29.06. 2023

Tekstin kuvitus – ohjelmointikieli

Rakastan kuvataiteita ja niiden kulttuurista moninaisuutta. Ihailen myös ihmisen kykyä viestittää kuvataiteen värien ja asetelmien sekä symboliikan kautta nopeammin ja paljon syvemmältä kuin mihin kirjoittajana sanojen symboliikan kautta kykenemme. Neroa lainaten, millaisena taiteilijana tuhoudunkaan. – ”Qualis artifex pereo!”. Nyt kun meidän töitämme käyttävät kaikki vähänkin robotiikkaa tai tekoälyä taitavat.

Yhdessä media, kirjallisuus, jopa väreinä nähtävä musiikki ovat myös tieteen ja tutkimuksen, uuden luovuuden ja innovoivuuden rikkain lähde. Se, robotti ja tekoäly, kykenee sellaiseen poikki- ja monitieteiseen viestintään, johon muut välineemme eivät yllä symboleineen. Vai olenko sittenkin väärässä? Olisiko isäntä samanlainen kuin orjansa? – ”Qualis erus talis et servus”.

Eteeni avautuu viimeisin kirjani, jonka kuvitus on tehty tekoälyn ja robotiikan avustamana. Yksi kuva kertoo enemmän kuin tuhat sanaa. Nyt vain eteeni avautuvat teokset ovat häkellyttävän puhuttelevia omasta tekstistäni. En halua, että robotiikka tulkitsee sanomani tavalla, joka on peitetyin sanakääntein kirjoitettu. Mutta entäpä kun koko kansa ja globaali maailma on minua vastaan? Millainen kuningas, sellainen lauma – Qualis rex, talis grex. Vai mitä mediat tarkoittavat, yhdistäessään Putinin ja Venäjän samaan lauseeseen.

Se ei ole niin yksitulkintainen kuin mihin kuvitus antaa mahdollisuuden. Aivan kuin Kari Suomalaisen tulkinnat presidentti Urho Kekkosen sisä- ja ulkopolitiikkamme kimuranteista kylmän sodan aikaisista tempuistamme, neroudestamme. Suomettuminen heitettynä silmiemme eteen hyvänä komiikkana. Laatu meidän voimamme, lainaten Suomen ilmavoimien mottoa – Qualitas potentia nostra. Joku vain otti ja tärveli alkujaan Intiasta lähtöisin oleva hakaristin kuvaten pyhää jokilaaksoa ja sen meandereita.

Niinpä aloinkin käyttää teksteissäni yhä enemmän ikivanhaa viisautta, vuosisatoja ja jopa tuhansia säilynyttä arkeista muistiamme sekä Afrikasta ja etenkin Australiasta löytyvää aboriginaalien taidetta. Sellaista, jota kielemme ei ollut turmellut. Australia kun irtautui yhteisestä mantereestamme vaiheessa, jolloin aboriginaalien kieli oli vielä muotoutumatta. Symbolirakenteet siis muuta kuin puhuttua sanaa. Me taiteilijat syytämme muita omista rötöksistämme. Kuinka vaikeaa hyveellisyys onkaan, kuinka vaikeaa todella onkaan teeskennellä pitkään hyveellistä! – Quam non est facilis virtus! Quam vero difficiles eius diuturna simulatio.

Ihmisen kyky käyttää kielellistä viestintää hoidettiin symboleilla, jotka ovat nyt lähinnä genetiikan kautta lapsillemme periytyviä. Opittu kieli ei sitä ollut vielä pilannut tai pikemminkin parantanut. Tekoälyn rakentajat ja miljardöörit jäljittivät samaa, mutta vaikeamman kautta, löytämättä uskottavia lähteitä maailmaa apulaisineen kiertäessään. Tapasin heitä globaaleissa konferensseissa. Vaihdoimme mielipiteitämme. Toki pääsääntöisesti sähköisesti ja sitä kaiken aikaa kehittäen. Sisäinen kello ja kulttuuri kehotti etsimään – ”Quaere!”. Kieli ja sen esitystavat eivät saaneet olla esteenä. Tehtävänä ei enää ollut ympyrän neliöiminen. – ”Quadratura circuli”. Tietokone oli jo keksitty sekin. Digiaika saapunut ja tekoälyksi kutsuttu.

Minun oli helpompi tutkijana lähestyä niin Afrikassa kuin Australiassa, Kiinassa tai muinaisessa Neuvostoliitossa Silkkitien kansoja. Syntyi verkosto, jonka käynnistäjänä oli juuri digiajan syntyminen ja internet. Salasanat ja niiden avaajat sekä heidän helppo jäljittämisensäkin. Tutkimuksen laajentaminen näiden nerojen tapaa käyttää löydöksiään. Rajojen rikkoja on innovaattorina muuttamassa vanhoja normejammekin. Näin aikanaan tietokoneen löytäjäkin. Messiaaninen kohtalo on Herran tapa kurittaa, sitä jota rakastaa – ”Quem enim diligit Dominus, corript (Raamattu, Sananlaskut 3:12).

Tekoälyn syntyminen ja leviäminen on herättänyt viime aikoina kuumiksi yltyneen keskustelun. Vaihe on jälkiomaksujien tapa puuttua aiheeseen, joka syntyi jo 1970-luvulla. Tekoäly (artficial intelligence) eli AL, on vain yksi nopeimmin kehittyvistä tieteenaloista. Etenkin tekoälytaiteen kentällä on tehty suuren yleisönkin eteen avautuvaa kuvitusta, jotka jostakin syystä vasta nyt yllättävät suuren massan mielenkiinnon. Ilmiö on aivan normaali innovaation diffuusio ja sen jälkiomaksujien tapa tehdä aiheesta ongelmallinen. Heidän tehtävänä, on aina jarruttaa kehitystä, oli se sitten mitä tahansa. Nerojen tapa vanheta kulkee mielisairauksien kautta tai hulluiksi leimaten: ”Quem Juppiter vult perdere, dementat prius”, Sofokleeta lainaten. Noitaroviot palavat aina haettaessa syntipukkeja vitsauksille.

Kuvia luovia tekoälyohjelmistoja syntyy kuin sieniä sateella ja niiden käyttäjäryhmät alkavat olla kenen tahansa ulottuvilla. Helsingin Sanomat esittelee väitöskirjan tekijä, joka saa maksaa kuvista, jotka ovat väitöskirjan aiheena (HS 29.06.2023). Väitöskirjaansa tekevä tutkija Hanna-Reetta Schreck järkyttyi. Kuvat ovat vapaasti nähtävissä Ellen Thesleffin teoksina Kansallisgallerian avoimessa verkkokuvapalvelussa. Tauluja saat katsella ja kuvatakin, niin paljon kuin miellyttää. ”Quantum placet”

Kirjoituksessa ollaan huolestuneita tuhansien eurojen laskusta väitöskirjatutkijoiden toimeentulosta. Mitäs menet tutkimaan heidän töitään. Anna heidän elää ja kuolla gallerioissaan. Miksi säästäisimme sanojamme? Ne ovat vielä ilmaisia. Kunhan hivenen mietit, millaisia sanoja käytät kansanedustajana ja ministerinä. Niin paljon kun haluttaisikin. ”Quatum libet”. Vaikkapa kukapa kieltäisi sanomasta nauraen totuutta, Horatiusta lainaten. – ”Quamquam ridentem dicere verum quid vetet”.

Jos sinulle kaupitellaan tekoälyn tuotteita Forssan torilla, ilmiö on vähintäänkin 40 vuotta vanhempi. Jos taas olet törmännyt siihen ensimmäistä väitöskirjaasi valmistellessasi 1970-luvulla, olet kulkenut Australiassa ja Afrikassa hakemassa siihen aineistojasi. Tavannut siellä niin nuoren Bill Gatesin tai ehkä jonkun hänen opettajistaankin. Voltan ja Kariban altaat houkuttelivat alueilleen ”patologin” poikineen seuraamaan, miten ihmiset reagoivat pakomuuttoihinsa. Onko jotain yhteistä Australian aboriginaalien kanssa? Kuvaa ja tutki niin paljon kuin ikinä haluat. ”Quantum vis”. Tai miksi säästäisin sanojani? Ne ovat ilmaisia. Ainakin Senecaa lainaten.

Silkkitien kulkijat olivat hekin kiinnostavaa tutkittavaa ja tuon ajan tietokoneiden data-aineistot täyttyivät ja tuottivat tietoa, joka oli myös käsiteltävä tekoälyn välinein. ”Temput ja kuinka ne tehdään” osasi jopa suomalainen professori Tampereen yliopistossa politiikan tutkijanakin. Tietokoneen kieli yhdisti meidät tutkijat toisiimme poikkitieteisellä tavalla. Olkoonkin, että sama professori laski vaaleissa 1970 vennamolaisten äänet väärin. Ei ollut tietokoneessa tilaa niin paljon, kun olisi tarvittu. ”Quantum satis”.

Tämän päivän kuvat ja niiden resoluutiot ovat Suomessa käyttäen varmasti tämän vuosikymmenen tuotteita. DALLE-versiot kehittyvät nekin, kuvat ovat realistisempia ja resoluutio paranee sekin. Ohjelma ymmärtää paremmin kieltämme. Kunhan oivallamme, mikä ero on englannilla ja saksalla, suomella ja ruotsilla kielinämme. Ja miten ne poikkeavat muinaisesta latinasta ja etenkin sen tuhatvuotisista viisauksistamme. Tutkijan ei ole tarvis olla tyhmä, tehdäkseen lapsekkaita virheitä. Muita tämän hetken avoimia tekoälytaidetta luovia ohjelmistoja ovat muun muassa Midjourney, Stable Diffusion, WOMBO, NightCafe, Deep Dream Generator ja DeepAI. Kun lainaat Homerosta, muista kuinka joskus kunnon Homeroskin torkahtaa. ”Quamdoque bonus dormitat Homerus.

Onko kuvataiteille ja kuvantekijöille tekoälystä muuta kuin hyvää sanottavaa? Ensimmäisenä tulee mieleen alan ammattilaisten työllisyys, jolloin sama koskee toki myös meitä tekstin ja kuvan tuottajiakin. Itse tuotan omat tekstini, jopa puutahan veistokset ja taulutkin seinilleni, mutta huomaamatta usein jää, kuinka taustalla on myös tietokoneet ja niiden tulostamat lukuisat vaikkapa haastattelujen ja muiden kyselyiden tuottamat tulokset tutkijoineen. Ihmisiä saa haastatella niin paljon, kun haluttaa. ”Quantum libet”. Toki toimittaja joutuu maksamaankin joskus haastateltavien sanoistakin. Tai sitten päinvastoin.

Ne on tehnyt jo 1970-luvulta alkaen tietokoneen hoitamana analysoiden, ja mitä suurempi aineisto, sitä parempaa ja luotettavampaa ovat myös menetelmien tulostamat tuloksetkin. Monimuuttujamenetelmät ja miljoonilla havainnoilla antoivat tulosta, jota kehtaa esitellä myös nyt kuvina ja tauluinakin. On rohjettava mennä kohdettaan mahdollisimman lähelle. ”Quam proxime”.

Kukaan ei lopulta jäänyt työttömäksi, päinvastoin. Kun vielä 1970-luvulla Suomessa sopiva määrä väittelijöiksi oli vajaa sata tohtoria, tänään heitä tarvitaan hyvinkin yli 2000 ja mukana on myös nuoria naisia jopa miehiä enemmän. Hyvin he sijoittuvat työelämäänkin. Miksi siis säästää sanoja ja kuvia, ne ovat ilmaisia, Senecaa lainaten. ”Quare verbis parcem? Gratuita sunt.

Mitä enemmän meitä ihmisiä on, mitä paremmin koulutettuja ja mitä fiksummat välineet työkaluina, sitä kysytympää on myös sekä heidän työnsä että työpäivän aikana hankitun tuloksen määrä ja laatu. Mitä paremmat välineet, sitä kysytympiä ovat niiden tuloksetkin. Jos jotain todella tutkit, mene mahdollisimman lähelle. ”Quam proxime”. Näin tekevät toimittajatkin.

Samalla uuden löytyminen ja käyttöönotto nopeutuu sekin, elämän laatu ja työtyytyväisyys kasvaa, lisää fiksuja miehiä ja naisia kaivataan tekoälyn käyttäjiksikin. Samalla myös laadukas vapaa-aika lisääntyy sekin. En ole huolissani visuaalisten alojen ammattilaisten työllisyydestä, päinvastoin. Kysyntä vain kasvaa ja myös aloille, jossa heitä ei ole ymmärretty aiemmin edes taitoineen käyttää. Toisaalta joka on elänyt hyvin huomaamattomasti, on elänyt hyvin. ” Qui bene latuit, bene vixit.”

Tulevaisuuden ennustaminen on nykyisin paljon vaikeampaa kuin aiemmin. Olemme paradigmaisen muutoksen seurauksena muuttaneet tulevaisuuden reaaliaikaiseksi prosessiksi. Parhaiten menestyvät sellaiset ammatit, jotka elävät tässä hetkessä jäämättä märehtimään tulevaisuuttaan tai menneen ajan murheitamme. Joka ei osaa vaieta ei osaa myöskään puhua. ”Qui nescit tacere nescit et loqui.

Elämme tässä ja nyt olettaen vuosikymmen sitten, kuinka tekoäly robotteineen vaikuttaa etenkin suorittaviin töihimme. Nyt synkistelevät luovan luokan ammatit ja tietotyöläiset. Ja vain siksi, ettei kirja tai taulu mene kaupaksi. Mitä luovuutta sellainen on? Museaalisen maiseman kanssa eläminen on oman aikamme tuotteista yksi parhaiten tuottavakin. Tosin innovaatiomuseon on oletettu olevan enemmän hämäläisten tapa esitellä osaamistaan kuin Pohjanmaalla tai Savossa eläen. Ja joka kirjoittaa, lukee varmasti kahdesti. ”Qui scribit, bis legit”.

Olen itse huolehtinut siitä, että kirjat ovat tuottamassa tarvittaessa myös taidetta, jonka kielenä on mahdollisimman laadukas ja ajan hammasta syöneet, ikivanhan latinankielisten viisauksien avainkäsitteet, tuhansine sananlaskuineen. Jos joku saa ne kaadettua omilla viisauksillaan, tai niiden kuvituksella, otan haasteen mielihyvin vastaan. Minua kun tukee myös ikivanha geneettinen perimämme, sekä sen tuloksena syntynyt kirjallisuus ja taide alkaen Australiasta ja Afrikasta, Kiinasta ja Intiasta. Osa näistä taiteilijoita rakastaa itse pahettakin. ”Qui ipsum vitium amet”. Tieteen tekijöistä nyt puhumattakaan. Ja jos on juovuksissa tehnyt väärin, sovittakoon sen selvin päin.”Qui peccat ebrius, luat sorbius”.

Tekoäly ei voi kilpailla alkuperäisen kuvataiteilijan ja kirjailijan hengenlennon kanssa, tai oikeammin tarinalinja ei ylety suuren massan sekä valikoitujen kuulijoiden ja katsojien vaikeasti määriteltävien tunteitten ja tunnelmien tasolle. Kilpailu käsin tehdyn ja koneiden tuottamien välillä on aina lopulta päätynyt massatuotteiden kirkkaaseen voittoon kuluttajien valinnoissa. Niin käy nytkin. Joka ansakuoppaa kaivaa, putoaa siihen. ”Qui fobit foveam, incidet in eam (Raamattu, Sananlaskut 26,27).

Kysymykset tekijänoikeuksista vertailtaessa hevosvetoista auraa koneiden tekemään työhön on koominen. Joku tykkää luomusta, toinen vaatii kokonaan muuta. Kymmenen miljardia muuta kuin aikana, jolloin meitä oli tässä vain murto-osa merta kyntämässä tyyliin, onnella ne laivatkin seilaavat. Eivät seilaa tänään. Kone on eri asia kuin ihminen. Jos vihaat virheitä, vihaa ihmisiä. ”Qui vitia odit, homines odit”. Et toki koneitamme.

Etenkin mediataloissa kuvabudjetissa säästetään usein käyttämällä tilauskuvitusten sijaan kuvapankkikuvia. Tällaisten toimijoiden on helppo nähdä olevan kiinnostuneita käyttämään jatkossa tekoälyn luomia kuvia, jolloin kuvan voi ohjelmoida vastaamaan aihetta entistä tarkemmin. Jos laadusta ollaan valmiita tinkimään kustannustehokkuuden nimissä, tekoälytaiteen käyttö on varmasti houkutteleva vaihtoehto. Mediamaailmassa ja politiikassa kaikki, minkä joku toinen on sanonut hyvin, on minun. ”Quidquid bene dictum est ab ullo, meum est. Tieteen tehtävä on kertoa mikä on totuus. ”Quid est veritas? Tai mitä tulee tehdä: ”Quid faciendum”.

Ohjelmien toiminnot ovat vielä tänään pääpiirteittäin samanlaisia: käyttäjä esittää toiveensa kuvan sisällöstä ja tyylistä, jonka jälkeen ohjelma luo sekunneissa erilaisia kuvavaihtoehtoja. Tekoälytaide on tähän mennessä ollut useimmiten tyyliltään fotorealistista digitaalista maalausta, mutta kuvia voi pyytää nyt esimerkiksi myös öljymaalauksina, värikynäpiirroksina, 1980-lukua nostalgisoivana pikselitaiteena, risografiana tai tietyn taiteilijan tyyliä matkien. Homo sapiens lajina on matkiva. Afrikasta lähtöisin. Mitä uutta Afrikasta? ”Quid novi ex Africa?”

Tyylilajien laajentumisen ja ohjelmistojen kehityksen myötä tekoälytaiteen käyttömahdollisuuksien laajuus on kasvanut räjähdysmäisesti. Ja olemme vasta kaiken alussa. Tätä keskustelua ei edes ymmärretä muutaman sukupolven jälkeen. Se on kuitenkin käytävä. Mitä enemmän tästä puhutaan ja kirjoitetaan, sitä kysytympää se on. Tämä vastauksena kysymykseen: Miksi paljon? – ”Quid multa?”. Me kun haluamme menestyä, olla edelläkävijöitäkin.

Uusien innovaatioiden kohdalla pohdinta jakautuu pääsääntöisesti joko uhkien tai mahdollisuuksien esittelyyn. Näin on nytkin ja parhaiten onnistuvat sellaiset rakenteet, joissa uhka onkin nähty mahdollisuutena. Jos oma kuvitustyyli on lähellä uutta ja innovatiivista, siitä tuskin on vahinkoa. Mikä onkaan mukavampaa kuin lukeminen lomalla? Kirjoista on kuitenkin saatava tietoja maailmankaikkeuden tapahtumista, taivaasta, maista ja meristä. – Quid enim est dulcius otio litterato? Lis dico litteris, quibus infinitatem rerum atque naturae et in hoc ipso mundo caelum, terras, maria cognoscimus. Ja sama kuvina, tauluina ja myös kahdella meille tärkeällä kiellä avaten. Mikä on aikomukseni? ”Quid est tuae voluntatis? Mitä tämä tarkoittaa? Quid hoc sibi vult? Helpottaa sinua, työtäsi.

Luovuus on globaali ilmiö ja voittaja rakentaa oman osaamisensa jo aiemmin menestyneitten rakenteitten perustalle. Jos oma kuvitustyyli näkyy myös robotiikan töissä, sitä suuntausta on helppo vahvistaa ja hankkia asiakkaita, jotka ovat aiemmin olleet varmasti saavuttamattomissa Forssan talousalueella eläen ja kirjaansa siellä tai Suomessa kaupitellen. Nyt se on mahdollista. Ja myös latinaksi ja sitä kuvituksessa käyttäenkin. Mitä teet, jos olet saapunut Venuksen kasvojen eteen? Älä tuhoudu niiden takia, älä jää, vaan mene!” – ”Quid facies, facies Veneris si veneris ante? Ne pereas per eas, ne sedeas, sed eas!”

Tiede ja taide ovat globaaleja ja eettisesti kestävää on vain siellä tapahtuva hyväksyntä ja menestyminen. Urheilukansana tiedämme kuinka pesäpallo vie hyviä ja lahjakkaita pelaajia jalkapallolta, jääkiekolta sekä monelta muulta nuorille lupauksille kansainvälisen menestyksen antavilta lajeiltamme. Tiede ja taide ovat globaaleja ja kilpailu kova. Nurkkakuntainen asemoituminen etenkin uusimman teknologian kohdalla on vaarallista ja vahingoksi kouluttajillemme. Mitä muuta on uni kuin jääkylmän kuoleman kuva? – ”Quid est somnus gelidae nisi mortis imago?, Ovidusta lainaten.

Tekijänoikeuksia ei poljeta silloin, kun tekemisemme huomataan ja se kelpaa globaaliin käyttöönkin. Se on kulttuurinen voitto ja edellyttää uuden teknologian oivaltamista, takavuosina Nokiana muunakin laitteena kännykkää kehittäen kuin puhelimena. Sillä pilattiin tuon ajan vähäinen sarastus suomalaisessa, uuden teknologian sähköisen aallon investoinneissamme insinööreihimme luottaen. Innovaatioiden aalto oli paljon laajempi kuin mitä Suomessa oletettiin. Kirottu kullanhimo, minne ajat ihmisiä? – ”Quid non mortalia pectora cogis, auri sacra fames?

On luonnollista, että eettisesti kestävää olisi pyytää taiteilijalta ensin lupa, ja käyttää kuvia vasta sitten. Omien teosten hyödyntäminen tekoälytaiteessa huolestuttaa ammattikuntaa syvästi, sillä yksittäisten taideteosten sijaan taiteilijoiden nimikkotyyleillä ei ole tekijänoikeudellista suojaa. Ja miten voidaan todistaa, mitä uuden teoksen raaka-aineena on ollut. Kysehän on globaalista ilmiöstä, jossa suomalaisten osa on marginaalinen. Tämä on ongelman ydin. Ilmiö on globaali ja siihen on tyytyminen. Jos joku on tehnyt kerran häpeällisen teon, häntä aina epäillään. ”Quincumque turpi fraude semel innotuit, etiam si verum dicit, amittit fidem.”

Kansainvälisessä keskustelussa useampi kuvittaja on tuohtunut huomattuaan oman kuvitustyylinsä toistuvan tekoälyn luomissa kuvissa. Kuvittajat ja kuvataitelijat ovatkin vedonneet yrityksiin, että ne eivät käyttäisi tietokannoissaan elävien taiteilijoiden teoksia. Pienemmätkään nimet eivät ole kopioinnilta turvassa, sillä käyttäjät voivat itse ladata palvelimille kuvia, joiden pohjalta haluavat generoida uusia versioita. Vältä kuitenkin tutkimista sitä, mitä tapahtuu huomenna. ”Quid sit futurum cras, fuge quaerere. Ellet nyt satu olemaan futurologi tai muuten vain tähdistä ennustaja. Mikä tahansa latinaksi sanottu vaikuttaa kuitenkin syvälliseltä – ”Quidquid latine dictum sit, altum videtur. Miksei sitten myös tekoäly, robotikka ja kuvataiteet osana omaa kieltämmekin?