”En usko Kepun rökälevoittoon gallupien toitottamassa laajuudessa. Sipilän lempeiden kasvojen takana kurkkii Vahakabinetti. Politiikan taulukauppiaat; Väyrynen, Vanhanen, Kääriäinen, Tiilikainen, Pekkarinen, Laaninen, Rehn ja Juhantalo…tulee iso heilahdus, kun äänestäjä havahtuu.”

Lainaus on Timo Soinin tekstistä. Se sai kepun loukkaantumaan. Nyt on loukkaanuttu toistamiseen. Olli Rehn loukkaatui hänkin. Koska kepusta on tullut mielensä pahoittaja?

Oikein hyvää yötä ja Pellervon päivää. Sampsa Pellervoinen on pellon haltija, sadon ja pellon suojelija. Pellervo seura on suomalaisen osuustoimintaliikkeen käsite, joka ei mieltään tyhjästä pahoita sen enempää kuin satavuotiaaksi elänyt Pellervo Saarinen, Valion ja Maatalouden tutkimuskeskuksen johtaja, tai Hannes Gebhardt, osuustoimintaliikkeemme isä.

Ennen oli miehet rautaa, puuta oli laivat hiiohoi, puuta ovat miehet nyt ja laivat ovat rautaa, hiiohoi..hiiohoi..

Kalevalainen perintö ja suomalainen sisu on aina liitetty agraarin yhteisön elämään. Toki  se siirtyi myöhemmin myös teollisen yhdyskunnan syntyyn. Sen yhdessäolo-organisaatio kuljetti kirkkovenettä jota maailmalla kutsuttiin viikinkinveneeksi. Tiet olivat vesiteitä ja saameleiset kutsuivat niitä palaksen kaltaisiksi vesireiteiksi. Padasjoella syntyi murteen muokkaama väärinkäsitys ja padat alkoivat kunnan vaakunassa uiskennella aalloilla.

Suomalaiseen kulttuuriin ja sen hiostoriaan kuluu runsaasti väärinkäsityksiä ja virhetulkintoja. Jeesuksen korento muuttui sudenkorennoksi ja numero 40 on sekin unohdettu. Vaikka se on tuhansia vuosia yhdistänyt kulttuureja ja uskontoja, suuria kirkkokuntia ja tiedettä tai taidetta, nykyisin myös urheilua sekä tapaa pelata tennistä ja amerikkalaista jalkapalloa, matkata maailmalla tuon numeron saaneita valtateitä, mittavia palaksia.

Kun nyt sain tuon numeron vaaleissa, juuri auringon pimennyksen hetkellä, joiden jaksollisuuteen tai Venuksen kiertoon tuo numero liitetään, menetin samaan aikaan äitini.

”Haluaisin kirjoittaa runon äitini

kasvoista niin kuin minä näin ne ensi kertaa

vuosikymmeniä sitten

Se ei käy päinsä

Minä en saa mitään etäisyyttä niihin

Ne ovat siirtyneet minun kasvoihini”

Suru-uutinen äitini poismenoista saapui Palmusunnuntaina

”Miehen äiti on hänen toinen jumalansa”

Äitini ja isäni olivat aikanaan vuonna 1959, ja jo ennen sitä, tätä puoluetta, perussuomalaista,  perustamassa. Isäni oli jatkosodan aikana parikymppinen vanhempi konstaapeli ja talvisodassa Mannerheimin valiojoukoissa hänen, Mannerheimin, nimeä kantanessa ratsastavassa patterissa. Äitini tapaaminen johti yhteiseen yritykseen ja kylmän tilan raivaamiseen, suomalaiseen elämänmuotoon, jossa verot oli maksettu aiemmin luostarilaitokselle ja hukuttiin Juhannuspäivänä vuonna 1850 suuren yhteisen tilan viljelijöinä ja kirkkoveneessä, purjein varustetussa viikinkiveneessä. Tuon ajan ihmiset eivät olleet puusta tehtyjä ruikuttajia, eivät valittaneet tyhjästä. Jotain tuosta meneteystä ajasta olisi nyt saatava takaisin ja taisteltava ensin vaaleissa voittoon ja myöhemmin hallitukseen, uskottavaan ja viikinkiveneen kaltaiseen kirkkoveneeseen.