Vain muutaman dollarin tähden

Kun olympialaiset on valvottu alkaa odotettu suomalainen pyykinpesu. Ja vain siksi, että joku maa menestyi, kuten Tanska, ja Suomi sai vain yhden vaivaisen pronssin. Meteli muistuttaa Sergio Leonen leffaa ”Vain muutaman dollarin tähden”. Siinä Clint Eastwood patsastelee kohti myöhempää ikäänsä myös ohjaajana ja amerikkalaisen yhteiskunnan viihteellisenä kuvaajana ja Oscar- gaalan palkittuna ammattilaisena.

Meillä keskusteluun osallistuvat hurskastelijat, pelottelijat ja oman alansa puppusanoja sekä siansaksaa suoltavat vieraan kielen mongertajat. Politiikassa nämä hurskastelijat puhuvat oikeudenmukaisuudesta ja vaikkapa ihmisarvosta saadakseen kaikki mahdolliset politiikkaa tai urheilua seuraamattomatkin mukaan heitä kuulemaan pyhine arvoineen. Eihän sellaisen hurkastelun kohdalla voi olla kuin samaa mieltä. Siinä moni pyyttää anteeksi ja katuu muidenkin puolesta.

Pelottelijat puolestaan hakevat urheilusta sellaisia ilmiöitä, jotka eivät sinne mitenkään kuulu ja helpointa on käyttää sen koko kansaa turnelevaa dopingin kaltaista puhetta, korruptiota ja massaviihteen turmiollisuutta. Nämä on helppo myöhemmin ampua myös poliitikon tapaan alas ja huolehtia populistisena pulisijana jatkuvasta mediakohusta ja pitää itseään näin näkyvillä. Ei urheilu huipulla poikkea mitenkään politiikasta. Tiede, taide ja kulttuuri sen kilpailijna budjetissa ja veikkausvoittovaroissamme on keinotekoinen asetelma sekin. Raha siinä menee rahan luokse ja aina harvemmin urheilijan itsensä käyttöön.

Kolmas ryhmä urheilun pyykinpesijöistämme ovat alan ammattilaisina itseään pitävät, osoittaen omaa ylemmyyttään turvautuen urheilun slangiin ja siansaksaan. Kukaan ei oikein ole varma siitä, mitä he tarkoittavat ja se on toki tarkoituskin haastateltaessa ammattislangin osaajaa. Politiikassa sama ilmiö vie sivuraiteille ja antaa tilaa pelottelulle ja populistille sekä hurskastelijoille samaan aikaan pisteitä keräten. Nyt mukana ovat samaisen Sergio Leonen leffan ”Hyvät, pahat ja rumat” omine temppuineen. Mustamaalaaminen ja pelottelu, mörköjen esittely, on suomalaisille politiikasta erityisen tuttua mutta ei se vierasta ole urheilussakaan. Taitava poliitikko kykenee ensin hurkastelemaan, maalaamaan piruja seinälle ja lopulta heittäytyy myös kaiken pelastavaksi ja itse maalaamiensa pirujen poistajaksi.

Yhteinen lopputulos on alaa vähemän harrastavan tai seuraavan vieraantuminen koko ilmiöstä ja lopulta koko aiheesta. Heille huippu-urheilu on pelkkää harrastamista ja satunnainen tapa valvoa muutama yö keihäänheittoa katsoen. Sama pätee politiikkaan, jolloin kiinnostus koko yhteiskuntaamme ohjailevaan prosessiin jää muutaman hoidettavaksi ja vaaleihin osallistutaan aiempaa passiivisemmin tai urheilusta tehdään siitäkin muutaman huipun hoitamaa outoine organisaatioineen.Näin koko laji katoaa ja rapautuu alkaen mäkihypystä ja jatkuen keihäänheittoon.

Yhteinen lopputulos on pronssimitalin puolikas Riosta ja Donald Trump hoitamassa asioitamme Yhdysvaltain johdossa. He, jotka osaavat yhdistää tämän kolmen koplan pelin yhdeksi ja samaksi mediayhteiskunnan tavaksi käyttää valtaa ja keskittää se yhä harvemmille, poistuvat aina voittajina, aivan kuten missä tahansa markkinatalouden kasinopelissä. Kaikki tapahtuu vain nyt reaaliaikaisesti ja globaalisti eikä vanhan koulukunnan kasvatit kykene mukautumaan tähän uuteen ajattomaan ja paikattomaan elämään, maailmankuvaan.

Hyvät, pahat ja rumat ovat saaneet kuitenkin meillä, vanhenevassa yhteiskunnassamme, yhteisestä politikoivasta ja urheilevasta viihteestä yliotteen, jossa kaikki käynnistetään muutaman dollarin tähden ja paisutetaan viihteenä ulos suorasta puheesta puppusanojen viidakoksi ja valvottaen ihmisiä yökaudet hakemassa elämystä, jota ei koskaan synny ulkopuolella jo aiemmin koetun tradition ja viihteen. Hyvistä, pahoista ja rumista hyvää näyttelevä kerää lopulta koko saaliin ja Suomi jäi rumana tapauksena Tanskan ja Ruotsin varjoon. Paha Venäjäkin sai palkkansa ja mitalisaalis oli odotetun komea.