Mytomania ja eskapsmi – narsismin lähteet

31.11. 2011 – 26.08.2022

Selatessani päivittäin ja vuosittain saamiani tietoja kirjojeni ja artikkeleiden lukijoista kiintoisaa on huomata, kuinka jotkut artikkelit tai niitä lähellä olevat aiheet kiinnostavat muita enemmän.

Tuhansien artikkeleiden joukosta löytyy ryhmä tai klusteri, joka käsittelee ylipäätään narratiivista kerrontaa. Se on jopa suosituin ja selittyy sen ulottuvuuksilla faktorianalyysin tulkinnassa ja faktoripisteitä klusteroitaessa, ryhmiteltäessä. Se on samalla alan ammatti-ihmisten suosima ja viittaa etenkin toimittajiin ja tutkijoihin. Oman kotisivustoni käyttäjistä valtaosa on jo hyvin varhain haettu tavalla, jossa taustalla oli heidän innovatiivinen toimintatapansa, kyky tuottaa uutta.

Toisena suurena ryhmänä tulee tämän kääntöpuoli, jossa käsitellään niin ikään samaista ulottuvuutta, mutta sen kääntöpuolta ja etenkin kiusaamisena koettua ”ammattia”. Sekin liittyy alan luovuuteen ja ammattitaitoon, mutta nyt ikävällä tavalla koettuna sen varjopuoleen. Toimittajan ja kirjoittajan tapaan löytää ilmiöitä, jotka ovat lukijalleen usein epämiellyttäviä, epäkohtia ruotivia ja kiusallisia. Näin myös toimittajan ammatti voidaan kokea liki kiusantekona epäkohtien paljastajana. Siitä mistä ei voi puhua, siitä on huudettava, tyyliin.

Kolmas faktori ja suurten klustereitten ryhmä lukijoinani syntyy ylipäätään luovuudesta ja taiteesta kiinnostuneista. Edellisistä poiketen he ovat samalla innovaatioita vastaanottavien tyyppien luokituksista se menestyvin. Toki minua kiinnostavat myös itse alan ammattilaiset, olkoonkin että tässä ryhmässä ollaan häveliäämpiä. Varsinaiset taidot kun korostuvat näkyvämmin vasta seuraavassa ryhmässä, jossa mukana on myös oma identiteetti ja sen monet kriisit.

Tästä ryhmästä (klusterista) syntyvät edelleen juuri tätä aihetta (luovuus ja taiteet) käsittelevät ryhmät sekä näiden luonne. Jakolinjat ovat joko aiheista syntyviä, pandemiasta tai sodasta kertovia artikkeleita, tai sitten niiden taustalla ovat mytomaniaan tai eskapismiin viittaavat ilmiöt ja kirjoitukset.

Erityisen mielenkiitoista on havaita, kuinka tuhansien kirjotusten kohdalla juuri nämä näyttäisivät olevan samalla yhdessä selittämässä narratiivisten kertomusten sisältöä liiteytynä narsistisiin piirteisiimme lukijoina. Näin koko mallin keskeiset taustoittajat liittyvätkin lopulta etenkin narsismiin mutta samalla myös aikamme mytomaniaan ja eskapismiin.

Palaan vuoden 2011 marraskuun viimeisenä päivänä kirjoittamaani tekstiin. Olin aiemmin, vuosikymmeniä sitten, kirjoittanut käsikirjoituksen, joka jäi tuolloin 1970-luvulla julkaisematta oululaisen Kalevan lehtitalossa. Sen otsikkona oli ”Kansalainen Klasomenesta” ja se julkaistiin myöhemmin hieman muuteltuna Saksassa omakustanteena nimellä ”Arctic Babylon 2011”. Siinä viitattiin tuon hetken (2011) tuleviin tapahtumiin mutta 1970-luvulla ne kirjaten. Samoin artikkelissani, joka julkaistiin marraskuun viimeisenä päivänä vuonna 2011. Pahoittelen sen pituutta. Perustelen sitä vuoden 2022 tapahtumilla ja pohtien tätä kymmenen vuotta aiemmin vuotta 2011.

Viimeisin kirjani, keväällä 2022 julkaistu ”Teesi, Antiteesi, Synteesi – Mytomania, Eskapismi, Putinismi” ovat johdantona tälle nyt kirjoitetulle draamakesän 2022

tapahtumille, mutta oikeammin jo vuoden 2011 tapahtumat ja niiden ennustukset otsikolla ”Kansalainen Klasomenesta”. Klasomene on Turkissa ja suomalaiset tapaavat Turkin johtoa Suomessa juuri nyt hakien ratkaisua Naton jäsenyydellemme. Turkki on tunnetusti käytännössä ainoa maa, joka on vaatinut suomalaisilta ja ruotsalaisilta lisäselvityksiä jäsenyytensä tueksi.

Näiden molempien tausta on klustereiden synnyssä ja ne on esitelty ennen näitä kevään ja kesän kirojani. En palaa niihin enää. Aihepiiri kun on liian laaja käyttämättä apuna teknologiaa, jossa artikkelit käsitellään nekin erillisinä faktoreina ja klusteroiden useampaan kirjaan. (Härän ja Omikron vuosi 2021 sekä Klusteri politiikan ja talouden välineenä/ Bull and Omicron year and Cluster Policy, Ecomy and Art).

Näin artikkelit ovat klusteroituina useampaan eri kirjaan tyyliin ”Cluster Articles, Part 1 ja Cluster Articles, Part 2). Se kun helpottaa lukijaa ja hän voi paneutua jokaiseen klusteriin erikseen. Klusterit ovat taas tulosta tietokoneen tavasta luokitella kirjoittajan artikkeleita. Milloin artikkelit on kirjoitettu, on yhdentekevää. Aika kun on ihmisen keksinnöistä se kaikkein kehnoin ja meitä hämäävä.

Onko myyntitykin puhe tai toisen ihmisen imartelu muunneltuna totuutena valhetta? Onko oma kansakuntamme erityisen rehellinen vai haluammeko vain pettää itseämme? Hyväksymmekö poliitikon puheen potaskana paremmin silloin, kun kyseessä on oman puolueemme edustaja? Pyrkivätkö kaikki elolliset olennot tavalla tai toisella naruttamaan toisiaan? Tekevätkö näin myös kansakunnat, sotaan ajautuneet ihmiset ja heidän instituutionsa mediat mukaan lukien?

Onko valehtelu eloon jäämisen ja evoluution tuote ja pitäisikö sitä pikemminkin suosia, kuin karsia niin lisääntymisen kuin kilpailun kiihkeässä kilvassa? Miksi meitä opastetaan näyttelemään työpaikkahaastatteluissa ja mainostamaan itseämme liioitellusti vaalien yhteydessä? Rehellisenä itseään pitävä ihminen pakenee mytomaniaa ja löytää itsensä eskapismin kiroista. Hän kieltää todellisuuden, narsismin lähteet itsessään.

Eskapismi tarkoittaa juuri todellisuuspakoisuutta: taipumusta etsiä häiriötekijöitä ja helpotusta epämiellyttäviin tosiasioihin. Sillä pyritään välttämään kohtaamasta todellisuutta tunne- tai käyttäytymistasolla. Tyypillisessä muodossaan eskapistinen ihminen pakenee arkipäivän stressiä, kuormittavia tilanteita tai yksinäisyyttä esimerkiksi päihteillä, matkustelulla, nukkumalla tai fantasioimalla, mutta myös vaikka taiteen ja mietiskelyn avulla, nautiskellen lomallaan suomalaisen pääministerin tapaan eläen. Siinä ei ole mitään pahaa, päinvastoin.

Mitä pahaa siinä voisi olla verrattuna narsismiin ja mytomaniaan? Onko sinulla taipumusta peitellä narsistista minääsi tai mytomaniaa eskapismilla? Omalla kohdallani se tapahtuu kirjoittamalla ja samalla hakeutumalla flow -tilaan.

Ihmisillä on erilaisia psyykkisiä hallintakeinoja ja defenssejä, jotka voidaan mieltää eskapismiksi. Esimerkiksi torjunta on eskapistinen hallintakeino, jossa omat halut, toiveet ja tarpeet torjutaan tietoisuudesta: niitä paetaan ja peitetään. Narsismin häiriöt ja mytomania, oman aikamme poliitikon tavallisimmat tavat esiintyä voidaan hoitaa psyykkisinä hallintakeinonamme, defensseinä. Näin moni tekee etenkin juuri lyhyen lomansa aikana.

Defenssien avulla muokataan todellisuutta siedettäväksi, että se kestettäisiin, vaikka tunteen säätely perustuukin todellisuuden vääristymiselle hankalan tilanteen kohtaamisen sijaan. Onko siinä jotain tuomittavaa verrattuna mytomaniaan tai narsismin muihin häiriöihimme ja niiden peittelyyn?

Periikö rehellisyys vielä maan vai valehtelemmeko jopa kasanviisauksissamme? Jos rikkain kymmenesosa kansakunnasta omistaa 90 %, voiko demokratia toteutua, kun köyhin ei omista prosenttiakaan? Onko huhtikuun ensimmäinen tarkoitettu patologisten valehtelijoiden, mytomaanikkojen, päiväksi? Onko narsismi ja sen lähteet juuri oman aikamme tärkein selittäjä teoillemme politiikassa, taloudessa, missä ikinä kertomuksemme julkaisemmekin, sen tärkein vaikutin?

Ruokkiiko yhteiskunta valehtelua, mytomaniaa?

Suomalainen urheilija ja hänen valmentajansa, koko lajiliitto tai keskeinen osa sen vaikuttajia on jäänyt kiinni dopingista. Ei toki aineiden käytöstä niinkään kuin valehtelemisesta oikeudessa. He peräänkuuluttivat kunniaansa STT:n moittiessa heitä dopingin käytöstä Lahden kisoissa.

Se on hyvin suomalainen tapa silloin, kun patologinen tyhjänpuhuja ja vilpillinen ihminen jää kiinni rötöksistään ja media siitä moittii. Urheilijoiden ohella tällaisia ovat etenkin poliitikot ja heitä seuraava urheiluhullu nationalistinen kansa, vedonlyöjät ja äänestäjät, Suomen Kuvalehteä (SK13) lainaten ihmiset, jotka eivät tiedä johtaako heitä Maalaisliitto vai Lipyan liike. Näin kirjoitin vuonna 2011. Nyt narsistisia häiriöitä ja mytomaniaa peitellään pääministerimme kohdalla pakenemalla lomalla eskapismiin.

On tavallista, että eskapismiin turvautuvalla yksilöllä on vaikeuksia tunteiden säätelyn ja tunnistamisen kanssa. Tunteista ei osata puhua eikä niitä osata ilmaista, mikä voi johtaa eksyneisyyden kokemukseen ja lisääntyvään pahoinvointiin. Voi olla, että lapsuudessa on jääty vaille emotionaalista läsnäoloa, eikä vanhempien suunnalta ole mallinnettu tunteiden oppimista.

Näin eskapismista kirjoittaa tuon ajan media ja oman aikamme Salminen. Ei Simo Salminen, saati Uuno Turhapuro vaan alan tieteen kärkihahmo. Oleellista on, kuinka Turhapuro näyttelee roolinsa ja kykenee muuntautumaan myös välillä omaksi itsekseen. Ellei sitten rooli jää päälle ja syntyy Yhdysvaltain presidentti Ronald Reagan, joka oli keskiverto näyttelijä mutta kiitettävästi roolinsa hallinnut presidentti. Joskus ”rooli” jää päälle eikä leipurilta voi odottaa samaa roolihahmoa kuin vaikkapa pääministeriltä tehtävässään 24 tuntia vuorokaudessa.

Miten puhua tai ilmaista jostain sellaisesta, jota ei osaa oikein tunnistaakaan omana roolihahmona ja sen esittämistä uskottavalla tavalla? Silloin on luontevaa, että tunteita vältellään; ne mielletään liian hankalina tai kipeinä, ne ovat jotain vierasta ja tuloksena eskapistinen ilmiö. Lapsuudessa opitaan varhaisissa suhteissa sosialisaatiotaidot, eli taidot olla vuorovaikutuksessa toisten kanssa, ja ne toimivat pohjana itsesäätelyn ja tunteiden säätelyn taidoille. Taidot voivat olla heikosti rakentuneita, eli ei tunnisteta omia tunteita eikä osata säädellä niitä, joten ne koetaan kaoottisina tai liian raskaina roolihahmoinamme. Emme osaa oikein näytellä itseämme.

Ihmisinä me emme kuitenkaan voi kytkeä tunteitamme pois päältä, vaan ne ovat oleellinen osa kokemusmaailmaamme. Niinpä ne jäävät vellomaan ja yleensä tuntuvat sitä vaikeammilta mitä kovemmin niitä yritetään vaimentaa tai välttää. Pakeneminen tosimaailmasta voi tuoda silloin nopeaa, lyhytaikaista lohtua tai turvaa. Päihteet ja alkoholi, hurlumhei elämä sujuu toki leipurilta, mutta ei oikein kansakunnan presidentiltä tai pääministeriltä tehtävineen. Näin syntyy eskapistinen ongelma. Putin presidenttinä on kuvattu ja valaistu monessa tehtävässä ja viimeisin on hänelle ehkä se sopivin, putinismiin viittaava oireyhtymä.

Tällaisia tapauksia varten Suomen laki on erikseen kirjannut ihmiset, joilla on lupa valehdella ja kenen tulisi pysyä totuudessa. Kari Pekka Kyrö saa valehdella, koska hän on jo kerran tuomittu tuosta rötöksestä. Syytetty saa valehdella niin ikään mielin määrin ja sanomisiaan saa varoa myös, jos on vaarassa joutua osaksi syytettyjä tai ainakin sellaiseen uhkaa joutua joku sukulainen. Mytomania ilmiönä ei ole kuitenkaan sama asia kuin eskapismi.

Pikemminkin ne muistuttavat toisiaan liki kääntöpuolina faktoreita tulkiten. Narsismin kohdalla kyse on liki psykopaatista tapauksesta, jonka häiriö mahdollistaa samaan aikaan näytellä vakuuttavasti liki mitä tahansa persoonallisuustyyppiä. Uuno Turhapuro presidenttinä tai tämän vävynä on roolihahmo.

Kun jutussa suomalaisista hiihtäjistä myös toimittajat ovat saaneet jo rangaistuksia, käräjillä istuu nyt periaatteessa hiljaista porukkaa hyvin suomalaiseen tapaan tai lautamiehet joutuvat tulkitsemaan kuulemaansa luottaen vain jutun ulkopuolisiin asiantuntijoihin. Käydään hämäläisten käräjiä tai puhutaan kuin savolaiset, väärän puun takaa.

Näin Suomen laki on syntynyt kuten kielemmekin. Joko siinä on jotain idästä tullutta tai se on saanut alkunsa lännestä. Valehteluun on varauduttu ja vaikeneminen on sallittu, Raamattua on käytetty muistaen, kuinka kansa ei ole sitä aina loppuun saakka lukenut.

Pääosa ihmisistä pelaa tunteella myös vaaleissa ja vain pieni osa käyttää järkeään. Raamatun, normien tai moraalin käyttö oikeudessa ei vaikuta mytomaanikkoon, vain moraalisesti käyttäytyvään ihmiseen. Älykäs mytomaanikko on oikeudessa kuin kala vedessä oli hänen roolinsa siellä mikä tahansa.

Nyt sitten poliisi on tutkinut asian ja syyttäjä vaatii rikoksesta epäillyille vankeusrangaistuksia. Mukana ovat omissa rooleissaan niin asianomistajat, todistajat kuin kuultavatkin. Todistajat ja asianomistajat eivät saa kuulusteluissa valehdella. Perätön lausuma viranomaismenettelyssä voi johtaa sakkoihin tai enintään kahdeksi vuodeksi vankeuteen. Patologista valehtelijaa tällainen ei mitenkään häiritse. Kyseessä kun on sairaus. Sairautta tulisi hoitaa, ei niinkään yrittää saada osaksi hallinnollista koneistoa ja sen vallanjakoa, viedä värisokealta oikeus maalata tummia taulujaan. Jos enemmistö on värisokeita, tummien taulujen määrä alkaa kasvaa.

Kasainvälinen taloudellinen rikollisuus tekee tuloaan urheiluumme jalkapallon kautta ja se tarkoittaa paljon dramaattisempaa kuin “mitätöntä” dopingia Lahdessa hiihtourheilumme tuomisina, riitaa siitä, oliko media oikeassa ja lajiliiton edustajat valehtelivat peittäessään rötöksiään.

Käsitteet “saunasopimus”, “karpaasit”, “dopingretket” ja aiemmin talonmies Nyrösen piikit ovat jo osa kansallista tarinankerronnan sosiaalista pääomaamme ja se rikastuu koko ajan uusilla “saastuneen” 1970-luvun, 1980-luvun, 1990-luvun urheilumme paljastuksilla. Seuraava vuosikymmen odottaa jo tuloaan ja 1990-luvun voisi jo unohtaa. Jos vuosikymmen oli vailla suurta menetystä, tuskin siellä on ollut merkityksellistä vilppiäkään. Ketä kiinnostaa vilppi, johon ovat osallistuneet kansallisen tason urheilijat tai pelkät harrastelijat? Tiesitkö, kuinka olympialaisten mitalit jaetaan kisojen jälkeen kaikessa hiljaisuudessa uudelleen, jahka mitalit menivätkin doping urheilijoillemme?

Entäpä kun tulee mahdottomaksi uskoa koko kilpaurheilun olemassaoloon silloin, kun kyseessä on valtaisat rahasummat ja niiden siirtely osana huippu-urheilua, sen vedonlyöntiä? Hyväksymmekö huijauksen osana yhteiskuntaa ja kilpaurheilun sen osana? Miten sellaisen voisi kitkeä pois, jossa rajaheiton suorittava urheilija voi olla osa kansainvälistä rikollisuutta, siihen mukaan jopa painostettuna.

Takavuosina pesäpalloilijamme osasivat sen toki kotimaassaankin ja taustalla olivat suuret joukot ihan rehellisiä suomalasia vedinlyöjiä sukulaisineen. Ei toki värillisiä Rovaniemelle hankittuja alipalkattuja palloilijoita. Urheilu sinänsä ei ole erityisen kiinnostava yhteiskunnan mytomaniaa ja eskapismia, narsismin häiriöitä tutkittaessa. Sen sijaan politiikka ja talouselämä alkaa sitä ollakin.

Poliitikko salaa saaneensa taloudellista tukea vaalityössään. Lainsäätäjälle perusteluksi kelpaa vaikkapa se, ettei rikoksesta ole määrätty mitään seuraamusta. Se on kohtuullisen pieni rike verrattuna sellaiseen rakenteelliseen “maan tapaan”, jossa puolueitten on erotuttava toisistaan antaessaan katteettomia lupauksia, joista tuleva hallitus ei edes päätä, saati kykene yksin mutkikkaasti verkottuvassa maailmassa, tekemättä kompromisseja ja konsensus politiikkaa.

Pitäisikö silloin koko poliittinen järjestelmä muuttaa, vai antaa sen edelleen ruokkia järjestelmää, jossa muunnellun totuuden esittäminen on politiikassa hyväksytty ja ymmärretty osa joko kansallista maan tapaa tai jopa kansainvälistä käsitettä “politics”?

Miten yksi henkilö puoluejohdossa voi mennä lupaaman tai sitoutumaan tuhansien tai miljoonien tekemisistä? Huijaako hän meitä käyttäen käsitettä “me” tai “puolue” ja hyväksymmekö sen osana kuvitteellista käsitettä “demokratia”?

Pitäisikö sellaisia järjestelmiä yhteiskunnassa vältellä, jotka houkuttelevat kansalaisia toimimaan epärehellisesti tai pohtimaan sepitteellisiä tarinoita ja niiden käyttöä osana menestymistä joko työssä tai harrastuksissaan? Vai olisiko sepitteellistä tarinan kerrontaa ja valehtelua ruokittava ja uskottava sen kuuluvan kansalliseen menestystarinaamme osana opportunismia ja kyynisen ihmisen elämää, mytomaniaa tai eskapismia, putinismia sen kolmantena muotona, synteesinä?

Itsepetos ja suggestio

Jatkuva epäluulossa eläminen on raskasta ja itsepetos kuuluu psyyken puolustusmekanismeihimme. Joskus on järkevämpää ja helpompaa luottaa kuin olla koko ajan epäluuloinen. Huijari käyttää hyväkseen suggestioalttiuttamme, joka sekin on evoluutiomme tuote. Siihen ei toki tarvita tivolin silmänkääntäjää. Joukossamme on manipuloivia ja suggestiivisen johtamisen hallitsevia karismaattisia ihmisiä koko ajan. Me jopa arvostamme heitä ja heidän kykyjään.

Näin käsitteet narsismista, mytomaniasta ja eskapismista saavat uutta sisältöä ja roolihahmojen tausta tulee meille tutuksi viimeistään iän myötä näitä hahmoja tietokoneella luokitellen. Tässä tietokone ja robotiikka on harmillinen häirikkö.

Lajin sisäiseen laumahenkeen on kuulunut totella epäröimättä johtajaa, ja tätä ominaisuutta hierarkkiset rakenteet käyttävät hallinnossa siinä missä alamaisiaan nöyryyttävä despootti tai pelkkä poliittinen huijari. Urheilija on osa nationalismia ja oman joukkueen pelaaja voi vähän murjoakin “vihollisen” pelaajaa kiekkokaukalossa. Se kuuluu lajin luonteeseen ja kamppailu-urheilussa se näkyy tyrmäysvoittoina.

Mediassa gonzo -journalismi tarkoittaa siirtymistä pääasiasta sivupoluille. Kun yhteiskuntamme alkoi siirtyä mediayhteiskunnaksi, jossa uusi media ja sen mukana kaikki elämämme osa-alueet alkoivat olla reaaliaikaista ja vuorovaikutteista psykologiaa ja sen sosiaalisia ja taloudellisia vaikuttajia, meitä alettiin siirtää pois yhä näkyvämmin pääasioista sivupoluille.

Tähän pyrittiin runsaalla tiedon välityksellä, kilpailevalla puhetulvalla, runsaalla toistolla ja tunteenomaisella suggestiolla, viihteellisellä liioittelulla. Suoraa sanomaa välteltiin ja annettiin vastaanottajan täydentää vihjailuin esitettyä puolitotuutta. Kiusaamisen ja ahdistuksen lisääntyminen oli juuri tätä vihjailun ja juorujen maailmaa, jossa parhaiten viihtyi ja eli mytomaanikko psykopaatti, sepitteellisiä tarinoita lasketteleva patologinen valehtelija. Yhteiskunta alkoi ihailla sellaisia ominaisuuksia, joita aiemmin vieroksuttiin tai paheksuttiin. Nyt sitä ei enää tunnistettu ja kun se sai aikaan tuloksia, konemuisti ja -äly, robotiikka, palkitsi sekin mytomaanikkoa ja moraaliltaan psykopaattia narsismin häiriötä.

Ihminen on valehteleva eläin

Ihminen on valehteleva eläin. Puhumme jatkuvasti muunneltua totuutta ja manipuloimme ympäristöämme. Joukossamme liikkuu vippaskonsteilla uransa rakentaneita ja varallisuutensa hankkineita ihmisiä, sosiaalisia selviytyjiä käyttäen hämärää ilmaisua tai kapulakieltä tarkoituksena selvitä poliitikkona tai virkamiehenä väistellen näin totuutta viran puolesta tai sitä edes kunnolla tuntematta. Globalisaatio ja uusi vaikeaselkoinen maailma lisäsi tätä turhan puheen ja byrokratian tulvaa, jossa kuka tahansa saattoi esiintyä asiantuntijana. Joukkoomme alkoi tulla yhä enemmän ihmisiä, joiden sanoihin ei enää voinutkaan luottaa.

Ongelmana oli vain sen kääntöpuoli ja eskapistinen tapa reagoida psykopaatin narsistisiin häiriöihimme. Eskapismia on pääsääntöisesti yhdistetty monenlaisiin ongelmiin, kuten ahdistukseen, yksinäisyyteen ja riippuvuuteen. Oleellista on se, millaisia eskapismin keinoja käytetään ja mihin tarkoitukseen.

”Jos eskapismilla pyritään välttelemään huolia, tunteita ja todellista maailmaa, on vaikea löytää siitä todellisia hyötyjä, koska mikä tulee silloin lopulta ratkaistuksi? Todellisuus on meidän tosiasiallinen kontekstimme, emmekä voi sulkeutua siltä,” Salminen sanoo. Näin päädymme ilmiöön, jonka tiekone vaikuttaa sivuuttavan ryhmitellessään meitä kokonaan uudella tavalla. Se ei käytäkään perinteisiä, narsismiin ja sen häiriöihin liittyviä jakotapoja.

Uudessa globalisaatiossa oma kulttuurimme ja sen vaikutelmiin perustuva mutkikas hallintojärjestelmä suorastaan ruokkivat valehtelua. Jopa tutkijat ja tieteen tekijät alkoivat puhua “vaikutelmistaan” ja plagioida juttunsa muilta kilpaa muun median ja tiedon tuottamisen kanssa.

Globaali kilpailu oli liki sama asia kuin lupa valehdella, käyttää vilppiä ja esiintyä narsistisesti siitä jopa ylpeillen. Joku esitteli tuon ylpeytensä ylimielisyytenä. Syntyi uusi eliittii, jolla ei ollut vanhan eliitin pitkää monisukupolvista taustaa takanaan. Rehellisyys ei ollut enää eliittiin liitetty hyve. Aiemmin tiede ja urheilu olivat olleet juuri eliitin harrastamia asioita.

Yhdysvaltain presidenteistä Donald Trump oivalsi, kuinka normisto ja moraali eivät palvele enää periteistä jakolinjaa noudatellen. Ei ollut enää liberaaleja ja konservatiiveja, saati talousoikeistoa ja -vasemmistoa. Oli vain uusi media ja sen rakentama sosiaalisen median alustatalous. Robotiikan normisto ja arvot poikkesi perinteisestä. Hän toimi kuten hänen normistonsa oli aina toiminutkin, mutta samalla hyvin lähellä sellaista käytäntöä, joka toimi sosiaalisen median sisällöntuotannossa. Se ei ollut harkittu teko vaan pelkkä vahinko.

Yhteiskunta alkoi palkita vilppiä, kuten urheilijan kohdalla, joka otti riskin puolestamme tukien kansallista itsetuntomme heikkoa kohtaa, omaa heikkoa itsetuntoamme. Media teki lööppinsä näistä sankaritarinoista. Urheilija tuli siten palkituksi osana yhteistä tapaamme ummistaa silmämme rötöksiltä, joita sankaritarina edellytti.

Näin parhaiten alkoivat menestyä moraaliltaan arveluttavimmat narsistit tai mytomaanikot valehtelijat. Globalisaatio ja monikulttuurisuus ruokkivat tätä ilmiötä oman kulttuurimme heikkojen kohtien kautta ja juuri niitä hyödyntäen. Juuri näin syntyy slummi ja sen armoton maailma.

Vielä hetki takaperin urheilija oli ylimystön edustaja ja lajin harrastus perustui juuri rehellisyyteen, ylimystön ja eliitin joutavaan ajanviettoon. Nyt me hyväksymme siinä vilpin, mutta emme oikein siitä kiinni jäämistä. Ymmärrämme toki, miksi näin on päässyt käymään, olemme kaksinaismoralisteja.

Sama koskee politiikkaa, jossa oma puolue ja etu edellyttävät vilppiä ja tapaamme ylläpitää yhden kuppikunnan mukanaan tuomia etuuksia ja privilegioita, vedoten jopa ”maan tapaan”. Siinä demokratia on rapautunut ja vanhat puolueinstituutiot aatteineen muuttuneet markettoriksi. Emme enää tiedä onko kyseessä Maalaisliitto vaiko Lipyanliitto. Näin siis marraskuussa vuonna 2011. Sen jälkeen maassa on kokeiltu yli kymmentä hallitusta pääministereineen. Nykyinen pääministerimme on vaikeuksissa hänkin. Elämme syksyn alkua 2022 ja kesän tapahtumat ovat pahinta mitä olemme kokeneet sitten sotiemme jälkeen.

Kateus ja yhteisöllisyys

Suomi on maa, jossa korostetaan rehellisyyttä, valehtelemme itsellemme. Joukossamme on jopa patologisia valehtelijoita, jotka ovat valmiina kertomaan mitä tahansa keksittyjä tarinoita ja sepitteellisiä valheita päästäkseen päämääräänsä. He eivät myöskään välitä, mitä muut ihmiset ja yhteisö heistä ajattelee silloin, kun lopulta jäävät kiinni ja alkavat hakea sopivaa syntipukkia. Näin siis vuonna 2011 marraskuussa kirjoittaen.

Kun yhteisöä ei enää ole, ei ole myöskään paheksujaa. Lipyanliitossa kaikki on lopulta sallittua, jos oma etu niin vaatii, ja sen kykenee myös kaksinaismoraalisesti perustelemaan ja asein oikeaksi osoittamaan. Oikeammin mytomaanikko on jopa hyvillään vilppinsä tuomasta pienestä maineen lisästä osana vilpilliseksi muuttuneen yhteiskunnan tapaa palkita oman oletetun yhteisönsä edustajaa. Mytomaanikko pettää lupauksensa yhteisölleen vain silloin, kun hän epäonnistuu tehtävässään hankkia valtaa tai voittoja kuvitteelliselle yhteisölleen.

Oleellista on, että vilppi palvelee omaa yhteisöä, omaa päämäärää, kateutta, jonka kohde on joku muu koettu kilpaileva yhteisö ja sen päämäärät. Näin kateus näyttäytyy yhteiskunnallisissa päämäärissä ja vilppi sekä valhe muuttuu osaksi hyväksyttyä toimintaa, sitä jopa palkiten. Vasemmisto vetoaa ihmisten kateuteen, oikeisto maalailee niiden mahdollisuuksiin ja vilpillinen kateus ruokkii patologista valehtelijaa ja vallan tavoittelijaa, mytomaanikkoa ihmistä. Syntyy eskapistinen ilmiö pyrkien selviytymään mytomaanikkojen maailmassa. Mitä hyötyä siitä on eskapismiin pakenevalle yhteiskunnalle ja sen yksilöille?

Lievemmissä muodoissaan eskapismilla on myös hyötyjä ja yksilön selviytymistä edistäviä vaikutuksia. Päiväunelmointi ja omiin ajatuksiin uppoutuminen voivat olla rentouttavia hetkiä ja lisätä hyvinvointia. Flow-tila, eli mielekkääseen askareeseen uppoutuminen niin, että ympäröivä maailma unohtuu, on monelle luovalle henkilölle tavoiteltava, inspiroiva mielentila.

Taiteellinen ihminen voi olla luovimmillaan eskapistisessa tilassa. Pelimaailmassa eskapismia ei nähdä vain vaikeiden tilanteiden pakenemisena, vaan eskapismia voidaan käyttää myös uusien taitojen kehittämiseen, suhteiden vahvistamiseen ja positiivisten kokemusten hakemiseen.

”Omaa eskapismiaan voi pohtia siltäkin kannalta, että estääkö se minua elämästä mielekästä elämää? Mitä se minulle tarjoaa, mitä ottaa? Käytänkö aikaani sellaiseen toimintaan, joka haittaa elämääni jollain tavalla? Pyrinkö välttämään hankalia tilanteita, tai mistä asioista olen sen vuoksi luopunut?”

Flow-tila on oman aikamme muoti-ilmiöitä. Urheilijoiden ohella myös luovan työn tekijät hakevat tuota tilaa ja ymmärtävät toki mistä siinä on kyse muunakin kuin pakona todellisuudesta. Oma flow-tilani opiskelu alkoi jo varhain lapsena ja siitä tuli todellakin selviytymistarina, jota sulkeutunut yhdyskuntarakenne ja yhteisöllisyyden puute Hämeessä tukee kaikin keinoin. Saan varmasti uppoutua työhöni kenenkään häiritsemättä.

Häiriintyneen valehtelijan yhteiskunta

Hiihtäjä voi tehdä jopa eräänlaisen “veljesvalan” ja allekirjoittaa sen ottaen vilpistä tulevan “häpeän” itselleen ja samalla miljoonan lunnaat. Sama koskee poliitikkoa, jonka syrjähypyt ja huijaus ovat osa hänen hyväksyttyä uraansa auervaaralaisena seikkailijana. Tähteys Suomessa syntyy usein juuri vilpillisen “renttuilun” kautta ja johtaa näkyvimpään menestykseen osana “maan tapaa”. Sen näyttely on kansakunnan suurinta huvia ja “turhapuromaista” elämän oivaltamista “mattinykäysmäisessä” kulttuurissamme. Miksi muuten juuri Matti Nykänen olisi säilynyt julkisuudessa ja lööppien kuninkaana? Miksi muuten seuraisimme juuri Vesa-Matti Loiria parodioiden elämäämme Uuno Turhapurona? Miksi halusimme haudata hänet valtion laskuun ja juhlallisuuksin? Mehän inhosimme koko Uunoa ja sen kerta kuvauksella tehtyjä otoksia Speden lingon tuotteina. Miten Loiri saattoi alentua moiseen? Jos hän oli nero ja kykeni monin verroin parempaan.

Patologinen valehtelija ei osaa asettua toisen asemaan ja on tunne-elämältään häiriintynyt psykopaatti. Joskus lain koura kouraisee ja koko järjestelmä vaikuttaa epäilyttävältä, kuten hiihtäjäsuuruuksiemme kohdalla takavuosilta. Sama koski menneen vaalikauden poliitikkojamme, jossa koko järjestelmä sai kolhuja tavan takaa.

Valmistaudumme tuon pyykin jälkipesuun pohtien samalla uutta myös institutionaalisesti toimivampaa sekä fossiilisten puolueittemme “päivitystä” että hallituskoalitioittemme järkevyyttä demokratiamme näkökulmasta, jossa sama puolue ei voi olla sekä konservatiivinen Maalaisliitto että EU:n sisällä liberaali Lipyanliitto. Tämä sama koskee koko puolueinstituutiotamme. Se ei ole uskottava. Sen tapa jakaa kansakunta kahteenkymmeneen maakuntaan on sekin koominen.

Miksi lännestä äänestettäisiin idässä ja Lahdessa asuvia aikana, jolloin kompassi kertoo suunnan olevan pohjoisesta etelään eikä lännestä itään lahtelaisia äänestäen Turun liepeillä ja Porin tien varresta? Lahtelainen ei äänestä missään tapauksessa ypäjäläistä hevosmiestä Turun suunnalla. Ei ole ikinä Forssaa ja sen talousaluetta kartalta edes löytänyt. Hämeen Härkätie on yhtä uskottava oman aikamme tuote kuin venäläisille talvisodassa järjestetty ansa ukrainalaisina idästä länteen tulevana moottoritienä. Sille tielle motitettiin koko divisioona.

Ikivanhat ja aatteettomat puolueemme menevät vaaleihin, joko sammutetuin lyhdyin, tai kertomatta äänestäjille, mikä on se hallituspohja ja sen ohjelma, jota nämä edustaisivat?

Tutkimusten mukaan pidämme omaa poliittista järjestelmää äänestäjinä mutkikkaana, ja se muistuttaa pikemminkin Itä- kuin Länsi-Euroopan käytäntöjä. Se suorastaan ruokkii sellaista peliä, jossa yhteiskunnallinen päätöksenteko hämärtyy muutenkin mutkikkaammaksi käyvässä globaalissa maailmassamme. Sellainen vieraannuttaa nuoria ja tekee politiikasta “hämärää” ja vain siihen erityisesti vihkiytyneen “eliitin” puuhastelua osana omaa mediaansa, tutkijoita ja politiikan asiantuntijoita, maan tapaa ja marinadia. Loikka Natoon sujuu kuin rasvattu kunhan Venäjä antaa pienenkin merkin siitä, milloin on aika varustautua uuteen sotaan.

Suomi monipuoluejärjestelmänä poikkeaa muusta maailmasta ja puolueemme ovat puoluejohtajansa oloisia ja tuovat nyt esille negatiivisia “kynnyskysymyksiä”, jotka sulkisivat ne pois hallituksesta. Tällainen ruokkii jälleen vilpillistä tapaa jättää kertomatta, kuinka vaalien jälkeen on rakennettava joka tapauksessa uusi monipuoluehallitus, jossa kompromissit ja konsensus johtavat omista vaatimuksista tinkimiseen, ja lopulta kaikki haluavat olla mukana hallituksessa.

Oppositio ei mahdollista suurten enemmistöhallitusten aikana vaikuttamista sieltä käsin, ja pyhistä omista lupauksista, kynnyskysymyksistä, on tingittävä. Monet niistä ovat lisäksi muualla kuin yksin hallituksessa tehtäviä ratkaisuja ja poliitikkomme liioittelevat huijarin tapaan valtaansa.

Me emme kerro rehellisesti millaisia hallitusvaihtoehtoja ohjelmineen meillä olisi käytettävissä. Käytännössä niitä ei voi olla kuin kaksi. Toinen niistä jää oppositioon. Tämä ruokkiin pelin politiikkaa, patolgista valehtelua ja tarinan kerrontaa, äänestäjän huijaamista välillisessä demokratiassa. Näin vahvistamme vain käsitteitä, joiden kohdalla kyse on pikemminkin vaikeitten sairauksien diagnostisoinnista kuin terveen ihmisen ja yhteiskunnan esittelystä. Venäjä ja putinismi on mahdollista kokea näiden kautta ja myös tietokoneen vahvistamana.

Elämme huijareiden aikaa

Kun jokin ihminen tai asia vaikuttaa liian hyvältä ollakseen totta, se ei käytännössä yleensä olekaan totta. Jos joku ryhmä tai ihminen jää tästä valheesta kiinni, hän on ollut huono valehtelija. Usein kyseessä on silloin sanomatta jättäminen, jolloin valhe on vain peiteltyä ja usein “maan tavan” hyväksikäyttöä.

Edellisen vaalikauden aikana tästä tuli hankala tapa vältellä vastauksia. Kun se on toistunut vuosikymmeniä, syntyy vaikutelma patologisesta toimintakulttuurista ja jossain vaiheessa siihen haetaan korjausta. Tästä myös Suomessa on alettu puhua kyseenalaistaen vaikka kansalliset “maan tapamme” ja rehellisyytemme sekä korruptiosta vapaa maamme. Eihän meillä ole mitä korruptoida. Mehän suometuimme.

Tietämättömyys ja tiedon tai tietämättömyyden puute, ei toki ole valehtelemista. Sen sijaan ajan henkeen kuuluu korostaa tietoa ja taitoja, joista ei ole dokumentteja ja joita ei ole oikeasti olemassakaan. Yksilöllisyyden ja idolisihmisten maailmassa on entistä hyväksyttävämpää korostaa taitoja, vaikkei näille olisikaan mitään katetta.

Lauermaa ja Walamies korostavat tällaista yhteiskunnallista ja sosiaalista valehtelemisen taipumusta, jossa huijaamisen taiteesta on tehty salonkikelpoista. Totuuden peittelystä on tehty hyväksyttävää ja siinä menestyy parhaiten mytomaanikko. Edes kehon kieli ei paljasta kuinka hän peittelee valheitaan. Hän ei tiedä tekevänsä väärin tai olevansa normien ja moraalin rajojen väärällä puolella. Näin kulttuuri alkaa slummiutua.

Naurettava eliitti

Pertti “Spede” Pasanen teki siitä taas huumoria, nauraen eliitin tavalle nostaa näkyville kykyjä, jotka eivät ole erityisen merkittäviä tai “turhapurot” käyttivät vilppiä. Keskiluokkaistuva yhteiskunta on käyttänyt tätä huumoria runsaasti ja hyväksynyt sitä kautta naurun itselleen ja osana yhteiskuntaluokkien välistä kateutta.

Sodan jälkeisessä Ranskassa ja Britanniassa, myöhemmin Hollywood -maailmassa, tämä komiikka oli suurta muotia ja se on rantautunut nyt myös uudelleen naurettavaksi. Samoilla ilmiöillä on taipumusta toistua sukupolvesta toiseen ja juuri osana plagioida vanhemman kulttuurin “valheita“.

Aina sille ei osata uudessa kulttuurissa nauraa ja ne muuttuvat todeksi. Nettimaailma ja sosiaalinen media on väline, jossa tällaista tapahtuu koko ajan huomaamattamme. Koomiseksi tarkoitettu ilmiö yhtäällä muuttuu toisessa kulttuurissa draamaksi, jopa tragediaksi.

Usein voimme olla vaikkapa tottuneita johonkin tiettyyn toimintaan, vaikka se ei itse asiassa enää palvelekaan hyvinvointiamme. Voi olla hyvä pohtia, tekeekö elämässään niitä asioita, jotka kokee arvokkaiksi ja omien arvojensa mukaisiksi. Arvoteema kytkeytyy hyvin oleellisesti myötätunnon löytämiseen itseään kohtaan.

”Entäpä jos en morkkaisi ja tuomitsisikaan itseäni asiasta x, vaan suhtautuisin siihen myötätuntoisesti?”

Hyväksyä se, että kukaan ei ole vapaa kärsimyksestä ja vaikeudesta, mutta jokainen yrittää elää parhaalla mahdollisella tavalla, niillä keinoilla ja resursseilla, jotka meillä on kullakin hetkellä käytössämme, kirjoittaa Salminen.

“Peltipoliisin” huijaaminen on luvallista siinä missä liioittelu vakuutusyhtiölle vahingoista, todistavat tutkimukset. Suomalainen vilpillisyys on yhtä yleistä kuin missä tahansa kulttuurissa, olkoonkin että pidämme muita kansakuntia meitä vilpillisempinä. Näin tekevät toki muutkin kohdallaan.

Tuoreen uutisen mukaan joka viides rikos Helsingissä on ulkolaisten tekemiä. Pidämme sitä uutisena ja se vahvistaa ennakkoluulojamme, rasismia. Lauerman mukaan kuitenkin myös suomalaiset ääriliikkeet, testamentinteettäjät ja kirousten poistajat pyrkivät lietsomaan pelkoa, epävarmuutta, uhan aavistusta ja perusteetonta syyllisyydentuntoa.

Ruokkimalla salaisia pelkoja ja toiveita, kiitollisuudentuntoa, suomalainen patologinen valehtelija on parhaimmillaan niin kotona, työpaikalla kuin urheilukentällä valmentajana, opettajana koulussa, esimiehenä linjajohdossa. Kateuden kavaluus on asiansa osaavan poliitikon ja huijarin, työpaikkakiusaajien ja kenen tahansa tuon taudin tuntevan parhaita työkalupakin välineitä, oli kansakunta ja sen ahneus mistä tahansa maailmankolkasta. Omat instituutiot ja hyvä hallinto, politiikka, ei vain saa sitä ruokkia.