On 30 Dec, 2019 0 Comments

Oikein hyvää vuoden ja vuosikymmenen viimeistä edellistä päivää. Se on samalla Davidin eli kielessämme Taavetin tai Taavin nimipäivä. Me muistamme Davidin etenkin Michelangelon veistoksesta. Hän valmistautuu siinä taisteluun Goljattia vastaan. Hänen laskimosuonet ovat kaulalle pullistuneet jännityksestä. Tuo yksityiskohta on havaittu ikivanhasta veistoksesta vasta aivan viime päivinä. Taiteilija on tuntenut jo tuolloin ihmisen psykologiaa ja fysiologiaa, tarkkaillut sellaista, jota hän ei ollut voinut oppia tuon ajan tieteestä. Häntä pidetiinkin nerona. Kaikki meistä eivät jätä taakseen neroille tyypillisiä töitämme.

Olen omistanut tämän hetken kirjalleni. Vuosikymmenen kirjani, menetetyn vuosikymmenen, on ollut jo hetken myynnissä, mutta itse sain sen vasta tänään Saksasta postitettuna. Se on julkaistu kolmella eri tavalla ja arvokkain on nyt julkaistu, lähinnä keräilykappale.

Tämä kirja on tarkoitettu kirjoja rakastaville. Tekstiä lukevat löytävät sen aivan ilmaiseksi kotisivuiltani ja esseistänikin. Kirjassa on liki 500 sivua ja yhdellä sivulla kolmen normaalin kirjan tekstimäärä. Se on siis liian painava luettavaksi selällään maaten ja nukahtaen lukiessaan. Neljän kilon punnus, väärässä asennossa pudoten otsalle, voi olla kuin kivi Goljatin otsaan Davidin kädestä lingoten.

Mistä menetetyn vuosikymmenen kohdalla oli kyse, käy selville lukien tämän tekstin ja eilen jo kirjoittamani. Oikein hyvää alkavaa uutta vuotta ja vuosikymmentä. Olen varma sen olevan tulokseltaan merkittävästi paremman kuin nyt loppuvan, menetetyn vuosikymmenen. Etenkin puolueistamme perusuomalaisilta odotetaan tulevan vuosikymmenen aikana paljon. Kuulun näihin odottajiin. Tiedän ettei tässä odottelussa tarvitse tällä kertaa pettyä. Jussi Halla-aho kertoo, kuinka menneestä on varmasti otettu oppia.

Mediamme käyvät nyt läpi menneen vuoden tai vuosikymmenen tapahtumia. Ne löytyvät kotisivultani sekä kirjoistani. En käy niitä kertaamaan. Puutun vain yhteen. Jari Tervon vastaukseen Paavo Väyryselle, sekä aiemmin historiaamme kameran takaa dokumentoineelle, niin ikään kirjailijana myös kunnostautuneelle Jörn Donnerille. Molemmat kun tekevät saman virheen ajatonta aikaa kuvatessaan. He alkavat spekuloida, poliitikkojen tapaan, menneen ajan tapahtumillamme.

Tiivistäen Jari Tervo oli kokenut Paavo Väyrysen muuttelevan historian lehtien havinaa vuoden 1981 tapahtumissa hakien tukea tämän päivän seikkailuilleen. Se on poliitikon oikeus, ei tiedemiehen. Poliitikon totuus kun ei ole tieteellinen ensinkään.

Poliitikko pyrkii vakuuttamaan muut omalla totuudellaan ja kirjailija taas voi liittää kerrontaansa faktan rinnalle myös fiktiota. Sen sijaan tieteilijä ei pyri kumpaankaan. Hän hakee kyllä totuutta menetelmillään, mutta ei pyri vakuuttamaan sillä muita. Totuus kun muuttuu kaiken aikaa ja menetelmät kehittyvät nekin.

Tietomme syvenee, paranee ja menneen vuosikymmenen aikana tapahtui jopa paradigmaisia, maailmankuvia muuttavia löydöksiä juuri tieteen kohdalla. Se koski sekä aika- että paikkatieteitämme. Näin myös koskien historiaa ja ikivanhoja maantieteen karttojamme ja niiden tulkintaa. Siirryimme kerta loikalla ajattomaan ja paikattomaan maailmaan.

Tervon kuvauksessa vuodelta 1981 Koiviston hallitusta, yleisen käsityksen mukaan, kampitti Kekkosen ohella myös Väyrynen. Väyrysen mukaan taas demareitten sisäinen valtapeli ja siis Kalevi Sorsa.

Oleellista tässä tulkinnassa on, ettei historiaa saisi tulkita tästä päivästä lähtien ja hakien sieltä tukea muutellen sitä mieluisakseen. Historialla spekulointi ei kuulu alan tieteen vakavammin otettavaan tutkimukseen lainkaan. Lisäksi Koivisto kielsi toimittajia tulkitsemasta itseään. Hän kun tekee sen itse tai ehkä hän antoi hieman mahdollisuuksia koulukaverilleni Iisalmesta, Pekka Hyväriselle.

Otan esimerkin Jörn Donnerin dokumentin lopusta. Hän aprikoi miten Helsinki olisi muuttunut, jos Mannerheimia ei olisi koskaan maahan syntynytkään. Hän päätteli lopuksi, ettei se olisi juurikaan kaupunkikuvaa muuttanut. Mitä nyt ratsastavan Marsalkan patsas sieltä puuttuisi. Kehno loppu sille dokumentille.

Jos historiastamme poistetaan mitätönkin asia, koko muu alkaa muuttua ja täällä tepastelisi kokonaan eri ihmiset kuin mitä nyt tapaamme. Se mitä he olisivat aikanaan saaneet syntymään sotien ja rauhan miehinä, Davidin ja Goljatin tapaan toisensa kohdaten, on turhaa pohdintaa mahdottomalla.

Olkaamme vain tyytyväisiä, että juuri oikea siittiö kohtasi oikean munasolun ja myös me synnyimme, sinä ja minä, lapsemme ja heidän lapsensa. Se oli uskomaton ihme ja vaati tapahtumien kululta täsmälleen nyt kokemamme ajoituksen, ei yhtään siitä poikkeavaa henkäystäkään.

Näillä miettein toivoisi, että myös Forssan Lehti otsikoisi juttujaan muutenkin kuin haukkuen ensin persuja fasisteiksi, sitten rasisteiksi, mersupersuiksi ja ties miksi typeryksiksi, populisteiksi ainakin, jotka eivät ymmärrä omaa parastaan.

Sellaisen lukeminen on raskasta saman asian toistoa ja tuo mieleen menneen historian rasitteet juuri forssalaisten kokemina kauhuina. Vihan ja aggression loihtiminen esille ei ole maakunnan päämedioiden tehtävänä.

Eikö nyt voisi jo uuden vuosikymmenen kynnyksellä hivenen hellittää piponsa hikinauhaa ja iloita olemassaolostaan edes vähän väljemmän kauluspannan kautta hapekasta verta aivoihinsa pumpaten. Kelitkin kun ovat niin lähellä keskikesän juhlaamme ja juhannusta. Ihan vain noin kokeeksi lehteä Hämeenlinnassa toimittaen ja pakkopullana lukioilleen Davidin päivänä syöttäen, otsasuonet pullistellen.