka johtaa Suomea?” Siinä Westerholm käsittelee itärajaepisodia ja sitä miten kansan antamaa valtamandaattia tulisi käyttää. Westerholm esittää vahvasti argumentoidut poliittisjuridiset näkemyksensä minkälaisia mahdollisuuksia perustuslaki antaa jos hallitus omaa vahvan johtajuuden jota hän painottaa.
Nykyinen hallitus, myös PS:n edustajat heikkoja ja jos suunta ei muutu kolmen vuoden jälkeen meillä on taas suomalaiseen ominaiseen tapaan oppositio eli vihervasemmisto hallituksen johdossa.
Kansa kyllä ymmärtää liberaalidemokratian toimimattomuuden. Siksi lähes 60% jätti äänestämättä vuoden 2019 EU vaaleissa ja äänestysprosentti vaaleista tärkeimmässä eli eduskuntavaalissa jämähtänyt 70%. Maassamme kaikki alkaa muodostua farssiksi johon kansa ei enää halua osallistua.
Sulje
Ilmoita asiaton kommentti
Olin valmis tukemaan Westerholmia puoluejohtoon pääsemiseksi.Olin häneen yhteydessä sähköpostitse,ja hän lupasi lähettää minulle kannattajakortin allekirjoitettavaksi palautuskuorineen.Mutta sitten hän ilmoittikin julkisesti plogissaan perääntyvänsä puolueen johtoportaaseen pyrkimisestään.Olin tietenkin hyvin pettynyt,mutta ymmärsin Westerholmin päätöksen,niin paljon lokaa/kuraa hän oli saanut osaksensa.Epäilen kuitenkin,että PS:ten määrätyt poliitikot/piirit eivät yksin ole Westerholmin mollaamisen ja syrjäyttämisen takana.Suurimmat syylliset löytyvät vihreistä/vihervasemmistosta.Olen henkilökohtaisesti törmännyt reilut 10 vuotta takaperin,yhdessä järvien laskuojan aukaisujupakassa.Tähän”viherterroriin,Yksi ELY-Keskuksen virkamies totesi.=Lupaa varmasti ette tule saamaan,sillä vihreillä on niin suuri valta.Ja niinhän siinä myös kävi,lupaa ei tullut,ja edelleen järvien ylävesillä kärsitään tulvavesistä/liiankorkeasta vedenpinnasta.Joka tuhoaa puustoa/rakennuksia ym.
Sulje
Ilmoita asiaton kommentti
Kommentoijalle.=Kuka johtaa Suomea?Meidän kannattaisi todellakin katsoa menneeseen,ja palata menneeseen aikaan ennen EU-jäsenyyttä.Valtion velka oli muistaakseni n.60 miljardia v.1995 liittyessämme/poliitikkojen viemänä Euroopan Unioniin.Sieltä meille kerrottiin tulevan sata hyvää ja tuhat kaunista.Mitä olemme EU:sta saaneet.=Pelkkää määräilyä,direktiivejä,direktiivin perään.Mielipuolisia lakeja/sääntelyjä,maksuvelvotteita erilaisten tukipakettien muodossa.Saaneet olemme EU:sta niin pieniä muruja,että niistä ei edes pysty Runebergin torttuja leipomaan.Ja tuon edellämainitun lisäksi jumalattoman suuren valtion velkataakan.Joka oli 2023 vuoden lopussa jo yli 155 miljardia!!!Eläköön EU 🙁
Sulje
Ilmoita asiaton kommentti
ELY-keskukset joita tuetaan lähes 200 miljoonalla eurolla veronmaksajien rahoja ovat totaalisesti viherpolitisoituneet. Westerholm erinomaisena juridiikan osaajana on toiminut monen tuntemansa henkilön ilmaisena oikeusavustajana juurikin heidän joutuessaan viranomaisten järkyttävän mielivallan kohteeksi. Westerholm kirjoittaa kyseisistä tapauksista yleisluontoisen koosteen kirjansa luvussa nro:4 sivuilla 110-111. W-holm on myös koko ikänsä ollut sotilas ja ei anna periksi. Kuten hän kirjoittaa blogissaan jossa toteaa, että ei kannata sitouttaa itseään sisäisesti riitaisan puolueen puheenjohtajistoon vaan toimia poliitikkona hallituskoalition sisäiset rajat ylittäen, Westerholmilla on neuvottelukontakti Sari Essayahin ja ministerin esikunnan kanssa. MTK myös monissa asioissa W-holmin linjalla. Oli kuitenkin erityisen typerää ja selkäänpuukottavaa, että Westerholm blokattiin systemaattisesti eduskuntavaaliehdokkuudesta. Hänen kuuluisi olla maa- ja metsätalousministeri!
Sulje
Ilmoita asiaton kommentti
Juurikin noin kun kerrot kommentissasi.Olen kanssasi täysin samaa mieltä.
Sulje
Ilmoita asiaton kommentti
Mielenkiinnosta pohdin, että onkohan puolueen historiassa mikään julkaistu kirja saanut näin paljon kansallista näkyvyyttä sekä jopa ulkomaista mielenkiintoa kuin Westerholmin kirjoittama METSÄSTYSKIRJA?
Sulje
Ilmoita asiaton kommentti
Hyvä kysymys?Joskus takavuosina Kaj Granlund kirjoitti myös erittäin hyvän kirjan.Muistaakseni sen nimi oli Suden pohjola?Granlund piti myös takavuosina blogia näillä PS-sivustoilla.En tiedä tarkalleen mitä tapahtui puolueen ja Granlundin välillä.Mutta yksi kaunis kerta hän ilmoitti blogissaan,että palauttaa puoluetoimistolle jäsenkirjansa.Ja eroaa puolueesta,sekä lopettaa blogien kirjoituksen.Näin myös tapahtui,hänen bloginsa oli aina täynnä täyttä asiaa,ja niitä oli mukava kommentoida.Kummastuttaa että vihreät/sudensuojelijat lyttäsivät Granlundin kirjan täysin.Väittäen sen olevan vain sudenvihaajan bropakandaa.Kuitenkin mm.Saksassa kehuttiin kirjaa,ja todettiin,että kirja pitäisi löytyä jokaisen suurpetotutkijan/asiantuntijan kirjahyllystä.Tässäkin kohtaa tulee esiin tuo mainitsemani”viherterrori”!
Sulje
Ilmoita asiaton kommentti
Hesarin päivän otsikko. Halla-aho vertasi nuoria eläimiin.
Jopa Hesarin mittapuulla rimanalitus. Fingerporin sanomat olisi parempi nimi. Moittia ei voi, koska lehdistön vapaus meillä tarkoittaa lehdistön vapautta kirjoittaa mitä pötyä tahansa.
H-a ei tule pärjäämään toisella kierroksella, siksi ajattelin äänestää Rehniä. Kiitos vastuullisen median, ääni H-aholle. Kiitos ilkeän tekopyhän, tahallisesti väärinymmärtävän propagandamedian.
Sulje
Ilmoita asiaton kommentti
Media on sananvapauden pahin vihollinen! Maalittaminen, loanheitto ja valeuutiset harvinaisen yleisiä.
Tulee kuitenkin eniten kiinnittää huomiota siihen mistä media ei puhu. Vaikeneminen ja mediablokit erittäin tehokkaita tapoja hallita sitä mitä tavallinen kansa saa tietää ja mitä ei!
Sulje
Ilmoita asiaton kommentti
Ikävä kyllä Persut joutuu äänestämään toisella kierroksella Stuppia ja Kepulaiset myös… josta tulee Suomen seuraava Presitentti 100 % varmuudella !
Eipä tässä paljon vaihtoehtoja jää….jos ei Homoa halua äänestää.
PERSUJEN OLISI PITÄNYT OTTAA YHTEINEN EHDOKAS (PAAVO VÄYRYNEN) niin toisella kierroksella Kok kannattajatkin olisi äänestänyt Paavoa. Viher-Kommunsitien yhteen laskettu kannatus on tässä maassa vain 40 % luokkaa joten Haavistolla ei ole mitään mahdollisuuksia ketään vastaan toisella kierroksella
Sulje
Ilmoita asiaton kommentti
Edellä kirjoittaneet pohtivat kaikkein vanhimpien blogien nostoa esille ja ”jämähtämistä” sillä, että häirikkötrollit eivät pääse terrorisoimaan. Näin voi olla. Joka tapauksessa puolueemme ammattitaitoiset ylläpidon henkilöt olisivat onnistuneet nujertamaan hakkeroinnin. Kaikki viittaa puolueen tahalliseen toimintaan. Jokainen blogin kirjoittaja voi selkeästi valita antaako muille mahdollisuuden kommentoida kirjoitustaan vai ei. Kenenkään ei tule asettua kritiikin yläpuolelle, paras argumentaatio voittakoon. Tästä syystä olen itse aina antanut kommentointimahdollisuuden. Koska kaikki voivat kommentoida kirjoituksia, kommenteissa paljon suoranaista p….a, mutta järkevät lukijat kyllä ymmärtävät sen. Jos puolue näkee jonkin trollin niin vaarallisena, että blogisivusto on ”jäädytettävä” kaikki ei ole kunnossa. Armeijankin periaate elektronisen häirinnän alaisena on, että: älä missään vaiheessa anna vihollisen ymmärtää , että häirintä toimii!
Sulje
Ilmoita asiaton kommentti
Jessica Vahtera toimi Helsingin Perussuomalaisten vaalipäällikkönä. Kaikki tietävät miten kävi. Vaalilistat salaisesti jo valmiit ennen kuin ehdokasasettelu päättyi. Listoilla sellaisiakin henkilöitä jotka lehtihaastattelun perusteella eivät enää lopussa halunneet olla mukana. Eräs myös erosi koko puolueesta vaalien jälkeen. Hallitus äänestettiin pihalle, mutta listoja ei enää voitu muuttaa. Epäonnistuminen palkitaan Perussuomalaisissa suojatyöllä. Nyt Vahtera jonkin lainen puoluetoimiston vaalikordinaattori. Yhteys selkeä, Vahtera oikeusministeri Leena Meren entinen eduskunta-avustaja. Tällä tavalla isänmaan asioita ajetaan.
Sulje
Ilmoita asiaton kommentti
Jos epäonnistui Helsingin piirin vaalipäällikkönä tuleeko henkilö tämän jälkeen asettaa vielä isompiin saappaisiin. Hyvää presidenttiehdokastamme, Halla-ahoa sabotoidaan muutenkin, miten on mahdollista, että Vahtera ei onnistunut saamaan edes Halla-ahon vaalikylttejä paikalleen. MTV3 ihmettelee asiaa ja luonnollisesti repii kaiken ilon irti amatöörimäisyydestä!
Sulje
Ilmoita asiaton kommentti