Perussuomalaiset

Matti Luostarinen

Heleää helluntaita

Helluntaihin liittyy kulttuuriin sidottua narratiivista kerrontaa ja näin Pyhän Hnegen vuodatuksen juhlan rinnalla siihen, kuten kaikkiin kirkollisiin juhliin, on liitetty myös pakana-ajan perinteitä. Hela, helka ja vakka johdannaiset viittaavat tähän päivään ja samalla myös heilan etsintä, helkavalkeat ja -virret. Pyhän kolminaisuuden päivä ja helluntailaisuus ovat tuttuja suomalaisillekin ja juhla asettui kymmenen pääivää helatorstain jälkeen. Siis jälleen tuo maaginen numero neljäkymmntä ja siihen lisää kymmenen vuorokautta.

Kristytille helluntain kuuluisi olla kolmanneksi tärkein juhlapyhä joulun ja pääsiäisen jälkeen. Kielillä puhujat eivät olleet juovuksissa vaan Pyhän Hengen vaikutuksessa, vakuuti myös Pietari aikanaan. Päivä osui myös sadonkorjuun juhlaan ja lain antamiseen. Tuota Mooseksen lakia haettiin sitäkin Siinaissa vuorilla 40 vuorokautta. Aavikkolla oli vaellettu 40 vuotta.
Suomessa yksi juhlan osa oli helluntaisauna. Koivun lehdet olivat tulleet esiin ja uusilla vastoilla voi vihtoa, tosin ei nyt tänään. ”Helluntaina, lauantaina, uusi vihta vihdotaan.” Saunominen oli myös naimaonnen nostattamissauna, puhutaan lemmensaunasta eli neidiskylvyistä.
Neito kylvetään ja lemmennostosanat kuuluivat: ”Nouse lempi liehumahan, kunnia kapuamahan.” Pohjoisessa naimattomat tytöt saattoivat sanoa: ”En joutunut joululle, enkä päässyt pääsiäiselle, vaan kyllä hellun helluntaille.” Voitiin myös kehaista: ”Heilani on kuin helluntai”. Vakkajuhlat taas olivat hyvinkin vanhaa pakanallista perua tähän aikaan vuodesta suomalaisessa elämänmenossa keväällä.
Oikein hyvää helluntaita ja siihen liittyviä taikamenoja tai muuuten vain muistamaan kolminaisuuden oppia ja oman kulttuurimme avainkäsitteitä. Jos niitä ei tunne juuri kainkaan, vaikea meidän on ymmärtää muidenkaan kulttuurien meille vieraita käyttäytymisnormeja ja arvoja, moraalia ja lakia.
Äänestää niitä toki voi enemmistäpäätöksi nurin tuomatta tilalle muuta kuin sekasortoa ja omia uskonkappaleita, joissa Pyhä Henki on varmasti päihteillä hankittu shamanistinen kokemus. Voi siihen kokeila myös vaikka kärpässieniä. Molemmissa lopputulos on sama, sairaalavuorokaudet ja valtion velan kasvu.
Uusi hallituksemme voisi ottaa oppia niistä nobelisteista, joilla talouden tunnusluvut liittyvät lopulta ainoaan uskottavaan kivijalkaan. Kansallisen moraalin ja sosiaalisen pääoman koko ajan keräytyvään pääomaan ja sen suojelemiseen. Kun sitä muutetaan tai palautetaan, molemmisa on osattava käyttää myös oman aikamme välineitä, tiedettä, taidetta, teknologiaa ja vaadittaessa vaikkapa Juha Sipilän prosessikaavioita.

Osallistu keskusteluun!


1 kommenttia
Helluntai - tärkeä juhlapäivä
#1

Nykyään monilla on vaikeuksia suoralta kädeltä sanoa, miksi Helluntaita tai Helatorstaita vietetään.

Jos ei heilaa Helluntaina, niin ei sitten koko kesänä – tämä lienee tunnetuin Helluntaihin liitettävä asia.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Ota kantaa

Heräsikö ajatuksia? Ota kantaa. Muista kuitenkin, että lyhyet ja napakat kommentit menevät paremmin perille kuin polveileva tajunnanvirta. Pitäydy asiassa ja salli muille keskustelijoille mielipiteenvapaus. Tutustuthan pelisääntöihin.

Haluatko mielipiteellesi kasvot? Rekisteröityminen mahdollistaa keskustelun oikealla nimellä ja oikeilla kasvoilla. Rekisteröityneenä käyttäjänä saat myös automaattisen ilmoituksen aina, kun kirjoittamaasi kommenttiin vastataan. Rekisteröidy tai kirjaudu sisään.

Kommenttisi

1000 / 1000