01.08.2022

Etätyö joustotyönä ja lähityönä on jäänyt suomalaisille ongelmaksi, josta riittää tyhjää puhetta. Etätyön arki tahtoo muuttua yksittäisten työsuoritteiden hoitamiseksi muiden puuhastelujen rinnalla. Kasvokkain työskennelleen syntyy paineita ja joskus jopa ideoitakin. On saatava jotain aikaankin ja pidettävä huolta aikatauluistakin. Sosiaalinen kenttä pitää huolen siitä, ettet jää lusmuilemaan omien ajatustesi ja ongelmien parissa tai harrastuksia työajalla hoitaen. Kesäloman päättyessä moni palaa tänään työpaikalleen ja aluksi kesäterässä.

Hybridityö on taas tapa jakaa työ sekä työpaikan että kodin ja työhuoneesi kanssa samaan aikaan. Hybridissä eletään tavalla, jossa vanha ja virallisempi on korvautunut uudella ja vähemmän virallisella. Niinpä kun vanha ja virallinen yhteistyö ja vuorovaikutus vähenevät, uudessa ympäristössä se tahtoo kadota kokonaan. Kun ei tavata kasvokkain, sen korvaaminen kasvottomana yhteistyönä ja sosiaalisina kontakteina ei sujukaan odotetulla tavalla ja ongelmattomasti. Kesäloma loppui mutta istuen nyt hiljaa toimistossaan, odottaen etäyhteistyön kumppanin merkkiä olemassaolostaan.

Professori Lauri Hautamäki oli tässä työssä merkittävä yhteisötyön tutkija ja kirjoitti kylätoiminnasta myös opaskirjojakin. Hänet palkittiin jopa ns. ”pikku Nobelilla” ja haimme sopivia kyliä myös Lapista tähän tarkoitukseen, etätyön opiskeluun. Lokan allaskyläksi syntynyt Vuotson kylä osoittautui kiintoisimmaksi. Siellä oli sekä Sompiosta pakkomuutettuja Lokan altaan evakkoja että rivitaloissaan asuvia poromiehiä. Välit eivät olleet ihan parhaat mahdolliset.

Tehtävänämme oli juuri tapa hankkia yhteisöllisyyttä etätyön sisällä ja riitaisassa kylässä, että samaan aikaan yliopistojemme suuntaan Tampereella ja Oulussa. Tällä yhteistyöllä ja yhteisöllisyyden kokemuksille tavoiteltiin samalla työhyvinvointia.

Kylätoiminnan kehittämisessä etätyökokeiluina saimme hyvin samantyyppisiä kokemuksia kuin tänään on hankittu pandemia-ajan etätyöntekijöiden tutkimuksessa. Huomattava osa kokee joutuneensa eristetyiksi yhteisöstään. Evakkojen kohdalla tämä tunne oli erityisen voimakas ja sidoksissa paikkaleimautumiseen ja juuriin Sompiossa. Uusi kylä Vuotsossa ei vastannut niitä odotuksia, joita yhteisölle oli asetettu.

Etätyössä vuorovaikutus tahtoo siinäkin rajoittua omaan tiimiin, Sompion tapaiseen kylään, josta oli muutettu Vuotsoon. Kontaktit muihin ryhmiin vähenevät. Syntyy jopa riitoja. Yhteiseen kylätoimintaan, sähköisesti se rakentaen, ei oikein innostuttu ohi oman verkoston. Ilmiö on kovin tuttu oman aikamme kuplistamme sosiaalisen median sisällä. Pahaa oloa puretaan muihin ryhmiin ja lopulta myös omaankin.

Perinteinen työarki sujuu akatemian tutkijallakin yliopiston kampusalueella, olkoonkin että työtä seuraava rahoittaja on Helsingissä, jolle raportoida. Oleellista kun on lopulta vain työsuorite ja sen kapea seuranta, ei enää yliopisto ja sen laitokset ja niiden hallinto, työsuoritteet laitoshallinnon sisällä sosiaalisine kontakteineen tutkijana, opettajana ja hallintoihmisenä, ihmisenä ihmisten joukossa, työyhteisössä. Tämä työyhteisö ja sen suoritteet rahoittajaa Suomen Akatemiassa ei kiinnosta lainkaan. Sitä jopa vieroksutaan ja pidetään vahingollisena suoritteena Akatemian antaman erityistehtävän rinnalla. Näin akateemikko eristetään yhteisöstään.

Yksittäisen työsuoritteen tekeminen on ilmiönä rankempi kokemus kuin lukuisiin sosiaalisiin lähikontakteihin rakentuva työmme. Niinpä Suomen Akatemian tutkimusrahoilla ostettu työ yliopiston kampusalueella sitä suorittaen on kokemuksena rankempi kuin tehdä tutkimusta yliopiston tukijana tiimissä. Yksittäinen työsuorite etenee kyllä vauhdilla, mutta tutkijan mielenterveys on kovilla. Sama päti kylään, jossa Sompion evakot eivät kyenneet hoitamaan tehtäviään yhteistyössä Vuotoksen muun poromiesyhteisön kanssa. Evakoista ja maahan muuttajista on tehty samankaltaisia tutkimuksia.

Kasvokkain työskentelevät työparit saavat aikaan parempaa tulosta ja ideoita kuin etätyötä tekevät työparit. Tässä ei ole mitään uutta ja niinpä sanouduin saman tien pandemian käynnistyessä, ja oman eritykseni 70-vuotiaana alkaessa, itseni irti sellaisista kunnan luottamustehtävistä, joissa aiemmin olimme kokoontuneet kasvotusten ja myös virkamiesjohdon kanssa.

Tiesin kokemuksesta ja tutkimuksiimme luottaen, ettei tällainen ”yhteistyö” olisi hedelmällistä. Etätyössä ideointi heikkenee, tulokset viipyvät ja näyttöruutuun tuijottelu etenkin kokemattomilla kapeuttaa ajattelua ja ongelmanratkaisukykyä. Jos olet tehnyt tätä työtä vuosikymmenet, ilmiö kyllä korjautuu itsestään. Nyt siihen ei kuitenkaan ollut aikaa ja valtaosa ei osannut etätyötä edes teknisenä ilmiönämme.

Etenkin jouduttaessa valikoimaan useammasta vaihtoehdosta paras, tämä kyky jopa paranee etätyönä ja siitä tulee nopeaa rutiinia. Tällaiseen työhön poliitikot joutuvat usein ja siinä merkityksessä etätyö palvelee moitteettomasti ja sitä voi myös suositella.

Kun kyseessä on etenkin erityisen kuormittava työ, on ymmärrettävää, ettei etätyöhön osallistuminen rinnan tällaisen työn kanssa ole suositeltavaa. Se miten kiireisiä ja kuormittuneita olemme, vaikuttaa siten siihen, miten etäpalaverimme sujuvat. Eduskunnan istunnoissa etätyöpalavereihin osallistuvat poliitikkomme tekevät siinä vahinkoa sekä itselleen että yhteisölleen, jota pyrkivät etätyössä auttamaan.

Lisäksi Jyväskylän yliopiston tekemässä tutkimuksessa on todettu, kuinka noin 66 prosenttia etäpalavereista sisältää jonkinasteisia teknisiä tai muita häiriöitä, jotka vaikuttavat keskustelujen sujuvuuteen ja tuntuvat kuormittavilta. Forssassa kaupunginvaltuutettujen ja hallitusten kokoukset ovat teknisesti vaativia, siinä missä muissakin kunnissamme, jolloin niiden sujuvuus kuormittaa enemmän kuin itse normaali kokouskin useita tunteja kestävänä yhtäjaksoisena ponnisteluna.

Kirjoitin aiheesta omakohtaisina vuosikymmenisinä kokemuksina elokuussa 2020:

Kokemuksia etätyöstä

05.08 2020

Mitä etätyöllä tarkoitetaan? Olen tehnyt sitä koko ikäni ja myös opettajana, en vain tutkijana ja osana käsitettä ”Cluster art tai art of clusters” (ks www.clusterart.org). Vielä 2010-luvulla maalle Jokioisiin 1980-luvulla siirretty MTT:n organisaatio maatalouden tutkijana kielsi minulta etätyön tekemisen kokonaan. Se eli edellisen vuosituhannen ihanteilla ja organisaatiokin muistutti menneen maailman hierarkkisista linjajohdon ihanteistamme Helsingin yliopistosta ne aikanaan oppien.

Ongelmat kasautuivat, kun verkostotalous ja klusterit olivat osa yhteiskunnan luovaa ja innovatiivisinta ydintä ja agronet yhdisti lehmätkin laitumella, kirjoittamani agropolis strategia (Agropolis Strategy) levisi maailmalle jo edellisen vuosituhannen puolella 1990-luvun alussa. Nyt näitä agropoliksia maailma on tulvillaan. Hämeeseen se ei ottanut tuulta alleen vaan kaatui kuntien ikuisiin riitoihin.

Syntyi psykososiaalisia konflikteja ja niille haettiin syntipukkeja. Ilmiö korjattiin yhdistämällä koko luonnonvaratutkimuksemme saman organisaation yhteiseksi verkostoksi (LUKE). Maaseudun yhdessäolo-organisaation ongelmat korjattiin urbaanimman ympäristön asiaorganisaatioilla juuri verkostotyön ja etätyön avulla sekä lisäten monitieteisyyttä samalla.

Sen sijaan maaseudun poliittiset liikkeet ja demokratia, mediat, jäivät vanhan organisaation vangiksi tai puolitiehen hybridiyhteiskunnan kouriin. Kouristelu jatkuu nyt pandemian ja koronan vaatiessa nopeaa muutosta myös etätyönämme ja kulttuurista muutosta johtamistaidoissakin sekä koulutuksessa, ajan käytössä ja ihmisten keskinäisessä vuorovaikutuksessa, tieteitten hakemassa poikkitieteisessä innovoinnissa.

Verkostoista ja klustereista olen kirjoittanut useita kirjoja, joten siihen en enää puutu. Etätyön taas Wikipedia määrittelee näin:

Etätyö on työtä, joka tehdään kiinteän toimiston ulkopuolella, esimerkiksi kotoa, etäpisteestä, hotellista tai liikkuvasta toimistosta käsin. Uusista tavoista organisoida työtä käytetään muun muassa nimityksiä etätyö, mobiili työ ja monipaikkainen työ. Yhteinen piirre näille on sähköisen tieto- ja viestintätekniikan keskeisyys.

Etätyön ymmärretään usein olevan vain kotona tehtävää toimistotyötä, mutta monissa muissakin ammateissa (esimerkiksi myyntiedustajat, huoltoasentajat ym. liikkuvat ammatit) raja etätyön ja ”muun työn” välillä hämärtyy tietoliikenneyhteyksien nopeuden ja peiton jatkuvasti parantuessa. Etätyöstä on tullut myös hajautettavampaa ja työtä tehdään liikkuvasti. Nykyisin etätyön rinnalla käytetään myös täsmällisempiä käsitteitä kuten hajautettu työ ja läsnätyö.

Toimistotyössä säännöllinen etätyö on voitu järjestää niin, että työntekijä tekee kaikki tai osan töistään työpaikan ulkopuolella. Käsiteltävä tietoaineisto välitetään yrityksen ja työntekijöiden tietokoneiden välillä esimerkiksi työnantajan järjestämän suojatun verkkoyhteyden (VPN) kautta ja kokoukset pidetään konferenssipuheluiden sekä erityisten virtuaalikokousohjelmien avulla. Etätyömahdollisuuden tarjoaminen työntekijälle edellyttää työnantajan vahvaa luottamusta työntekijään ja mahdollisuutta pilkkoa työ itsenäisesti suoritettaviin palasiin.

Tietoammateissa on helpompi järjestää etätyön mahdollisuus kuin perinteisemmissä ammateissa. Etätyön mahdollisuus voidaan järjestää työntekijöille, joiden työn tekeminen ei ole paikkaan sidottua. Nykyisin työntekijä voi olla tehokkaalla tavalla yhteydessä työnantajaansa tietoliikenneverkkojen avulla ja yhteydenpito onnistuu helposti.

Kiinnostus etätyöhön alkoi 1990-luvun loppupuolella, kun tietokoneiden halventuminen ja tietoliikenneyhteyksien kehittyminen vähensivät riippuvuutta työpaikan toimistoympäristöstä. Ihmiset halusivat työskennellä ainakin osan aikaa kotonaan, mökeillään tai maatiloilla. Työntekijällä on etätyössä mahdollisuus jaksottaa työ pienempiin jaksoihin ja ottaa huomioon henkilökohtaiset ja ympäristölliset seikat. Etätyön kielteisenä puolena pidetään työ- ja vapaa-ajan mahdollista sotkeutumista ja työpaikan sosiaalisten suhteiden heikkenemistä.

Tänään tietotyö ja tutkijan työ on liki pelkästään etätyötä. Teen etätyötä kaiken aikaa ja globaalisti. Opetan myös etätyönä, mutta en Forssassa, saati MTT:n sisällä Hämeessä. Se kun eli vielä 2010 väärää vuosituhattakin. Syntyi vaikeita psykososiaalisia konflikteja. Niiden taustalla oli toki myös laitoksen siirto aikanaan Helsingin alueelta maaseudulle Hämeeseen. Aiheesta on tehty myös tutkimus ja väitöskirja.

Johtajat elivät kuin vieraalta planeetalta taloon siirretyt ja koko ajan omaa osaamistaan ja asemaansa epäilevät sekä huonolla itsetunnolla varustetut mennen maailman portinvartijat “alaisiaan” nöyryyttäen ja kiusaten. OLI PAKKO yhdistää MTT Jokioisissa modernimpiin ympäritöihin muun luonnonvaratutkimuksen kanssa integroiden. Psykososiaaliset ongelmat kun kävivät lopulta kestämättömiksi.

Taustalla oli myös toiminnan kapeutuminen ja resurssien jatkuva väheneminen. Maatalouden ja luonnonvarojemme aseman raju muutos ja rahoituksen hankinta.

Tehdäänkö LUKEssa tänään luonnossa liikkuen ja tietokoneen kanssa operoiden etätyötä? Oletan että tehdään. Jos ei tehdä niin korona kyllä opettaa ja pandemia pakottaa luottamaan myös hierarkkisen linjajohdon ulkopuolisiin organisaatioihimme.

Johtaja on linjajohdosta poiketen henkilö, joka jotain OSAAKIN. Tänään hän osaa johtaa etätyötä ja on sen ammattilainen. Tähän tehtävään kouluttaminen on seuraava suuri haasteemme, jos aiomme säilyttää asemamme läntisen kulttuurin kärkimaina ja samalla pitää maaseutumme asuttuna.