Maahanmuutto- ja pakolaispolitiikka on eurooppalainen ongelma mutta on Saksassa muitakin ongelmia jotka selittävät vaalitulosta. Nyt on syytä varoa ettei Euroopasta ala tulla kaikkien ongelmien äitiä. Hallituksen muodostamisesta tulee äärimmäisen mutkikas tapahtuma ja sitä mutkistaa koko muun Euroopan ja Venäjän sekä Yhdysvaltain asetelma, globaali siirtolaisuus.

Neljäs kihlaus kansakunnan kanssa oli nyt Audi-Merkelille se vaativin. Aiemmin tätä samaa Audin merkkiä on Saksassa käytetty silloin kun kirjoiteltiin EU:n alkutaipaleen saksalais-ranskalaisista askelista ja myös poliittisesta valuutasta sen liiton merkkinä. Saksan liittokasleri kun sattui olemaan myös neljättä kertaa aviossa. Sitä ei pidetty Audi-miehelle oikein sopivana ja näkyi Audin keulan tunnuksessakin.

Siirtymän suuruutta lisäsi myös liberaalin oikeiston saama kannatuslisä Saksassa. On tätä liberaalia oikeistoa Suomessakin mutta se kanavoituu nyt gallupeissa vihreille. Toki sitä on runsaasti kokoomuksenkin kannatuksessa. Sakassa vihreät ovat romahtaneet ja katkeruus näkyy annetuissa lausunnoissa. Suomessa varttuneet poliitikot ovat hiljaa. Liikutaan vesillä jotka ovat suomalaisille hankalia ja niiden historiasta tuleva havina on sotien ajoilta tai oikeammin jo ennen niitä tunkkainen heidän nenässään. Nuoret eivät sitä havaitse.

Suomessa radikaali vasemmiston ja liberaali oikeiston välinen kuilu on ollut perinteisesti suuri. Sitä moni liberaalin oikeiston kannattaja etenkin nuorissa ei havaitse ja se tuo aikanaan pettymyksen äänestämällä punavihreää puoluetta ja sen radikaalia siipeä maltillisena oikeistoliberaalina. Konservatiivinen kokoomus on sekin monelle pettymys. Oikeistoliberaaleilta kun puuttuu Suomessa oma puolue kokonaan.

Suomessa kun oikeistoliberaalit leimataan malitillisinakin sotiemme seurauksena radikaalioikeistoon tai populisteiksi. Saksassa on samaa tautia. Kun tämä tauti näyttäisi oikaisevan itseään syntyy tuo tunkkainen tuoksu sotiamme edeltäneiltä ajoilta ikään kuin ehdollistettuna refleksinä. Pelkkä tunkkainen haju riittää laukaisemaan myös kaikki muut siihen liitetyt kauheudet. Mukana on Suomessa myös vaiettu sisällissota ja globaalin maailman heijasteet Euroopassa aina kolonialismin ajoilta alkaen. On taannuttu aikaan joka olisi haluttu unohtaa. Kun siitä kirjoittaa sitä ei saa julkaista.

Kun siitä kirjoitat se on tehtävä peitetyin sanakääntein ja romaanin rakenne on muutettava sekin kokonaan uudeksi.

Keskustassa taas puolueen liberalisointi leimataan sekin takavuosina joko populismiksi tai lähestymiseksi nykyisin citykeskustalisuutta. Puolueesta on tullut historiallisista syistä opportunistinen ja sen kannatus mataa peläten juuri ydinkannattajien tapaa vieroksua liberalismia tuli se talousvasemmalta tai oikealta. Leimakirves on käynyt siellä etenkin aiemmin SMP:n ja myöhemmin perussuomalaisten suuntaan etenkin maaseudulla. Suurissa kaupungeissahan perussuomalaisuus muuttuu merkittävästi ydinmaaseudun arvoista.

Tämä SMP:n ja sen ydinjoukon sekä suurkaupunkiemme perussuomalaisten välinen kuilu ajoi lopulta välirikkoon. Tai oli osa tämän kaikkien ymmärtämän puoluehajaannuksen rakentelua hallituksen sisällä kokoomuksen ja keskustan johdon ajamana. Toki demarit ja äärivasemmisto etenkin auttoi sekin oppositiosta. Heidän romahdus kun tapahtui siinä missä sosialismi romahti mutta ei nyt samana päivänä kuin Venäjällä.

Sama ilmiö tapahtui vuoden 1973 presidentinvaalien yhteydessä ja sitä pidettiin maamme historian synkimpänä hetkenä Kekkosen valinnan ratkettua ilman vaaleja ostamalla poikkeuslain vaatimat äänet puoluetukirahoilla ”seteliselkärankaisilta”.

Vihreiden presidenttiehdokas Pekka Haavisto otti tämän heti esille käynnistäessään oman kampanjansa. Hän kun samaisti nykytilanteen juuri tuohon hetkeen ja sen synkkään historiaan. Se oli taktisesti viisas valinta mutta väärään aikaan käynnistetty. Vaalit kun ovat vasta tammikuussa ja toinen kierros sydäntalvella jonne Pekka Haavisto tähtää.

Perussuomalaisten Laura Huhtasaaren kohdalla tämä on luonnollisesti vahvin valtti kun vastassa on oma historiamme ja sen yhtymäkohdat Saksaan. Haavisto otti tässä varaslähdön oivaltaen kuinka taistelu toisen kierroksen paikasta käydään juuri Laura Huhtasaaren ja hänen välillä sekä hakien näin Huhtasaaren potentiaalisia kannattajia maltillisen liberaali oikeiston mutta myös vasemmiston suunnalta. Konservatiivien ääniin kun hänellä ei ole juuri mahdollisuuksia. Vai kuvitteleeko joku jotain muuta homoparista presidenttinämme?

Hän käyttäytyi kuin Bronxin raivo härkä, nyrkkeilyn keskisarjan mestari Jake LaMotta, jonka nekrologi oli sunnuntain lehdessä (HS 24.9). Robert De Niro tulkitsi häntä upeasti Martin Scorsesen elokuvassa vuodelta 1980.

”Jake” syntyi samana päivänä kuin itsekin olen syntynyt mutta kolme vuosikymmentä aiemmin. Hänen rajua elämää on kuvattu lähiottelijana, lyöntejä kestävänä, jonka kädet kävivät kuin höyryvasarat. Nyrkkeilyn hienouksista hän ei välittänyt vähääkään. Kirjassaan ”My Story” vuodelta 1970 hän kertoo raiskauksensa ja vaimojen hakkaamiset. Naimisissa hän oli kuudesti. Hän oli hyvin tyypillinen nyrkkeilijä, kamppailija, poliitikko, elämänsä sankari, jonka elämäntarina kirjoitetaan liki puoli vuosisataa ennen miehen kuolemaa. Raivokkaan kauden jälkeen kun ei ole mistä kirjoittaa. Rahat meni ja rikkaat ystävät, kuvankauniit naiset.

Hänessä oli samaa kuin italialaisessa poliitikossa Berlusconissa, Audi-Gerhardissa, Gerhard Schröderissä, Margaret Thatcherissä ja nyt Donald Trumpissa. Hän ei ollut taatusti lammas lampaan vaatteissa vaan muistutti Italiaa, jolla on niin mahdoton ruokahalu, mutta niin huonot hampaat, lainaten valtakunnankasleri Otto von Bismarckia.

Me kun elämme juuri nyt tällaista aikaa, jossa raivot härät esiintyvät ympärillämme, joko lampaina lampaitten vaateissa tai nälkäisinä mutta vailla uskottavia hampaita. Katselemme saksalaista naista, jolla on Marilyn Monroen huulet ja Caligulan silmät. Mukaillen Heikki Aittokosken upeaa näkökulmaa poliitikoista ja heidän varjostaan nousevia ihmisiä keskinkertaisina solvaajinamme, raivon härän varjoina nimimerkkeineen medioissamme ammattilaisten rinnalla kalveten hakkereina ja muina kiusankappaleina, trolleinamme, vihapuheen pitäjinä. Miten heitä muka voisi verrata Pohjois-Korean presidenttiin tai Venäjän päämieheen?