Valkoisten mutakuonojen maa

25.02.2015 – 13.07. 2023

Stereotypialla tarkoitetaan kaavamaisia ja vahvasti yksinkertaistettuja mielikuviamme ihmisistä, kansoista, kulttuureista, instituutioista kuten puolueet tai hallintoon ja uskontoihin liittyvät ennakkoluulot. Niitä käytetään hyväksi opetuksessa, politiikassa, medioiden tavassa oikoa mutkat suoriksi tai pyrittäessä mustamaalaamaan tai käyttämään valtaa, manipuloimaan. Seurauksena voi olla ennakkoluulojen ohella rasismia ja se on tälle ilmiölle jopa välttämätön ehto. Usein stereotypia toteuttaa itse itsensä tavalla, jossa ajattelemme stereotyyppisesti kiinnittäen huomiota vain tiettyyn ilmiöön kohteessa, vaikkapa ihon väriin tai pukeutumiseen, siisteyteen jne. ”Kulje kanssani – kulje itsesi kanssa” (Friedrich Nietzsche – Vade mecum – vade tecum).

Valkoisten mutakuonojen maa

Kuvataide on Forssan seudulla yhä voimissaan, otsikoi Forssan Lehti pääkirjoituksensa (FL 12.07.2023). Lounaishämäläiset taiteilijat ovat ammentaneet aiheensa rakkaista kotimaisemistaan. Hyvä niin. Piirustuskerhon aikanaan 1900-luvun alkupuolella perustanut Urho Salomaa loi Portaan Akatemian alun. Hieman myöhemmin oma serkkuni Leena Luostarinen toi Suomeen Helsingin silloiseen ”akatemiaan” kahden kollegansa kanssa taiteen, joka ei ollutkaan enää luonnossa tapahtuvaa maisemien maalaamista. Leena sai koulutuksensa ja kokemuksesta muualta kuin Suomesta. Konservatiiville tällainen oli vain naisten oikkuja. (Varium et mutabile semper femina (Vergilius) – Nainen on aina häilyvä ja oikullinen).

Tiikerin piirtäjänä tunnettu Leena oli kuollessaan Suomen myydyin kuvataiteilija ainakin taiteen hinnalla ja Suomen Kuvalehden listauksiin uskoen. Ekspressionistit ja impressionistit, kubistit jne. eivät kopioineet enää luontoa sellaisenaan. Olin ehdolla tuon kuvataideakatemian rehtorin virkaan, mutta vetäydyin kisasta havaitessani, miten lyhytkestoisiksi nuo aiemmat viran hoitajien työrupeamat olivat jääneet. Vain muutamaksi kuukaudeksi. Vaikutti turhuuksien turhuudelta (Vanitas vanitatum, Raamattu, Saarnaaja 1:2). Elimme murrosta, joka odotti laajempaa mediahuomiota, Suomen kansainvälistymistä. Taite kulki taas kerran edellä.

Kirjailijat ja kuvataiteilijat ovat värikkäitä persoonia. Jos et ole, et ole oikein uskottava. Tänään on meneillään muutos, joka edellyttää niin kirjailijalta kuin kuvataiteilijaltakin kykyä keskittyä algoritmien opiskeluunkin. Mieluiten olisi suotavaa hankkia monen tiedekunnan tutkinto, lukien alan viimeisimpiä väitöskirjoja. Edetä purjein ja airoin samaan aikaan. (Velis et remis). Taas kerran taide kulkee edellä raivaten tietä kansainvälistyvälle kansakunnalle. Maailman onnellisin kansakunta ei ole siinä viimeisten joukossa ensinkään. Päinvastoin.

Näissä uusissa raivaajahengissä, innovaattoreiden väitöskirjoissa, opinnäytteissä, kun käsitellään algoritmeja, robotiikka ja tekoälyä osana kuvataidettamme. Se edellyttää melkoista matemaattista lahjakkuutta ja samaan aikaan myös kykyä käyttää värejä sekä hallita poikkitieteisen maailman monialaista osaamistakin. Kirjallisuus ja kuvataiteet ovat yhä lähempänä toisiaan ja samalla osa huipputeknologiaakin, insinöörien osaamistakin. Viimeisin kirjani kuvitus tapahtui robotiikan keinoin, ei enää itse maalaten tai veistäen, kuvia samalla ottaen. Siinä on jo jotain samaa kuin sairaan miehen unessa. (Velut aegri somnia (Horatius). Jotain on tapahtumassa ja ensin sen myös piilotajunnan tasolla kokienkin. Kokemus on siirrettävä heti sekä kankaalle että koneen kautta paperille. Ei vielä kenen tahansa luettavaksi.

Viimeinkin omat opinnot ja opettajan tai tutkijan työ näyttäisi olevan osa kirjan sekä tekstiä että kuvitustakin. Robotiikan tapa muuttaa tekstiä kuviksi, oman kirjani kohdalla kuvitettava teksti alkuperäisestä latinan kielestä hankkienkin, on askel kohti oman aikamme kirjailijan ja toimittajan elämää. Se on ikään kuin peilissä eläen (Veluti in speculo). Nyt se on vain saatava siirtymään myös alan rahoittajien, poliitikkojenkin uniin. Elämme reaaliaikaisessa maailmassa, jossa viivyttely on vahingoksi omalle kulttuurille, mutta myös taloudelle, hyvinvoinnillemme.

Tervetuloa algoritmit kirjojeni sivuille ja avaamaan vaikeaakin kieltä ja sanomaa kuvittaen se uskomattoman nerokkaalla tavalla. Kun maantieteilijänä kritisoin 1970-luvun puolella alan oppikirjojamme, joissa kuvattiin rinnakkain valkoihoinen urhea metsästäjä ja gorilla sekä tummaihoinen keihästä kantava liki alaston viidakon metsästäjä, komeine nenäkoruineen, otsikoiden kuva ”Sukulaisia kaikki kolme”, puutuin tähän koulujemme oppikirjojen rasismiin, otsikolla ”Valkoisten mutakuonojen maa”. Se toimi, kun sain median tuekseni. Tänään media on meidän kaikkien käytettävissä. Sosiaalinen media ei ole pelkkä paholaisen päiväuni.

Tänään liki 50 vuotta myöhemmin samaan rasismiin puuttuu myös mediamme politiikassa. Miksi vasta tänään? Mitä tapahtui tuossa välillä Pirkka Pekka Peteliuksen, nykyisten kansanedustajien pilkatessa saamelaisia? Olemmeko tänään ehkä teeskentelemässä sellaista, joka ei ole enää oikein uskottavaa? Ei poliitikonkaan vatsa kuuntele määräyksiä: se vain vaatii ja anelee. (Venter praecepta non audi: poscit, appellat (Seneca). Näillä mennään, vatsalla ei ole korvia. ”Venter nonhabet aures”. Suuret yhteiskunnalliset muutokset ovat taloudellisia ja taide tukee taloutta, poliitikon työtä. Vain näin kuljemme myötäisillä tuulilla – ”Ventis secundis”. Tämän on minun työtäni ja motiivini todellinen syys. – Vera causa. Ei pelkkiä imeliä sanoja. – Verba blanda. Kunhan en ala puhua kuolleelle – Verba faciet mortue (Plautus). Ja tämä käännettynä algoritmin avulla kuvaksikin. Myös poliitikon äänestäjän avattavaksi.

Oppikirjoista poliittisiin maakuntalehtiimme

Suomalainen maantiedon opetus oli aiemmin hyvinkin stereotyyppistä ja mm. Topelius jätti lahjaksemme tänäänkin tunnetut stereotypiansa maakunnille ja samalla ihmisten luonteelle maakunnissamme. Nationalismiin taas kuului luonnehtia kokonaisia kansakuntia, ja Suomessa ne olivat ajoittain hyvinkin rasistisia kuvauksia oppikirjoissamme, joista olen kirjoittanut suomalaisiin medioihimme mm. tuolla edellä kuvatulla otsikolla “Valkoisten mutakuonojen maa”. Nykyisin tässä on oltava erityisen varovainen. Hiuksellakin on oma varjonsa – ”Vel capillus habet umbram suam (Publilius Syrus).

Osa medioista julkaisi, osa ei juurikaan sellaista, jonka koki olevan median oman maailmankuvan vastaista ja stereotyyppejä purkavaa kritiikkiä. Maakuntalehdet ja puoluelehdet kun ylläpitivät maakuntahenkiä ja samalla puolueuskollisuutta yllä, leimaten uudistajat muutaman vuosikymmen ajaksi. Tämän vaiheen sosiaalinen pääoma ja muisti elää vielä kauan maassamme. Moni tuli populistina politiikkaan intoa täynnä, ja lähti vielä innokkaampana pois – ”Venimus huc cupidi, multo magis ire cupimus). Näin alastomin sanoin (Verbis nudis), esimerkin vuoksi (Verbi causa), luottaen kuinka viisaalle sana riittää (Verbum sat sapienti).

Kun puhutaan tyhmästä blondista tai donitseja syövästä poliisista, kyse on stereotypiasta, siinä missä hajamielinen professori on Einsteinin huolittelematon hahmo tukka hapsottaen. Stereotypiana osa kokemuksistamme on jo niin kauan eläneitä, että pidämme niitä oikeutettuina – ”Venta sit dicto” – ”Olkoon lupa sanotulle”. Joko esimerkin vuoksi (Verbi causa), harvemmin sanalla ruoskien mutta samalla kuunnellen (Verbera sed audi!). Siksikö se Audilla ajaa? Siksi.

Stereotypioita ovat vaikkapa saita skotti, hienosteleva ja baskeriin pukeutuva ranskalainen, vinosilmäinen aasialainen, nukkuva meksikolainen, iloinen ja puhelias karjalainen, hidas hämäläinen, nahkahousuinen itävaltalainen. Ne menevät mutta vain ”myötäisillä tuulilla” – ”Ventis secundis”. Syntyy imeliä sanoja (Verba blanda). Harvoin ne toimivat.

Niihin liitetään vaikkapa kaskuja ja voimistetaan omaa identiteettiä, omaa kuppikuntaa ja sen kuvitteellista olemassaoloa. Juice Leskinen lauloi kuinka sellainen jengi ei pidä hengissä. Hän näki stereotypioita myös savolaisissa ja briteissä, yhteisiäkin; onomatopoeettisessa, luontoa matkivassa murteessa vältellään kieltoilmaisuja. Hämeessä tämä oli, ja on edelleen, harvinaisempaa. Topelius havaitsi tämän kivenpyörittäjän ja sananpyörittäjän välisen eron. Sen kuvaaminen oli topeliaanisen rasistinenkin. Ei onnistuisi toki enää tänään. Maantiedon oppikirjoissa. Liian imeliä sanoja sinne – ”Verba blanda”.

Viihde- ja kaunokirjallisuutta kirjoittava nauttii sellaisista vapauksista, joita tiedettä popularisoivat eivät voi käyttää. Näin myös lukijakunta vaihtuu. Sosiaalinen media on kaukana tiedeyhteisön kielestä. Näin kuuluukin olla. Mukana on vääriä sanoja (Verba falsa), arvottomia sanoja (Verba inania), uhkaavia sanoja (Verba minacia) ehkä jopa kulunut sanakin (Verbum tritum) jne.

Mediayhteiskunta on lisännyt globaalin tiedottamisen hälinän myötä karkeita stereotypioita ja niitä viljellään nyt päivittäin. Tänään Helsingin Sanomat (25.2. 2015) kirjoittaa tutut stereotyyppiset mielikuvansa Perussuomalaisesta puolueesta, joka tarkoittaa SMP:n karjalaisia, nuivia ja happamia ilmeitä viitaten samalla rasismiin, Timo Soinia puolueen johdossa ikään kuin se olisi mahdollista yhdistäen puolen miljoonan ihmisen kansanliikkeeseen pohjoiskorealaiset tai venäläiset Putin -stereotypiat. Jäljet pelottavat (Vestigia terrent), vanhan liekin jäljet (Veteris vestigia flammae), voimalla ja aseilla (Vi et armis). Kun tätä toistellaan, sana kuluu (Verbum tritum). Ei auta toistella tyyliin, totta puhuakseni. (Vere ut dicam).

Siinä Venäjän kohdalla kerrotaan samalla populistisesti, kuinka siellä rämpii vain kansa ja koko monikulttuurinen, satamiljoonainen kulttuurien kirjo on yksi ja sama sensorisesti toistuva mielikuva toimittaja Kari Huhdan tekstissä. Harvoin näkee näin sensorismilla kyllästettyä tekstiä pääkirjoituksen rinnalla. Kirjoittajan onni on kääntynyt (Verterat fortuna), kirjoitus sivuutetaan käännetyllä peukalolla (Verso pollice).

Stereotypialle tyypillistä on kuvata 1200 miljoonaista ihmisjoukkoa Kiinassa tuhansine kulttuureineen sujuvasti, mutta ongelmat alkavatkin syntyä, kun karttakuva mittakaavana muutetaan lähemmäs todellista elämää, jossa stereotyyppiset mielikuvat syntyvät lähiyhteisössä, eivät toimikaan enää yksilö- ja yhteisötasolla eläen. Joskus totuus synnyttää myös vihaa. (Veritas odium parit). Toimittajan on varottava sanojaan synnyttäen niillä pelkkää vihaa.

Näitä sanoja ei edes tunneta ja ne ovat vaikeita, kun tulisi kertoa jotain täsmällistä naapureista. Naapuritalojen elämän kuvaaminen voi olla liki mahdotonta, mutta tuhamiljoonaisen kansan erittäin helppoa pääkaupunkiseudun mediallemme. Stereotypiat ovat perinteisesti naivin kirjotustyylin hankkineen oikeus käyttää sitä omassa mediassaan. Se valikoi myös lukijansa. Alaston totuus (Veritas nuda) ei ole totuus lainkaan. Toimittajan totuus on Ajan tytär (Veritas filia Temporis (Aulus Gellius). Ei likimainkaan ”Alaston totuus”. Se totuus joka synnyttää vihaa (Veritas odium parit (Cicero).

Samoin puolueen, Perussuomalaisen, puoluettaan vaihtavien tyytymättömyys on niin dramaattinen, että siitä on tehtävä muutaman kohdalla uutinen, muutaman tapauksen narsistiset häiriöt ohjataan kameroiden eteen paljastamaan tautinsa, kuinka heitä ei kuunnella puolueen johdossa, Timo Soini ei heistä välitä, presidentti ei heitä kuule, eikä joulupukki tuo heille odotettuja lahjoja, lottovoitto ei osu sekään kohdalleen. Syntyy totuus, joka on Ajan tytär. – (Veritas filia Temporis), toden kaltainen (Veri similis) mutta kaukana sitä.

Samaan aikaan vaaleissa yli puoli miljoonaa ottaa ja vaihtaa puoluettaan salaa, vaivihkaa ja varoen siitä hiiskumasta, synnyttäen jytkyn tai antijytkyn, palaamalla vanhaan puolueeseen takaisin tai jättäen vaalit väliinkin. Vaalit ovat tätä varten salaiset terveelle ihmiselle, terveelle demokratialle. Puolue ei ole sekään vankila, josta ei voi siirtyä toiseen, päinvastoin. Demokratia elää juuri tästä liikkeestä, vapaudesta. Ei sen kieltämisestä ja siitä mediamyllyä pyörittäen, ihmetellen ja lisäten poliittisen instituution ahdistusta mediakratian keinoilla, sopimattomilla sensorismeilla pelaten. Syntyy kiistelty kysymys (Vexata quaestio), joskus voimalla ja aseilla (Vi et armis). Se on hallitsemattomana vaarallinen. Syntyvät rikoksen jäljet (Vestigia sceleris). Sellaiset jäljet on saatava robotiikan avulla kuvatuiksikin. Ymmärrämme kyllä kuvan. Aina ei tarvita voimaa ja aseita (Vi et armis).

Jatkossa ne korvataan algoritmeilla. Nopeimmat käyttävät robotiikkaa myös kuvitukseen ja tekstiin rinnatusten. Tekevät siitä myös tiedettä. Vakavasti otettavaa. Se on oppimisen tie (Via discendi), ei erityisen suora (Via recta) saati kulunut (Via trita).

Stereotyyppinen käyttäytyminen lisääntymässä

Stereotyyppisessä käyttäytymisessä toistamme sellaista, jota esiintyy etenkin lapsuudessa, mutta myös esim. sokeilla ja autistisilla ihmisillä. Hiusten pyörittely, kynsien pureskelu, jalkojen keinuttelu ovat näitä sensorisia elimistön stressiä laukaisevia toimia, joilla lisätään endorfiineja elimistössämme. Sokeat, jotka eivät voi nähdä käyttäytymisemme näitä piirteitä tai niiden piilottelua, toimivat usein tavalla, jossa on myös autistista käyttäytymistä. Sitä voi kutsua tuskaiseksi (Via dolorosa).

Me näkevät matkimme toisiamme ja myös mediat tekevät tätä samaa sensorismeille tyypillistä plagiointia, tietoisesti tai tietämättä. Se on turvallista ja nyt vaalien alla puolueet kisailevat näiden stereotyyppisten käytöstapojen alla, yrittäen näyttää joko nuivalta ja samalla jäämiehen kylmältä, kehottavat toisiaan äänestämään samaa “autismia” hakien, tai hymyilevät kilpaa auringon kanssa uskoen näin saavansa liikkeelle äänestäjissään alivirittyneen lapsen ja nukkuvan äänestäjän heräävän kohti vaaliuurnia sekä muistavan heidän sensorisen sanomansa. Kun neurologit tai psykiatrit tätä tutkivat, heitä on vaikea saada mukaan tähän poliittiseen teatteriin. Sen sijaan vaikeasti vammautuneille löytyy hoitokeinoja. Suosittelen hyveellisyyden tietä (Via virtutis) olkoonkin, ettei se ole oikein muodikas. Nykyisin rauha on synnytettävä voiton, ei sopimuksen avulla (Victoria pax, non pactione parienda est (Cicero).

Jotkut valtaväestön edustajat kutsuvat sensorismista hoitoa ja sen kuntoutuskulttuuria ei-toivotuksi käyttäytymiseksi ja poliitikko muuttaa ilmettään. Ammattinsa osaava näyttelijä osaa tämän siinä missä hänen ohjaajansa. Suurten massojen ohjailussa ja medioissamme on oltava silloin tarkkoina. Sensorismi kun saattaa aiheuttaa myös ahdistusta etenkin silloin, kun tilannetta tarkkaileva ei ymmärrä, mistä siinä on kyse. Siinä viaton kulkija varokoon (Viator caveat). Joku ahmii kuitenkin tietä (Viam vorat).

Usein liian räikeä ja hälisevä maailma aiheuttaa näitä ahdistavia ilmiöitä, ja niitä on takavuosina korjattu kieltojen ja käskyjen avulla, mutta myös potkimalla, hakkaamalla, tukistamalla, läimäyttelemällä sekä sähköiskuilla. Kun ne palaavat politiikan kentälle, silloin kyse on taantumasta, frustraatiosta tai tarkoituksella tehdystä aggressiosta, psykososiaalisesta pahoinvoinnista ja sen oireista, mediakratian käyttämistä keinoistamme. Paheet ovat siinä hyveiden naapureita (Vicina sunt vitia virtutibus (Hieronymus).