Mies joka muutti Suomea ja suomalaisia on poissa. Vaikka maailma muuttui, Donner pysyi omana itsenään. Ei pelkästään parodioinut itseään. Ensin hän oli edellä ja sitten jo vähän jäljessä, mutta koko ajan eri mieltä aikansa kanssa. Hän ei muuttunut. Hän oli innovaattori. Aina löytyi toinen näkökulma ja selitys.

Donner edusti politiikassa ruotsalaisia (RKP), kommunisteja (SKP) ja luonnollisesti myös sosiaalidemokraatteja “solisalirattia” (SDP). Samaan aikaan hänellä oli kuusi lasta, joista yksi myös Veikko Vennamon tyttärelle (SMP).

Donner oli oman aikansa ilmiö ja näytteli sitä myös rehellisesti. Hän oli 1940-luvun tuote, vaikka ehtikin liki 87-vuoden ikään. Hän siis kuoli vanhuuteen ja sellaisena hän myös asian esitteli. Piti itseään kirjoituksissaan rasitteena yhteiskunnalle yli-ikäisenä ihmisenä. Jälleen kerran rehellisesti ja raadollisesti, kuten kirjoissaan tai ohjaamissaan elokuvissa.

Ihminen on aina aikansa tuote ja edustaa sitä sukupolvesta toiseen. Emme me muutu, vain aika muuttuu. Miehet pelasivat pelin ja naiset näkivät vain tuloksen. Tuo aika ei koskaan palaa.

Kun mies kertoo ottaneensa matkalukemistona mukaansa Karl Marxin Pääoman, hän on Raamattunsa löytänyt 1960-luvulla. Sellaisella ihmisellä on vain yksi kärsimys: olla yksin. Jos tällaiset puut ylipäätään kasvavat, ne kasvavat vahvoiksi, mutta samalla varjostavat kaiken muun ympärillään. Donner uskoi lihan iloon ja sielun parantumattomaan yksinäisyyteen.

Toinen faktori, joka leimasi Donneria ja hänen sukupolveaan, oli kova työ. Me kaikki ihmiset olemme työmme suhteen samanlaisia, ero on vain töissämme. Niinpä Donner kirjoitti liki sata kirjaa, toki vähemmän kuin minä, mutta uskomattoman määrän kuitenkin. Ansa, johon hän meni, oli pakkohuvi ja parasta puolestaan itse valittu työ. Tuota työtä tehdessä itse olemassaolosta tulee suurin onni.

Vain sellainen henkilö käy pokkaamassa Ruotsille sen neljä Oscaria. Sellainen henkilö on löytänyt työn, joka on hänelle siunaus, vaikka vaikuttaakin koko ajan kiroukselta myös naapurista sitä katsoen ja suomalaisia piinaten vuoroin idästä ja lännestä. On ahdistavaa olla ruotsalainen Suomessa ja silti menestyä. Donnerille, ruotsalaiselle Suomessa, onni ei ollut vain sitä ettet ole onneton.

Donner vaikutti kameroitten edessä ahdistuneelta ja hermostuneelta. Hän haki istuessaan asentoa, joka oli mukavassa tuolissa hankalan näköinen. Ahdistuneet ihmiset ovat tunnetusti ahkeria ja tekevät työnsä intohimoisesti, jopa mielettömyyteen saakka sen vieden. Ollakseen maailman paras työssään, neljän Oscarin arvoinen Suomessa, sellainen ihminen ei ole pettänyt lahjakuuttaan, kohtaloaan ja Jumalaansa.

Kirjailijalle kirjoittaminen on hermostuneisuuden muoto ja muistuttaa juuri Donnerin tapaa hoitaa itseään ikääntyessäänkin. Se korvasi loputa jopa seksin ja erotiikan. Kirjoittaminen ei ollut hänelle tärkeää vaan pysyminen toimeliaana. Parhaatkin Donnerin ideat, jopa erotiikka ja seksi, degeneroituivat lopulta työksi. Ja kun hän pääsi johonkin käsiksi, siitä oli liki mahdoton päästä eroon, paitsi juuri seksistä ikääntyessään.

Menestyäkseen myös Donner kaipasi naisia. Siis henkilöitä, jotka tuuppivat miehiään eteenpäin. Politiikka on tällaisia miehiä tulvillaan. Naisia ei tuupi kukaan. He etenevät muista syistä. Kun ei ole parempaakaan tekemistä.

Jos et aseta itse itsellesi päämäärää, pysyt paikallasi ja varmasti alat taantua. Donner varoi kehuja ja osoitti sillä mittansa. Kunnianhimo ei ollut pelkästään jalostunutta turhamaisuutta.

Kun hänestä tuli jo varhain tähti, hän ei muuttunut, kaikki muut vain hänen ympärillään muuttuivat, ja hän oivalsi tämänkin ansan. Samoin nerouden, jossa on mukana pisara hulluutta, työskennellessään tällaisten kanssa Ruotsissa.

Mutta aika kului, maine kasvoi, kyky laski, Dag Hammarskjöldiä lainaten. Hammarskjöldinsä Jörn Donner oli lukenut hyvin. Hänhän oli lukenut mies ilman merkittäviä tutkintojakin. Hän hakeutui seuraan, joka oli paras mahdollinen. Älykäs, hyvin kasvatettu ja varmasti aina juovuksissa.

Sitä hän toivot myös hautajaisistaan. Hän puhui paljon myös kuolemastaan, ikääntymisestä. Kukaan kun ei voi olla varma rohkeudestaan ennen kuolinpäiväänsä. Ennen pimeys julisti valon kunniaa, tänään mediat. Sekin on opittava varhain. Donner oppi sen jo lapsena.

SDP pyrkii nyt epätoivoisesti uusiutumaan, siinä missä maalaisliitto-keskustakin. Perussuomalaiset vain ovat haasteena hankala, kivi kengässä. Se on aitona aina parempi kuin sen matkijat. Donner oli hänkin AITO oman aikansa tuote ja rohkeni sen myös häpeilemättä näyttelemään kameroitten edessäkin. Se vaati ROHKEUTTA. Perussuomalaiset aidoimmillaan oli hänellekin hankala haaste.

Se aika, Donnerin parhaat vuodet, on vain kaukana takana. Hän eli liki 87 vuotiaaksi, jolloin muut tuon ajan tuotteet ehtivät jo kuolla tai muuttua seniileiksi. Donner säilytti kuitenkin jonkinlaisen luomisvoiman liki loppuun saakka. Tulkaa perässä ja edustakaa 2000-lukua. Vain pessimisti on ihminen, joka vilkuilee yhtenään sekä oikealle ja vasemmalle ennen kuin ylittää kadun.