Elämää keskellä sotiamme

Beati pauperes spiritu (Jeesus) – Autuaita ovat köyhät hengellisessä mielessä.

19.07. 2024

Isäni ja isoisäni nuoruus meni sodissa. Oma nuoruuteni koskisodissa. Näitä sotia käytiin hyvin samankaltaisissa oloissa ja joskus myös rinnatusten. Oma sotani ja sen tulikaste alkoi vuonna 1972 Iijokilaaksossa Siuruan kylässä. Olin tuolloin 21-vuotias. Siuruanjoen varressa uinuva kyläpaha oli ollut allaspeikon alaisena vuosikymmenet ja tehtäväni oli selvittää Oulun yliopiston tutkijana tuolloin parikymppisenä nuorukaisena, mitä tehdä allasevakoiksi jääville Siuruankylän tuleville evakoillemme.

Raportoin haastattelujen tulokset ja tein samalla pro graduni tuosta aiheesta, pohtien samalla myös laajemmin ihmisen juuria ja spatiaalista identiteettiä. Näiden juurien korvattavuutta sekä hakien tietokoneen apua tyypittelemään allasevakkojen taloudet tavalla, joka oli uutta tuon ajan yliopistoissamme.

Ikääntyneet professorit olettivat tietokoneitten olevan liki paholaisen keksintöä ja vain ohimenevä muoti-ilmiö. Olivat väärässä ja minä sillä kertaa oikeassa. Väärässä olivat myös altaiden rakentajat viivytellessään hankettaan. Jatkossa vesivoiman rooli alkoi muuttua, siinä missä pohjoisten jokien ja luonnon arvo silmissämme sekä taloutemme hoidossa. Matkailijat kaipasivat luontoa ja kuiva jokiuoma ei ollut oikein kenenkään mieleen. Lohi oli jalokala, jota haluttiin myös itse pyydystää koskipaikoilta. Koskisodat tunnettiin ja minusta tuli niiden sovittelija. ”Bella horrida” – Kauheat sodat (Vergilius).

Seuraava kohde, johon minut pyydettiin johtamaan vastaavaa tutkimusta, oli Kemijoen latvat ja Ounasjoki, täällä kertaa Turun ja Oulun yliopistojen yhteistyönä. Pohjolan Voiman sijaan hanketta oli toteuttamassa Kemijoki yhtiö. Kemijoen suulle Isohaaraan ensimmäisen voimalaitoksen rakensi senkin Pohjolan Voima. Kirjoittaessani Kemijoen rakentamisen historiikkia, selvisi myös, kuinka Ilmari Luostarinen isoisäni nuorempana veljenä oli Enso Gutzeitin juristina ja myöhemmin sen johdossa laatinut Pohjolan Voiman perustamisasiakirjan. Olin siten sukuni juurilla korjaamassa niitä virheitä, joita jokiemme rakentamiseen epäilemättä liittyi. Kyse oli yhteisestä omaisuudestamme. – ”Bona communia.”

Ounasjoen jälkeen seuraava tutkittava kohde oli Iijoki ja sen vielä rakentamattoman keski- ja yläjuoksun rakentaminen, korostaen hankkeen ympäristöllisiä arvoja. Paikallinen väestö heräsi rajuun vastarintaan, siinä missä aiemmin Ounasjoellakin. Yliopistossa minua alettiin kutsua patologiksi. Mukana kun oli myös tutkimuksia jokien ja altaiden rakentamisesta ympäri globaalia maailmaa. Allaspeikko kun oli tuttu niin Afrikassa kuin Aasiassa, Etelä- ja Pohjois-Amerikassa. Tutkimukseni ja väitöskirjani aiheesta tunnettiin nekin ja etenkin ympäristöalan tiedemiesten ja -naisten julkaisuissa mainiten. Mukaan oli tullut poikki- ja monitieteinen tulkinta sekä tietokoneet, algoritmit ja robotiikka. Vuosikymmen oli vaihtunut 1980-luvuksi. ”Bene est temptare” – ”Yrittänyttä ei laiteta”.

Heli Saavalainen kirjoittaa tänään (19.07. 2024) kolumnissaan Helsingin Sanomissa otsikolla ”Liian pitkä kiista kalateistä ja vaelluskalojen kohtalosta”. Vesivoiman rooli on todellakin muuttunut 1950-luvun ajoista 2020-luvulle tultaessa. Jopa Suomi sai aikaan, pitkien ponnistelujen jälkeen, viimeisten koskisotiensa uuvuttamana, Ounasjoen suojelulain ja sama suojelu pelasti myös Iijoen keski- ja yläjuoksun koskemme. Satojen ihmisten kodit pelastuivat, Tepaston altaan alle jäävä tunturi ei ole tänään saari vaan maailman laskettelijoitten tuntema nimekäs matkailukohde. Maailman huiput käynnistävät lajinsa lasketellen ensimmäisenä siellä. Ihan hyvä tapa hoitaa tekoaltaan saaripaha Lapin tärkeimmäksi matkailuvaltiksi. Hyvin ekologinen ja viisas, eikö vaan? ”Bis repetita placet” – Miellyttää toisenkin kerran (Horatius).

Kemijoki oli padottu altaineen (Lokka ja Porttipahta) pääosin 1950-luvulla voimakkaan sähkönkulutuksen saattelemana ja arvokkaana säätöenergianamme vielä tänäänkin. Voimalaitoksia perusteltiin kansakunnan hyvinvoinnilla, villin luonnon kesyttämisellä ihmisen vahvan käden kahlitsemana ja mukana olivat tuon ajan mediamme juuri näillä otsikoillakin. Kuusamon koskien kohdalla käytiin eniten huomiota hankkineet ns. koskisodatkin. Nämä rakentajat eivät kaivanneet maahan ympäristöministeriötämme. Vain imeliä sanoja – ”Blanda verba.” Maa oli persaukinen ja eli hyvässä uskossa. – ”Bona mulla”- ”Bona fide.”

Voimalat toivat hyvinvointia, talous elpyi, työllisyys parani, mutta samalla katosivat niin lohet kuin oman aikamme arvokkaimmat matkailukohteetkin. Voimayhtiöt olivat keskenään riiteleviä ja samalla voimakkaita vaikuttajia Suomen Lapissa. Pilattiin yhteinen omaisuus. – ”Bona communia.”

Voimalaitosten vaikutus ympäristöönsä oli dramaattinen ja kiistaton. Muutokset olivat peruttamattomia ja haittojen korvaamisesta käyty keskustelu vaati jopa paikallisen väestön marssimista Helsinkiin aiheuttaen näin myös ikävää julkisuutta maan rajojen takanakin. Kalateiden rakentaminen koettiin kuitenkin ”hissien” avulla aikanaan hoidetuiksi. Poistuttiin nuhteettomalla mielellä – ”Bono animo.”

Suomen maine ja ekologinen ilme innovaatioiden tuottajana edellyttää moraalia, jossa mukana on ekologinen klusteri ja sen toiminta luontomme hoitajana nyt jo viimeistään 2020-luvulle tultaessa. Kyse ei ole vain moraalinen ja eettinen, matkailueuroihin kytkeytyvä, vaan luontokatoon ja uusiin innovaatioihin liittyvä kasvava huolemme omasta osuudestamme tässä ympäristötekojen innovaatioiden globaalissa kilpailussamme. Kyseessä on monitieteinen ilmiö ja edellyttää poikkitieteistä osaamista sekä velvoitteita kilvoitella innovaatioiden tarjoamassa kilpailussa. Pelkkä hyvä aikomus ei riitä – ”Bono consilio.”

ELY-keskus on ollut vaatimassa kalatalousvelvoitteiden muutosta, joka edellyttäisi kalateiden rakentamista yhdeksään voimalaitokseen ja miljoonien kalanpoikasten istuttamista juuri Kemijokeen maamme komeimpana jokena voimayhtiöiden yhteistyönä ja kustannuksella. Elämme sentään jo 2020-lukua ja kalatiet palauttaisivat elinkelpoisen vaelluskalakannan syntymisen Kemijokeen. Pelkkä kirjoittamisen syyhy ei nyt riitä – ”Cocoethes scribenti”. Poliitikon puhumisvimma. – ”Cocoethes loquendi”

Olemme lohien kalatiet luonnollemme ja omalle ekologiselle klusterillemme velkaa vuosikymmenien riitelyn ja laiminlyöntien seurauksia samalla kansakuntana hävetenkin. On selvää, että joen rakentajat PVO-Vesivoima ja Kemijoki oy sitä vastustavat. Ovat riidelleet keskenään jo kohta vuosisadan ajan kumpi rakentaa ja hakee hyödyn joko yksityiselle pääomalle tai valtiojohtoisena yhtiönämme. Pitävät sitä nokkelana yhdistämisenä. – ”Callida iunctura” (Horatius).

Se on ollut ehkä taktisesti viisasta, mutta moraalisesti kaiken aikaa arveluttavaa. Se on pysäyttänyt sellaisen kehityksen, jota sivistysvaltiolta olisi tullut edellyttää ja vaatia kaiken aikaa. Ekologinen klusteri ja innovaatiopolitiikka ovat oman aikamme tuote ja siihen meillä on päästävä myös pohjoisten jokiemme kohdalla. Jokilaakso koskineen ei ole hyödytön jäte – ”Caput mortem.”

Jos edellinen väitöskirjani ”A Social Geography of Hydro-Electric Power Projects in Northern Finland” oli luonnontieteisen tiedekunnan (natural science) tuotetta ja hyväksymä, jälkimmäinen ”Ecological Cluster and Innovation Policy” oli puolestaan ihmistieteisen tiedekunnan (human science) läpäisemä. Näiden välillä käytiin puoli vuosisataan sitten suuri tieteitten sota (Big Science War). Tämä sota oli ja meni, eikä meillä ole varaa pitää yllä omaa sotaamme Pohjois-Suomessa vedoten joko vasemmistolaiseen tai oikeistolaiseen politiikkaan. Sillä vain peitellään alkuun paneva syy. – ”Causa efficiens” – Ensimmäinen syy – ”Causa prima” (Tuomas Akvinolainen).

Olemme romahtaneet ulkomaisten osaajien silmissä sijaluvulta 16 sijaluvulle 51. Takana on enää kaksi maata, Turkki ja Kuwait (HS. 19.07. 2024). Näin Internations-verkoston tekemässä Expat Insider 2024 tutkimuksessa tarkastellen ulkomaalaisten näkemyksiä, liittyen kansakuntien elämänlaatuun, työskentelyolosuhteisiin, yleiseen elintasoon sekä helppouteen asettua osaksi yhteiskuntaa. Todellinen syy – ”Causa vera”.

Vielä viime vuonna olimme sijaluvulla 16, nyt sijoitus romahti sijalle 51. Kärkipaikoille kipusivat nyt Panama, Meksiko ja Indonesia. Suomen rasitteina pidettiin etenkin yhteiskunnan vastaanottavuutta, työelämän laatua, toimeentuloa sekä esim. asumisen kulujamme. Startup-yhteisön toimitusjohtaja Riikka Pakarinen kuvaa tilannettamme hälyttäväksi. Kulkija varokoon – ”Caveat viator” – Ostaja vastatkoon – ”Caveat emptor.”

”Kun ollaan sijalla 51 ja enää kaksi maata takana, romahdus on ollut älytön. Varsinkin kun tarvitsemme työvoimaa ja osaajia.” Päivittelee Pakarinen karmeaa tulosta. Suomessa tarvitaan työnsä osaavia työntekijöitä, mutta samalla myös henkilöitä, jotka ovat ajassa mukana ja ymmärtävät, missä mennään ja mitä meistä ajatellaan. Emme asennoidu negatiivisesti vain maahanmuuttoon, olemme ajatelleet näin myös luonnostamme ja sen kestävästä hoidostamme. Aiemmissa tutkimuksissa Suomen maakuva on ollut hyvä. Elämän laatua mittaavissa kategoriassa Suomi oli sijaluvulla 26. Maailman onnellisin maa olemme vain omasta mielestämme. Ei muiden. Sellainen illallinen on lyhyt isännän illalliseksi. ”Cena brevis” – ”Cena domini.”