On 28 Apr, 2021 0 Comments

Jussi Halla-aho lainaa edellisen otsikon sanoja Josef Stalinilta. Häntä ei yleensä siteerata itseään kunnioittavissa piireissä, toteaa Halla-aho. Tässä tapauksessa hän kuitenkin pitää lainausta sopivana pohdittaessa tämän päivän Suomea.

Itse lainaan rinnalle suomalaisten arvostaman presidentti Risto Rytin sanoja:

“Pahimmat viholliset ovat omassa keskuudessamme ne, jotka itsekkäistä syistä ovat valmiit uhraamaan kansakunnan elinehdot ja ne, jotka jatkuvasti ja toistuvasti julistavat totuutena sitä, minkä tietävät valheeksi.”

Olemme seuranneet juuri näytelmää, jossa hallituksemme suorittaa outoa ripittäytymistään viikon ajan ja lopputulos oli toki ennakoitavissakin. Samoin outoa äänestystä, jossa perustuslakivaliokuntamme muuttuu osaksi samaa poliittista seremoniaa. Se on osa poliittista näytelmää, historiaan jäävää, johon osallistuvat samat poliitikot nyt tuomareinamme. He siis vaihtavat vain välillä hattua ja lopulta eduskunnassa osa ei ääänestä lainkaan, nyt tuomarin sijaan kansanedustajinamme. Heistä se on ihan yhtä uskottavaa kuin Urho Kekkosen aikainen tapa hakea siunausta teoilleen rajojen takaa tullakseen hyväksytyksi rajojen sisällä. Ilmansuunta vain oli vaihtunut. Sosiaalinen pääoma ja moraali oli kuitenkin täsmälleen sama.

Suomen täyttäessä vuosisadan Risto Ryti valittiin Mannerheimin rinnalla maamme arvostetuimmaksi suomalaiseksi. Toki menestyi Kekkonenkin. Mutta syyt olivat päinvastaiset. Syy ei ollut vain Rytin uhrautuminen toisen maailmansodan melskeissä. Hän ei sietänyt älyllistä epärehellisyyttä. Siis nykyistä moraaliamme tai sellaiseksi kutsumaamme, jonka Kekkonen taas hyväksyi. Se oli hänen aseensa.

Päätoimittaja Matias Turkkila ja perussuomalaisten puheenjohtaja Jussi Halla-aho kirjoittavat samasta aiheesta lehdessään. “Luottamus hyvä, valvonta parempi” sekä “Sanat jotka tarkoittavat päinvastaista.”

“Luottamuksesta on tullut kilpi, jolla korruptio (Suomessa rakenteellinen korruptio) suojelee itseään kritiikiltä. Jos arvostelee Ylen journalismia, valtakunnansyyttäjän toimintaa tai koulussa opetettavaa maailmankuvaa, saa kuulla nakertavansa luottamusta instituutioihin. Kuitenkin vallan väärinkäyttö itsessään (esim rakenteellinen korruptio tai perustuslakeja valvova lakien laatija, valiokuntamme edustajineen äänestämässä ommassa asiassaan tuomareina), luottamuksen ulosmittaaminen, on se, mikä syö luottamusta vallankäyttäjiin.

Luottamuspääomaa voi ulosmitata aikansa, mutta lopulta sitä ei enää ole. Sellaisista yhteiskunnista on paljon esimerkkejä, kirjoittaa Halla-aho. Tämä päivä, juuri eleteyt hetket, kertovat ikävällä tavalla kuinka olemme yhtäällä mukamas eräs maailman vähiten korruptoitunut valtio, kun kyseessä on vähäpätöinen poliisin ym vastaavan pikkuvirkamiehen lahjonta, mutta kun kyse on HEIDÄN valinnastaan virkoihimme, merkittävimpien virkojemme täyttö, heidät palkitaan poliittisista ansioistaan ja uskollisuudesta poliittiselle liikkeelle ja sen ylläpitäjille ohi paljon pätevämpien ja osaavampien, tähän tehtävään koulutettujen ja moraaliltaan nuhteettomampien ohi.

Kyse on erityisen tuomittavasta korruption muodosta, joka halvaannuttaa myös demokratian ja jota mediamme on aina ylläpitänyt neljäntenä valtiomahtinamme. Miksi Suomi on tällainen valtio? Elää valheessa? Miksi meillä luotetaan vain sellaiseen virkamieheen, jonka uskollisuus on ostettu ja joka on korruptoitavissa? Olen törmännyt tähän ilmiöön kymmeniä kertoja Suomessa avainvirkojen täytössä, johon minulla ei edes kuuden professuurin pätevyydellä ole MITÄÄN ASIAA. Aina kun olen tarvinnut henkilöä, joka ei ole lahjottavissa, hän on Lauri Tarasti. Toki Suomessa olisi voinut olla enemmänkin lahjomattomia virkamiehiämme.

CATEGORIESUncategorized