On 10 Jan, 2020 0 Comments

Moni pyrkii ankarasti sosiaalisen portaikon alemman keskiluokan elämästä kohti sosiaalista nousua ja yläluokan lordien elämää. Mietitäänpä mitä on olla hyvin vanhan ja traditionaalisen yhteiskunnan edustajana päämiehenä, presidenttinä, pääministerinä tai näytellen roolia, joka on omalle luonteelle ja persoonallisuudelle täysin sopimaton suomalaisena poliitikkona, torpan poikana tai satamatyöläisenä presidentiksi kohoten ja alkaen hoitaa naisena Suomen pääministerin erilaisia rooleja maailmaa kiertäen ja eristettynä asuenkin. Muutos on valtava ja oli sitä myös ensimmäiselle naispresidentillemmekin ja etenkin hänen miehelleen laitoselämänä.

Joku kirjoittaa aina televisiossa näkemämme dokumentit. Näin myös Kekkosta tai Koivistoa koskevat. Ei toki Jari Tervo vaikka kirjailija onkin. Tällä kertaa hän oli Marjo Vilkko, nainen kuuluisien miesten takana. Kun Tervo alkoi puhua omiaan, se muuttui sekoiluksi. Hän kertoi kuinka Mauno Koivisto tuli tutuksi suomalaisille etenkin television viihdeohjelman kautta siellä yhtenään esiintyen. Ei esiintynyt. Yhden ainoan kerran ja vain muutaman hetken silloinkin. Tervo oli muistanut rovaniemeläisenä pojan kollina asian aivan väärin ja yritti jopa inttää vastaan. Pyysi myöhemmin anteeksi erehdystään poiketa pois käsikirjoituksesta.

Helsingin Sanomat esittelee Marjo Vilkkon tänään 10.1. 2020. “Minulle riittää että saan työryhmän täyden arvostuksen”, kertoo käsikirjoittaja Marja Vilkko, joka kirjoitti myös Antti Seppäsen “Suomi on ruotsalainen” ja toki myös suomalainen ja venäläinenkin, saman Vilkkon kynästä syntyneet dokumentit. Toinen vain otti ja luki ne, sekä sai siitä itselleen kunnian. Tiedän itse mitä on olla kirjoittaja, jonka kirjoja ja tekstejä muut lukevat ominaan ja myös laskuttavat niistä.

Kunnia voisi joskus kuulua kirjoittajalla. Ei Forssan entisille nimismiehille tai puoluejohtajillemme, kustantajan hakemille näyttelijöille ja rakenteelliselle korruptiollemme. Riittävän kauan jatkunut ryöstöviljely työnjako voi johtaa leipään, jonka sisälle on leivottu kivi. Nämä kalevalaiset tarinat olisi hyvä ymmärtää oikein myös poliittisissa liikkeissämmekin. Sieltä kun löytyy selitys monelle romahduksellekin.

Vilkko tottui siihen että kunnia ja maine meni Seppäselle tai Tervolle, puhuville päille. Tervosta tuli siten näyttelijä, ei sen kummallisempaa. Miksi ei joku toinen? Uskottavampi? Vai oliko Tervo jo valmis pää kansakunnan kaapin päälle nostettavaksi? Ilman omaa tekstiäänkin? Kipsipäät ovat menneen maailman muistoja, ei muuta. Me muistamme veistäjän mutta emme lainkaan mallia.

Kuka kirjoittaa presidentin puheet tai ministereitten, eiväthän he itse niitä rustaa, entä Trumpin tai Putinin puheet? Sitä sietää miettiä, sillä maailman mahtavimmat miehet ja naiset ovat vain puhuvia päitä hekin. Heti kun alkavat puhua omia juttujaan alkaa tulla sammakoita.

Jokaisen hyvän puhujan takana on aina hyvät käsikirjoittajat. Jokaisen hyvän leffan tai dokumentin takana on hyvät käsikirjoittajat, ohjaajat, leikkaajat jne. jne. Me vain palvomme näitä PUHUVIA PÄITÄ, jotka ovat oikeasti vain näyttelijöitä.

Hyvä presidentti tai pääministeri on vain HYVÄ NÄYTTELIJÄ ja puhuva pää. Oppii vuorosanansa ja sanoo ne oikein ja oikeassa paikassa. Ronald Reagan oli toisen luokan näyttelijä mutta ensimmäisen luokan presidentti. Jokainen ele oli pohdittu ja jopa pukeutuminen pienintä yksityiskohtaa myöten, asento missä seistä Neuvostoliiton presidentin rinnalla ja hieman yläviistoon asettuenkin, kengissä lisäkorot ja kevyemmin puettunakin. Pienet yksityiskohdat ratkaisevat kun maailma heitä katsoo ja etenkin kättelyä, hymyä tai sen puuttumista, halausta.

Nuori herttua perheineen kyllästyi briteillä tähän elämään. Hän halusi pois kulisseista ja näyttelijän ammatistaan, jossa briteillä on hyvin ankarat ohjaajat, kulissit ja traditio, josta ei poiketa. Tässä kulttuurit idässä, Persianlahden tuntumassa, vanhassa Babyloniassa, ovat omistamme poikkeavia. Se on hyvä muistaa nyt kun käynnistämme uuden vuosikymmenen ja pohdimme, miten ohjuksia ammutaan, mihin ne osuvat ja ulottuvat, onko lentäminen Teheranista turvallista.

Prinsessa Diana oppi ne, mutta ei riittävän hyvin koskaan. Kuolema oli sittenkin väkivaltainen ja rujo. Ylähuoneen lordit osaavat omat roolinsa, mutta alahuoneessa on välillä virheellisiäkin suorituksia. Naisten tuleminen mukaan näihin kulisseihin on Suomessa helpompaa kuin vuosituhansien ikäisissä kulisseissa liikkuen. Näin meille on opetettu ja se on väärää oppia.

Meillä miehen ja naisen asema on ollut kovin lähellä toisiaan ja kielikin on suvuton, luontoa matkiva ja onomatopoeettinen. Mutta ethän sinä ministerinä sitä maailmalla käytä. Ja jo Lapissa, saamelaisten mailla, olet vieras kulkija. Käyttäydyt väärin ja olet lantalainen, vieraan kulttuurin edustaja omassa maassasi.

Toista on kulkea naisena sittenkin maailmalla Suomen pääministerinämme ja onnistua myös siinä, uskottelemme. Kaikkialla se ei ole oikein sopivaakaan. Kysykää vaikka ensimmäiseltä ja ainoalta naispresidentiltämme ja hänen mieheltään. Mieheltä elää tohtorina laitoselämää ja sopeutua siitä takaisin normaaliin arkielämään. Onko sopiva suojatyöpaikka yliopisto? Minkä kuvan se antaa tiedeyhteisöstämme? Moni jättää sen juuri siksi, epäilee leimautuvansa väärin.