On 09 Jan, 2020 0 Comments

Konflikti Lähi-Idässä, Persianlahden suunnalla, öljyvaltioiden tuntumassa, Iranin, Irakin ja Afganistanin, Saudi-Arabian ja Syyrian tai Turkin suunnalla on jatkumoa vuosikymmeniselle kokemukselle lisäten siihen vielä Israelin ympäristön ja Palestiinan. Mutta mitä tekevät suomalaiset rauhanturvaajat Irakissa? Olisiko heidät kotiutettava välittömästi? Mitä pääministerimme on pohtinut?

Kun suuret ikäluokat ikääntyivät, heidän traumoihinsa törmää kaikkialla. Forssassa ne ovat aivan samoja kuin Iisalmessa, jonka jätin taakseni 1970-luvun alussa. Paluu Forssaan oli kuin Iisalmeen muutto, nostalginen paikka asua, joskin lentokenttä oli nyt lähempänä kuin Oulussa tai Turussa yliopistoissa työskennellen. Tutuksi tuli myös Turkki ja nykyiset konfliktialueetkin. Tosin aina ja koko ajan ne eivät ole olleet näin hankalassa saumassa kuin nyt taas kerran.

Iisalmessa ja Forssassa yliopiston laaja kampusalue puuttui ja sen korvasi pieni paikallinen lehti sekä torialue. Ihmiset seurustelivat sitä kautta ja kiusasivat toisiaan tuolloin vielä avoimen poliittisissa lehdissämme. Ja sitten tuli netti ja sosiaalinen media, ajaton ja paikaton maailma. Muutos oli valtava.

Kriisiin meni niin perinteiset puolueemme kuin nämä maakuntamediammekin. Historia unohtui ja kaikki oli tässä ja nyt. Vuosikymmen meni hukkaan tätä opiskeltaessa. Syyt ja seuraukset katosivat ajan ja poaikan tajun hämärtyessä reaaliaikaisessa maailmassa.

Nyt sitten käynnistyi sota Iranin ja Irakin sekä Yhdysvaltain esitellessä ohjuksiaan. Paikka on vanhaa Babyloniaa ja Arktinen Babylon ottaa siihen osaa omalla tavallaan.

Persianlahti ei saa unohtua, ei Lähi-Itä eikä Iranin ballistiset risteilyohjukset. Öljy on tärkeää sekin ja kohta unohtuu ilmastomuutos taka-alalle, kun alamme kirjoitella isojen poikien asioista ja unohtaa ruotsalaisen tyttösen uhittelut. Mutta miten käy suomalaisten nuorten naisten hallitukselle? Miten he menestyvät ulkopolitiikan saralla ja sotaisan maailman menossa?

Kun ukrainalainen lentokone putosi alas matkalla Teheranista kohti Ukrainaa, se toi luonnollisesti mieleen vastaavan tapahtuman aiemmin Ukrainan taivaalta alas ammutun koneen kokemuksenamme. 

Kaikki alkoi kuitenkin jo vuosikymmeniä sitten, ja se mitä koimme joulukuussa 27. päivänä raketti-iskussa sotilastukikohtaan Irakissa tai 29. joulukuuta Yhdysvaltain kostona ilmaiskuna Syyriassa ja Irakissa, tai Bagdadin mielenosoitusten aikaan jouluaattona, jatkonaan tammikuun kolmannen päivän komentaja Qassim Suleimanin surmalle, ovat vain jatkumoa pitkälle linjalle, jossa Iranin Ajatolla Ali Khamenei vannoi kostoa viholliselle. Se ei ole uutta uhittelua ja käänsi katseet Yhdysvaltain vaaleissa uuteen suuntaan samalla.

Kahdeksas päivä joulukuuta ohjukset Iranista Yhdysvaltain käyttämiin tukikohtiin olivat “isku vasten Yhdysvaltain kasvoja” ja sellaisena pitkän jatkumon ikuisesta konfliktista, ei toki yhdestä raketista alkunsa saanut ja ennen kokematon ilmiö ensinkään.

Iranin naapuri idässä on Afganistan, maa jossa sodasta on tullut jo osa heidän arkeaan sukupolvesta toiseen. Helsingin Sanomat esittelee alueella olevia Yhdysvaltain runsasta kymmentä tukikohtaa ja niissä sijaitsevia tuhansia miehiä ja naisia. Niitä voi olla toki paljon enemmänkin, mutta niissä on 50 000-100 000 sotilasta ja kyse on Turkista, Syyriasta, Jordaniasta, Irakista, Kuwaitista, Saudi-Arabiasta, Bahrainista, Qatarista, Arabi-Emiirikunnasta, Omanista ja Afganistanista.

On ymmärrettävää, että Yhdysvallat hakee tukea toimilleen myös Naton kautta. Me emme ole Naton jäsen, onneksi. Ikuiseksi muuttuva konflikti on myös Yhdysvalloille raskas taakka terroristeineen.

Iran on ohjusten suurvalta ja sellaisena se pystyy uhkaamaan alueellisesti muita valtioita etenkin lyhyen ja keskipitkän matkan ballistisilla ohjuksillaan. Jos konflikti eskaloituu sodaksi, jollaista en usko, saamme seurata sen kulkua Afganistanin sodan tapaan väsyksiin saakka. Samalla Yhdysvaltain vaalit kääntyvät nekin siellä perinteisempään suuntaan.