Omakuva, puolue- ja kuntakuva, Suomi kuva

Vuosituhannen alku ja sen ensimmäinen vuosikymmen toi mukanaan milleniaalit ja sukupolven, jonka mielikuvat edellisen vuosituhannen ihmisistä tulee poikkeamaan jatkossa enemmän kuin arvaammekaan. Seuraavan vuosikymmenen alkua edelsi kirjani ”Vuoden 2013 enteet ja utopiat, dystopiat”, taantuman kylmään sotaan. Vuosi 2011 oli toki ennustettu jo 1970-luvulla kirjassani ”Arctic Babylon 2011”. Ei mennyt pahastikkaan vikaan, niin näkyviä olivat maailmankuvat lähitulevaisuudessa muuttavat digiajan enteet ja ilmastomuutoksen globaalit koettelemukset pandemioineen. Sen toinen osa ”Arctic Babylon 2015” oli jo jatkoa sille, mitä tuleman piti myös Suomessa se kokien.

Eniten muuttuivat nyt sellaiset käsitteet, joita viljelimme edellisen vuosituhannen aikana tuotteinamme, joko paikallisina tai globaaleina ja kansanvälisinä ilmiöinämme. Emme edes halunneet ymmärtää toisiamme. Seuraavana olivat muuttumassa pohdinnat ajan ja paikan tieteiden merkityksestä arjen elämällemme paradigmaisen muutoksen seurauksena juuri näissä tieteissämme ja niiden sovellutuksissa kiitos digiajan ja sosiaalisen median. Kolmas käsite liittyi mm. kirjoihini hybridiyhteiskunnan kouristelusta ja sosiaalisen median talouden ja strategian tuomiin muutoksiin (kirjanani: Social media economy and strategy). Neljäs muuttaja liittyi puolestaan talouteen ja sosiaalisiin rakenteisiin sekä viides innovaatiopolitiikkaan ja sen klustereihin (kirjoinani: Ecological cluster and innovation policy) sekä viides manifestiini ”Cluster art and Art of Clusters”.

Olemme valmistautumassa Suomessa ensimmäisiin maakunta- ja aluevaaleihin, jossa joudumme pohtimaan mm. maaseudun ja maaseutukeskusten, seutukaupunkiemme suhdetta maakuntakaupunkeihimme palveluja jakaessamme. Samaan aikaan mukaan tulee pohdinta poliittisista liikkeistämme ja niiden merkityksestä uuden vuosituhannen toimijoina. Tänään aiheesta kirjoittaa ansiokkaasti ministeri Sirkka-Liisa Anttila Forssan Lehdessä (6.11.2021). Kokenut keskustalainen parlamentaarikko on hyvä ystäväni jo vuosikymmenten takaa ja sanoo nyt emeritana suoraan, mistä uudessa aluehallinnossa on kyse vaaleineen. Hän ei kerää enää pelkästään pisteitä puolueelleen.

Näitä kuntavaalejamme kartoitin vuonna 2008 lähtemällä mukaan paikallisvaaleihin Keskustapuolueen ehdokkaana. Samalla minulle tarjoutui mahdollisuus tutkia mm. vaalikoneemme tuloksia osana suomalaista poliittisten liikkeitten toimintaa ja etenkin kriisiin ajautuneen poliittisen liikkeen kohdalla. Myöhemmin tämä sama tutkimus jatkui aihetta laajentaen ja kansallisissa vaaleissamme, tuolloin puolestaan kiinnostavimman poliittisen liikkeen ehdokkaana perussuomalaisena. Samalla sain mahdollisuuden laatia aiheesta myös kaksinkin kirjaa.

Perussuomalaisten tausta aina vuodelta 1959 oli minulle kovin tuttu ja olin tehnyt siitä myös ensimmäisen opinnäytteenikin Oulun yliopistossa poliittisen maantieteen tutkielmana. Tämän alustukseni jatkona on lyhyt esseeni vuodelta 2008 liittyen juuri tuohon poliittisten liikkeittemme murrosvaiheeseen vaaleissa vuonna 2008 mutta jo 1960-luvulta. Sen jatkona on kansainvälisen median seuranta ja Suomi kuva surullisten koulusurman jälkeen.

Nämä molemmat yhteiskuntamme ilmiöt liittyvät toisiinsa ja kertovat, miten Suomi ja sen paikalliset toimijamme asemoivat tuolloin itseään seuraavalle vuosikymmenelle, jossa maatamme edusti maailmalla kymmenkunta pääministeriä ja kirjoitin kirjani menetetystä vuosikymmenestä, mutta myös Suomelle erityisen merkityksellisestä vuodesta 2017 (Finland’s big year 2017 – Suomi 100).

Kaikkiaan tuon vuosikymmenen aikana, täyttäessäni 60- ja 70-vuotta, kymmenen vuoden aikana, näitä monografisia kirjoja syntyi keskimäärin kaksi joka vuosi ja valtaosa myös kuvataiteellani varustettuina. Pyrin seuraamaan maata ja sen paikallisia toimijoita niin läheltä kuin se tutkijana suinkin oli mahdollista osallistuen myös itse vaaleihinkin tutkijana.

Kirjat julkaistiin myös blogeina, esseinä, sosiaalisen median kirjoituksina, sähköisinä laitoksina ja perinteisinä kirjoina Saksasta tässä apua hankkien. Julkaisutoiminta ei ollut sekään minulle eikä suvulleni aivan vierasta maailmaa. Itä-Savo maakuntalehtenä oli sukuni omistuksessa ja siirtyi Savonlinnassa ensimmäisenä maassamme digiaikaan jo varhain 1980-luvulla. Helsingin Sanomat vasta pari vuosikymmentä myöhemmin. Sukunimeni historia taas löytyi tilalatamme Kallaveden rannoilta ja samalla sukunimestämme (Kloster, Luostari) luostarilaitoksen lampuoitena, veronmaksajina. Pellot raivattiin yhteistuumin kaskeamalla, tervahautoja poltettiin ja tervalla käsiteltiin yhteisen purjekunnan suuret veneetkin.

Käsite terveporvareista tunnettiin etenkin Kainuunjoen (Oulujoen) suistossa Oulussa sinne muuttaessani opiskelijana. Moni savolainen piti Oulua pääkaupunkinaan, ei niinkään Kuopiota, saati Mikkeliä. Vanha Oulun komea kaupungintalo oli aikanaan terveporvareitten kapakaksi tarkoitettu. Merikoski rakennettiin itse kemianteollisuuden käyttöön eikä jätetty Pohjolan Voimalle, yksityisille puutavarayhtiöille, saati Kemijokiyhtiölle ja valtiolle riideltäväksi koskisotineen. Niiden loppu olikin jo omaa tutkijan työtäni Oulun yliopistossa suojelulakeineen ja korvauksineen sekä ympäristöministeriöineen. Ilmiöön liittyi raivokasta katkeruutta ja suoranaista vihaa, kolonialismista tuttuja ilmiöitä.

Tuolloin kirjojen julkaisulle jouduttiin hakemaan apua Saksassa ne lopulta julkaisten. Näin niiden julkaisu oli mahdollista myös poliittisesti arkojen aiheittemme osalta. Samalla ne olivat toki kuten perinteiset kirjat, mutta kuitenkin niin toimitettuina, etteivät ne rasittaneet luontoamme ja niistä ei tullut syntyä turhaa ”bulkkia”. Niinpä jokainen kirja painettiin vasta sen jälkeen, kun tilaaja ja lukija oli löytynyt ja hän oli sen tilannut ja sai kotiinsa kannettuna.

Näin myös vaikkapa väitöskirjatasoiset työt oli mahdollista saada kotiinsa, oli tuo väitös hoidettu missä tahansa päin maailmaa ja sen liki 100 000 yliopiston sisällä. Kokeilu käynnistettiin jo 1990-luvulla ja se toimi vuonna 2008 moitteettomasti. Kirjat oli mahdollista saada myös valmiiksi luettuinakin äänikirjoina ja ilmaiseksi kotisivuiltani. Esseinä ja blogeina taas sosiaalisen median sivuilta ja myös mm. Facebookin kautta. Kokeeksi myös yhden poliittisen liikkeemme sivustoilta. Sen tuolloin mielenkiintoisimman myös muualla Euroopassa sitä seuraten. Yhdysvalloissa ilmiö ei ollut likimainkaan sama kuin Euroopassa saati Suomessa. Poliittisten liikkeiden synty Suomessa ei seurannut samoja latuja mihin globaali maailma aikanaan poliittiset liikkeensä perusti. Sen sijaan sosiaalisen median ja internetin myötä myös Suomi alkoi kuulua samaan Euroopan yhteiseen poliittiseen kenttäänkin. Lukuisten puolueittemme kriisi ei kuitenkaan edusta yleiseurooppalaista liikehdintää koko maatamme samaan aikaan tutkien.

perjantai 26. syyskuuta 2008

Kunta ja sen vauraus ratkaisee vaalikoneessa puolueesi

Vaalikone ja sen profiilit – ketä äänestäisin ja miksi

Olen mukana vaaleissa Suomen Keskustan mutta myös Perussuomalaisten ehdokkaana. Syy tähän on se, että uskon tuntevani kohtuullisen hyvin kunnallispolitiikkaa ja -hallintoa kymmeniä kunnanjohtajia ja kuntien virkamiehiä kouluttaneena professorina (suomeksi opettajana yliopistossa) ja tutkijana. Viimeisimmät vuodet siellä ovat olleet kuntayhteistyön järjestelyä ja palveluvarustuksen varautumista uuteen tilanteeseen ikääntyvän kansakunnan palvelussa. Mukaan on tullut samalla mutkikas nuorten pahoinvointiin liittyvä ongelmien hälyttävä hoito.

Omalla kohdallani tutkimus kentällä käynnistyi Pohjois-Karjalassa jo vuonna 1989, jonne muutin Brysselin kautta ja ensin opiskellen perusteet tulevaa EU jäsenyyttämme varten. Siis liki vuosikymmen ennen jäsenyyttämme.

Minua auttoi kaksi tohtorin tutkintoa, jotka sopivat kuntien laaja-alaiseen toimintaan ja sen ymmärtämiseen myös osana EU:n jäsenyyttämme, jolloin oli oltava ainakin käytettävissä uusiin tehtäviin. Valinnanhan tekevät sitten lokakuun lopulla forssalaiset äänestäjät ja oma velvollisuus ”yhdyskuntapalveluna” oli sillä hoidettu.

Vaalikone apuna vaaleissa

Tätä tehtävää varten täytin ehdokkaan vaalikoneen kysymykset perusteluineen niin Yleisradion kuin MTV 3 pyynnöstä. Ne poikkesivat melkoisesti toisistaan mutta mittasivat lopulta samoja arvojamme.

MTV 3 vaalikoneen tultua käyttöön, menin ja täytin sen uudelleen nyt äänestäjänä edes muistamatta, kuinka olin aiemmin ehdokkaana vastaillut kentässä, jossa vastausten painoarvo ja liukuma oli vapaa asenteiden ja arvojen “voiman” tulkinnassa.

Kun en ole mahdottoman ääripään ihminen asenteiltani, tutkijan luonteen mukaan, käytin lähempänä keskiviivaa olevia vastausvaihtoehtoja kuin heitellen kovin helposti mustavalkoisia vastauksia tai valheita äänestäjiä kosiskellen. Olin siis rehellinen oma itseni.

Tutkijana en oikein muuta osaisikaan, vaikka minulla sekä luonnontieteiden että ihmistieteiden tohtorina olisi ollut mahdollisuus myös kalastella suosiota. Manipuloida vastauksiani tavalla, joka vastaa tiedettyä keskiarvoa ja puolueuskollisten käyttäytymistä.

Pääosa vanhoista ehdokkaista tekee nyt juuri niin, vastaa kuten heiltä odotetaankin. Muistakaa tämä kun vastaatte! Teidän vastauksenne tiedetään toki jo etukäteen jakaumineen. Suurimpia jakaumia ja ryppäitä kalastellaan loppuun saakka.

Näin valittavien edustajien omat arvot muuttuvat kuukauden aikana laidasta toiseen. Niitä kun on mahdollista itse muuttaa tulostaan parantaakseen. Tässä loppukiri on tärkein. Oleellista on saada juuri se lopullinen yksi äänesi. Ei sitä toista vaihtoehtoa. Meillä kun on vain yksi ääni käytettävissä.

Äänestä itseäsi kehottaisi vaalikone

Kun yli 20 vastausta oli täytetty, katsoin tulokset Forssasta ja kas olin kärjessä omasta mielestäni. Olisin siis itse äänestänyt itseäni, mutta en toki sadan prosentin tuloksella. Aivan kantapäillä kolkutteli viisi muuta keskustalaista ehdokasta ja pian sen jälkeen kolme kokoomuslaista, vihreä ehdokas ja pari demaria. Aika kaukana seurasivat etenkin ääripään vasemmiston ehdokkaat, mutta kyllä heitäkin olisi läpi mennyt minun arvoillani. Mutta kovasti olisi karsintaa syntynyt Forssan nykyiseen valtuustoon.

Valitsematta olisi jääneet kaikki kärkinimet

Valitsematta olisi jäänyt liki 80 % nykyisistä valtuutetuista mukaan lukien kaikki kärkinimet. Olenkin aina ihmetellyt forssalaisen taloudenhoidon ja politiikan ahdistavaa ja itselleni omalaatuisella tavalla vierasta kulttuuria. Nyt siihen tuli vastaus. Meidän arvot ja asenteet eivät mene yksiin nykyvaltuuston osalta ja hankausta on etenkin sen kärkinimiin.

Vaalikoneeseen vastataan myös tuntien omat äänestäjät. Epärehellinen poliitikko ei ole aivan vieras ilmiö suomalaisille. Näin vaalikoneesta tulee viihdettä. Sellaisena sitä ei pidä ottaa vaan tehdä vertailua kansallisesti ja samalla yhteiskunnallinen ja alueellinen oppitunti alkaa muistuttaa tutkimusta, josta samalla oppii ja paljon. Jos samalla tuntee Suomen kuntia tai pitää avoinna kuntaliiton kuvauksia kunnistamme.

Mikäli nykymeno saa jatkua, vanhoja nimiä valitaan jatkoon, en saa montaakaan ääntä. Jos taas olen mukana valittujen joukossa, silloin tuuletetaan koko valtuuston nimekkäitä kärkinimiä ulos. Tämä tulos on vaalikonetta tulkiten itsestään selvä. Forssa ei ole mennyt lamaan ja talous ahdinkoon, väki vähentynyt ilman poliittista syytä ja vastuunkatoa. Se mitä Leo Leppänen kirjoittelee, on valitettavan usein totta vanhalta ja kokeneelta virkamieheltä. Leppänen tuntee joukkonsa liiankin hyvin. Hän törmää kirjoituksissaan etenkin vanhan kaartin kellokkaisiin virkamiehenä.

Forssan keskustalaiset Haukiputaan demareita

Jatkoin analyysiä ja siirsin omat vastaukseni edellisen kotikuntani Haukiputaan vaalikoneeseen. Tulos oli uskomaton. Kärjessä oli toki keskustalainen, mutta nyt kahdenkymmenen kärkihakijan joukossa oli liki puolet demareita. Jopa enemmän kuin keskustalaisia ja kokoomuslaisia, täysin toisin kuin Forssassa. Miksi hyvin menestyvän maan rikkaimman talousalueen tervaporvareitten Oulun ja sen demareiden arvot ja asenteet ovat niin erilaiset kuin Forssassa? Miksi nämä ihmiset ovat ylipäätään samassa puolueessa? Haukiputaalaisten demareiden kuuluisi olla Forssan keskustassa. Tai päinvastoin. Haukiputaalla jopa 60 % olisi saanut jatkaa valtuustossa omilla arvoillani. Asuin siis kunnassa, sen kalleimmassa Kellon Kiviniemen kylässä, kaupunginosassa, jossa varmaan myös ikivanhan kalasataman rannassa myös viihdyinkin. Muutto Hämeeseen ja Forssaan oli siten loikka pimeään poliittiseen tuntemattomaan.

Iisalmessa kaikki kelpaisivat

Jatkoin analyysiä heittäen vastaukseni synnyin kuntani Iisalmen valtuustoon. Sielläkin muutos olisi ollut raju, mutta ei niin mahdoton kuin Forssassa. Liki puolet olisi vaihtunut, mutta tasaisemmin ja omia asenteita ja arvojani lähellä olevia olisi ollut jokaisessa puolueessa. Kärkinimi meni jopa ohi oman osumatarkkuuteni Forssassa. Iisalmessa olisin joutunut äänestämään häntä enkä itseäni. Hän siis osui lähemmäs sitä maalia, johon olin ehdokkaana arvoni ja asenteeni vaalikoneeseen syöttänyt. Huikea suoritus. Samalla olin unohtanut yhden tai kaksi vastaustani ja niiden painoarvon nyt ainakin yhdestä viiteen luokituksessa.

Savolainen tapa asettaa arvot ja asenteet ei ole niin kiinni puolueessa kuin Pohjanmaalla ja Hämeessä eikä ääripään arvoja suosita. Prosentit olivat omiani vastaavia Iisalmessa koko tulevalla valtuustolla yli 80 % osumatarkkuudella. Diplomaattinen henki näkyi ja asiat eivät ole mustavalkoisia Iisalmessa.

Tämän nähtyäni iski koti-ikävä. Jopa Turun vaalikone antoi minulle valtuuston, jossa viimeinenkin valittu ylitti 79 % rajan. Tampereella jäätiin pari prosenttia, mutta ei toki enää Helsingissä.

Kun on enemmän ehdokkaita, on myös enemmän varaa mistä valita itselleen mieluisa. Helsingissä olisin todennäköisesti mennyt läpi. Ainakin mahdollisuus olisi ollut paljon suurempi kuin Forssassa. Maan köyhimmässä ja vanhoillismassa kunnassa mahdollisuuteni tulla valituksi omilla arvoillani olisi ollut liki nollassa. Kunnan löytää helposti tarkastellen kuntaliiton esitteitä. Jos omat prosentit alkavat olla siellä korkeita, on viisasta muuttaa sinne.

Puolueella ei ole merkitystä mutta kunnalla sitäkin suurempi

Puolueella ei näytä Suomessa olevan minkäänlaista merkitystä valitessamme ehdokasta noudattaen omaa arvo- ja asennemaailmaamme. Sen sijaan alueella ja niiden talouden hoidolla on huikeita eroja, ja selittävät kyllä sen, miksi on äänestetty niin eri tavalla ja tulokset ovat johtaneet masentavaan talouden kurjistumiseen tai nousuun joskus vuosikymmeniksi.

Talouden ja sosiaalisen pääoman muisti ovat demokratiassa valtavan suuri yhteinen asia ja sen ymmärtäminen on äänestettäessä elintärkeätä. Jos muutosta tahdotaan todella, se ei synny jättämällä äänestämättä tai äänestäen kuten aina ennekin. Erot rikkaiden ja menestyvien kuntien ja väkeään menettävien välillä ovat todella suuria.

On syytä seurata ja analysoida millaiset juuri omat asenteet ja arvot tuovat alueellisia eroja maamme kuntien välille. Vauraus ja hyvinvointi ei synny ilman koulutettuja ja kokeneita päättäjiä. Forssan valtuusto ei ole ollut ikinä erityisen hyvä kouluttaja, eikä sitä ole myöskään pitkät juuret samoilla asuinsijoilla.

Maailma muuttuu ja se on opittava itse mukana eläen ja asuinpaikkaa moneen kertaan muuttaen ja vaihtaen sekä samalla opiskellen. Yrityksen ja erehdyksen kautta oppiminen yhteisten asioiden hoidossa on liian hidas ja kallis tie kuntataloudessa. Maailma ympärillämme on muuttunut valtavasti ja sen tulisi näkyä myös äänestäessämmekin. Itse oli aivan outo lintu keskustan ehdokkaana Hämeessä ja Forssassa mutta en enää Haukiputaalla ja Oulussa tai Iisalmessa ja Ylä-Savossa.

Kärkiosaajat läpi asiantuntijoiden avulla ja heitä kuullen

Iisalmesta läpi olisi omilla arvoillani mennyt vaikkapa entinen ministeri Seppo Kääriäinen komeasti sijaluvulla 17 ja yli 82 % osumatarkkuudella. Vaihtaa ei olisi tarvinnut myöskään pääministeri Matti Vanhasta. Hänkin olisi maltillisena vaihtoehtojen pohtijana mennyt läpi omilla arvoillani kirkkaasti. Professorin pojalla on analyyttinen tapa toimia ja se on hänen vahvuutensa. Ääriratkaisuja varotaan ja diplomatia tulee mukaan, kun tilanne on tiukka.

Visiot tulevaisuudesta ovat ammatti-ihmisten antamia. Seppo Kääriäinen on taas puolueensa entinen sihteeri ja tutkimuspäällikkö, strategi viimeisen päälle. Olisi todella omituista, jos hän olisi tullut heitettyä ulos valtuustosta omilla vastauksillani. Niin hyvin entistä koulukaveriani toki tunnen. Olen ollut tukijana ja dosenttina yli kolme vuosikymmentä sosiologian ja politiikan tutkimuksen laitoksella Turun yliopistossa. Sellaisessa ajassa politiikan tuntemus jää jo uniinkin. Vaalituloksen voi ennustaa virhemarginaaliakin tarkemmin. Paitsi Hämeessä ja Forssassa.

Ole tarkkana ja analysoi ennen kuin menet ja annat äänesi

Vertailkaa vastauksianne ja pohtikaa miten ne sopivat eri puolelle Suomea. Kuinka hyvin valtuutetut ja kansanedustajat, ministerit menestyvät ja ovatko oikeita juuri tähän aikaan ja paikkaan äänestettäviksi. Menestyneen alueen poliitikoilla ja yhteisten asioiden hoitajilla on aina jotain muutakin takanaan kuin sellainen kokemus, joka on haettu kansalasikuntona ilman pitkän linjan opiskelua alan ammattilaisten ohjaamina ja mieluiten tarvittaessa maan rajojen ulkopuolella.

Annan itseni mieluiten lääkärin operoitavaksi tohtorina kuin jättäytyen kadun miehen ja duunarin hoitoon, oli hän muuten miten mukava ihminen tahansa ja manipuloi kuinka taitavasti poliitikkonamme. Puolue ei näytä merkitsevän paljoakaan, kun teemme valintojamme yli kuntarajojen vaalikoneessa ja vertaillessamme menestyviä kuntia kehnosti menestyviin. Mutta aina takana on hyviä ihmisiä ja varmasti koulutettuja, jos aluetalous on vahva. Tällöin on helpompi muuttaa omia asenteita kuin asuinkuntaa ja valita uusi valtuutettu, joka vastaa varakkaan alueen menestystä myös arvoiltaan. Ellei nyt pidä köyhyyttä erityisen tavoiteltavana arvona.

Hyvät ajat takana – kivireki vedettävänä

Jatkossa joudumme yhdistämän kuntien kulttuureja, hylkäämän puolueet ja jakamaan vain aluetalouden yhteistä etua ja nyt myös lasten ja nuorten hyvinvointia rajusti parantaen. Yhdessä vanhusten kanssa ja varmistaen sellainen tulevaisuus, jossa ääripään ihmiset eivät ohjaile meitä valtuustoissa, eivät hae kaksoisagentteina omaa tai kuppikuntansa etua itsekkäässä menossa. Sen aika on ohi ja edessä on vahinkojen laskujen maksu murheellisten tapahtumien jälkeen.

Kuralla oleva talous on saata kuntoon ja yhteistyö pelaamaan kuntien rajoja sen enempää pokkuroiden. Lentokorkeudesta katsoen Hämeen korpimailla ei näyttäisi olevan tärkeitä suojeltavia kuntarajoja. Loimijoki näyttäisi laskevan Loimaan kautta kohti Satakuntaa ja kakkostie kulkevan Someron kautta Karkkilaan ja olevan elintärkeä myös heille.

Jos jään valitsematta valtuustoon ja minua ei tarvita kuntien myös yhteisissä päättävissä elimissä, saan jatkaa tiedettä ottamatta vastuuta paikallisesta menosta. Jos taas saan sen tehtävän ja luottamuksen, minun ajastani huomattava osa suuntautuu sen jälkeen yhteisten lounaishämäläisten asioiden hoitoon, ja se on muualta poissa.

Järkevästi ajatellen se ei ole minulle ja työlleni, uralleni ja asiantuntemukselleni edes eduksi, siinä ei ole mitään erityisen hohdokasta, päinvastoin. Mutta kun kansakunta on verorahojaan käyttänyt minunkin koulutukseen, on oltava ainakin käytettävissä laman alkaessa ja sen merkkien jo näkyessä koko kansakunnan yllä. Toivon vilpittömästi, että mukaan saadaan yhä enemmän altruistisia, epäitsekkäitä nuoria, joita voimme kasvattaa vastuun kantajiksi turvallisempaan Suomeen.

torstai 25. syyskuuta 2008

Sen saat mitä pakenet

Kansainvälisen median ankara Suomi kuva

Pitkä aikainen parlamentaarikko (sd) Ilkka Joenpalo kirjoittaa (FL25.9. 2008) kuinka Kauhajoen surulliset tapahtumat ovat muuta kuin hallituksen toimien aiheuttamia, eikä maan hallitusta tulisi niistä syyllistää. Mutta toisaalla hän jatkaa kuinka hallitusta tulisi kritisoida sekä katsoa mihin kilpailuttaminen voi pahimmillaan johtaa. Kirjoituksessa puhutaan poliittisista valinnoista, jotka ovat johtaneet traagiseen massamurhien sarjaan nuorten koululaisten joukossa. Ilkka Joenpalon arvio on kohtuuton ja poliitikon tekemänä vihamielinen. Suomessa asuen ja maata tutkien erottuvat kyllä Savo ja Karjala, Pohjanmaa ja Häme, saamelaisten asuttamat alueet mutta myös ruotsalaisistaan tunnetut kuntamme.

Ulkomaisissa medioissa Suomea on arvioitu kokonaan toisin. Kun maatamme katsoo kauempaa, syntyy todennäköisesti oikeampi Suomi kuva. Ainakin se on sellainen, jonka nyt sinne välitämme ja jonka kanssa joudumme elämään maailmalla. On muistettava, että suomalaiset turistit nyt erottuvat maailmalla pelkästään rajan yli siirtyen Venäjälle tai Tallinnaan.

Eniten Suomesta on nostettu esille medioissa yleinen väkivaltamme sekä alkoholin kulutuksemme. Toisena kohoaa otsikoihin suomalainen tapa käyttää päihteitä lääkkeinä mielenterveyden ongelmiimme. Vasta näiden jälkeen tulevat aseet ja niiden helppo saatavuus. Toistuneita murhenäytelmiä pidetään suomalaisina ja maallemme toivotaan menestystä näiden ongelmiemme hoidossa tulevaisuudessa. Ongelmiimme suhtaudutaan myötätunnolla ja ne suhteutetaan oikeisiin raameihin paisuttelematta väärin.

On hyvin suomalaista tuomita joku, kun tapahtuu yksittäinen psykoottiseksi luonnehdittava teko. Sen sijaan, kun ne alkavat toteutua vajaan vuoden välein ja suruliputuksesta alkaa tulla kansallinen traditio kertoen lasten ja nuorten pahoinvoinnista, on syytä katsoa kansakunnan omaan peiliin. On muistettava myös mitä kiusaamiskulttuurilla tarkoitetaan.

Sama koskee niitä tulkintoja, jossa ulkomaisten toimittajien käsitystä Suomesta on aiemmin moitittu kovin virheelliseksi ja toimittajien tai medioitten huomiontavoitteluksi. Oleellista on, ettei Kauhajoen murhenäytelmää voitu uutisoida pienestä Suomesta yhdistämättä sitä samalla Myyrmannin ja Jokelan tapauksiin. Maailmalla on vaikeaa käsittää, miksi niin moni nuori Suomessa päätyy niin tuhoisiin ratkaisuihin.

On syytä hyväksyä tosiasiat ja pohdittava miten sotasukupolvien lapset ja alkoholismimme liittyvät yhteen kasvatuksessamme ja miten kykenemme hoitamaan tulevaisuutemme yhdessä valoisammalla tavalla sekä pienyhteisöjä rakentaen. Tuhoisinta olisi, että alkaisimme osoitella toisiamme ja etsiä poliittisia pisteitä.

Suomen tauti ei ole tämän ajan tuotetta ja nyt syntynyt vaan paljon vanhempaa perua ja osa kansakunnan synkkää historiaa, jossa väkivalta on ollut osa selviytymistarinaamme. Sen ihannointi on vain kyettävä lopettamaan, lisäämään lasten ja nuorten turvallisuutta sekä sellaista yhteisöllisyyttä, jossa ei anneta enää mahdollisuutta sellaisten ryhmien synnylle, jotka ovat valinneet tuhoisia keinoja sairaalloiseksi menneen huomion metsästelyssä tai työ- ja opiskeluyhteisön kiusanteossa. Suomalainen kiusaamiskulttuurimme kun on meille kaikille liinakin tuttu ilmiönä.

Synkkämielisten kiusaajien yhteiskunnaksi nyt leimattu maa voi toki myös pestä kasvonsa mutta tuskin ilman ulkopuolista apua. Omat geenimme kun ovat näitten häiriöitten perimmäinen syy. Pahinta olisi sellainen jatko, jossa eläisimme eteläafrikkalaisten tapaan monien aitojen ja vartioiden kahlitsemassa kodissamme eristettynä ja peläten. Se kuva, jonka ulkomaiset mediat meistä nyt ovat tehneet, on pääasiassa totuudenmukainen ja sen kanssa joudumme elämään, oli oma luulottelumme mitä tahansa.