Kun Kokoomus haluaa viittä sote-aluetta, Keskusta kahtakymmentä maakuntien Suomea, kompromissina ovat liki vanhat lääniemme rajat. Pienten kuntiemme tehtävät jäävät kovin vaatimattomiksi jo muutaman vuoden aikana. Kun niihin ei ole enää vetoa, ei virkoihin eikä päättäjiksi, perinnekunnat ovat muistoja menneestä ja samalla keskusalueiden voima kasvaa.

Asiaa vai hätävarjelun liioittelua

Kasvaako myös uudesta sotealueesta vanhan läänityksemme mukainen ja valtion johtama, paikallisdemokratiallemme vieras byrokratia, riippuu niiden rahoituksesta. Oma verotusoikeus taas lisäisi näiden alueiden halua viedä kunnilta viimeisetkin tehtävän rippeet alkaen maankäytön säätelystä, kaavoituksesta. Koulutus nyt menisi sinne joka tapauksessa.

Kysyin jo paljon ennen vaalejamme, miksi Keskusta ajaa tällaista Suomea? Ei tullut vastausta. Riittääkö heille,  kun Perussuomalaiset ovat puskurina hallituksessa oppositiota vastaan ja median huomio kiinnitetään epäoleelliseen, muutamaan pakolaiseen ja ikivanhoihin uskontojen tuomiin riitoihin Lähi-Idässä myös pakanamaassa, Suomessa. Nyt on syytä seurata pakanamaan kartan muotoutumista ja varottava toimittajien ja poliitikkojen jakamia sivupolkuja. Gonzo toimittajana rakastaa näitä sivupolkujamme.

Kohti harvainvaltaa

Jos soteraha kiertää valtion budjetin kautta, kuten nyt on kaavailtu, silloin valtaa käyttää 200 kansanedustajaamme. Varmaan se heille sopii. Se on paljon vähemmän kuin paikallishallintomme, jossa kuntien ääntä kuullaan palveluissamme ja niiden tarjonnassa yli satakertaisen joukon yhteisellä voimalla ja varmaan myös paikalliset asiat tuntien ja niitä lautakunnissa ja puolueissamme hoitaen joka ikinen päivä.

Se mitä tapahtuu puolueissamme ja ministeriöissämme, voi olla liki yhden miehen hoitamaa mielivaltaa  ja joskus sen takana on pelkkä omaa asemaansa pönkittävä poliitikko tai kansliapäällikkö, pääministeri tai puoluejohtaja.Tästä on niin paljon esimerkkejä että niitä etsiessä muu käytäntö alkaa olla jo poikkeus. Kun ministeri joskus vaihtuu, kansliapäällkkö varmaan jatkaa. Ministeri lukee postia, jonka hän on saanut virkamiehiltään.

Vai kuvitteleeko joku, että laborantti työ- ja oikeusministerinä samaan aikaan alkaisi tehdä jotain oma-aloitteista oikeuslaitoksessamme ja sitä uudistaen? Ei kai sentään? Näin meillä on opittu luottamaan virkamiehiimme ja myös paikallishallinnossamme. Joku heistä on painonsa arvosta kultaa, joku täydellinen mätämuna. Muut siltä väliltä kuten nyt ihmispoulaatiossa kuuluukin olla. Sen valvonta kuuluu poliitikoillemme ja nykyisin sitä lisätään koko ajan eikä vähennetä.

Ei sellainen kehitys, lähidemokratian rapauttaminen, kuulu suomalaiseen demokratiaan ja sen sosiaaliseen tai  moraaliseen pääomaan. Sosiaalinen media ja internet ovat viemässä kokonaan toiseen suuntaan nekin. Tässä äärikonservatiivinen vastareaktio innovaatioille, koko ajan uudistuvalle maailmalle, tulee auttamatta myöhään ja muistuttaa myös Yhdysvalloissa käytävästä taistelusta, jonka malleja ei pidä plagioida Suomeen.

Suomessa ei ole äärikonservatiivien teekutsuja ja ääriliikettä valtaamassa juuri syntynyttä uutta puoluetta. Puoluehajaannukset taas ovat nekin menneen maailman muistoja. Ihmiset kun siirtyvät puolueesta toiseen kovin vaivattomasti. Se on paljon helpompaa kuin alkaen perustella uusia puolueita jo nykyisten 16 lisäksi. Hyvä kun ne nimeltä muistaa ja innostus käydä vaaleissa on sekin laskussa.

Totuus on tarua ihmeellisempi

Saska Saarikosken kolumnit Hesarissa ovat yhtä kiehtovia kuin Sieppari Ruispellossa Pentti Saarkosken kääntämänä. Uudempi käännös siitä oli aivan turha. Hätävarjelun liioittelua sekin. Ei demokraatit Yhdysvalloissa matki Tanskan mallia vaikka kuinka  joku ikäloppu presidenttiehdokas sitä heillä kiittelisi. Yhdysvallat sekä Tanska ja Suomi ovat kokonaan eri asia. Kun Clinton sen vaaliväittelyssä tokaisee, se on sillä käsitelty ja piste. Valtaosa jenkeistä kun ei osaa sijoittaa Tanskaa edes kartalle Suomesta nyt puhumattakaan.

Kun Lähi-itä jatkaa vuonna 2011 käynnistynyttä uskonsotaansa, jota auttoi Steven Jobsin  kehittämä taskuun mahtuva helppokäyttöinen tietokone, olin kirjoittanut tästä jo vuonna 2005 julkaistun romaanin “Arctic Babylon”. Siinä kuu ja sen kasvava koko kuvasi pelkoa ja sen kasvua sekä tämän erilaista kokemista kulttuurista riippuen. Samoin outoja tapojamme reagoida näihin pelkoihimme.

Sen saat mitä pakenet on mottona tästä syntyvä. Kun Kokoomus on hallituksessa alkavat pankit kaatuilla, talous mennä omituiseen kierteeseen, Keskusta saa aikaan maaltapaon ja talonpojan tappolinjan, vihreät rakentavat ydinvoimamme ja perussuomalaisten vuoro on puolestaan kokea, miltä pakolaisvyöry maahan tuntuu. Tässä hätävarjelun liioittelu on suomalaisen pragmaattisen maailman mukanaan tuomaa hölmöilyä, joka tekee siitä joskus ulkopuolisen kokemana koomisen.

Rähinäajan kasvatit johtajina

Suomessa vasemmisto ei aikanaan kirjojen painamisesta ja kustantamisesta vastaavana kirjaani Arctic Babylon suostunut julkisemaan ja kirja julkaistiin Saksassa. Hätävarjelun liioittelua sekin oli kustannustoimittajalta, joka sittemmin taisi saada potkut samalla kun koko kustannustoimintakin muutti väriään ja maata.

Nyt kirjaa luetaan enemmän kuin julkaisuhetkellään ja sen päähenkilöt ovat Googlaten nimekkäämpiä kuin pääministerimme tai Timo Soini. Netti on reaaliaikainen ja kirjan lukijoille  myös tapa siirtää se seuraavaan vaiheeseen, eikä se ole aina pelkkä elokuvan käsikirjoitus. Paljon useammin se on todellista elämää ja siihen siirrettyä, tarua ihmeellisempää totuutta. Kirjan tekijän sellainen usein yllättää. Hyvästä teoriasta kun tahtoo tulla myös hyvää käytäntöä. Tosin harvoin nykyisin enää Suomessa. Poliitikot teoreettikkoina tai teorian toteuttajina ovat väärää kansaa eikä heihin pidä luottaa näissä tehtävissämme. Sama pätee toimittajiin.

Islamin rähinäaika alkaa olla lopuillaan ja uskontoja tärkeäpiä ovat vaikkapa öljyn hinta ja sen heilahtelut. Ne, luonnonvarojen hinnan heilahtelut, kun ratkaisevat kuinka kiinnostus kohdistuu Jäämerelle tai välillä sieltä pois. Kun nyt Itävalta-Unkari ovat sulkemassa rajojaan peläten uskontoja, jotka eivät ole kyenneet uusiutuman, vaan jääneet omien uskontojemme jalkoihin, pelko on kuuta tuijotellen väärä. Se ei ole nyt kasvamassa vaan pienenemässä. Kun aletaan pelätä jo omaa varjoakin ongelma on hankala.

Kuu ei meihin törmää ja sotaisan kauden uskottelu suomalaisille politiikassa, siitä ääniä keräillen, on väärää pelottelua. Sen tuloksena ei saa olla selkämme takana tehdyt sellaiset uuditukset, investoinnit, joita äärikonservatiivit tekevät ja hakien tätä kautta itselleen sosiaalisia ja taloudellisia etuuksia. Vanheneva kansakuntamme on riittävän konservatiivista ilman keinotekoisia vehkeilyjä poliitikoiltamme ja mediapelin tuomia, niistä tehtyjä, viihteellisiä narratiivisia kertomuksiamme. Mediamme ovat niitä tänäänkin tulvillaan.