On 11 May, 2020 0 Comments

Eletty vuosikymmenen alku on ollut poikkeuksellinen monella tavalla. Kun edellinen vuosikymmen oli menetetty, kuuden hallituksemme kompurointia, oli se kuitenkin paljon valoisampi kuin nyt alkava ihmiskokeemme vuosikymmenenä viruksineen ja pandemioineen, vararikkoon ajautuvine valtioineen.

On aika pohtia mitä kaikkea meni vikaan ja käynnistän sen omista aiemmista kirjoituksistani ja oman veljeni sekä hyvän ystäväni ja koulukaverini Pekka Hyvärisen poismenoista, kuolemasta, vainautumisesta, rajan yli siirtymisestä ja ties mistä kuolemaa kuvaavasta ilmaisustamme. Se kun on ensimmäinen ja suurin virheemme.

Me pelkäämme kuolemaa ja siitä on tullut maailmankuvallinen ja samalla siis paradigmainen ilmiö, jollaista syntymästä ei käytetä. Jos se olisi alkujaan ollut arkipäiväisempi ja pragmaattinen kokemus, siihen ei olisi päässyt peukaloimaan monet sellaiset kulttuurimme, jotka hämmentävät nyt tieteellisen ja järkevän maailmankuvamme perusteitakin jo lapsesta alkaen. Seksuaalisuus on sen rinnalla paljon pienempi ongelmamme, mutta ei sekään aivan olematon sadunkerronnan aihe ole alkujaan agraarissa ja sittemmin teollistuvassa ja jälkiteollisessa Suomessa innovaatioita hakien ja maailmaa kiertäen.

Synnymme isänmaahan ja alamme opiskella liki välittömästi kontatessamme äidinkielen. Äidinkielemme on suvuton ja luontoa matkiva, Agricolan nerouden ja Lönnrotin poliittisen silmän tuotetta. Ei tietenkään kokonaan, mutta joudun dramatisoimaan kerrontaani, ettei siitä tulisi liian mutkikas ja pitkä luettavaksenne.

Tässä niin Agricola ja hänen aapisensa, Raamatun käännös, että Lönnrot ja Kalevala olivat nerojen tuotetta. Heidän työstään kun syntyi myöhemmin maailman onnellisin valtio puskurivaltioksi idän ja lännen välille.

Molemmat herrat olivat syntyjään kaikkea muuta kuin oman aikamme suomalaisia. He kuitenkin loivat sen välineet meidän käyttöömme. Siihen ei kannata enää palata. Kieli on kuitenkin se, jolla ajattelemme, viestitämme ja näemme jopa unemmekin. Se siis teki meistä kansakunnan ja ohjasi myös sen sisällön ja luonteen niin kauan, kunnes mukaan tuli digiaika ja sen kieli sekä paradigmaisesti maailmamme muuttanut hybridiyhteiskunnan mediammekin.

Kaikki muuttui, myös korona ja sen tulkintamme. Siinä oli sekä vanhaa ja liki taikauskoista ja pelokasta, mutta rinnalla myös kokonaan uutta tiedeyhteisön tuotetta. Hybridin syntyminen oli poliittisen vallankäytön välineenä perinteistä suomalaista, mutta myös globaalia käyttäytymistämme.

Se oli sukellus samalla keskiaikaiseen maailmaan ja maailman ensimmäiseen ruton aikaan laadittuun novellikokelmaan, eroottiseen kirjaan, jonka kirjoittaja oli Boccaccion ja tunnemme sen edelleenkin noista pikkuriettaista Decameronen sadasta tarinastamme. Olen itse viljellyt jo vuosikymmeniä tuota samaa novellikokoelmien käytäntöä kirjoissani. Ne on itse kustannettava Saksassa, kuinkas muuten Suomessa eläen ja Forssassa asuen.

Pekka Hyvärinen edusti minulle koulukaverina ja yhteisömme tuotteena Iisalmessa köyhän miehen Barack Obamaa ja oma veljeni Risto Luostarinen samassa laitoksessa köyhän miehen Donald Trumpia, Nokian miljonääriksi mainittua. Jokainen joka vähäkään heitä tuntee, Iisalmessa Nokian miljonääriksi kutsuttua, ymmärtää heti, mitä minä tarkoitan.

Molemmat herrat jakoivat varmasti myös opettajiemme arviot mitä näistä nuorista miehistä aikanaan tulisi. He vähättelivät lopulta oppilaittensa taitoja. Varmasti eniten Keijo Rosbergin tai monen muun heidän omat saavutuksensa monin verroin ohittaen. Oli nämä sitten piispoja tai Olvin johtajia, professoreja ja monta kertaa eri tiedekunnissa väitellen, maalaisliittoa ohjaillen poliittisena liikkeenä Kirmanrannan Seppo Kääriäisen taidoilla. Lukio ei juurikaan heille haasteita tarjonnut. Ne oli haettava jo silloin kokonaan muualta.

Aloitan kertomuksen sarjan avaamisen äitien päivällä, juuri vietetyltä. Äidit kun olivat poikalyseossa myös jatkossa, sieltä pois päästyämme, näkyvämmässä roolissa, kuin silloin, lukiota käyden. Pojat kun ovat äidin poikia aivan riippumatta siitä, tuleeko heistä Barack Obaman kaltaisia tai ehkä Donald Trumpin oloisia aikuisia miehiä.

En ala tätä kohtaa psykologisoida vaan jätän sen jokaisen omaksi kotiläksyksi, siinä missä ymmärtää, mikä ero on psykologialla, sosiologialla ja sosiaalipsykologialla sekä ajalla, jolloin oli vain filosofian alkeita ja mies nimeltä Anaxagoras ja kyläpahanen kutsuttuna hänen Klasomeneksi jossain Turkin rannikolla ja Kreikkaan leviten. Toki olen siellä vieraillutkin ja esitellyt heille myöhemmin Suomea.

Kaikki kun käynnistyi kirjastani 1970-luvlta nimellä “Kansalainen Klasomenesta” ja jatkui 2000-luvulle tultaessa kirjassa “Arctic Babylon 2011”. Muutos kun tapahtui juuri tuon vuoden aikana, ei aikaisemmin.

Maailma ei palannut sen jälkeen raiteilleen edes Norjassa tai Japanissa. Sen verran historiaa on osattava jokaisen meistä ja sen vaikutus avaintapahtumiin arabi-islamilaisessa maailmassa. Anaxagoras kun oli sieltä lähtöisin siinä missä hän myöhemmin Platonin, Sokrateen jne. esi-isänä.

On mentävä AINA juurillemme ja selvitettävä, miten hän tietonsa hankki merten takaa. Tuliko tieto ehkä Etelä-Amerikasta, Väli-Amerikasta jne. Jostakin se kuitenkin tuli, eikä hän sitä itse oivaltanut ottaa käyttöön. Tämänkin ymmärtäminen ja tutkimus on hyvä tuntea, hakea se itse, jos ei tunne, enkä ala avata sitä nyt tämän enempää mennen Maya- tai muiden alkuperäiskansojen kertomusta repostelemaan. Kirjojani on yli sata ja artikkeleita yli 4000. On varottava SIVUPOLKUJAMME ja huolimatonta taustoitusta.

Avainblogini tähän kirjoitukseen löytyy seuraavasta paljoin eilen luetusta blogistani, jossa avainhenkilönä on lahjakasa tutkija ja tiedenainen. Se liittyy samalla juuri äidille nimettyyn päivään ja jatkoa seuraa myöhemmin, kun käsite äitiydestä on näin avattu. Se kun on nyt syntyvän narratiivisen esseesarjan tärkein ja ensimmäinen oivallettava. Vain näin alamme ymmärtää vähin erin myös sen, mitä tämä koronaksi nimetty globaali ihmiskokeilu oikein tarkoittaa ja pitää sisällään.

torstai, toukokuu 08, 2008

Toukokuun toinen sunnuntai

Äiti maa ja toukokuun toinen sunnuntai

Punaisen langan Maarit Tastulan vieraana oli huhtikuun aikana kaksi erityisen kiinnostavaa ihmistä. Ensin mediatutkija ja professori Anu Kantola kertoi kuinka moralismi vie yhä enemmän palstatilaa ja toimittajien työaikaa jahdattaessa ministereitten morsiamia. Yhä vähemmän jää aikaa seurata sitä, miten päätökset vaikuttavat ihmisten elämään ja oikeaan arkeen. Sehän on viihdettä ja samalla tahallista huijaustamme.

On tapahtunut piilovallansiirto tai suoranainen vallankumous, jossa julkinen valta on menettänyt asemansa miltei täysin. Yrityselämä käyttää myös poliittista valtaa ja tarvittaessa jopa kiristää ja uhkailee. Julkinen pyrkii imitoimaan sitä omassa epätoivossaan kritiikittömästi sairaaloissa, sosiaalityössä, koulussa ja yliopistoissa kilpailuttamalla. Tämä omituinen tehostamisen kierre on syönyt lopulta työnteon eetoksen. Vanha kunnon terveyskeskus on menettänyt maineensa ja yliopistot kisailevat kuin lapset hiekkalaatikolla. Siinä pohjustetaan koronaa ja uutta ihmiskokeiluamme.

Byrokratia on lisääntynyt valtavasti ja varsinainen työnteon ydin on kadonnut. Työntekijä ei enää säätele omaa työtään, kertoili Anu Kantola. Kantolan äidin kukat oli vaihdettu kodinhoitajan toimesta muovikukkiin minuuttilistan takia. Kohta hänet suljetaan jo ikääntyneenä äitinä ulos yhteiskunnasta tapaamaan mukamas lapsiaan. Jos sellaisia nyt olisi.

Kantola syytti Michael Porteria ja hänen oppejaan. Olen niitä itsekin arvostellut, mutta toisesta näkökulmasta. Ne kun näyttäisivät 1990-luvun malleina olevan ihan oikeasti vääriä, eivätkä toimi käytännön verkostorakenteissa, internetin klustereissa lainkaan, kuten tuolloin oletimme itse muiden mukana. Silloin malleja ei voinut vielä kokeellisesti testata, kuten nyt reaaliaikaisesti blogien globaalissa maailmassa. Kun niitä kokeilimme, ne olivat täyttä roskaa.

Kirjakin on jo julkaistu ja oleelliset tiedot löytyvät kahden maailmankonferenssin asiatuntijoitten läpikäyminä artikkeleina. On aika tehdä korjausliikkeet ajoissa, eikä puhua vain paatoksellista psykologisoitua mediaviihdettä mummon kukista. Medialla ja mediatutkijoille on vankka taipumus mennä muiden mukana hömppään ja viihteen puolelle. Vain Pekka Hyvärinen on pysynyt oikealla tiellään.

Luonnon tutkija ei voi sellaista hyväksyä, kun käytettävissä on oikeaakin aineistoa, jota tutkia empiirisesti analysoiden. Tätä kutsutaan poikkitieteiseksi työksi ja innovaatiota sen tuomaksi löydökseksi tieteiden rajapinnoilla. Siis ihmistieteiden, joiden teoriat ovat usein ”väljiä” ja välineellisten luonnontieteiden kesken tehtyä tutkimusta. Ihmiset kun tahtovat toimia usein arvaamatta ja vailla muiden lajien kykyä ymmärtää luonnon lakeja. Ihminen kun on etääntynyt luonnosta toisin kuin lajikumppaninsa. Ei sellainen “teoria” ole mistään kotoisin.

Luonnontieteissä mallit ja teoriat eivät saa olla ”väljiä” vaan lähellä eksakteja luonnon lakeja. Joskus tämä löydös tehdään suuria aineistoja empiirisesti seuloen (induktio) tai hakien ensin teoriaa ja testaten sitä myöhemmin (a priori malli ja deduktio). Einstein ei hyväksynyt aikanaan muuta kuin deduktion tieteen teon perustana. Meille läntisen maailman ihmisille tämän tieteen ihanteen toi 1500-luvulla Rene Descates. Kuusta löytyy hänen nimeään kantava komea vuoristo. Rene seikkailee romaanissani ”Arctic Babylon 2011”. Kuinkas muuten. Oli oltava tarkkana keitä sinne valitsen.

Ympäristöaktivisti ja toimittaja, entinen arkkitehti, Ismo Tuormaa oli toinen kiintoisan kirjansa esittelijä Maarit Tastulan vieraana. Tuormaan vuosikymmenten kokemus ja tiedeyhteisöjen jo 1950 -luvulle saakka ulottuvat ennusteet olivat tuttuja itsekin ne lukeneena jo 1970-luvulla, tuolloin finninaamaisena biologina opiskeluni aloittaen. Ilmastomuutos on vääjäämätön, päivittäin etenevä ja lohduton ilmiö.

Ne jotka moittivat, ettei mitään olisi tehty, ovat väärässä. Kun aloitin biologian opintoni 1970-luvun alussa, meillä ei ollut ainuttakaan ympäristöhallinnon virkaa. Ensimmäiset ympäristösihteerit tulivat lääninhallituksiin 1970-luvun loppupuolella ja ympäristöministeriö vasta 1980-luvun alussa. Parin vuosikymmenen aikana tapahtui valtavasti koskien ympäristölainsäädäntöä ja ympäristönsuojelua, yhdyskuntien jätteittä ja jätevesien käsittelyä. Itse kannan vieläkin koskisotien vammoja ja vennamolaisten tapaa käsitellä aihetta rinnan vasemmiston ja oikeiston välillä taiteillen populisteiksi haukuttuina.

Ja kaikki oli aloitettava nollasta koskien vesien suojelua ja koskilakeja, harjuja, soita ja metsiä sekä lopulta kulttuuriympäristön hoitoa sekä 1990-luvun alusta myös peltoviljelyä. Nyt alamme olla jo sivistyskansan tasolla ja ymmärrämme toisiamme myös ympäristökysymyksissä. Tämä kaikki tapahtui parissa vuosikymmenessä! Menetetty sukupolvi ei anna sitä anteeksi. Hehän kokevat hävinneensä pelin.

Tänään ympäristö ja sen hoito on kaiken läpäisevä ja ilmastomuutos kasvihuoneilmiönä ymmärretään toki myös meillä Suomessa eikä sen väistämättömyydestä ole eriäviä mielipiteitä tiedeyhteisön sisällä. Sen julmia kasvoja vain ei haluta kertoa kaikessa kauheudessaan. Jopa Ismo Tuormaan ikuinen optimismi näytti kadonneen. Mitään ei ole tehtävissä näytti Turomaakin ennustavan. Jo hänen lapset joutuvat elämään maailmassa, jossa anarkiaa torjutaan ankaralla kädellä myös Suomessa. Maailman talous kun ei kestä edes parin asteen lämpötilan nousua koko maapallolla. Kuusi astetta tekee jo lopun elämästämme. On saatava aikaan maailmankuvallinen muutos ja ihmiskokeilu samalla. Mennään siis pelon maantieteen juurille.

Monelle kulttuurille äiti merkitsee joko kohtua, alkusyntyä, maailmankaikkeuden alkua, äiti maata tai ”alma mater” -hengessä tieteen armaita äidin kasvoja. Suomalaisten hakiessa kielensä kauneinta sanaa sellaiseksi toki valikoitui odotetusti Äiti. Suomalaiset ovat luontoon sidottuja ihmisiä ja kokevat ristiriitaisia tunteita tuosta kansakunnan tärkeimmästä symbolistamme. Äiti maata ei saisi turmella. Ei omaa sisintään, kohtua ja suomalaisen miehen vaikeaa sielun maisemaa. Filosofit panevat toivonsa naisiin. Kaikki viisaus on vanhenevissa naisissa. Keskiluokkaistuvassa maailmassa naiset kuluttajina vastaavat perheiden ruokatottumuksista, mutta yhä enemmän myös muusta kulutuksesta, myös liikenteestä. Suomessa julkishallinto (sosiaali ja terveys) on naisten hoidossa ja samalla myös vastuu kuntatalouden hoidosta. Jatkossa heidät on siirrettävä ministereiksemmekin.

Suomalaiset eivät suinkaan asu idän ja lännen välissä välittäjäkansana vaan pikemminkin etelän ja pohjoisen välillä. Meidän on vaikea havaita joskus läheistä yhteyttämme muihin arktisiin kansoihin ja etnisiin ryhmiin, etäisyyksien katoamista navoille siirryttäessä. Tämäkin virhe maailmankuvassamme on nyt viimeinkin korjattava.

Maantieteessä pyöreän maapallon esittäminen tasokartalle vääristää napa-alueilla etäisyydet ja kulmat. Syntyy valtavia pinta-aloja ja piste venyy lopulta äärettömäksi. Grönlanti vaikuttaa Afrikan kokoiselta mantereelta. Skandinavian mittasuhteet vääristyvät suhteessa lähellä päiväntasaajaa oleviin alueisiin. Siperia vaikuttaa mahdottoman laajalta ja sen etäisyys Alaskasta ja Kanadan pohjoisista alueista on mittaamattoman pitkä.

Oikeasti ne ovat vieretysten ja Jäämeri pian sula ikijäästä. Etäisyydet Jäämeren ympäristössä ovat olemattomia verrattuna konttiliikennettä Tyynen valtameren ympäri tai Välimereltä kohti Atlanttia tai Intian Valtamerta. Me olemme oikeasti lähellä kaikkea ja yli tuhat kilometriä pitkänä valtiona pohjoisen ja etelän ymmärtäjiä. Tiedämme mitä jäiden sulaminen merkitsee tulvina ja olemme ainakin joskus nähneetkin sitä.

Oivallamme nopeasti, mitä ilmastomuutos tarkoittaa tarkkaillessamme luontoa samaan aikaan sekä Itämerellä että Jäämerellä. Seuraamme arktisten lajien muuttoa Etelä-Afrikasta kohti Jäämerta ja huomaamme heti, kuinka moni muuttaja on väsynyt ylittäessään mahdottomaksi muuttuvaa muuttomatkaa laajenevan ja entisestään kuivuvan Saharan yli. Moni laji on puoliintunut matkalla.

Suomenlahti oli sulana koko talven ja keinotekoinen kevät alkoi jo ennen vappua. Moni vilustui ja taisteli uusien pöpöjen kanssa väsyneenä. Kun ne alkavat uhata ihmistä, alamme toimia paniikissa. Tekokevät ei ole oikea kevät asuringon pysyessä matalalla. On aika sopeutua tekokevääseen ja teosyksyyn. Itse tekemässämme kasvihuoneessa eläen. Sillä elää aivan uudenaliset pöpötkin uhkanamme. Meitä ympäröivä ilmakehä on olematon kuori, matka Helsingistä Tampereelle. Se pilattiin hetkessä ja luonnon lakien mukaan näin odotettiinkin tapahtuvan. Aine ei katoa ja materia muuttuu energiaksi ja lopulta lämmöksi. Oli energia hankittu mistä materiasta tahansa.

Me emme toki ole idän ja lännen osaajia. Se on suurta satua ja myytti, joka olisi unohdettava katsoen tulevaisuuteen. Ensimmäiset suomalaiset muuttivat jo yli 10 000 vuotta sitten Lapin perukoille ja vasta vuosituhansia myöhemmin saimme asutuksen etelään ja lounaaseen. Petsamon seudut ovat meille arvokkaampia kuin monet kuvittelemamme Karjalan kunnaat. Tämä Suomessa ymmärrettiin vielä 1900-luvun alussa ja panostettiin tien rakentamiseen Petsamoon liki kymmenen vuoden ajan kaikki silloisen maan tiemäärärahat tähän ponnistukseen keskittäen.

Me teemme jatkuvasti suuria virheitä arvioidessamme asemamme globaalissa ympäristössämme. Einstein olisi ollut siitä järkyttynyt. Ajan ja paikan virheet ovat suomalaisilla kääntyneet väärin päin. Pisteestä on tullut ääretön eikä äärettömästä pistettä, kuten Einstein esitti ja Riemann geometriassaan todisteli jo yli sata vuotta sitten. Suomalaiset matkaavat edelleen itään lähtiessään länteen. Geneettisesti opittua on vaikea muuksi muuttaa kollektiivisena muistina.

Hesari kertoo äidin ja lapsen välisestä suhteesta (5.5) lukijoittensa äidille kirjoittamien kirjeiden kautta. Ne ovat yhtä kipeitä ja herkkiä, haavoittavia ja täynnä vihaa kuin suomalaisten suhde omaan itseensä, omaan äiti maahansa. Lainaan niistä muutamaa:

”Annoit minun tehdä omat virheeni ja valintani. Osaan antaa sinulle arvoa vasta nyt. Toivottavasti en liian myöhään.”

”Minä vihaan sinua! Minä halveksin sinua, minä säälin sinua, minä haluan kuristaa sinut, minä haluan rakastaa sinua.”

”Tuskin sinulla oli vaihtoehtoja. Silti et katkeroitunut etkä masentunut. Rukoilit ja teit työtä, siinä sinun terapiasi.. Kiitos että jaksoit.”

”Puheesi oli tiuskimista, kosketuksesi työntämistä askareisiin, pois jaloista. Sitten et koskenut enää ollenkaan.”

”Äitiys ei ollut sinulle rooli tai tehtävä. Äitiys oli sinulla syvällä sydämessä. Sain sinulta paljon aikaa, kannustusta, välittämistä, huolenpitoa.”

”Lähdin miehenä maailmaan. Erosimme sovussa. Tapasimme pitkinä pyhinä, kaksi päivää oli rauhaa, kolmantena jo riita.”

Ei näihin voi vastata muuten kuin kirjoittamalla oman oodinsa.

Oodi äidille

Niin monta on äitiä ja heillä lasta

niin monta on tarua vihaa ja rakasta

Niin monta on mieltä ja mielen maisemaa

niin monta on lasta ja heillä kaitsijaa

Niin monta on muottia äidin malliin

niin moni on syntynyt väärään talliin

Niin monta on tietä kulkea

niin moni on portti sulkea

Niin monta on tyvenen ruorissa

niin moni on mestari kuorissa

Niin monta on tarua, myyttiä, satua

niin moni on alkanut juttujaan katua

Niin monta on totuutta, uskoa luojaan

niin moni on löytänyt väärään suojaan

Vain yksi on tarina ylitse muiden

vain yksi on huuto susien suiden

Vain yksi on kohtu ja elämän taito

vain yksi äiti ja rintasi maito

Vain yksi on sodista vailla verta

vain yksi taistelu joka kerta

Vain harva on voittaja kilvassa kohdun

vain tästä voi ihminen saada lohdun

Turhuutta muu ja elämä unta

äidin tehtävä uus

Hae talveksi lunta!

HYVÄÄ ÄITIENPÄIVÄÄ

Pelasta meidät vielä tältä koronalta, ihmiskokeeltamme.