Suomalaisista noin 60 % vastustaa liittymistä Natoon ja vain noin neljännes on natomyönteisiä. Tässä ei ole tapahtunut muutosta juurikaan vuosikausiin eikä myöskään Ukrainan kriisin seurauksena.

Syytkin ovat ymmärrettävissä. Suomi ei uhkaa mitenkään Venäjää ja Venäjän luoteisnurkkaus on sen rauhallisin ja yhteistyökykyisin raja sitten maailmansodan. Nato toisi siihen muutoksen, joka olisi Venäjälle tätä stabiilia tilannetta muuttava. Paasikiven aikanaan käynnistämä maailmankuva Suomen globaalista asemasta on juurtunut pysyväksi realiteetiksi ja sosiaaliseksi pääomaksemme. Emme halua menettää riippumatonta kykyämme hakea joustavuutta päätöksenteossamme emmekä joutua suurvaltapolitiikan tikkatauluksi.

On toinenkin syy. Suomalaiset ymmärtävät kuinka Natojäsenyys toisi mukanaan rasitteen ohella myös kahden blogin välisen jännitteen, joka veisi suomalaisilta sen jo vakiintuneen rauhanrakentajan mahdollisuuden. Diplomatiassa vaaditaan sitoutumattomuutta ja siitä on vain askel maantieteeseen, jolle suomalaiset eivät voi mitään. Meillä on itärajaa Venäjään enemmän kuin muulla Euroopalla yhteensä ja se on  myös kaupallinen raja Pietarin valtaisalla vaikutusalueella. Sen menettäminen olisi itsemurha eikä sellaiseen ole meillä mitään syytä.

Kolmas syy usein unohtuu

On kolmaskin syy ja se on pitkä yhteinen historia ja tsaarinajan kausi, joka toi meille myös myöhemmin itsenäisyyden ja sekä Kekkosen ajan suomettumiseksi kutsutun kahden välisen kaupan ja samalla vaurastumisen. Olemme osa itää myös juuriltamme, emme pelkkää länttä.

Tässä merkityksessä myös pohdimme idässä venäjän kielen tarpeellisuutta ja vastustamme pakkoruotsia. Oma kielemme on kuitenkin onomatopoeettinen, luontoa matkiva ja täysin suvuton, joka poikkeaa tunnekielenämme kokonaan naapureittemme kielestä. Totuutta ja sen tuomia rakenteita ei pidä poliittisin syin väännellä tiedettäkin samalla vääristellen.

Suomalaisuus on reaalipolitiikkaa, jossa mukana on vahvaa pragmatismia. Me ymmärrämme myös Jäämeren merkityksen nykyisin oleellisesti tärkeämpänä tulevaisuudellemme kuin välimereisen ympäristön ja Euroopan. Välimeren kulttuuri on meille sittenkin tuttua vain vapaa-ajan ja lomiemme kohteina, mutta pohjoinen ja napa-alue sekä sen tuleva logistinen merkitys ovat meille taloudellisesti oleellisesti tärkeämpi rinnan mittaamattomien tuon alueen luonnonvarojen kanssa.

Se on myös ekologisen kestävyyden näkökulmasta suomalaisen osaamisen avainaluetta ja siinä Venäjän läsnäolo on koko ajan välttämätön osa omaamme,  jo kauan jatkunutta yhteistyötämme ja luoteisväylän tulevaisuutta suomalaisesta Adolf  Erik Nordenskiöldistä alkaen.

Evan arvotutkimus

Evan arvotutkimuksessa suomalaiset painottavat työllisyyden hoitoa ja taloutta. Perussuomalaiset kaikkien näkyvimmin ja samalle viivalle pääsevät vain kokoomuksen ja keskustan kannattajat. Tosin erot ovat pieniä mutta kiinnostavia.

Vasemmisto ja vihreät kun jäävät näissä avainteemoissa selvästi jälkeen. Taas kyse on reaalipolitiikasta ja asia edellä pragmaattisesti pohtivasta kansanosasta, järki-ihmisistä suomeksi sanottuna. Ei ole varaa haihatella pienen kansan maailmanparantajaksi heittäytyen, vastaavat perussuomalaiset.

Pääministeriksi Evan tutkimus toisi keskustan Sipilän 46 %:n osuudella, mutta vain kielen mitan päässä (41 %) on Timo Soini, kun lukuisia kysymyksiä yhdistellään.  Näistä kahdesta Stubb ja etenkin kokematon sosiaalidemokraattinen Antti Rinne jää selvästi (30 %).

Juha Sipilän vahvuuksina pidetään bisnesmiehen mainetta sekä kykyä eheyttää ja rakentaa siltoja. Heikkoutena pietään taas kokemattomuutta ja etenkin kansainvälisissä tehtävissä. Ulkopolitiikan hoito jäisi näin selvemmin presidentille ja ulkoministerille. Näin nykyinen linja saisi jatkoa.

Timo Soinin vahvuuksina pääministeriksi pidetään isänmaallisuutta, riippumattomuutta ja kansan syvien rivien tuntemusta, arjen elämän ymmärtäjää. Kaikki kolme ovat tärkeitä arvoja mutta viimeisin äärimmäisen tärkeää nykyoloissamme.

Kyllä kansa tietää

On tiedettävä mitä kansa tahtoo ja johdettava jo nyt puoluetta, joka vaatii sekin kokeneen poliitikon pitkää taustaa tulla toimeen hyvin eripuraisenkin ja joskus poliittisesti kovin kokemattoman kansanliikkeensä kanssa. Soini on tässä kilpailijoitaan kukon askeleen edellä. Heikkoutena mainitaan talouden tuntemus. 

Pääministeri kohdalla valtiovarainministeri hoitaa Suomessa talouden ja meillä perinteisesti haettukin toisesta päähallituspuolueesta. En itse allekirjoita tuota epäilyä Timo Soinin talouden tuntemuksesta ja oletan, että seuraavan hallituksen kohdalla ideologinen tausta on talouden hoidon ja painostusten kohdalla kaikilta hallituksen tulevilta puolueilta nyt hyvin samankaltainen.

Aleksander Stubb menestyy tutkimuksessa lähinnä kansainvälisillä taidoillaan mutta heikkouksina pidetään oman kansansa arvojen ymmärtämistä ja arjen elämä on hänelle vierasta verrattuna Soiniin. Siltä se varmaan vaikuttaa ja sitä se onkin. Juuri tässä merkityksessä Stubb on tutkimuksen heikon lenkki neljästä pääministeriehdokkaastamme ja se on varmaan kokoomuksessa jo havaittu ilman Evan tutkimustakin.

Antti Rinteen kokemattomuus näkyy vastauksissa koskien niin talouden hoitoa kuin kansainvälisiä tehtäviäkin. Puolueen johto on hänelle uusi asia ja eduskunnassa hän ei ole istunut päivääkään. Näissä oloissa, joissa valtion velkaantuminen ja työllisyyden hoito ovat kaksi avaintehtävää, Rinne jää selvästi kilpailijoittensa varjoon.

Kun vaalit ovat huhtikuussa myös vahvasti pääministerivaalit, vastakkain näyttäisivät olevan Sipilä ja Soini. Kun muistaa, mitä Soinista on jo sanottu vaikean ajan vaikeimman valiokuntamme hoitajana ulkoasianvaliokunnassa mm. erittäin kokeneen alan osaajan, kokoomuksen Pertti Salolaisen toimesta, joka suositteli Soinille mm. ulkoministerin salkkua, silloin vaaka alkaa kallistua kokeneen Timo Soinin suuntaan. Se, että samassa hallituksessa on talouteen erikoistunut valtiovarainministeri Juha Sipilä, olisi pragmaattisen ja reaalipolitiikkaan tarttuvan kansakunnan järkevin ratkaisu myös vaalien tuloksena.

Jos ulkoministerinä jatkaisi Erkki Tuomioja, nyt parhaaksi ministeriksemme äänestetty, sekään ei taitaisi olla kansalle erityisen epämieluisa ratkaisu.  Puheenjohtajat Soini, Sipilä ja Rinne tullenevat myös keskenään toimeen tavalla, jolla silläkin on oma merkityksensä uutta hallitusta koottaessa. Puoluejohtajien kemioiden on mentävä yksiin kun lamasta aiotaan irtautua ja kääntää vähin erin kansakunta ylös pysähtyneisyyden, stagnaation, ajasta ja negatiivisista BKT -luvuistamme. Viides tällainen vuosi olisi jo liikkaa.