Viikonloppuna vaalivankkurimme Hämeestä siirtyvät Koillis-Hämeestä Päijät-Hämeen maakunnan kaakkoiskulmaan ja olemme aamulla ensin Nastolassa, jatkamme sieltä Orimattilan kaupunkiin, joka sai kaupunkioikeutensa vuonna 1992 sekä illaksi  ehdimme vielä emäpitäjä Hollolaan, josta Lahden kaupunki erotettiin vuonna 1905 ja päivä päätetään yhteenvetoineen piskuiseen Hämeenkosken, entisen Etolan tai Kosken (Hl) pitäjään.

Vahvojen kylien ja komean historian kuntia

Orimattila ja Hollola ovat voimakkaasti kasvavia  kuntia ja poikkeavat siten Lounais-Hämeen tai kaakkoisen Päijät-Hämeen rajapitäjistä. Ongelmat ovat siten kokonaan muualla kuin poismuutossa ja Lahden kaupunki on tehnytkin usein kosiskeluja kuntaliitoksista. Etenkin Hollolan hevosenkengän muotoinen kunta ja sen Lahden kaupungin lähiöksi muodostunut Salpakangas, jossa asuu puolet kunnan väestöstä, ovat uuden Vellamon kunnan perustajien visioissa.

Päijät-Hämeessä on käyty useita kuntaliitoskeskusteluja ja tehty selvityksiä selvityksen perään. Kun olen itsekin ollut niitä joskus tekemässä jalkautuen aiheen pariin vuodeksi tai  pariksi tieteen parista, ongelmat ovat kaikkialla samankaltaisia. Kuuden eteläisemmän kunnan, Hollolan, Hämeenkosken, Iitin, Kärkölän, Nastolan ja Lahden yhdistämishanke torjuttiin ensimmäisenä Hollolan ja Iitin valtuustoissa. Orimattilan kaupunki oli irtautunut niistä jo aiemmin, joka aiemmin kuuluikin Uudenmaan lääniin. Lähestymistapa oli alun alkujaan väärä ja mallit vanhentuneita.

Orimattila on rakentanut hallintoaan arvostaen kyliään ja niiden lähineuvostoja. Hollola on hakenut sieltä mallia ja on tässä kiinnostava lähidemokratian toteuttaja. Hollolan kunta hoitaa mm. Kärkölän sivistystoimen ja osoittaa näin miten kuntayhteistyö voi olla muutakin kuin kuntaliitoksia. Verkostotalous 1990-luvun mallilla olisi toiminut hyvin kylätoiminnan yhdistäjänä.

Nyt työn alla ja loppusuoralla mahdollisesti oleva sote -uudistuksen yksiportainen malli on jo lähellä sitä mallia, jota itse olen esitellyt kunnille jo 1980-luvun puolella. Se toteuttaisi demokratian vaatimuksia ja olisi lähellä maakuntiemme historiallisia rajoja sekä poistaisi viiden sotemallin himmelin Suomen oloihin sopimattomia rakenteita, jotka eivät sovi perustuslakimme henkeen.

Hollola ajoi jossain vaiheessa myös kuntarakennetta, jossa mukana olisivat olleet kaikki Päijät-Hämeen kunnat, mutta luopui siitä myöhemmin. Päijät-Hämeen suuntautuminen on ollut muutenkin pääkaupunkiseudulle suuntautuvaa ja poikkeaa tässä Kanta-Hämeen ja etenkin Lounais-Hämeen aluerakenteen vaatimuksista. Lännessä merkitystä on myös Turun suunnalla, ei vain satakuntatiellä ja pääkaupunkiseudulla, vaan myös vanhalla Härkätiellä, ja siis idän ja lännen välisellä vuorovaikutuksella.

Kehäteidän bulevardit (Bolverk) ja neljäs faktori kadoksissa

Suomella ei ole vain kasvukäytäviä, jotka suuntautuvat metropolialueelta avenuen kaltaisina periferiateinä pohjoiseen, vaan myös ikivanhojen bulevardien kaltaisia kehäteitä Pariisin tai alunperin Hollannin malliin, josta ne saavat nimensäkin vanhoista kaupunkia ympäröivistä metropolien puisista suojamuureista. Ajan oloon ne purettiin ja paikalle jäivät bulevardit (Bollverk).

Olen aiheesta paljon kirjoittanut ja toivonut, että myös omassa aluerakenteessamme arvostettaisiin nykyistä ja historiallista yhdyskuntarakenteen syntyä, joka edellyttää parillisten (avenue) ja parittomien (boulevard) “faktoreiden” ymmärtämistä ja käyttöä toiminnallisten ja samalla optimaalisten rakenteiden synnyn oivaltamisessa suurissa yhdyskuntarakenteellisissa pohdinnoissa. Niillä kyetään purkamaan rajojen ja regionalismin Suomelle tyypillisiä kiroja korostaen toiminnallisia (funktionaalisia) talouden mutta myös kulttuuri ja asumisen, hyvinvoinnin ekologisia vaatimuksia.

Näin olemme nyt ajallisesti vaiheessa, jossa Hämeen maakunnat tarvitsevat tukea neljännen kansallisen kehätiemme toteuttamisessa kehätie kolmosen seuraavana kehityskäytävänämme ulospäin metropolialueeltamme.

Samalla luonnonvarojemme kestävä ja innovatiivinen käyttö edellyttää oleellisesti parempaa metropoliyhteyttä kohti Satakuntaa ja läpi nykyisen savialueemme ydinalueiden Karkkilan ja Forssan kautta Poriin.

Tätä on ajettu kauan kuin käärmettä pyssyyn. Sen sijaan tätäkin tärkeämmän kehätien (Bolverk) rakentaminen nykyisen kymppitien yhteyteen ja osana koko Pietarin alueen valtaisaa vaikutusaluetta on jäänyt hoitamatta ja Härkätie talousalueemme vanhana ydinalueena unohdettu. Tätä vaativat niin Turun ja Tukholman kuin Pietarin ja Lahden sekä koko Hämeen, Savon ja Karjalan yhteinen kehitystyö kohti Laatokan-Karjalaa.

Tänne suunniteltiin jo 1990-luvun alussa vapaakaupan alueita tai -vyöhykkeitä nykyisen Kiinan tapaan Honkongin ja Shanghain välille ne toteuttaen. Olen ollut näissä mukana ja ne toimivat hyvinä malleina myös Hämeelle ja niissä ovat edustettuina myös meille tutut mm. puunjalostusteollisuuden sekä elintarvikkeiden jätit. Toki myös muuta kulutustavarateollisuutta, korkeaa teknologiaa ja aineettomia uusia innovaatioita.

Mistä meidät tunnetaan?

Nastola moni muistaa sotavankien järjestelyleiristä, Carme Asserdalista ja vieläkin nopeammasta Valtteri Bottaksesta, Fingerpori sarjakuvasta ja sen piirtäjästä Pertti Jarlasta, Tuuli Matinsalosta, maailman nopeimmasta moottoriturvasta Antero Mertarannasta, Jorma Ollilasta sekä monista talonpoikassäädyn valtiopäivämiehistä.

Nastola muistetaan myös kartanoistaan, kuten mikä tahansa Hämeen pitäjistä, musiikin mestareistaan, museoistaan, Pajulahden liikuntakeskuksesta, Salpausselän parantolasta, Haarikasta ja kirkosta, Immylän myllystä.

Orimattila taas on tullut tutuksi historiastaan, Suomen vanhimmasta, venäläismiehityksen aikaisista muistomerkeistään ja Kirvusta muuttaneista siirtolaisistaan. Lounais-Hämeessä karjalaiset ovat Muolaan pitäjästä.

Orimattilan ja Artjärven kuntaliitos toteutui vuonna 2011 ja Orimattilan kirkonmäki on tunnetusti merkittävä kulttuurihistoriallinen kokonaisuus. Kylistäänkin tunnettu kunta on laaja-alainen ja kyennyt hoitamaan palvelunsa liki omavaraisten kyliensä avulla. Hieman samaa tapaa Suomessa muuallakin silloin, kun kylät ovat riittävän kaukana ja väestöpohjaltaan kyvykkäitä hoitamaan palvelunsa. Tätä meillä on nyt tuettava kylätoiminnan kautta ympäri maatamme.

Olin käynnistämässä suomalaista kylätoimintaa 1970-luvun alussa Vuotson kylässä Lokan ja Porttipahdan välimaastossa porokylää ja altaiden evakkoja samalla moneen kertaan haastatellen. Kylätoimintamme huomattiin maailmalla ja se sai jopa ns. pikku-Nobelin.

Urheilu ja luonto, Sibelius ja Finlandia

Mallusjoen vanhat metsät ovat monelle ympäristöihmiselle tuttuja kohteita siinä missä Mieliäissuo sekä forssalaisille niin rakas tekstiiliteollisuus, Orimattilassa etenkin villan käsittely ja mm. sen värjäys. Vetäessäni kansallista pellavaohjelmaa tutustuimme toisiimme ja satoihin tieteen kanssa innovoitaviin kehittämishankkeisiin. Ekologisen klusterin ja luontoyrittäjyyden kohdalla nämä yrittäjät tulivat niin ikään tutuiksi siinä missä kaikissa muissakin kunnissamme ja maakunnissa.

Orimattilasta me tunnistamme ainakin Eero Erkon ja J.H. Erkon, Kaj Chydeniuksen, Paavo Melanderin, Aki ja Mika Kaurismäen, Jukka Lehtisen, Satu Mäkelä-Nummelan sekä suuren joukon vanhoja talonpoikaissäädyn valtiopäivämiehiämme.

Tätä kirjoittaessani Suomen naishiihtäjät saivat Falunin hiihdon MM-kisoissa ensimmäisen mitalimme. Onnittelut heille. Samalla on muistettava kuinka Hollolasta emäpitäjästä erotettu entinen Lahden kylä on seuraava MM-kisojen järjestäjä. Sen kasvulle tärkeitä ovat olleet Vesijärven satama sekä Päijänteen vesikuljetukset rautateiden maantiekuljetuksiin sekä täältä maitse logistisena keskuksena kulutuskeskuksiimme.

Tämä on se neljännen faktorin avaaja yhdessä tieteen, taiteen ja kulttuuriin sekä jatkossa Lahden talouselämän klustereitten avustamana. Vielä 1990-luvun alussa ja 2000-luvulla tätä työtä tehtiin yhdessä Lahden Neopolin kanssa tavoitteena koko lääniä yhdistävä osaamisverkosto, jossa Kanta-Hämettä edusti ideoimana Agropolis ja sen keskuksena MTT sekä nykyinen  Luonnonvarain tutkimuskeskus (MTT, Metla, Rktl) vuodesta 2015 alkaen. Osaamiskeskusohjelma oli kopioitu suoraan kirjastani ”Agropolis strategy”  ja se siirrettiin kansalliseen käyttöön Ahon hallituksen osaamiskeskusohjelmana. Minulle luvatiin kuinka ohjelman maaseutua ja luonnonvaroja koskeva osa toteutetaan myöhemmin. Nyt kun oli kiire pelastaa maa 1990-luvun syvästä lamasta sekä opastaa maakunnat ottamaan vastuu aluekehityksestä lääninhallituksilta. Itse taas olin oppinut mallini Japanissa ja Yhdysvalloissa vertaillen heidän rakenteitaan eurooppalaisiin tiede- ja teknologiapuistoihin. Suomen malli ei voinut olla mikään niistä. Ne kun olivat liian kalliita ja elitistisiä, metropolien ohjelmia. Sama todettiin myöhemmin Etelä-Amerikassa, kun esittelemäni Suomen malli levisi sinne mutta myös Aasiaan ja Afrikkaan. Ranskalainen malli todettiin liian kapea-alaiseksi, elitistiseksi ja palvelevan vain metropoliohjelmana ottamatta lainkaan huomioon valtavan mantereen vielä valtavampia sosiaalisia ja taloudellisia ongelmia.

Tampereella ja Pirkanmaalla yhteistyö oli koordinoitu Hermian tiedepuiston ja samalla yliopiston kanssa yhdessä operoiden kansallisesti, maakunnallisesti mutta samalla myös maailman tiedepuistojen kattojärjestelmiin niin Yhdysvaltain vetämässä AURP:n (Association of University Related Research Parks) hallinnossa kuin eurooppalaisten isännöimässä IASP:n (Internation Association of Science Parks) hallinnossa samalla toimien. 

Näissä verkostoissa operointi on myös jatkossa innovaatiopolitiikkamme avainkäsitteitä eikä niistä pidä tinkiä nyt taloutemme laman aikana, päinvastoin. Ne ovat ainut kestävä ratkaisu syvään lamaamme.