Perussuomalaiset

Matti Luostarinen

Talvisodassa osasimme käyttää karttaa ja tunsimme virukset.

On 13 Mar, 2020 0 Comments

Yli 90 % Suomen pinta-alasta on täysin vapaata koronasta. Jos suljemme maastamme muutaman prosentin, ongelma on hoidettu. Suuret päättäjämme ovat vain rakentaneet koko valtansa tälle yhden prosentin alueelle. Maantiede ja virusten leviämisen dynamiikkaa on heille VIERAS ilmiö. Heitä kiinnostaa vain VALTA ja sen käyttö koko maassa.

Talvisodan päättymisestä on nyt kulunut päivälleen 80 vuotta. Vielä tuolloin suomalaiset liikkuivat maastossa ja osasivat käyttää karttaa ja kompassia sekä toimia yhdessä verkostonakin. Ajan ja paikan perusteet olivat kunnossa ja vihollinen motitettiin. Globaalia maailmankuvaa ei sotkettu paikalliseen ja lokaaliin. Yhteisöä ja yhdessäolo-organisaatiota ei sotkettu muihin organisaatiomuotoihimme.

Virus käyttäytyy ihmisen mukana kulkien helposti arvattavalla tavalla. Se ei kulje tuulen mukana kuten itiöt. Kun se kotiutuu Kiinasta Suomeen se vaatii isäntäeläimensä eli ihmisen ja lentokentän kotiutuakseen uuteen ympäristöön.

Kun kentän sulkee, virus ei taatusti sitä kautta tule maahamme. Yhdysvaltain presidentti sulki lentokentät ja koneemme lennot sekä teki luonnollisesti oikein suojelleen maansa kansalaisia.

Tosin siellä odottaa 50 osavaltiota ja kaikilla on suuret kenttänsä, osalla useampiakin. Meillä Suomessa käytännössä vakavasti otettavia vain Vantaalla. Oulun, Tampereen ja Turun, Jyväskylä kentät eivät uhkaa viruksineen maatamme. Ne voi hoitaa huonostikin koulutettu virusten metsästäjä.

Suomi on pinta-alaltaan suuri maa ja valtaosa Suomesta on täysin vapaa koronasta. Yksi tapaus tuli Lappiin Kiinasta. Hän on jo palannut takaisin Kiinaan, jossa kymmenen miljoonan ydinalue suljettiin TEHOKKAASTI ja pandemia alkaa olla siellä VOITETTU.

Ei maaseudun yhdessäolo-organisaatiot ime viruksia kuten pääkaupunkiseudun lentokenttä ja alueet. VIRUS vaatii levitäkseen dynaamisen lentokentän ja sen taloudellisen alueenkin. Se levisi maahamme vain lentäen ja Vantaan kautta, lentokentän kautta tulevan IHMISEN. Sen tie olisi tullut sulkea siellä. Ei lietsoa poliittista hysteriaa maaseudulla. Siellä EI OLE kansainvälisiä lentokenttiä.

Lapsikin ymmärtää, miksi yli puolet koronatapauksistamme on Vantaan kautta pääkaupunkiseudulle saapuneita. Meillä on 13 sairaanhoitopiiriä jossa yhteensäkin on vain muutama tapaus tai kymmenessä ei yhtään. Sieltä kun puuttuu kansainvälinen lentokenttä. Ne on myös pidettävä puhtaina siinä missä valtaosa 300:sta kunnastamme.

Vantaan lisäksi loput koronatapauksista ovat Tampereen lentokentän tuotetta tai Turussa ja Oulussa pienemmän lentokentän tuomana. Jyväskylässä on muutama ja Kanta Hämeen läpi kulkevan rautatien ympäristössä niin ikään jokinen tapaus odotetusti nekin. Talvisodan aikana tämä olisi ymäretty ja varottu vihollisen koneita. Suojeltu omia kenttiämme. Ei nyt koko maata miinoittaen.

Ilmiö, koronavirus, leviää ihmisen mukana ja vaatii lentääkseen kansainvälisen LENTOKENTÄN. Sen sulkeminen olisi sulkenut koko taudin. Yli 90 % maasta on käytännössä täysin vapaata koronasta ja pysyy sellaisena, jos niin toimimme ja haluamme.

Paikallisten poliitikkojen on HERÄTTÄVÄ suojelemaan omia maakuntiaan ja kuntiaan, maaseutua talouslaman nyt taas kerran iskiessä huonon hallinnon ja pään takia meitä rauhan aikana vainoten.

Pääkaupunkiseudulla on sama määrä koronatapauksia kuin koko muussa maassa. Siellä ne myös lisääntyvät eksponentiaalisesti. EI MUUALLA. Meillä on yli tusina kokonaan koronattomia tai enintään yhden satunnaisen tapauksen sairaanhoitopiirejämme. Se on tärkeä tieto juuri nyt. Pidetään tästä kiinni ja hoidetaan se myös näin.

Valtaosa yli 300 kunnastamme on kokonaan VAPAA koronasta. Pääkaupunkiseutu sulkemalla ja Oulun kaltainen kaupunki, oikeammin lentokenttä, olemme voittamassa tämän vitsauksen. Mutta kun päättäjät poliitikkoina ovat Helsingistä, heitä ei asia kiinnosta.

Helsingille ja pääkaupunkiseudulle on asetettava aivan omat lääkkeet kuin valtaosalle Suomea ja maaseutuamme. Koska tämä ymmärretään? Talvisodan aikana tämä olisi ollut varmasti ensimmäinen asia, joka olisi hoidettu kuntoon. Silloin maalasijärki vielä toimikin. Miksi se ei toimi enää?

Maantieteellinen diffuusio viruksen kohdalla on TUNNETTAVA. Se on alan tieteen perusteita. Nyt mukana ei näytä olevan hajuakaan siitä miten spatiaalinen diffuusio toimii Suomessa, ministereittemme kotimaassa, ei Saksassa, Italiassa tai Kiinassa.

Seurataan vaan poliitikkojen ja pankinjohtajien juttuja, medioittemme kirjoittelua. Talousmiehet eivät ole maantieteilijöitä ensinkään. Lääkärit vielä kehnompia. Kaikilla näyttää oleva olematon oppiarvo maantieteestä. Vielä nytkin maaseutumme pienine taajamineen on täysin vapaa viruksesta ellemme itse pilaa tätä tilannetta.

Maaseudulle mökilleen muuttava on kalastellen täysin turvassa virukselta, joka leviää Vantaan kaltaisen kentän kautta. Suomessa sulun olisi voinut järjestää paljon helpommin kuin Kiinassa. Oikeammin sen rikkominen Suomessa, korpien keskellä, vaatii jopa taitavaa poliitikkoa.

Talvisodassa meillä oli vielä tajua myös maantieteestä, kartasta ja kompassista korvessa kulkien. Nyt ei minkäänlaista. Yksinkertainen asia on sotkettu kysellen neuvoa lääkäreiltä, papeilta, poliitikoilta, talousmiehiltä, fyysikoilta ja ties miltä taholta tehden YKSINKERTAISESTA ihmisen mukana kulkevasta ja maailmalta tulevasta viruksesta myyttinen ilmiö ympäri maata, jossa valtaosa ihmisistä ei vieraile Vantaalla ja lentokentällä IKINÄ. SE muistuttaa medioissa takavuosien leijonan jälkiä hiekassa. Mahdoton juttu mutta todella kiehtova seurattava.

Suomen maaseutu pysyy puhtaana koronaviruksesta, ellemme ala sitä tietoisesti levittää sinne keskussairaaloittemme avulla. Toki sekin on mahdollista keskittämällä vanhustenkin hoito sinne käyttäen ambulanssejamme. Lopettaen hoito maaseudulla. Kehitys on siihen suuntaan menossa.

Maantieteellinen diffuusio viruksen kohdalla on TUNNETTAVA. Se on alan tieteen perusteita. Nyt mukana ei näytä olevan hajuakaan siitä miten spatiaalinen diffuusio toimii Suomessa. Seurataan vain medioitamme ja poliitikkojen sekä pankinjohtajien juttuja.

Talousmiehet eivät ole maantieteilijöitä ensinkään. Lääkärit vielä kehnompia. Kaikilla näyttää oleva olematon oppiarvo maantieteestä. Vielä nytkin maaseutumme pienine taajamineen on täysin vapaa viruksesta ellemme itse pilaa tätä tilannetta. Kyllä me siihenkin kykenemme.

Maaseudulle mökilleen muuttava suomalainen on kalastellen siellä täysin turvassa virukselta, joka leviää Vantaan kaltaisen kentän kautta. Suomessa sulun virukselle olisi voinut järjestää paljon helpommin kuin Kiinassa.

Talvisodassa meillä oli vielä tajua myös maantieteestä, kartasta ja kompassista korvessa kulkien. Nyt ei välttämättä minkäänlaista. Ylioppilaskirjoitusten maantieteen kysymykset ovat nekin tosi omituisia.

Kun avaan maantieteen nykyisten tutkijoitten laatiman julkaisun, Terran, se on täynnä puppusanageneraattoreiden julkaisuja. Noilla tiedoilla ei GIS kartta avaudu, eikä kyky torjua ikävä vieras maailmalta, ellet osaa myös tieteen historiaa ja sen todella vaikeaa sekä työlästä perustaakin. Sen päälle rakennetaan vasta uusin tietomme.

Kartan piirtäminen maastossa ei onnistu sekään saati ihmistyyppien sijoittelu osana kulttuuri- ja luonnonmaantieteen yhteistä ymmärrystä, sosiaali- ja talousmaantieteen tietoja historiaan sekä aikatieteisiin ne liittäen. Kaikki ei ole reaaliaikaista ja virus vaatii aikaa levitäkseen. Ellei se pesi tietokoneissamme.

Yksinkertainen asia, viruksen käyttäytyminen spatiaalisessa ympäristössä, on sotkettu kysellen neuvoa lääkäreiltä, papeilta, poliitikoilta, talousmiehiltä, talonmiehiltä, fyysikoilta ja ties miltä taholta tehden YKSINKERTAISESTA ihmisen mukana kulkevasta ja maailmalta meille tunkeutuvasta viruksesta myyttinen ilmiö ympäri maata, jossa valtaosa ihmisistä ei vieraile Vantaalla ja lentokentällä IKINÄ.

Oulu on toki sekin puolen Suomen pääkaupunki ja lentokenttä tuonut muutaman tapauksen maailmalta viruksineen sinne. Nämä henkilöt olisi voitu pysäyttää heti kentällä. Sinne pysähtyvät myös huumeet.

Sama ilmiö kuin 2015, jolloin Torniosta tulvi 30 000 “turistia” ja pysähtyen vasta Forssassa. Sieltä kun ei pääse enää muualle kuin takaisin jäljilleen ja Helsinkiin, Vantaalle. Turusta tai Tampereelta takaisin jäljilleen.

Tuolloin pääministerinä oli maantiedosta hylätyn arvosanan hankkinut kulttuurituntijamme Kempeleestä. Tuloksena oli täydellinen kaaos koko maassa ja lopulta hän tarjosi kotipaikaksi vieraille omaa kotiaan. Teki immelmanneja Naantalin ilmatilassa ja osasi pelata puolueensa kannatuksenkin ja sosiaalisen pääoman.

Pääministeri toimii järkensä ja mieluiten tutkijakoulutuksen avulla tohtorina sekä ymmärtäen näin myös muitten tutkijakoulutettujen kielen ja tehden päätöksiä muutenkin kuin kymmenien ihmisten avustamana.

Tähän kirjoitukseen ei voi jättää kommentteja