Kärsimmekö joukkohysteriasta ja konversiohäiriöistä? Onko sen syy kauan jatkunut stressi? Mitä tapahtui vuonna 1968 kun etenkin nuoret ihmiset ja suuret ikäluokat alkoivat käyttäytyä liki hysteerisesti ja maailma muuttui. Entä vuosina 2011-12 Maykansan kalenterin täyttyessä. Maailmanpoliittinen massahysteria vaivaa meitä jälleen ja käynnistyi juuri tuolloin, ei vain arabi-islamilaisena vallankumousaaltona vaan myös muualla, jopa Norjassa. Oireet ja kokemukset ovat todellisia, vaikka syytä ei mukamas löydy? Populismi on oire sekin eikä syy, siinä missä monet muut aikamme hysteeriset ilmiöt pienemmällä yhteisötasolla ja suljetuissa rakenteissa.

Empatiakyvyn kautta se näyttä tarttuvan ensin oirehtivista ja erityisherkkiin tarttuessaan. Etenkin jos yhteisö on tiivis ja kokee yhteistä uhkaa, media on kuplana ympärillä. Kuuban lähetystön työntekijät poti tätä. Siihen riittää vaikka vieraan vallan pitkään jatkunut uhka. Uhkia luodaan myös tarkoituksella. Media rakastaa näitä kuplien tehtailuja ja muistuttaa itsekin ”mediamylläkässä” hysteeristä sopulilaumaa presidentti Mauno Koivistoa lainaten.

Forssassa ja Lounais-Hämeessä, suljetuissa kylissä ja pienessä teollisessa yhdyskunnassa, toimitaan hysteerisemmin kuin Oulussa tai Savossa niitä tutkien ja tulkiten vuosikymmeniä tuhansia ja taas tuhansia ihmisiä haastatellen opiskelijoitteni kanssa ja myös yksin Lapissa, Karjalassa ja Savossa, Koillismaalla, Pohjanmaalla sekä Hämeessä liikkuen. Konversiohäiriöitä tapaa yhtenään pienissä suljetuissa yhteisöissä, yhdessäolo-organisaatioissa. Harvemmin suuremmissa asiaorganisaatioissa (Gemeischaft/Gesellschaft, Communal society/Associational society).

Tähän ilmiöön liittyy usein myös tapa käyttää valtaa ja puhua omituisia ”merimiestarinoita” poliitikkoina. Uhkia esitellään yhtenään. Kaupunki on koko ajan menemässä vararikkoon rakentaessaan KOULUA. Media UHAILEE väestökadolla. Vanha teollinen yhdyskunta on tiivis yhteisö pelottelulle, uhkakuville ja konversiohäiriöille sekä hysterialle. Hoitajat ja lääkärit hoitavat ikään kuin kaikki olisivat tähän sairastuvia. Oikeammin ei hoideta lainkaan. Sisällissodan tarinoita levitellään ja kirjastossa on ”noita” joka ylläpitää muutaman kylähullun kanssa omituista valtaa pitäjälehden roskajuttujensa avulla. Savossa tämä tuomittiin rikoksena jo 1950-luvulla ollessani lapsi, alkaen pilkata näitä kiusaamiskulttuurimme vallankäyttäjiä. Samalla suuret ikäluokat saatiin kuriin ja järjestykseen myös kouluissamme. Ilmiö oli siellä tuttu olkoonkin, ettei sitä nimetty, kuten nyt tapahtuu. Se kesytettiin kielen avulla ja sen rakenteella.

Kittilä elää vaihetta, jossa koko kunnanvaltuusto on hysteerinen. Näitä ilmiötä Lapissa tapasi tuon tuosta suljetuissa kyläyhteisöissä niitä haastatellen. Sirkan kylä Levin juurella oli 30 vuotta vaikean allasuhan alla ja täysin poissa raiteiltaan, kuten myös Siuruan ja Kollajan kylät Iijokilaaksossa Pudasjärvellä tai Kemihaaran altaan (Vuotos) ja parinkymmenen muuan ”allaspeikon” alle jätettyä kylää Lapissa. Pelko ja ahdistus oli jatkuva. Se oli tahallinen ja sillä pyrittiin tyhjentämään nämä kylät. Rikosta pidettiin yllä kahden voimayhtiön ja politikkojen yhteistyönä. Mukana oli luonnollisesti myös korruptiota ja jatkuvaa uhkailua kohdistuen myös tutkjoihin.

Islannissa, jossa niin ikään on Suomen tapaan tolkuton määrä ”puolueita”, muistuttaa tässä Suomen poliittista järjestelmää monine pelkoineen ja hysteerisine omituisuuksineen. Skotlannissa ja Irlannissa näitä tapaa niin ikään, mutta toki missä tahansa päin Eurooppaa ja suljetuissa yhteisöissä. Niitä tutkien päädytään poikkeuksetta samoihin konversiohäiriöiden ja hysterian tulkintoihin. Nämä ”allaspeikot” olivat tyypillinen hyvin kauan yhteisöä rasittanut uhka. Timo Soini kertoi hänkin kokemuksistaan ja näyistään juuri Irlannissa vierailleena populistisena johtajanamme. Sisällissodat ja kiusaamiskulttuuri taas liitetään usein juuri käsitteeseen ”mimesis”, joka on sukua Rene Girardin esittelemänä juuri tälle konversiohäiriöiden synnylle ja hysterialle. Kristinoppi pyrki sitä ratkomaan tai selittämään samalla.

Kun Lapin koskisotia lähdettiin purkamaan 1970-luvulta, tutkimusohjelmani törmäsi aluksi poliittiseen valtaan. Jo syntyneiden sairaiden rakenteiden purkamisen poliittinen vastustus oli todella rajua etenkin Helsingissä. Kyse oli hyvin lähellä perinteistä emämaan ja alusmaan välisestä ja vain yhteen suuntaan hoidetusta alistamisesta, imperialismista, siihen liittyvine pelkoineen. Mukana oli luonnollisesti myös korruptiota ja mm. käsite ”Lapin markka”. Samat koskiosuudetkin ostettiin Koillismaalla moneen kertaan ja rahaa kuljetettiin helikoptereilla kilpaa. Mukana oli bulvaaneja Venäjältä ja lukusista Länsi-Euroopan valtioista mutta myös poliitikkoja Suomesta.

Yhteisötasolla hysteria oli pahimmillaan juuri Koillismaan suljetuissa kylissä mutta myöhemmin myös Sompiossa ja sen allasalueilla Korvasen, Rieston, Madetkosken, Lokan, Pillirannan, Mutenian jne. kylissä. Toki vastaavaa löytyi allasalueilta myös vaikkapa Afrikassa. Diagnooseja oli vaikea tehdä pelon jatkuessa vuosikymmeniä. Kirjoitettiin vain trooppisista taudeista tai allaspeikosta.

Pelolla hallinta liittyy juuri yhteisöjen hallintaan ja siellä konversiohäiriöihin sekä lopulta hysteriaan. Joskus ne muuttuvat fataaleiksi. On hämmästyttävää mihin ihmisen psyyke kykenee ja pystyy näissä ahdistavissa ja vaikkapa keskitysleirien kaltaisissa olosuhteissa. Päihteet ja niiden mukana leviävät taudit ovat osa tätä samaa ongelmien kumuloitumista.

Näin mittumaarina tulee mieleen outoja, kuten miksi raitista kutsutaan ”raivoraittiiksi”.

Raittiusintoilijaa merkitsevä raivoraitis ei ole kovinkaan vanha sana.

Se puuttuu vuonna 1961 valmistuneen Nykysuomen sanakirjan ensimmäisestä painoksesta, mutta se on lisätty vuonna 1973 ilmestyneen kolmiosaisen kansanpainoksen täydennysosaan teoksen loppuun. Tätä ennen on samassa merkityksessä käytetty sanoja raittiudenharrastaja tai raittiusmies.

Raivoraitis on alkujaan leikkimieliseksi tai halventavaksi tarkoitettu ilmaus, jonka mallina ovat olleet kielessä jo aiemmin käytetyt adjektiivit raivohullu ja raivomielinen. Toisaalta raivoraittiin muodostustapaa ovat tukeneet alkusointuisella vahvistussanalla alkavat, kansanomaisesta kielenkäytöstä juontuvat adjektiivit, esimerkiksi upouusi, typötyhjä, vihoviimeinen, jollaisia on alettu viljellä kirjakielessä jo 1800-luvulta lähtien. Sanojen käyttö on osa myös kiusaamiskulttuurin leviämistä sekä tapa torjua käsitteillä konversiohäiriöiden pelkoja ja oireiden joskus dramaattista leviämistä, sen fataaleja muotoja odottaen.

Entäpä mikä ero on rapajuopolla ja raparaittiilla? Onko raparaitis sama käsite kuin raivoraitis?

Olen ensimmäinen joka on ottanut käyttöön käsitteen ”raparaitis”, jolloin minulla on myös oikeus se määritellä ja vihkiä käyttöön.

Raivoraitis ja raparaitis eivät tarkoita tarkalleen samaa asiaa. Raparaitis ei suinkaan ole raittiusintoilija. Ei raivohullu tai raivomielinen vaan hyvinkin juoppohullua ymmärtävä lähimmäinen. Ihka tavallinen empaattinen raparaitis ihminen. Voi olla rapakunnossakin kuten kollegansa rapajuoppo. Ei sillä ylpeile että on raitis, päinvastoin. Vähän jopa säälii itseään. Rapajuopotkin saattavat sääliä näin mittumaarin aikaan. Kohmelossa sitten osat muuttuvat. Mutta ei suinkaan paheksunnaksi, päinvastoin. Hyvinkin raparaitis on tukemassa änkyräkännistä selviävää örveltäjäänsä juoppohullun päiväkirjaa hänelle hiljaa tavaten.